New York ja päivä bussin kyydissä

Heti ensimmäisenä aamuna New Yorkissa tutustuttiin meidän taloon jossa asuimme, siinä oli 35 kerrosta ja 250 asuntoa. Talosta löytyi oma kuntosali, lounge, pesutupa ja kattotasanne josta oli hienot näkymät Manhattanille. Talon huoneistoissa ei saanut olla omia pyykkikoneita vesivahingon takia eikä kattolamppuja sähköjohtojen takia. Kun talon tutustumiskierros oli tehty, hyppäsimme hop on hop off bussin kyytiin, sillä nähtävää oli paljon!

Istuttiin bussin kyydissä ja ihmeteltiin suu auki amerikkalaista elämän menoa suurkaupungissa. Katsoin ihmisiä, pieniä kioskikauppoja, korkeita rakennuksia, autoja, liikennettä ja ajattelin että nyt on pieni suomalainen ihminen tällaisessa paikassa ensimmäistä kertaa elämässä!

Vaihdettiin bussin linjaa muutamaan otteeseen ja kunnolla nousimme pois vasta Yankee stadiumin luona, oltiin siellä vain n. 20 min ja lähdettiin jo takaisin päin poiketen The Riverside kirkossa. Tuntui että täällä käymiseen kului aika paljon aikaa bussin kyydissä eikä reitti ollut loppujen lopuksi kovin mielenkiintoinen.

Pysähdyimme seuraavan kerran Harlemissa, mikä oli nähtävyys jo itsessään. Se oli jännä että täällä oli yksi kokonainen kaupunginosa jossa ei tullut yhtäkään valkoihoista henkilöä vastaan. Meidän oli tarkoitus Harlemissa käydä eräässä ravintolassa, mutta se oli tällä kertaa niin täynnä ettemme jääneet odottamaan vaan jatkoimme matkaa. Jouduimme usein odottamaan useampaa hoho bussia, kun olivat kaikki niin täynnä.

Jäätiin Central Parkin kulmalla pois, missä nähtiin yksin kotona elokuvasta tutun hotellin, jonka alakertaan menimme etsimään ruokaa. Central Parkiin menimme toisena päivänä ajan kanssa, siellä vierähti silloin useampi tunti. Olihan se valtava paikka ja pieniä polkuja lähti koko ajan johonkin suuntaan. Emme edes kävelleet sen päähän, mutta saatiin kokea siitä elämyksellinen palanen.

Kun olimme syöneet, jatkoimme bussilla Time Squarille missä oli valtavasti ihmisiä! Tämä oli sitä todellista New Yorkia, kaupunkia joka ei koskaan nuku. Time Squarella hypättiin iltabussiin, joka kiersi Chinatownin, Downtownin, Broadwayn ja Brooklynin. Tämä viimeinen reitti kesti 2 tuntia ja ehti tulla jo pimeää ja koleaa, mutta näimme Brooklynistä käsin Manhattanin auringonlaskun aikaan, kaunista. Bussin opas totesikin meille ”strong family” kun istuimme ainoina matkustajina vielä bussin avo-osassa, muiden siirryttyä jo sisätiloihin illan viilettyä. Siinä tuli jotenkin niin suomalainen olo! Illalla oli niin kova väsy.

0 kommenttia

  • Elina Marjaana Travel Blog

    Hyppäsin hop on hop off -bussin kyytiin Nykissä muutamia vuosia sitten ja se oli tosi hyvä idea. Helppo tapa nähdä kaupunkia ja samalla maisemat olivat erilaiset korkealta katsottuna. Parasta oli ehdottomasti sillan ylittäminen Brooklyniin, tuntui melkein kuin olisi ollut vuoristoradassa. 🙂

  • Elina

    Niin on, varsinkin kun nähtävää on paljon ja alue niin laaja 🙂 Istuttiin tuon bussin kyydissä vielä parina muunakin päivänä mutta niistä en oo vielä kirjoittanut! Tuo Brooklynin sillan ylittäminen (ilta-aikaan) oli kyllä kans kiva! 😊 Ja tosiaan, näkihän tuolta paljon paremmin! 😊

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.