10 x tekemistä Äkäslompolossa

Ylläs sijaitsee Länsi-Lapissa, Kolarin ja Kittilän välissä ja sinne pääsee joko lentämällä Kittilään tai junalla Kolariin. Molemmista on noin puolen tunnin matka Ylläkselle, minne pääsee myös bussilla. Olen lentänyt Ylläkselle, mutta muuten olen matkustanut sinne aina omalla autolla – niin myös tällä kertaa. Ylläs koostuu kahdesta kylästä, Ylläsjärvestä ja Äkäslompolosta. Tässä postauksessa keskityn Äkäslompoloon ja siihen, mitä Äkäslompolossa voi talvella tehdä.

Edellisessä postauksessa päästelin hieman höyryjä pihalle, sillä meidän loma ei mennyt aivan niin kuin olin sen omassa päässä kotoa lähtiessä kuvitellut. Väliin jäi monet elämykselliset aktiviteetit Ylläksellä kuten moottorikelkkailu, koiravaljakkosafari, laskettelu ja maastopyöräily. Sen sijaan saimme kokea useita ilmaisia ja varsin helposti toteuttavia elämyksiä, jotka sopivat hyvin lapsiperheille. Majoituimme vanhempieni viikko-osake mökissä, joka sijaitsee Äkäslompolojärvellä. Sen vuoksi ulkoilimme suurimman osan ajasta Äkäslompolojärven ympäristössä, minne nämä vinkit sijoittuvat.

Joten tässä meidän vinkit leppoisaan, edulliseen ja mukavaan lomaan talvella Ylläksellä. Vinkit ovat tavanomaisia, mutta toisinaan juuri ne tavallisimmat ja yksinkertaisimmat asiat tuovat kaikista eniten iloa kun osaa nauttia pienistäkin hetkistä:

1. Koe revontulet

Koimme tammikuussa mahtavat revontulet, viikon sisällä näimme kahdet paremmat ja kahdet hieman haaleahkot revontulet. Mies toimi revontulivahtina lähtiessään joka ilta koiran kanssa lenkille, lähes poikkeuksetta oli aina klo 23.30 voimakkaimmat revontulet taivaalla. Äkäslompolojärvellä kävi iltaisin kuhina, kun sinne kerääntyi erityisesti ulkomaisia turisteja bongaamaan revontulia. Tunnelma oli kansainvälinen ja tuntui todella oudolta kuulla ihmisten puhuvan englantia, saksaa ja ranskaa. En ole kertaakaan koko pandemian aikana kuullut vieraita kieliä.

Ihmissilmä ei näe kaikkia värejä taivaalla, vaan ottamalla kuvan kameralla jossa on hyvä hämäräkuvaus, näkyy värit huomattavasti kirkkaammin. Hyvä paikka ja meidän vakiopaikka tähystellä revontulia on luonnollisesti Äkäslompolojärvi, sillä siellä on niin avaraa, että revontulet näkee helposti. Toinen sopiva paikka on Kesänkijärvi. Vaikka olen nähnyt revontulia useita kertoja aiemminkin, osaavat ne joka kerta vain ihastuttaa ja yllättää, todella kauniin näköisiä.

Revontulia Äkäslompolojärvellä
Kuvissa revontulien värit näyttävät paljon kirkkaammilta kuin paljain silmin katsottuna
Huomaa kirkas tähtitaivas taustalla

2. Nauti pakkasyöstä ja kirkkaasta tähtitaivaasta

Tämä talvi on ollut hyvin poikkeuksellinen, sillä kotona länsirannikolla tuntui olevan jopa enemmän lunta kuin Lapissa. Ylläksellä ei tammikuussa ollut puissa lunta kovinkaan paljoa ja se vaikutti Lappi fiilikseen. Olen aiemmin Ylläksen tammikuun lomilla tottunut elämään jossain – winter wonderland – fiiliksessä, myös kunnon pakkasia saimme muutaman päivän odotella.

Odotus kuitenkin palkittiin kun pakkanen kiristyi ja satoi hieman lunta. Sain nauttia koko sielun voimin pohjoisesta ja pakkasesta, sillä vaikka olisi kylmä, on pakkanen ihan erilainen kuin meren äärellä. Se ei tunnu kylmältä, vaan oikeasti tosi hyvältä. Kannattaa myöhään illalla käydä kävelyllä, sillä silloin voi säästä riippuen ihastella pilvetöntä, kirkasta tähtitaivasta. Taivaalla näkyi runsaasti tähtiä, joita niskat nurin tuijotin haltioituneena, niin kaunista.

Toinen asia mikä Lapissa on keskitalvella aivan hurmaavaa, on päivän eri värisävyt. Me koettiin niin vaaleanpunaisia, oransseja, keltaisia, sinisiä ja violetteja hetkiä. Se valo on niin erilainen pitkin päivää. En kertaakaan kokenut, että pohjoisessa olisi ollut liian pimeää – päinvastoin, valo tulee vain eri muodossa.

3. Yksinkertaiset asiat, kuten lenkit koiran kanssa Ylläksen maisemissa

Kun on koira, on syy lähteä useamman kerran päivässä ulos. Nautin ihan suunnattomasti vain siitä, kun sain käydä koiralenkillä nimenomaan pohjoisen maisemissa. Tätä olin odottanut erityisen paljon, pelkkää ulkoilua. Lunta, pakkasta, rauhaa ja hiljaisuutta. Melkein voisi jo sanoa, ettei enempää tarvitse! Eikun yksi juttu unohtui, nimittäin tunturit. Koirakin nauttii ihan valtavasti kun saa ulkoilla uusissa maisemissa ja siitä saa iloa takaisin itsellekin. Ulkoilu tekee aina hyvää!

Koiran kanssa oli helppoa lomailla ulkoillen

4. Järven jäällä potkukelkalla ja pulkalla

Olin aluksi kauhuissani, kun äitini toi meille ennen matkaa 2 kokoontaitettavaa potkukelkkaa. Potkukelkkojen oli tarkoitus mahtua mukaan, vaikka lapsiperheenä meillä oli pakattavaa valmiiksi jo ihan valtavasti. Niin vain potkukelkat mahtuivat näppärästi suksiboksin pohjalle (kun jääkaira jätettiin kotiin) ja saimme kelkat mukaan. Kelkat olivat tarkoitettuja lähinnä vanhemmilleni kulkuvälineeksi, mutta me niitä suurimmaksi osaksi lopulta käytettiin.

Toinen työnsi vanhempaa lasta potkukelkalla ja toinen veti pienempää perässä pulkalla. Kätevää! Ei tullut lähdettyä kertaakaan lastenrattailla kävelylle, kun oli pulkka ja potkukelkka käytössä.

Jäällä risteilee latuja ja polkuja moneen eri suuntaan ja jäällä liikkui paljon muita ulkoilijoita, niin kävelijöitä, lumikenkäilijöitä, maastopyöräilijöitä ja hiihtäjiä. Kontrasti tähän päivään vuosista 2012 (kun olin Ylläksellä ensi kertaa) ja 2018 (kun täällä viimeksi lomailin), oli valtava. Ennen sai tammikuussa liikkua järven jäällä ja lasketella aivan yksin, eikä juuri ketään näkynyt missään. Nyt turisteja oli liikkeellä huomattavan paljon. Samaan aikaan olin hyvin iloinen kaikkien matkailuyrittäjien puolesta, kun matkailijoita riittää ja sesonki on laajentunut.

Potkukelkalla oli todella kätevää liikkua paikasta toiseen, etenkin lapsen kanssa.

5. Poroja!

Jounin kaupalla voi käydä autotta pulkalla, jolloin saa ostokset kätevästi pulkan kyytiin. Jounin kaupan parkkipaikan vieressä on poroja aitauksessa, joita pääsee läheltä ihastelemaan. Poroja ei näkynyt tällä reissulla lainkaan teiden varsilla, sillä maa on niin jäässä, että porot on otettu aitauksiin ruokintaan. Aikaisempina vuosina on poroja näkynyt vapaana maastossa myös talvella.

Jounin kaupan takana on muuten varattavissa rantasauna Ylläksen Yöpuu (alkaen 100 e / h). josta on talvisin pääsy avantoon. Avantouinti ei ole mahdollista ulkopuolisille, vaan on maksuton ainoastaan mökissä majoittujille tai rantasaunan varanneille. Avantouinti olisi todella paljon houkuttanut, mutta välittömästi nousivat pintaan reissussa vaivanneet sykeongelmat, enkä sen vuoksi uskaltanut ottaa riskiä vaikka avantouinti onkin terveellistä ja ai että niin ihanan virkistävää!

Ylläksen Yöpuu keinu sijaitsee Äkäslompolojärvellä

6. Nilivaaran lenkki

Äkäslompolojärveltä pääsee lumikenkäreittiä pitkin Nilivaaralle, mutta nyt sen pystyi hyvin kulkemaan ilman lumikenkiä. Kapea polku lähtee suon poikki kohti pientä harjua, jonka jälkeen saa tallustaa hiljaisuudessa metsän keskellä. Nilivaaralta polku johtaa Navettagalleriaan joka on yksi Ylläksen lukuisista latukahviloista, sinne on Äkäslompolojärveltä matkaa 2,3 km suunta. Me käännyimme jo aiemmin, ensimmäisten mökkien kohdalla toiselle reitille, kohti vuosia sitten tuttua reittiä.

Muutaman sadan metrin lumihankea tarpoessamme yhdyimme monitoimiuralle, jolla tällä kertaa liikkui maastopyöräilijät. Ympyrälenkki oli 5 km (ei virallinen ympyrälenkki) ja takaisin Äkäslompolojärvelle laskeuduimme Nilivaaralta tytön kanssa pulkalla. Se vasta olikin hauskaa, sillä reitti mutkitteli ja alamäki oli pitkä ja loiva. Kannattaa kuitenkin tarkistaa, ettei reitillä kulje muita samaan aikaan. Reiteillä tuli päivittäin moottorikelkka ambulanssi vastaan, joten vahinkoja sattuu.

Äkäslompolojärveltä kohti Nilivaaraa
Nilivaaran metsässä roikkui puussa poron käpälä (en ottanut kuvaa).
”Sinä ja sun reittis”, on jo vakiokauraa kun valitsen meille reitit jotka aina sisältää yllättäen offroadia.
Niin vain tulimme pulkalla Nilivaaralta, tosin jarruttelin lähes koko matkan. Tämä oli kyllä reissun hauskin kokemus!

7. Hiihtolenkki

Ylläksellä on todella hyvin hoidetut ladut, joista ei pulaa ole. Siksi on aiempina vuosina tuntunut vääryydeltä olla hiihtämättä ja tällä kertaa pakkasin mukaan omat hiihtosukset. Totta puhuakseni maltoin vain päivän pysyä paikoillaan ja olla rauhassa, joten kun olin saanut sykettä alentavaa lääkettä, uskalsin jälleen liikkua vähän enemmän. Oli muuten oudon tuntuista hiihtää niin, ettei syke noussut kovin korkealle. Hiihtäen pääsee kokemaan luontokohteissa jotenkin niin paljon enemmän. Hiihdimme Kesänkijärvelle ja siitä voit lukea lisää tästä postauksesta.

Teimme 8,4 km mittaisen hiihtolenkin Kesänkijärvelle

8. Retki tunturille

Haaveena oli päästä edes yhdelle tunturille reissun aikana ja se haave toteutui terveyshuolista huolimatta. Huiputimme Kuertunturin, joka sijaitsee Äkäslompolon keskustan läheisyydessä. Tulen kirjoittamaan siitä oman postauksen, joten totean tässä lyhyesti vain että, kannattaa käydä!

Tammikuussa pystyi merkatuilla reiteillä kävellä hyvin ilman lumikenkiä. Ylläksellä on muutenkin niin hyvin hoidetut ja kattavat ulkoilupolut, että ei mitään hätää! Ja jos epäilyttää, kannattaa vain lähteä kävelemään monitoimiuria pitkin, sillä niillä liikkuminen on vapaasti sallittua toisin kuin hiihtoladuilla. Me nimittäin erehdyimme kerran eksyä hiihtoladulle ja heti tuli sanomista.

9. Gondoliajelu

Lapsen laskettelu ja gondoliajelu olivat meidän loman ainoat maksulliset aktiviteetit. Oltiin ihan läheltä piti tilanteessa, että olisimme viimein jopa lähteneet puolison kanssa laskettelemaan, mutta pyörsimme päätöksen ihan viime tipassa ja lähdimme sen sijaan lasten kanssa vain gondoliajelulle Ylläksen huipulle. Siitä voi lukea lisää postauksesta Koe Ylläksen huippu Gondoliajelulla. Ylläksen huipun voi helposti kokea, vaikkei laskettelisikaan ja on mielekästä puuhaa kaikenikäisille.

Pienelle lapselle on Gondoliajelu elämys

10. Ottaa rennosti

”Lomalla täytyy mennä, nähdä ja kokea niin paljon kuin mahdollista”, muuten menee loma hukkaan. Ajattelen helposti näin mikäli vain istuisin majapaikassa koko päivän. Yksi sellainen päivä mahtui tähän lomaan ja heti seuraavana päivänä painelin sitten suksilla laduille. Arjen suorittaminen voi helposti siirtyä lomille ja siitä täytyy itseään oikein muistuttaa, että muistaisi ottaa myös rennosti. Loma herätti miettimään, miltä tuntuukaan olla oikeasti todella rentoutunut? Mikä ylipäätään saa rentoutuneeksi? Milloin olen viimeksi edes ollut kunnolla rentoutunut? Ihan yksinkertaisia kysymyksiä, mutta apua, ei niin helppoja vastauksia. Pienten lasten vanhempana sitä on koko ajan ”päivystystilassa”.

Loman perimmäinen tarkoitus on palauttaa arjesta ja antaa lepoa. Kokemuksesta tiedän, että liian usein sitä palaa kahta väsyneempänä takaisin arkeen – tiedätte sanonnan, loman jälkeen tarvitsisi lomaa. Siksi meidän lomasuunnitelmiin sisällytettiin ihan erikseen rennosti ottaminen, johon sisältyi rentoa oleskelua mökillä, saunomista ja löysiä aikatauluja. Yleensä päivät meni niin, että meillä oli yksi suunniteltu aktiviteetti per päivä ja muun ajan vain olimme. Se on meillä tuonut sopivaa tasapainoa menemiseen ja olemiseen.

Ylläksen seutu on todella kaunista aluetta!

Vaikka moni maksullinen aktiviteetti jäi tällä kertaa välistä, teimme jotain muuta niiden tilalle. Pohjoisen voi kokea niin monella eri tapaa, eikä sen onnistumiseen tarvita isoa lomabudjettia. Olen iloinen huomatessani, että talviretkeily ja talviaktiviteetit voi olla niin paljon muutakin kuin niitä perinteisiä juttuja. Ylläksellä pystyy vuokraamaan lähes mitä tahansa, joten välttämättä ei kannata tuoda mitään ylimääräistä mukaansa, minkä voisi paikan päältä vuokrata jos tarvitsee vain satunnaisen kerran.

Edellisellä kerralla Äkäslompolossa Vauvan kanssa, kävimme Konijänkällä lyhyellä koiravaljakkoajelulla, Luontokeskus Kellokassa jonne emme tällä kertaa ehtineet ja Mailan putiikissa, mistä haimme myös tällä kertaa taaperolle oman kuksan. Meillä oli mukava loma Äkäslompolossa myös tällä kertaa!

13 kommenttia

    • Elina

      Potkukelkka oli meillekin uusi kulkuväline reissussa, hauska 😀 kotona tosin kyllä käytetty. Ulkoilu tekee tosiaan aina hyvää! 🙂

  • Mari / Kodinvaihtaja

    Olen aikamoinen suorittaja lomalla. Toisaalta on siitä näkökulmasta mukava mennä samaan kohteeseen, jossa on jo nähnyt ”kaiken”

    • Elina

      Niin on! Sen huomaa kyllä heti jos on kohteessa esimerkiksi jo toista kertaa, jo sillon ottaa huomattavasti iisimmin ku on ensimmäisellä kerralla kiertänyt kaikki ”pakolliset” nähtävyydet läpi 🙂

  • Ne Tammelat

    Ihanalta kuulostavat teidät aktiviteetit ja mahtavaa, että näitte noin hienoja revontulia! En malta odottaa omaa Levin reissua, tästä nousi mukavasti matkakuume ja hauduttelen vielä vaihtoehtoja tekemisten suhteen myös.

  • Eveliina / Reissukuume

    Onpa tässä postauksessa jotenkin super kauniita kuvia! Jäin ihailemaan niitä pitkäksi aikaa 😀

    Tein itsekin tällaisen ”aktiviteettilistan” Rukalle, mutta näköjään jäi monta hyvää juttua listaamatta! 🙂

    Ps. Tuli hinku päästä potkukelkkailemaan 😀

    • Elina

      Oi kiitos Eveliina! 🙂 Onhan näitä vaihtoehtoja vaikka kuinka ja tästäkin jäi tosi monta perinteistä Ylläksen juttua pois! Potkukelkkailu on kyllä tosi hauskaa, just eilen potkukelkkailtiin kotimetsän takaa 4 km lenkki 😀

  • Martta / Martan matkassa

    Aivan ihania lomakuvia, aurinkoa ja lunta sekä revontulia, mitä muuta voi vaatia? Mahtaako ikä tehdä tehtävänsä, mutta moni ns. aktiviteetti ei enää houkuttele, mielummin olen ulkona, ja katselen luonnon tarjoamia nähtävyyksiä. Tunnusta olevani myös tuollainen lomasuorittaja, en oikein osaa olla paikallani, vaan tykkään nähdä ja kokea. Paljon löytyy kivaa tekemistä ilmaiseksi, mielelläni panostan lomallani hyvään ruokaan tai mukavuuksiin.

    • Elina

      Aivan, aurinkoakin jopa saatiin – en edes itsekään sitä täysin rekisteröinyt – ihan laput silmillä lomailen 😀 Luonto tarjoaa kyllä tosi paljon, ihan yllin kyllin koettavaa ja ihmeteltävää <3 Menisin varmasti vielä enemmän ilman miehen topputtelua (pitääkö koko ajan "jotakin tehdä ja koko ajan mennä") 😀 Mun vanhemmat taas viettivät suurimman osan ajasta mökillä, äiti sukkia kutoen. Meillä on ollut tosi pitkä tauko pohjoisen talvilomista, ennen käytiin aina laskettelemassa ja moottorikelkkailemassa, nyt olis ollu kiva kokeilla niitä pitkästä aikaa. Mutta todettiin, että ehkä mekin ollaan jotenkin kasvettu siitä laskettelusta jo pois, kun on ollu liian pitkä tauko. Aktiviteetit jää kyllä usein parhaiten matkoilla mieleen, kun on erilaista ja uutta ohjelmaa - elämyksiä 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.