Sähköauto roadtrippaajan autona, kokemuksia Hyundai Ioniq 5 :sta

Viime vuosina ovat roadtripit yhä enemmän vakiintuneet meidän tavaksi matkustaa. Keväällä meistä tuli täyssähköauton omistajia ja palasimme juuri 3 viikon roadtripiltä jonka teimme sähköautolla. Tässä postauksessa kerron meidän kokemuksista Hyundai Ioniq 5:stä ja miksi päädyimme juuri siihen malliin ja ylipäänsä täyssähköautoon.

Meidän taloudessa on ollut jo vuosia vain yksi auto, johon kaikki ajot keskittyy. Olemme pärjänneet erinomaisesti vain yhdellä autolla, vaikka asumme monta kymmentä kilometriä taajaman ulkopuolella, missä julkinen liikenne kulkee vain pari kertaa päivässä.

Kilometrejä kertyy vuosittain useita kymmeniä tuhansia, kun työmatkoihin menee päivässä 40-80 km ja pitkän matkan ajoa kertyy vuosittain myös pohjoiseen suuntautuvista matkoista. Halusimme auton, jolla voi huolettomasti ajaa tulevaisuudessakin paljon.

Mikä käyttövoima autoon?

Olimme jo pitkään miettineet, että pikkuhiljaa tulisi vanha auto vaihtaa toiseen, sillä kilometrejä vanhan auton mittariin alkoi tulla lisää kiihtyvällä vauhdilla. Pyörittelimme eri vaihtoehtoja, mikä olisi sopivin käyttövoima meidän ajotarpeisiin ja lopputulos oli kutakuinkin tässä:

Bensa: Ei ollut vaihtoehtona, koska ajamme niin paljon.

Diesel: Oli ollut hyvä- ja todennäköisesti myös tähän asti edullisin vaihtoehto meidän ajomäärään nähden. Mutta koska halusin polttoainekuluja karsia vielä enemmän ja päästä eroon dieselverosta, alkoi tämäkin vaihtoehto tuntumaan huonolta.

Kaasu: Tätä vaihtoehtoa moni meille suositteli ja olisimme mahdollisesti siihen jopa päätyneet, mikäli pohjois-suomessa olisi laajemmin kaasuasemia. Käytännössä ne loppuvat Oulun korkeudelle ja meillä on sitä korkeammalla usein pitkiä reissuja pohjoisessa. Myös muualla päin Suomea on isoja katveita, missä kaasua ei ole saatavilla. Isoin kompastuskivi oli meille kuitenkin pohjoinen, vaikka kaasuhybridejä on myös saatavilla.

Hybridi: Koska pelkästään työmatkoista tulee 40-80 km päivässä, olisi hybridi ollut aika tyhjänpäiväinen vaihtoehto, kun sähkökantama on niissä alhainen eikä se olisi auttanut meitä pitkillä matkoilla kovinkaan paljon. Aloin myös koko ajan kallistumaan siihen vaihtoehtoon, etten halua edes osittain ajaa enää päästöllisellä autolla.

Täyssähköauto: Tämä vaihtoehto alkoi houkutella yhä enemmän, sillä suunta on menossa voimakkaasti sähköautojen suuntaan eikä meillä ole tarkoitus jatkuvasti vaihtaa autoa. Myös sen päästöttömyys ei enää jättänyt arvojani rauhaan.

Voit tehdä käyttövoimatestin tästä linkistä.

Lopullinen päätös dieselauton vaihtamiseen sähköautoon tuli, kun alkuvuodesta hankimme Kuusamon mökin ja tiesin mökkimatkoista kertyvän yhä enemmän ja enemmän kilometrejä alle. Myös lisääntyvät maata pitkin tehtävät automatkat puolsi sähköauton hankintaa. En enää päässyt yli ajatuksesta ja ainoa ratkaisu oli päästötön vaihtoehto.

Täyssähköauton kulut

Uusi täyssähköauto maksaa paljon, tiedän, ja asia hirvitti puolisoani kun asian hänelle ensikertaa ilmaisin. Toin asian esille tyyliin ei me sellaista olla oikeasti hankkimasssa, mutta… Ei ollut ikinä tullut mieleen laittaa autoon niin paljon rahaa, kunnes aloitimme laskemisen.

Laskin, minkä verran lyhensimme edellistä autoa ja koska olimme tankanneet suurimmaksi osaksi ABC:llä, sain S-mobiilista katsottua meidän polttoainekulut 12 kk taaksepäin. Oli aika iso summa ja lisäsin mukaan vielä dieselveron, vuosittaiset huoltomenot ja katsastuksen. Tällä kokonaissummalla lyhentäisi vuosittain jo hyvin uutta autoa.

Tiedätkö kuinka paljon uusi täyssähköauto maksaa?!

Kun kävimme koeajamassa Hyundai Ioniq 5:sta ja saimme vaihtohyvityksen vanhasta autosta ja laskelman tulevista maksueristä vain 1 % korolla, oli lopullinen päätös tehty. Auton hankintahinta ei enää hirvittänyt, sillä auton juoksevat kulut pienentyivät niin paljon vaihtaessamme täyssähköautoon.

Täyssähköautossa ovat huollot halvempia, katsastusmaksut pienempiä ja autovero on minimaalinen, mutta vakuutusmaksut ovat hieman korkeampia.

Saamme auton ladattua kotona, joka tarkoittaa vain pientä nousua sähkölaskussa. Kotona ladatessa maksaa 100 km keskimäärin 3 euroa, kun dieselautossa se oli 9 euroa. Tarkoitus on lähivuosina asentaa kotiin aurinkopaneelit, joka tuo ilmaista sähköä auton lataukseen osan aikaa vuodesta.

Mikä sähköauto valita?

Sähköautoja on tarjolla monen kokoisia erilaisilla akuilla ja meille tärkeintä sähköauton valinnassa oli auton tilavuus ja akunkesto. Autoon oli mahduttava koiranhäkki, tarvittaessa lastenrattaat, 2 lasta takapenkille sekä matkatavarat roadtripeille.

Listasimme eri autoja hinnan, koon, akun, todellisen toimintamatkan, takaluukun ja vetomahdollisuuksien mukaan. Mukana listauksessa oli mm. Skoda Enyaq, Kia EV6, Volkswagen ID 4, Audi e-tron 50 ym. Auton hinnan tuli lisäksi olla alle 50 t, jotta saimme valtion 2000 e. hankintatuen autoon.

Meillä oli entuudestaan Skoda Octavia, josta olimme pitäneet aivan valtavan paljon, joten kävimme koeajamassa Skoda Enyaqia. Enyaq oli turhan iso auto ajettavuudeltaan, sillä arvostamme ketterämpää autoa, jolla ajaa myös mutkaisilla teillä. Toinen ja viimeinen auto jonka koeajoimme oli Hyundai Ioniq 5, jonka toimitusaika oli kuukauden sisällä, juuri ennen kuumimman sähköauto markkinan räjähdystä.

Halusimme panostaa nimenomaan automatkailuun, joten tärkeää oli päästä yhdellä latauksella vähintään 350 km. Tärkeintä sähköauton valinnassa on kiinnittää huomiota omiin todellisiin ajotarpeisiin, akun kokoon ja sen latausnopeuteen. Pienemmälläkin sähköautolla ja akulla pärjää, mikäli ei jatkuvasti reissaa pitkiä matkoja.

Hyundai Ioniq 5 kokemuksia

Ennen ostopäätöstä saimme kuulla pelkästään positiivisia kokemuksia Ioniq 5:sta ja samana päivänä kun ajoimme pakasta vedetyn auton pihaamme, oli auto valittu maailman parhaimmaksi autoksi.

Hyundai Ioniq 5 on palkittu useassa eri kategoriassa, mm. vuoden auto 2022 kahdeksassa eri maassa, vuoden paras sähköauto, paras sähköauto perheille ja auto on usean vertailutestien voittaja, vuoden auto ym. Vähemmästäkin sitä vakuuttuu, ettei auto voi kovin huono olla, tosin ennen tätä tietoa olimme jo tehneet autosta kaupat.

Hyundai Ioniq 5 on maailman paras auto

Ja kyllä, auto on hyvä. Olemme olleet siihen erittäin tyytyväisiä. Olimme hieman murheissamme, kun jouduimme meidän edellisestä autosta luopumaan, kun siinäkään ei ollut mitään vikaa ja oli niin mielettömän hyvä ajaa pitkiä matkoja, mutta kun saimme uuden auton alle, unohtui kaipuu vanhaan.

Akunkesto ja toimintamatka

Hyundai Ioniq 5 akku on 72,5 kwh ja autolle luvataan 460 km toimintamatkaa optimaalisissa olosuhteissa. Se tarkoittaa käytännössä lämmintä ilmaa ja hyvää keliä, esim. sateella kulutus on autossa suurempi. Kolmen kuukauden käyttökokemuksen mukaan on autossa kulutus ollut keskimäärin 16,5 kwh ja ajettuja kilometrejä on takana 11 000 km.

Alussa tuntui oudolta ajatukselta, että joutuisimme autoa lataamaan jossain, mutta nopeasti siihen on tottunut. Kyllähän polttomoottoriautoakin tulee tankata ennen polttoaineen loppumista ja suunnitella, että ehtii huoltoasemalle ennen sitä. Sähköautossa asia on sama, mutta tankkaaminen on vaan latauksen muodossa. Ja oikeastaan lataamme autoa julkisilla latauspisteillä vain matkan päällä, eikä niinkään arjessa.

Sähköauton lataaminen

Auton mukana tuli latausjohto, jolla voimme kotona ladata suoraan pistorasiasta. Saatavilla on erikseen myös n. 400 euroa maksava pikalatausjohto, joka sopii korkeajännitteisiin pistorasioihin ja sillä saa kotioloissakin ladattua vieläkin nopeammin. Kun autoa pitää joka yö latauksessa 80 % asti, ei akku pääse tippumaan niin alas, että latausaika pitenisi.

Olemme myös ostaneet erikseen n. 200 euroa maksavan Defan eConnect latausjohdon, jonka myötä sähköauton lataaminen onnistuu julkisilla latureilla huomattavasti kattavammin matkan päällä.

Sähköauton latauspisteitä on tänä päivänä todella monessa paikassa, joten lataaminen ei jää siitä kiinni kunhan vaan on oma johto mukana (riippuu autosta että minkä tyyppinen), pikalatureita ei kuitenkaan ole joka paikassa, joten vaatii pientä suunnitelmallisuutta. Sähköauton latauspisteitä löytää eri sovellusten kautta, muutamia mainitakseni: ChargemyHyundai, Chargemap, Virta, Northe, ABC-Mobiili ja pelkästään googlemaps näyttää myös kattavasti sähköauton latauspisteitä.

Kun ajamme pitkän matkan ajoja ja lataus on matkan päällä pakollinen, suunnittelemme reitin etukäteen niin, että käymme syömässä latauksen aikana, siinä ei koko latausta edes huomaa. Harva ajaa useita satoja kilometrejä putkeen, ilman vessa- tai ruokataukoja.

Matkalla Kuusamoon ajoimme akun 20 % asti ja 45 min ruokailun aikana oli auton akku ladattu 100 % asti. Yhden ainoan kerran olemme jääneet odottamaan auton lataamista ja silloin puhutaan 10 minuutista.

Ioniq 5:ssä on erittäin nopea lataus ja pikalatauksella on auton akku säästä riippuen mahdollista saada 80 %:iin 18 minuutissa. Auton latausnopeus riippuu paljon siitä, minkä kokoisella pikalaturilla autoa lataa ja minkä verran auton akku ottaa virtaa vastaan (Ioniqissa on 800 woltin akkujärjestelmä).

Autossa on myös regeneratiivinen jarrutus, joka ottaa virtaa talteen jalan päästäessä kaasulta, joten auton vauhti hiljenee tehokkaasti itsestään. Tämä johtaa siihen, että ajaessa tulee käytettyä normaalia vähemmän jarrua ja kaupungeissa se on todella mutkaton ajettava ruuhkissa ja liikennevaloissa.

Leirin purkuhommia ja tavarat takaisin autoon

Auton sisätilat ja takaluukku

Palasimme juuri kolmen viikon roadtripiltä Ruotsista ja Tanskasta ja matkassa oli mukana kaksi aikuista, kaksi pientä lasta turvaistuimineen ja 30 kg koira. Meidän lisäksi saimme autoon ilman suksiboksia mahtumaan telttavärkit, vaatteet, retkituolit ja matkarattaat.

Auton alusta on suunniteltu täyssähköautolle ja siksi sisätilat ovat erityisen tilavat ja avarat. Etu ja takapenkiltä mm. puuttuu palkit, jotka vievät tilaa lattiasta. Takapenkkejä saa säädettyä eteenpäin tilanteen mukaan ja se on mahdollistanut sen, että olemme saaneet takaluukkuun enemmän tilaa.

Koska autossa ei ole perinteistä polttomoottoria, on konepellin alla 57-litran säilytystila. Sinne pakkasimme makuupussit ja ilmatäytteiset patjat, takaluukun alle retkituolit ja solumuovipatjat. Lapsen penkkiä siirsimme sen verran eteenpäin, että saimme koiran häkin mahtumaan ja häkin ja penkin väliin saimme lisää tavaraa mahtumaan. Takaluukkuun tuli vaatekassit ja matkarattaat matkustivat takapenkin lattialla.

Auton etupenkit saa makuuasentoon, joten siinäkin voi tarvittaessa levätä. Takapenkit kaatamalla saa tavaratilan kasvatettua 527 litrasta 1600-litraan. Hyundai Ioniq 5 on osoittautunut todella hyväksi ja tilavaksi ja muunneltavaksi perheautoksi, jonka takaluukkuun mahtuvat emmaljungan rattaat ja koiranhäkki vierekkäin, lisäksi lapsilla on paljon tilaa takapenkillä.

Ioniq 5 kokemuksia roadtrip autona

Meillä olisi ollut mahdollisuus lähteä matkaan myös mukavasti asuntoautolla, mutta arvelimme polttoaineisiin uppoavan sen verran paljon rahaa, joten päädyimme alkuperäisen suunnitelman mukaan lähtemään matkaan päästöttömästi ja pienemmillä matkakuluilla.

Autolla on ollut todella helppo ja miellyttävä ajaa pitkiä matkoja, eikä paikat puutuneet kertaakaan. Auto on myös hiljainen, jonka johdosta tuntuu että Inga koirakin viihtyy autossa erinomaisesti.

Leirintäalueilla emme kertaakaan tarvinneet sähkötolppapaikkaa, koska saimme virran laitteiden lataukseen suoraan autosta. Autosta voi siis ladata vaikka droneja, sähköpyöriä tai mitä vaan laitetta, joka tarvitsee sähköä. Laitteita voi ladata sekä auton sisällä, että sen ulkopuolella.

Lue myös tämä postaus: Mitä mukana Ruotsin ja Tanskan roadtripillä?

Ennen meillä oli alla farmariauto ja suksiboksi, nyt 2 koiraa vähemmän ja 2 lasta enemmän ja mahduimme erinomaisesti kaikkine tavaroineen matkustamaan tällä autolla. Lapsilla oli hyvin tilaa takapenkillä, eikä kertaakaan takapenkillä valitettu autossa istumisesta. Pisimmillään ajoimme n. 3 tuntia putkeen, ennen kuin pidimme ruoka / lataustauon. Sähköauto vei meitä mutkattomasti paikasta toiseen ja yllätyimme, kuinka hyvin autoon mahtui tavaraa.

Yhteenveto autosta

Ioniq 5:ssä on todella paljon hyviä puolia ja huomattavan vähän huonoja puolia. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Hyundai Ioniq 5:seen eikä dieselauton vaihtaminen sähköautoon ole kaduttanut päivääkään. Nopeasti se asenne on sähköauton myötä muuttunut, enkä voisi enää kuvitella omistavani polttoaine moottorillista autoa. Sähköautolla ajaminen on niin erilaista ja miellyttävää ja ennen kaikkea päästötöntä ja edullista.

Itse tykkään autossa siitä, että sen kiihtyvyys on varsin päheä, kun kaasua painaa niin auto lähtee heti eikä jää yhtään fundeeraamaan. Auto tuntuu turvalliselta ja varoittaa katvealueista mahdollisissa ohitustilanteissa. Olemme usein nauraneet autolle siitä, kun se on niin huolissaan itsestään – tarkistakaa ovet, ovatko ne lukossa. Tarkastakaa takapenkki.

Meidän autosta puuttuu etukamera ja tutka, mikä on yllättävän iso miinus tämän hintaluokan autoon, kuvittelisi sen olevan aika vakio nykyajan autoissa. Etukamera on saatavilla premium malleissa. Auton akseliväli on huomattavan suuri, joten sen kääntäminen on kömpelöä ja aikaa vievää esimerkiksi parkkipaikoilla ja kapeissa paikoissa ja ketteryydessään meidän vanha auto voitti tämän.

Moni ajattelee, ettei ole varaa ostaa sähköautoa. Ne ovat hirveän kalliita, mutta kolikon toisena puolena saa huolettoman auton vuosiksi eteenpäin, jolla ajaa pitkään pitkillä takuilla. Olemme aiemmin vaihtaneet autoa n. 3-4 vuoden välein, joten sekin tulee pitkällä juoksulla kalliiksi, sähköauton myötä juoksevat kulut pienentyvät huomattavasti ja polttoainekuluihin aiemmin uponneet rahat menevät nyt auton lyhentämiseen.

Onko sulla ollut vielä auton vaihtaminen sähköautoon ajankohtaista? Heräsikö muita kysymyksiä sähköautoilusta? Tulen toisessa postauksessa kertomaan lisää meidän lataus kokemuksista Ruotsista ja Tanskasta.

6 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Juuri nyt ei ole auton vaihtaminen ajankohtaista, mutta eipä siihen kovin pitkää aikaa mene, kun on. Mitä suurimmalla todennäköisyydelle dieselauto vaihtuu meilläkin silloin sähköautoksi. Täytyy muuten myöntää, että oletin latausaikojen olevan hieman pidempiä.

    • Elina

      Se on oikeastaan niin monen tekijän summa, kuinka kauan se lataus kestää: ladataanko pikalaturilla (150-350 kwh) vai latauspisteellä joka usein antaa vain 11 kwh, vai kotona jolloin lataus on taas hitaampaa ja paljon riippuu myös autosta ja sen akusta.

      Seuraavan linkin takaa voi etsiä erilaisia sähköautoja ja tarkastella autokohtasia latausaikoja riippuen siitä, kuinka tyhjä akku on ja kuinka täydeksi sen haluaa ja kauanko kestää milläkin laturilla:
      https://www.autotaloampeeri.fi/sahkoautotietoa/

      Reissussa ladattiin tosi paljon pelkästään näillä 11 kwh latureilla esim.nähtävyyksien/ruokakaupassa käynnin/syömisen aikana ja sinäkin aikana tuli ihan hyvin lisää kilometrejä alle.

        • Elina

          Joo, nämä on asioita joita varmaan yhä useampi pyörittelee ja miettii kun auton vaihto on edessä. Enpä olisi ikipäivänä vuosi sitten itse uskonut, että ajelisin nyt sähköautolla. Nopeasti maailma muuttuu!

  • Pirkko / Meriharakka

    Meillä ajaminen rajoittuu pääosan vuodesta pääkaupunkiseudulle ja taloyhtiössämme on tätä nykyä latauspaikat jokaiselle asunnolle, eli sikäli sähköauto voisi olla meidän juttumme.
    Toisaalta toistaiseksi vielä olemme kesäisin tehneet muutamia pitempiä kotimaan kierroksia ja ajatus siitä, että reitit pitää suunnitella latausten mukaan tuntuu ahdistavalta.
    Uutena ostamamme bensiinikäyttöinen automme on myös edelleen suhteellisen vähän ajettu ja hyvässä kunnossa, joten kilometrit sillä taitavat vielä lähivuosina auton ylläpidon osalta vaan halventua, joten pitänemme sen vielä toistaiseksi. Tosin sähköauton ostamiseen pitäisi sitten varmaan herätä ajoissa, käsittääkseni niillä on toivottoman pitkät toimitusajat!

    • Elina

      Tuo Skoda Enyaq jäi meidän osalta myös siksi pois, koska siinä oli tosiaan 12 kuukauden odotusaika ja ymmärtääkseni tänä päivänä se jono on vielä pidentynyt ja puhutaan jo yli vuoden odotuksista. Ihan hurjaa! Kyllä bensiini tms on varmasti hyvä vaihtoehto, jos ajaa vähän ja harvakseltaan. Polttoainetta kuluu vähemmän ja harvemmin! 🙂 Luulen, että tosi moni karttaa tuota ajatusta sähköauton lataamisesta, mutta se on sujunut todella mutkattomasti.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.