Retkeily

  • Hiihtäen Kesänkijärvelle

    Ylläksellä on hiihtolatuja jopa 330 kilometrin edestä, mikä on todella paljon. Valinnanvaraa riittää erilaiseen maastoon ja maisemiin. Itse lukeudun niihin, jotka laittoivat vasta viime vuonna hiihtosukset ensimmäistä kertaa jalkaan sitten… ööö? En siis…

  • Lahjaideoita retkeilijälle

    Sisältää mainoslinkkejä, postauksessa esiintyvät tuotteet merkitty *merkillä. Isänpäivä lähestyy ja olen joka vuosi yhtä myöhässä lahjan suhteen, usein pelkästään siksi, etten ole kerta kaikkiaan keksinyt mitään sopivaa lahjaa. Viime vuonna annoin aineettoman lahjan.…

  • Erämaan tuntua Levanevalla

    Levanevan luonnonsuojelualue sijaitsee Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla, Laihian ja Kurikan kuntien alueilla. Luonnonsuojelualue on perustettu vuonna 1993 ja se on aikoinaan ollut ehdolla kansallispuistoksi, nykyisin alue kuuluu kansainvälisesti merkittäviin kosteikkoihin, kyseessä on laaja suoalue…

  • Kaunis Valkeisen kierros Peuran polulla

    Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen rajalla sijaitsee Valkeinen järvi, joka on puolen tunnin ajomatkan päässä Salamajärven kansallispuistosta. Valkeisen kierros kuuluu Peuran polkuun, joka myös yhtyy Salamajärvelle, minne meidän oli alunperin tarkoitus lähteä viettämään hääpäivää ilman…