
Rakin Kotka, viikinkisaari Haminan edustalla
Viikinkisaari – tämä herätti suuresti mielenkiintoni lähtiessäni tutustumaan Kotkaan. Rakin Kotka, aito viikinkisaari sijaitsee itseasiassa Haminan edustalla. Olimme viettäneet mukavan päivän Kotkan puistoja kiertäen, kun hyppäsimme M/S Walhallan kyytiin ja suuntasimme merelle ja kohti Rakin Kotkaa.
Saavumme Rakin Kotkaan Kotkasta 1½ tunnin meriretken jälkeen mutta risteily Haminasta kestää n. ½ tuntia. Rakin Kotka on aito viikinkisaari, jolla on jälkiä viikinkiajoilta, mm. viikinkihauta. Rakin Kotka on pääasiassa auki tilauksesta ja yksityisille ryhmille, mutta saarelle pääsee kesäisin tilausristeilyillä tiistaisin ja saarella voi myös yöpyä.

Kun M/S Walhalla saapuu satamaan, juoksee Lenny terrieri meitä laiturilla vastaan ja kerää meidän kaikkien huomion. Saari on 27 hehtaaria iso ja isäntäperhe Virpi ja Pertti (Vimpa Islands) on omistanut paikan jo yli 24 vuotta.
Tänä päivänä he järjestävät täällä majoitusta, ohjelma- ja elämyspalveluita, tykypäiviä, häitä ja yritykselle erilaisia kokouspaketteja. Saarella voi parhaimmillaan yöpyä n. 60 henkeä.
Viikinkiteema näkyy saarella hienosti enkä tiedä mihin silmäni laittaisin kun ympärillä on niin paljon mielenkiintoista nähtävää, pääkalloja, kauniita taljoja ja mm. linnunpönttö jonka sisälle on kätketty shottipullo.


Rakin Kotka – tekemistä saarella
Rakin Kotkassa järjestetään viikinkiteemaisia ohjelmia, saarella on savusauna ja puulämmitteinen sauna. Saarelle tullaan myös tarkkailemaan lintuja, sillä lintuja alueella on paljon, mm. merikotkia. Saarelta löytyy useita laavuja ja myös lintutorni, Rakin Kotka nimittäin sijaitsee lintujen muuttoreitin varrella.
Rakin Kotka on oiva paikka täydelle rentoutumiselle, sillä sinne ei ole tietä, ei ole vesijohtovettä ja sähkö tulee aurinkosähköstä. Luonnollisesti meri ympäröi saaren ja saarella on luontopolku, ympäri saarta on myös erilaisia viikinki tietovisa tauluja.








Saamme maistaa mielettömän herkullisia, juuri puu-uunissa leivottuja pullia. Muhkean ilmava ja herkullinen pulla on viedä kielen mennessään ja toivon, että näitä herkkupullia on saarella aina saatavilla.
Saarella sekoittuu saaristolaistunnelma ja viikinkiteema, kaikki rakennukset on vuosien varrella rakennettu saaren omista puista ja mökiltä toiseen kulkee pitkospuut. Rakin Kotkassa on tunnelmallinen laavualue.
Mikäli viikinkiteemainen päivä kiinnostaa, kurkkaa täältä niistä lisää infoa. Rakin Kotkasta voi tilata myös kalastuspäivän. Lisämaksusta voi vuokrata sup-laudan, kanootin tai soutuveneen tai lähteä ongelle.





Saaren vuokrattavista seitsemästä mökistä löytyy mm. merinäköaloja, mökkimäisen viihtyisät oleskelutilat, sängyt ja jääkaappi. Sisävessoja ei ole, sillä saaressa on biohajoavat vessat.
Olen tämän päivän lomalla ja huomaan irtaantuvani tehokkaasti arjesta. Voisin jäädä saarelle pidemmäksikin aikaa lataamaan akkuja ja nauttia meri-ilmasta, mutta venekyytimme lähtee takaisin kohti Haminaa.
Kotiin viikinkisaarelta palaa savunhajuinen ja rentoutunut Elina.


2 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Tämä kuulostaa mukavalta paikalta. Viime kesänä oltiinkin Kotkan saaristoon itse tutustumassa: https://www.matkallamissamilloinkin.com/kotkan-saariston-parhaat/ Tämä kuitenkin on käymättä, ja onhan siellä vielä muitakin kohteita. Tuo saaristo Kotkan edustalla on todella upeaa aluetta, siellä olisi mukava viettää enemmänkin aikaa!
Elina
Kiitos vinkistä! Siellä totta tosiaan on paljon mielenkiintoista ja etenkin nuo saarikohteet on kiehtovia ja kauniita ! 🙂