Lapsuuden matkustelut, miten ja miksi minusta tuli aktiivinen reissaaja?
Minkälaisessa perheessä olen kasvanut? Miten ja miksi minusta on tullut niin aktiivinen reissaaja? Mitkä asiat ovat vaikuttaneet reissaaja identiteettiin ja miten me matkustimme omassa perheessä lapsuudessani? Tässä postauksessa kerron taustoistani, sillä ainakin historiasta kiinnostuneen puolison mukaan historia auttaa paremmin ymmärtämään myös nykyhetkeä.
”Taasko se Sonja on jossain reissussa, missä se Sonja tällä kertaa on menossa” – näitä lauseita kuulin meidän lähi- ja tuttavapiiriltä läpi lapsuuden. Äitini oli aina jossain reissussa ja muistan kuinka monet kerrat itkin iltaisin ikävää. Esikoista odottaessani päätin, ettei minusta tule samanlaista.
Niistä ajatuksista on jo monta vuotta ja nyt myös omat lapset ovat saaneet kokea sen, että heidän äitinsä on aika-ajoin jossain reissussa ja isänsä tai isovanhempansa pitävät heistä huolta, aivan kuten minun piti minusta.
Äitini teki ajoittain kansainvälistä uraa ja työskenteli 90-luvulla mm. Balkanilla, Indonesiassa, Kosovossa, Irakissa, Norjassa ja Brysselissä.
Lapsena koin pelkoa, pääseekö äiti reissuilta hengissä kotiin. Tätä samaa pelkoa olen kantanut läpi elämän, mutta kääntänyt pelon kohti itseäni, pääsenhän reissuilta hengissä kotiin. Tänä päivänä olen oppinut elämään sen tunteen kanssa, menen pelkoa kohti vaikka joskus jännittää.
Lapsuuden matkustelut
Minulla on muistikuvia, että olisimme matkustaneet lapsena paljon mutta loppujen lopuksi, ainakin tähän nykypäivään verrattuna matkustimme lopulta aika vähän.
Siinä vaiheessa kun aloin matkustaa aikuisiän kynnykselllä omatoimisesti, olimme perheen kesken matkustaneet Israelissa, Kanarialla, Keski-Euroopan maissa, Espanjassa, Virossa, Tanskassa ja Ruotsissa.
Meillä oli matkailuautona vanha bussi, bussi jossa ei ollut turvavöitä eikä nukkumapaikkoja. Välillä nukuin hattuhyllyllä ja toisinaan bussin penkillä tai ulkona teltassa. Mieleenpainuvin matka oli, kun lähdimme 3 viikon automatkalle Ranskaan.
Matkustimme laivalla Saksaan, kävimme kummitätini luona Sveitsissä, ajoimme Ranskaan jossa olimme viikon ja paluumatkalla poikkesimme Hollannin, Belgian, Tanskan ja Ruotsin kautta takaisin kotiin. Usein yövyimme nimenomaan leirintäalueilla.
Siihen aikaan piti löytää perille pelkän paperikartan ja tienumeroiden avulla ja majapaikkoihin mentiin iltamyöhään oviin koputtaen ja tiedustellen, onko vapaata.
Myöhemmällä iällä kehitin hyvän suuntavaiston ja toimin myös vanhempieni kompassina huutaen takapenkiltä mihin suuntaan tulee ajaa jotta löydetään takaisin majapaikkaan.
Aikuisiällä olen matkustanut melko vähän omien vanhempien kanssa, monta kertaa Espanjaan missä heillä oli 20 vuoden ajan viikko-osake ja viimeisin yhteinen matka oli reissu Kuubaan.
Lapsuudenkoti
Olen vajaa vuosi sitten muuttanut takaisin lapsuudenkotiini ja sen myötä lukuisat lapsuudenmuistot ovat nousseet vuoden aikana mieleeni.
Taloyhtiömme oli jo lapsuudessani hyvin kansainvälinen, neljän asunnon taloyhtiössä oli asukkaita neljästä eri maasta ja pihajuhlissa saimme aina maistaa heidän kotimaansa herkkuja.
Ilokseni voin todeta, että samaiset naapurit asuvat naapureissa edelleen joten olen nyt palannut takaisin kansainväliseen kotiympäristöön.
Kodissamme näkyi myös hyvin vahvasti vanhempieni matkustaminen, talon seinät ja hyllyt oli täynnä erilaisia tauluja ja koriste-esineitä eri maista ja kulttuureista. Nyt huomaan itsekin kerääväni kotiin ”merkkejä matkustamisesta”.
Kansainväliset vieraat ja lastenhoitajat
Kun olimme pieniä, meillä oli kotona useita au pairia lastenhoitajina jotka olivat Englannista ja Unkarista. Minua hoitivat pari Unkarilaista hoitajaa jotka asuivat luonamme ja oppivat samalla Suomen kieltä.
Äitini työskenteli lapsuudessani vankilassa ja muistan hetken, kuinka Unkarilaista hoitajaa hieman nolotti kun huusin bussissa ”milloin äiti pääsee kotiin vankilasta?” ja lopuksi ”miksi kaikki tuijottaa meitä?”.
Koska äitini sosiaalisena, iloisena, aurinkoisena ja ulospäinsuuntautuneena henkilönä tutustuu helposti uusiin ihmisiin, oli hän lukuisilla työmatkoillaan ystävystynyt ympäri maailman ihmisiin, jotka sitten tulivat meille kotiin vierailulle.
Ei tainnut olla yhtäkään kesää, ettei meillä käynyt vieraita muista maista. Aina tuli vieraita eri maista ja saimme heiltä lahjaksi paikallisia tuliaisia ja herkkuja.
Jotenkin se kansainvälisyys vain kuului omaan lapsuuteen, näin ja koin erilaisia kulttuureja vaikken itse välttämättä niissä maissa itse matkustanut. Pääsin kuitenkin monilla reissuilla yöpymään äitini tuttujen koteihin ja näkemään kuinka muissa maissa asutaan ja eletään.
Vanhempani matkustivat myös vapaa-ajalla paljon, isäni viihtyi parhaiten lämpimissä kohteissa ja äitini taas viileämmissä kohteissa. Minä viihdyn molemmissa.
Kaikki sisarukseni opiskelivat tai työskentelivät aikuisiällä myös ulkomailla ja äitikin rohkaisi minua lähtemään ulkomaille. Ainut kokemukseni ulkomailta on 3 viikon työharjoittelu Färsaarilla ja sinnekään ei olisi tullut lähettyä ilman äidin patistamista.
Aloin seurustella aika nuorena, joten nuoruusajan poikakaverit pitivät minut Suomessa enkä halunnut lähteä pitkäksi aikaa yksin ulkomaille työn tai opiskeluiden perässä.
Tämä tietenkin harmittaa näin jälkeenpäin ja myös se, etten enemmän vieraillut perheenjäsenten luona ulkomailla asuessaan.
Mitä lapsuuden matkustelut on opettanut?
Äitini halusi kasvattaa meitä lapsia niin, että tutustuisimme eri kulttuureihin, uskontoihin ja maihin ja siten suhtautuisimme muihin ihmisiin suvaitsevasti, olemalla avoimia, ystävällisiä ja kunnioittavia muita ihmisiä kohtaan.
Äiti opetti myös, että aina on autettava vähävaraisia ja hänellä oli aina jotain pientä mukanaan annettavanaan etenkin matkustaessa kehitysmaissa.
Lapsuudenkodissa opetettiin myös, että on uskallettava näyttää tunteitaan ja on voitava puhua myös vaikeista asioista ja siinä ympäristössä koen kasvaneeksi avoimeksi ihmiseksi.
Vanhemmilta on saanut aina tukea ja kannustusta lähteä matkalle, mutta esimerkiksi äitini on saanut matkustaa elämänsä aikana sen verran paljon, ettei häntä enää matkustaminen yhtä paljoa kiinnosta.
Sisarukseni matkustivat myös nuorempana enemmän, mutta hekään ei ole enää vuosiin matkustaneet aktiivisesti ja ovat viihtyneet paremmin kotona. Milloin on minun vuoro rauhoittua?
Miten oma lapsuuden matkustelu näyttäytyy meidän matkustamiseen?
Huomaan, että omena ei ole totta tosiaan kauas puusta pudonnut ja olen toistanut paljon samoja asioita ja roolimalleja omasta lapsuudesta.
Mekin olemme oman perheen kanssa tykästyneet matkustamaan omalla autolla, yövymme mielellämme leirintäalueilla ja haluan opettaa omille lapsille avarakatseista maailmankatsomusta, missä kunnioitetaan muita ja kaikki ihmiset on yhtä arvokkaita heidän taustoistaan huolimatta.
Huomaan myös, että olemme jo matkustaneet paljon samoihin kohteisiin ja myös haaveilen palaavani samoihin kohteisiin missä matkustimme lapsuudessani. Yksi näistä kohteista on Ranska, mihin olemme suunnitelleet palaavamme (en tiedä vielä milloin).
Meidän perheellä oli myös muutamia ”tukikohtia” niin ulkomailla kuin kotimaassa ja tätä samaa kaavaa olen nyt toistanut, tukikohtien ollessa tänä päivänä Kuusamossa ja Hangossa (luonnollisesti vanhempieni naapurissa).
Hangossa nimittäin vietimme useita kesiä ja kesäisin suuntasimme useimmiten sinne tai Turkuun. Luonnossa emme viettäneet muuten juurikaan aikaa vaan kiinnostus siihen on herännyt itsestään vasta aikuisiällä.
Isäni nukkui vuosi sitten pois, joten nämä lapsuuden muistelut ovat olleet luonnollisesti läsnä kun paljon muistoja on noussut mieleen. Isä taas viihtyi hyvin kotona ja huokaili aina syvään, kun äiti suunnitteli menemisiään.
Olen molemmille vanhemmille hyvin kiitollinen kaikesta, hyvistä opeista ja kasvatuksesta ja yritän parhaani mukaan viedä samoja oppeja eteenpäin omille lapsilleni.
Äitini on siis ollut kaikista suurin vaikuttaja tähän kaikkeen, mutta myös hänen isänsä eli minun isoisäni on opettanut luontaista kiinnostusta karttoihin ja matkustamiseen. Hän halusi aina mielellään puhua matkustamisesta, aivan kuten minä ja matkusti itsekin paljon.
Näistä kasvatusoloista ja lähtökohdista, kolmannessa sukupolvessa olen ollut luonnollisesti kiinnostunut matkustamisesta ja maailman näkemisestä.
Olen kasvanut matkustamiseen ja se on aina ollut vahvasti osa identiteettiäni ja iso mielenkiinnon kohde, joka on säilynyt mukana kaikki nämä vuodet.
25 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Kiinnostava aihe! Me reissattiin lapsena todella paljon kotimaassa ja useita kertoja Ruotsissa, ja sitten joitain kertoja Espanjassa, Myöhemmin tehtiin isän ja siskojen kanssa parin viikon reissu Yhdysvaltoihin, ja Indonesiassakin käytiin. Kotoa muutettuani oli useita vuosia kun ei juurikaan tullut matkustettua, mutta viimeisten 10 vuoden aikana senkin edestä.
Elina
Kuulostaa tutulta, sillä erotuksella että kaukomailla en lapsena/nuorena koskaan käynyt. Mutta ootko siis vasta nyt 10 vuoden sisällä alkanut reissaamaan enemmän? Eli sitä ennen on ollu hiljaisempaa? Tosi paljon oot ehtinyt tämän 10 vuoden sisälllä matkustamaan! Taisin ite joskus 16-17-vuotiaana varata ensimmäisen omatoimisen rantaloman ja sen jälkeen ei oo reissutonta vuotta ollutkaan. Viime vuodet on kyllä ollu todella poikkeuksellisia, verrattuna siihen mitä ne tosiaan oli vaikka esim. 10 vuotta sitten.
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Joo, opiskelijen aikaan en juurikaan matkustellut. Sen jälkeen sitten on tosiaan tullut reissattua vähän joka puolella.
Sari /matkalla lähelle tai kauas
Täällä henkilö jonka lapsuuden kodissa tehtiin korkeintaan jotin lyhyitä matkoja Suomessa. Johtui siitä, että Äitini omi yrittäjä ja aina töissä.
No itse olen ottanut vahingon takaisin. Osasyynä hirvittävä palo nähdä maailmaa. Tämä palo syntyi jo nuorena. Ja nyt vihdoin viimeisinä vuosina olen voinut päästää sen valloilleen.
Eveliina / Reissukuume
Oi vitsi, tää oli tosi mielenkiintoinen postaus! Paljon oli tuttua juttua (kun ollaan aiheesta reissuilla puhuttu), mutta paljon tuli myös uutta ja ”selventävää” tietoa! 🙂 Esim. nuo lastenhoitajat oli ihan uus juttu!
Mä varmasti tartun tähän aiheeseen, sillä mun tausta on tyystin erilainen 😀
Elina
Kiva et tartuit tähän samaan! 🙂
Paluuviite:
Cilla Maria Travel
Ihana postaus <3 Paljon uutta tietoa sinusta. Olispa hienoa kuulla joskus myös sun äidin matkakertomuksia!
Elina
Voi, kiitos, ihana kuulla! Pitääpä laittaa toivepostaus korvan taakse ja terveisiä eteenpäin äitille 🙂
Virpi / Virpin Maailma
Tämä on todella mielenkiintoinen aihe postaukselle. Uskon tarttuvani tähän, kun sopiva väli tulee. Tälläisten postausten välityksellä on myös mukava tutustua ihmiseen blogin takana.
Elina
Ihana kuulla, kiitos! 🙂
Mari /Maailma kotina
Vitsit miten ihana postaus – ja matkustustaustasi. Omat lapseni ovat kohdanneet jonkin verran samaa kuin sinä – mm. neljä au pairia on hoitanut heitä. Jäin miettimään jaksaakohan itse matkustamista pitkään vai tuleeko mitta täyteen kuten äidillesi.
Elina
Kiitos Mari! Se on varmaan yksilöllistä, mut jos on nähnyt monipuolisesti maailmaa niin ehkä alkaa lopulta tuntua että joka paikassa on lopulta kuitenkin melko samanlaista vaikka maisemat muuttuu.
Laura Olin
Mielenkiintoinen postaus! Ja ihania muistoja. Meillä myös toi auto- tai oikeammin karavaanarimeininki oli osa lapsuutta. Matkustimme paljon Pohjois-Euroopassa, ja kun usutin iskää ajamaan pidemmällä, hän aina sanoi, että saat mennä sitten kun saat oman ajokortin! Ja kiitettävästi onkin tullut reissattua. 🙂
Otan osaa isän poismenon johdosta.
Elina
Kiitos, ihana vinkki ja uskon että tosiaan olet sen jälkeen kiitettävästi mennytkin sen jälkeen kun oot saanu ajokortin. Hyvin sanottu, nyt omat lapset menee myös meidän ehtojen mukaisesti (vaikka siis usein huomioidaan kyllä lasten jaksaminen ja heidän mielenkiinnon kohteet), mutta kun ovat isoja niin saavat mennä just niinkuin lystää : D
Kohteena maailma / Rami
Mielenkiintoista taustaa omasta matkailustasi ja ylipäätänsä perheestäsi. Näin lukija pääsee lähemmäksi bloggaajaa, kun saa henkilökohtaista tietoa kirjoittajasta.
Itse reissasin lapsena pääasiassa kotimaassa ja ”perinteisiä laivareissuja”. Muutamat etelänmatkat tuli koettua, mutta kuusitoistavuotiaana olin isommalla kaveriporukalla Lontoossa, jossa käytännössä ”valvonta” oli sitä, että kerran kysyttiin, mihin mennään: ”kaupungille” riitti vastaukseksi hyvin 😀 Seitsemäntoista vuotiaana olin kaverin kanssa ensiksi viikon Alpeilla ja sitten kesällä Pariisissa, siitä se sitten lähti. Eikä loppua toivottavasti näy 🙂
Elina
Kiitos Rami, kiva kuulla myös sun kokemuksista! Nuo Ruotsinlaiva kokemukset on varmasti myös hyvin monilla lapsuudesta mielessä 😀 tuo on hyvä muistutus kuinka hyvin ”ennen vanhaa” luotettiin kun päästettiin lapset pihalle, kaupunkiin tai reissuun. Nykyään pitää jatkuvasti tietää missä menee…
Aila ja Juha
Olipa ihana aihe ja mielenkiintoinen postaus. Tuohon kansainvälisyyteen olet selvästi kotiväkesi kanssa kasvanut. Mietin, mitä itse pystyisin aiheesta kertomaan ja oma taustani olisi totaalisesti toisenlainen. Osittain se johtuu siitä, että olemme eri sukupolvea. Olen syntynyt jo 50-luvulla pienviljelijäperheeseen, ja sellaisissa olosuhteissa matkustelu oli taloudellisistakin syistä täysin poissuljettu vaihtoehto. Muistan säästäneeni lukioaikoina pienistä palkkioista tarkkaan, että pääsin tapaamaan ystäviäni Tampereelle sieltä Varsinais-Suomesta. Bussimatkakin maksoi. Ainoa alle parikymppisenä tekemäni matka oli luokkaretki Leningradiin ja siitä seuraava matka lento kesäksi Britanniaan aupairiksi vuonna 1974. Sitä seuraavat olivatkin sitten karavaanimatkoja omien tenavien kanssa vasta 90-luvulla sekä Suomessa että Euroopassa ja siitä se matkailu sitten alkoi. Nyt se on voimakas osa elämää. Aloin miettiä myös sitä, millä tavalla taustani nyt vaikuttaa siihen, mitä matkoilla haluan kokea ja siitäpä vasta teksti tulisikin. Kiitos sinulle tästä! On samalla vinkki omiin ajatuksiin. Aila
Elina
Te ootte tarjonneet samantyylinen lapsuuden kuin useille kommentoijille, paljon kotimaan matkailua ja karavaanari elämää. Musta niistä syntyy aivan ihania muistoja! Haluaisin itekin tehdä sen tyylistä ja kiertää lasten kanssa kotimaassa 🙂 ei oo oikeaa tai väärää tapaa matkustaa !
Reissu-Jani
Mielenkiintoinen juttu. Itse en lapsuudessa enkä edes nuoruudessa matkustellut oikeastaan kuin kerran Ruotsiin ja vasta täysikäisenä Viroon, en edes Interrailia tehty kesäisin vaan olin kaikki koulujen kesälomat vaan kesätöissä. Vasta työelämässä ollessani matkustin oikeastaan ensimmäistä kertaa itse ja suoraan Taiwaniin asti. Olen tästä kirjoittanut blogiinin myös jutun. Enemmän matkailu alkoi sitten vasta myöhemmällä iällä (>35v). Sitä ennen tuli kesälomat vietettyä lähinnä Suomen, Ruotsin ja Norjan tuntureilla vaelluksilla.
Elina
Kiitos Jani, mielenkiintoista kuulla että sulla alkoi reissuelämä vasta myöhemmässä vaiheessa ja kuinka paljon ootkaan jo ehtinyt matkustamaan! Oot ottanut vuodet takaisin korkojen kera. Voin kuitenkin väittää, että vuosikymmenet Pohjoismaissa ja vaellukset on antanut reppuun jo tosi paljon hyviä muistoja ja kokemuksia!
Pirkko / Meriharakka
Sinulla onkin mielenkiintoisella tavalla matkailu ollut jo osa lapsuuttasi ja nuoruuttasi.
Omakin isäni matkusti paljon, mutta lähinnä Euroopassa ja Yhdysvalloissa, joten siihen ei mitään pelkotiloja liittynyt. Teinivuosinani isä teki pitempiä konsultointikeikkoja ja asui niiden myötä välillä toisessa maassa ja matkustinkin sitten silloin tällöin hänen kanssaan tai hänen luokseen sopivassa tilaisuudessa.
Merja / Merjan matkassa
Ihana postaus! Minun lapsuudessani me ei juurikaan matkusteltu. Kesällä tehtiin jotain kotimaanreissuja ja käytiin laivalla. Äitini kävi jonkun verran yksin matkoilla, mutta meillä ei ollut varaa lähteä koko perheen voimin reissuun. Kun olin teini-iässä, pääsin Englantiin kielikurssille, koska ”täytyyhän lasten edes kerran elämässään päästä ulkomaille”. Näin oli äiti tuuminut ja saman kielikurssin tarjosi myös isosiskolleni. Parikymppisenä olin kaverini kanssa etelässä juhlimassa valmistumista ja sen jälkeen poikakaverin kanssa käytiin Kreikassa. Ensimmäinen kaukomatka suuntautui Yhdysvaltoihin, jonne lähdimme miehen kanssa pariksi viikoksi. Huh, se oli upeaa!
Raija / Kohti avaraa maailmaa
On aina mukava saada tuntea paremmin ihminen blogin takana. Meillä reissattiin 60-luvulla paljon Suomessa ja yövyttiin leirintäalueilla. Sitten jäin murkkuna pois matkasta, kun vanhemmat kävivät Norjassa ja muualla. He kävivät myös Australiassa enoni luona. Isän kuoroharrastus vei heitä moniin maihin. Itse liftasin nuorena paljon, muun muassa Ruisrockiin Rovaniemeltä ja kun muutimme Järvenpäähän, liftasin muutaman kerran Rovaniemelle. Sitten lähdin interrailille ja saman tien muutin Tukholmaan. Kävin vielä työkaverin kanssa Kreikassa saarihyppelyllä, ennen kuin sain lapsen ja jämähdinkin vuosiksi kotiin. Elin 18 vuotta ihmisen kanssa, jonka mielestä matkustus on tyhmää! Eron jälkeen ei ollut varaa matkustaa. Yhtä Bangkokin matkaa (1997) lukuunottamatta pääsin reissuun vasta 2006 ja seuraavan kerran 2015! Nyt yritän sitten korjata tällaista vääryyttä parhaani mukaan 😄
Matkalla kaikkialle / Sarianne
Kiva lukea lapsuuden matkailutaustasta ja miten monipuolisia kokemuksia olet saanut sekä lapsuuden matkoilla, että ihan vaan kotona vierailevien kautta 🙂 Omalla kohdalla omena ei myöskään ole pudonnut kauas puusta, vaikka toisaalta ei kuitenkaan hirveän paljoa matkusteltu perheenä ollessani lapsi. Pääsin matkailun makuun vasta opiskeluaikoina ja varsinkin sitten työelämässä, kun pystyi säästämään enemmän lomiin.