Matkustaminen kotisohvalta käsin
Silloin kun ei matkusta, voi matkustaa ihan mihin päin maailmaa ilmaiseksi kotisohvalta käsin. Tässä muutama keino millä taltuttaa tai lisätä mahdollisen matkakuumeen (itselläni matkakuumeen voi laukaista ihan mikä tahansa matkailuun liittyvä juttu).
YouTube
YouTuben kautta pääsee lähes mihin tahansa, sieltä on reissuvideoita leppoista katsella. Usein ennen reissuja katson videoita matkakohteista ja niitä katsomalla pääsee suoraan kohteeseen ja reissufiilikseen. Olen kotisohvalta käsin istunut junassa, ajanut vuoristossa, kävellyt rannoilla ja patikkapoluilla ja kerran istunut suurkaupungissa auton etupenkillä monissa liikennevaloissa. Olen katsonut taaperon omasta toiveesta tuntikausia lentokoneiden laskeutumisvideoita ja voin kertoa, että niiden jälkeen on lentokuumeeni ruokittu! Joskus on mukava katsoa ihan random matkavideoita ilman varattua matkaa ja katsoa tarttuuko matkakuume… Usein kyllä!
Google Maps street view
En ole tätä pitkään aikaan itse harrastanut, mutta jossain vaiheessa oli tosi hauska tehdä pikamatkoja ympäri maailmaa muutamassa minuutissa ja sitä tulikin eksyttyä tosi hauskoihin ja erikoisiin paikkoihin. Google mapsin avulla voi löytää todella kivoja paikkoja mihin matkustaa. Tämän avulla voi eksyä ihan mihin tahansa, kärrypoluille, pieniin kyliin, vuoristoihin, näkee mielenkiintoisia, paikallisia paikkoja. Kerran löysin itseni Saksalaisen linnan pihalta, mutten harmikseni muista enää missä kylässä se mahtoi olla. Majapaikan valinnassa tämä on myös hyvä keino jos epäröi sen sijaintia. Suosittelen matkustamaan street viewin avulla, se on oikeasti aika hauskaa ja koukuttavaa!
Instagram on se paikka, mistä löytää ehkä eniten matkakuvia, matkainspiraatiota ja kovimman matkakuumeen (vaikka itselleni on käynyt ehkä päinvastoin, kun seuraan viikoittain niin paljon matkakuvia, niin siihen jotenkin turtuu). Kovalevylläni lojuu lähes 20 000 matkakuvaa reilun 10 vuoden ajalta, blogin Instagramiin lataan enimmäkseen lempikuviani menneiltä matkoiltani, sieltä niitä on helpompi katsella kuin kovalevyltä. Instagramia matkailun kannalta käytän tosissani vasta silloin kun pakkaan, matkaa edeltävänä päivänä katson viimeksi lisättyjä kuvia kohteesta ja katson mitä ihmisillä on päällä. Näin osaan pakata oikean lämpöistä vaatetta mukaan (jos kohde niin vaatii).
Matkaohjelmat
Suosikkini ovat tottakai monet matka-aiheiset ohjelmat. Yle Areenasta löytyy monia kivoja dokumentteja ja matka-aiheisia sarjoja, niistä saa usein erilaisen näkökulman matkakohteeseen. Monesti riittää herättämään mielenkiintoni jo pelkästään se, jos jokin sarja on kuvattu mieluisassa maisemassa. Aleksi Mäkelän Lomalla elokuvan olen aikoinaan katsonut monia kymmeniä kertoja vain sen takia, että olen joka kerta päässyt sellaiselle 1 ½ tunnin etelänloman fiilikseen.
Lehdet ja kirjat
Matkalehdet. Niistä saa paljon uusia ideoita joilla leikkiä, se on yhtä haaveilua syvällä sohvan pohjalla. Mutta todellisuudessa monet ideat ovat jo unohtuneet, kun uutta matkaa mietin. Toisinaan osuu käteen ihan tavallinen kaunokirja, jonka tarina perustuu tiettyyn maahan tai kohteeseen, yksi sellainen on esimerkiksi Jääkaksoset trilleri, joka sijoittuu Skotlantiin. Kirjan luettuani pääsin todella hyvin Skotlantilaiseen karuun luonnon maisemaan, vaikken kirjaa matkailun näkökulmasta alunperin lukenutkaan. Ai niin joo, kartat ovat myös aivan mahdottoman mielenkiintoisia.
Musiikki
Oletteko joskus eksyneet kuuntelemaan tietyn maan TOP 50-listaa Spotifysta? Musiikin kautta sitä vasta pääseekin ihan eri tavalla siihen maan kulttuuriin kiinni. Meillä on viime aikoina soinut paljon Italialainen musiikki ja Espanjankielisestä rytmimusiikista sitä painuu samantien ajatusmaailmassa jonkun palmun alle! <3 Pohjoisen kaipuussa kuuntelen usein saamenkielistä musiikkia. Jos kohdemaassa on auto käytössä, haluan kuunnella autossa paikallista musiikkia.
Mielikuvitusmatka
Staycation & Lähimatkailu