Terkkuja matkamessuilta + majoituksia Helsingissä

Palasin viikko sitten vuosittaisilta matkamessuilta, joilla olin torstaina ja perjantaina. Mitä fiiliksiä jäi matkamessuilta? Tuliko uusia matkaideoita? Yövyin Helsingissä yhden yön mutta pääsin tutustumaan myös toiseen hotelliin Helsingissä. Tällainen Helsingin reissu oli matkamessuhuuman keskellä.

Joulun jälkeen palasimme Rukalta ja ajattelin, että nyt riittää reissaamiset hetkeksi. Kunnes katsoin kalenteria, olin jo aikoja sitten laittanut kalenteriin merkinnän Hankoon menemisestä loppiaisena.

Kun taas vaihteeksi istuimme tuntikausia autossa ja ajelimme Hangosta kotiin, ajattelin että nyt en liikahda koko keväänä kotoa enää minnekään. Kunnes taas katsoin kalenteria, että seuraavalla viikolla olisi matkamessut, sinne pääsisin sentään junalla.

VR Extra luokassa

Lähdin varhain torstai aamuna kohti Helsinkiä. Täysikuusta johtuen en ollut nukkunut koko yönä, joten silmät ristissä hyppäsin junaan. Olin maksanut ylimääräistä yksittäisestä penkistä, sillä minua ahdistaa jos teen omia juttuja ja joku vieras henkilö istuu siinä vieressä vaikka on näytönsuoja läppärissä.

Junan vaihtuessa hyppäsin junan extra luokkaan, mistä olin myös varannut yksittäisen penkin viimeiseltä riviltä. Sain istua koko matkan rauhassa ja junavaunussa oli ihanan hiljaista. Kyllä tuntui arjen luksukselta, oma penkki ja ilmainen kahvi hiljaisessa tilassa.

Extra luokasta sai ilmaiseksi kahvia ja teetä ja kahvia joinkin muutaman kupin, jotta heräisin tähän päivään kunnolla. Pasilassa hyppäsin junasta ja suuntasin kohti messukeskusta ja matkamessuja.

Matkamessujen torstain ammattilaispäivä

Vaikka olen jo 10-vuotta kirjoittanut matkablogia ja käynyt matkamessuilla vuosittain vuodesta 2018 lähtien, oli tämä itselleni vasta kolmas vuosi matkamessuilla matkablogivaikuttajana. Monen monta vuotta tätä ennen kirjoittelin yksin, en tuntenut tai tavannut ketään, saatikka tehnyt yhteistöitä.

Sain ilokseni arpoa seuraajille useammat matkamessuliput Instagramin puolella ja ilo oli molemmin puolista kun toimitin voittajille liput.

Tapasin messuilla heti ensimmäiseksi Reissukuumeen Even ja jatkoimme höpöttelyä aivan kuin ei olisi puolen vuoden eroa välissä ollutkaan. Se on ihana merkki ystävyydestä.

Eve suunnittelee meille yhteistä reissua keväälle, enkä tällä kertaa osallistu sen suunniteluun lainkaan enkä itseasiassa edes tiedä, minne olemme menossa. Se selviää vasta perillä lentokoneessa. Jännää!

Torstaina pyörimme lähinnä fiilistelemässä matkamessuilla, katsoen mitä kaikkea siellä on. Tapasimme tuttuja, osallistuimme Visit Kotka-Hamina kutsuvierastilaisuuteen, otimme punkkirokotteiden tehosteet.

Otin ensimmäisen rokotteen viime messuilla ja totesin sen olevan kätevä tapa muistaa uusia rokotteen aina matkamessuilla. Kun Pihlajalinnan rokotebussi on paikan päällä, saa punkkirokotteen edullisemmin.

Tutustuimme useampaan kotimaan majapaikkaan ja meillä heräsi Even kanssa kipinä tehdä myös kotimaassa jokin yhteinen kotimaan reissu. Sovimme alustavasti, että voisimme keväisen jo perinteeksi tulevan yhteisen reissun lisäksi tehdä myös jokin yhteinen reissu kotimaassa ja siihen löysimme kivasti inspiraatiota mm. Kuopio/Tahko suunnalta sekä toisesta kohteesta Itä-Suomessa.

Matkamessuilla kiinnosti kotimaan majoituskohteet, Portugal sekä muutamat matkakohteet jotka ovat vielä kaukana tulevaisuudessa. Kävin poimimassa karttoja ja kyselemässä vinkkejä tämän vuoden Portugalin matkalle. Tapasin myös Mirjan ja Fredrikin, Pelle Åbergårdenista, majapaikka Höga Kustenilla, missä yövyimme puolison kanssa pari vuotta sitten.

Georgia pisteellä saimme maistaa Georgialaisia herkkuja, herkut ovat peräisin heidän Georgialaisesta ravintolasta Helsingissä, viini oli tuotu Georgiasta asti. Georgiakin kiinnostaisi matkakohteena tosi paljon.

Hobo Hotel Helsinki

Illalla kokoonnuimme muiden matkabloggaajien kanssa Helsingin Hobo hotelliin ja muistan kun mietin ”eihän Suomessa ole toista matkabloggaaja yhteisöä, tämä on maamme ainoa ja olen nyt täällä yhdessä muiden kanssa”.

Saa olla tosi kiitollinen. Oli mahtavaa tavata päivän ja illan aikana vanhoja ja uusia tuttuja, joka vuosi sitä tutustuu uusiin henkilöihin matkamessuilla.

Pääsimme porukalla tutustumaan Hobo Hotel Helsingin tiloihin. Hotelli on vasta muutaman vuoden ollut ja se on ainoa Suomessa, eikä muita Hobo hotelleja ole Suomeen tulossa. Muut Hobo hotellit sijaitsevat pohjoismaiden muissa pääkaupungeissa, Oslossa, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa.

Hobo Hotelli pyrkii olemaan mahdollisimman aito, paikallinen, rento ja urbaani. Eikä henkilökunnalla ole erillisiä työvaatteita vaan kukin saa olla omissa, rennoissa vaatteissaan, vaikkapa hupparissa. Hobon tiloihin on vapaa pääsy tulla tekemään etätöitä. Hotellin kokoustilat ovat myös erilaisia, mm. viherhuone, kirjasto tai vinyylihuone, sitten on erillinen huone myös podcastien tekoon ja äänittämiseen.

Hotelliin voi tulla myös lounaalle ja hotelliaamiaisen tarjoilussa vältetään punaista lihaa ja tarjoillaan mahdollisimman ekologista ruokaa.

Hobon huoneet ovat myös persoonalliset ja ihanan värikkäät. Hotellin remontin yhteydessä pyrittiin säilyttämään ja kierrättämään niin paljon kuin mahdollista. Ilta jatkui mukavasti porukalla Hobossa.

Solo Sokos Hotel Torni

Viime vuonna voitin matkabloggaajien illassa lahjakortin Sokos Hotelliin ja päätin jo silloin, että se olisi parasta säästää ja käyttää seuraavan vuoden matkamessujen majoitukseen. Niin tein ja kyselin Instan puolella muilta kokemuksia Helsingin Sokos Hotelleista.

Oli niin monta hyvää ja kivaa vaihtoehtoa mistä valita, harmittavasti ihan kaikkiin ei ollut enää saatavilla lahjakortti huoneita mutta lopulta olin kahden vaiheilla, Solo Sokos Hotel Helsinki (mihin pääsimme viime vuonna tutustumaan), vaiko Solo Sokos Hotel Torni.

Suosituksista päädyin Torniin, sillä en ollut sielläkään yöpynyt aiemmin. Hobon jatkoja ajatellen Solo Sokos Hotel Helsinki olisi ollut varteenotettavampi vaihtoehto, sillä se sijaitsi aivan vieressä mutta olin lopulta todella tyytyväinen myös Torniin.

Huoneet olivat mukavan ylellisen tuntuisia ja aamiainen aivan huikean hyvää. Smoothiet olivat hyviä, samoin tuorepuurot. Varsinaisen puuron päälle sai valita vaikka mitä pähkinöitä ja erilaisia hilloja. Oli paljon hedelmiä, siitä iso plussa sillä kotimaassa on usein harmittavan vähän hedelmiä aamiaisilla tarjolla.

Aamiaispöydästä löytyi myös ruisnappeja ja lohimoussea, mikä on aina hirmu hyvää. Lämpimiin aamiaisruokiin en edes päässyt, kun nautin niin suuren annoksen hedelmiä ja puuroja. Lämmin suositus joka tapauksessa Tornin aamupalalle!

Matkamessut perjantaina

Puoliso liittyi myöhään edeltävänä iltana seuraan ja suuntasimme perjantaina työpäivän päätteeksi matkamessuille. Viime vuoden messut olivat onnistuneet ja saimme yhdessä paljon inspiraatiota kun puoliso oli ensimmäistä kertaa myös messuilla mukana.

Tänä vuonna taso ei ollut sama, emmekä yhtä paljoa irti saaneet, syynä se, että emme jaksaneet paneutua ja tutustua. Käyn joka vuosi risteilykeskuksen pisteellä kyselemässä, mikä risteily olisi paras lapsiperheille mutta en koskaan saa aikaiseksi varata meille risteilyä.

Joskus senkin aika koittaa, mutta ei olla vieläkään ehditty risteilyä suunnitella. Lapset lähtisivät vaikka heti ja palatessani messuilta kotiin ja lasten nähtyä risteilykeskusten esitteet, meni lasten loppupäivä risteilyvideoita katsoessa YouTubesta.

Japanista olimme myös kiinnostuneita ja saimme sinne hyviä vinkkejä/ideoita. Olemme siitä jo pitkään puhuneet, mutta emme ole aktiivisesti ehtineet sinne vielä suunnitella matkaa. Lähivuosina, ehkä ensi vuonna suuntaamme sinne, ellei jotain muuta mielenkiintoista osu taas eteen.

Kävimme myös yhdessä moikkaamassa Höga Kustenin porukkaa, heillä oli todella hieno ja edustava osasto messuilla. Toivottavasti löydämme raon lähteä pitkästä aikaa myös sinne.

Caravan puolella lähinnä pyörähdimme, kävimme katsomassa Karri Koiran keikan sekä kävimme kannustamassa tuttuja Matkamessujen Mieletön Matka kisassa, joka muistutti Amazing Race kisaa. Kaikki maanosat Anu ja Pete voittivat kisan ja pääsevät kesällä matkustamaan Touring Carsin matkailuautolla. Kisa oli jännittävä ja sitä pääsi paikan päällä seuraamaan Insta liven kautta, kun kilpailijat ratkoivat tehtäviä ympäri messuhallia.

Illalla oli sitten aika jättää muut matkamessuilemaan vielä lauantaiksi ja sunnuntaiksi ja suuntasimme perjantai iltana jo kotiin. Oli todella piristävä Helsingin reissu, tuli niin hyvä mieli nähdä paljon tuttuja messuilla. Matkamessuista onkin tullut itselle enemmän sosiaalinen tapahtuma.

Kiitos Helsinki, olit mukava. Se on varmaa, että ensi vuonna suuntaan jälleen kerran matkamessuille, uusien matkahaaveitten kera. Vasta matkamessujen jälkeen nousikin oikein kunnon, levoton matkakuume.

Kävitkö sinä tänä vuonna matkamessuilla?

6 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Oho, tuo punkkirokotusbussi on mennyt aina itseltäni ohi. No, täytyy ensi vuonna pitää mielessä. Matkamessuilla tuli käytyä vähän harmittavasti vain torstaina. Perjantaina ja lauantaina oli valitettavasti muuta, ja jotenkin sunnuntaina ei enää jaksanut lähteä. Aika paljon tuli pyörittyä kotimaan puolella, josta löytyi paljon kiinnostavaa!

    • Elina

      Oli kiva nähdä teidät pari kertaa lennosta 😀 Harmi ettei ehditty höpötellä. Eiköhän me taas nähdä ! Kannattaa ensi vuonna hakea rokotukset messuilta, jos sellaisille tarvetta. Torstaina ehtii tosi hyvin jo kiertää messuja, ja on rauhallisempaa.

  • Pirkko / Meriharakka

    Kiva poiketa edes näin lyhyesti messuilla, vaikkakin jälkikäteen, lukemalla blogijuttuja sieltä. Me emme enää viime vuosina ole panostaneet messuihin, niin siksi, että tammikuu on seniorille loistavaa aikaa olla poissa Suomesta, ei siis lähelläkään messukeskusta, mutta myös siksi, että jonkin verran jo matkustaneena, niin maailmalla kuin kotimaassa, messujen anti alkoi jäädä vähän ohueksi viimeisinä vuosina, joina niillä kävimme. Tuttuja toki olisi ollut mukava tavata!

    • Elina

      Se on totta, kun messuja kiertää joka vuosi, alkaa samat esillä olevat kohteet tulevan pian tutuksi. Aika vähän siellä on uutuuksia, tai uusia kohteita joihin ei ole aiemmin / vuosiin törmännyt. Aika vakiintuneet maat jotka siellä on esille, hyvä kuitenkin kun on vähän vaihtelua. Olis mukava tavata livenäkin! Tammikuu on kyllä loistava kuukausia olla jossain muualla kuin Suomen pimeydessä…

  • Merja / Merjan matkassa

    Minulta jäi tänä vuonna Matkamessut väliin sairastelun takia. Harmitti, koska oli varattu iltaohjelmaa ja tapaamisia ym. mutta eipä sille mitään voinut. Viime vuonna messut jäivät väliin, koska olin reissussa. Ensi vuonna uusi yritys. 🙂

    • Elina

      Höh! Odotin jo näkeväni sut, sillä mulla olis ollu sulle kysymyksiä yhdestä matkakohteesta minne olemme menossa 😀 Harmi ettet päässyt, jos ensi vuonna taas pääsisit !

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *