Höga Kusten, eli Korkea Rannikko on upea Unescon maailmanperintökohde
Postaus sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty *merkillä
Höga Kusten, Ruotsin itärannikolla sijaitseva Korkea Rannikko muodostaa yhdessä Merenkurkun saariston kanssa Unescon maailmanperintökohteen. Täällä vuoret nousevat merestä ja maisemaa ympäröi käsittämättömän kauniit saaret, jylhät vuoret, meri ja metsä. Teimme tänä syksynä pidennetyn viikonlopun tänne ja tässä tulee omat Höga Kusten kokemukset ja fiilikset sekä majoitusvinkit missä kannattaa Höga Kustenilla yöpyä.
Olen löytänyt helmen, sellaisen josta tekisi mieli huutaa koko maailmalle ja samaan aikaan olla vain hiljaa ja pitää paikka kokonaan itselläni. Instassa seuraajilleni tekemäni kyselyn mukaan 61% ei ollut koskaan kuullutkaan Höga Kustenista, eli suomeksi sanottuna Korkeasta Rannikosta.
Tulen tässä postauksessa käyttämään molempia nimiä, sillä en totta puhuakseni tiedä kumpaa nimitystä yleisemmin käytetään, sillä en kuule tästä paikasta koskaan puhuttavan. Me kutsumme sitä Höga Kusteniksi, mutta sillä on suomenkielinenkin nimi eli Korkea Rannikko, joka tosin toisinaan kirjoitetaan yhteen ja joskus erikseen ja joskus pienillä ja joskus isoilla alkukirjaimilla … no se siitä.
Aina mitä tärkeämpi jokin kohde minulle on, sitä vaikeampaa minulla on siitä kirjoittaa. Tätä postausta nimittäin mietin ja pyörittelin kotona, johon mies sitten totesi että aloitat vain alusta… Eli kiitos erään henkilön, sain kuulla tästä paikasta häneltä sen jälkeen, kun hän oli pitkään seurannut sivusta omaa Lappi huumaani.
”Sinun pitäisi joskus lähteä Höga Kustenille, pitäisit siitä ihan varmasti.
Höga Kusten on minulle kuin oma Lappi”.
Tämän suosituksen jälkeen vajaa 10 vuoden sisällä olen vain tasan kerran kuullut puhuttavan Höga Kustenista, joten paikka ei todellakaan ole edelleenkään kovin monen tietoisuudessa, ei edes Pohjanmaalaisten jotka asuvat Korkeaa Rannikkoa lähimpänä ja juuri alueen läheisyys houkuttaa palaamaan yhä uudestaan.
Vuosien haave nimittäin viimein toteutui tänä kesänä kun pääsimme käymään Korkealla Rannikolla. Samantien kun olimme sinne tulleet, olin jo päättänyt: tänne on aivan pakko palata takaisin ja mieluiten niin pian kuin mahdollista! Palasimme Höga Kustenille nyt syyskuun lopussa ja silloinkin jo tiesin, että haluan palata tänne kolmannenkin kerran.
Olin paikasta mykistynyt, sanaton, jotenkin aivan ällistynyt, koko paikka ei mennyt alitajuntaani sitten mitenkään. Halusin jo palata paikkaan, missä parhaillaan vielä olin. Paikka oli niin erilainen ja niin poikkeava, etten edes osannut verrata sitä mihinkään muuhun paikkaan. Minulla oli myös niin vaikeaa sisäistää, miksi Merenkurkku on niin matala ja miksi täällä taas on niin korkeaa.
Missä sijaitsee Höga Kusten, eli Korkea Rannikko?
Höga Kusten sijaitsee Ruotsissa, Pohjanlahden rannalla Suomen Pohjanmaata vastapäätä. Höga Kustenille ajaa Uumajasta 1½-2 tunnissa, riippuen siitä minne päin Höga Kustenia haluaa. Uumajaan pääsee kätevästi laivalla Vaasasta, laivareitistä voit lukea lisää tästä postauksesta.
Koska Höga Kusten on aika pitkä ja laaja käsite, voi olla vaikea hahmottaa mistä se alkaa ja mihin se päättyy ja mikä paikkakunta on tarkalleen ottaen sitä varsinaista ydinaluetta. Itse miellän Höga Kustenin alkavan Örnsköldsvikin eteläpuolelta ja päättyvän Höga Kustenin sillan jälkeen Härnösandiin. Etelästä tultaessa alkaa tosin jo Sundsvallin pohjoispuolella maisemat muuttua.
Alueelle jää useita suurempia maakunta-alueita pohjoisesta etelään kuten Örnsköldsvik, Kramfors, Härnösand ja Sollefteå. Näistä Kramfors on se ydinpaikka, mihin Höga Kustenilla kannattaa etenkin ensimmäisellä kerralla keskittyä ja Kramforsin sisällä taas alueet Skuleberget/Docksta ja Nordingrå.
Mikä on Höga Kusten?
Höga Kusten kuuluu yhdessä Merenkurkun saariston kanssa Unescon maailmanperintöluetteloon. Höga Kusten liitettiin Unescoon vuonna 2000 ja Merenkurkun saaristo vuonna 2006, joka on Suomen ainoa luontokohde maailmanperintöluettelossa.
Höga Kusten on muodostunut jääkauden lopulla 10 000 vuotta sitten, kun lähes 3 kilometrin paksuinen mannerjää alkoi sulaa ja painaa jäämassaa lähes kilometrin alaspäin. Nykyinen Höga Kustenin rannikko oli tuolloin sulaneen veden alla, mutta pikku hiljaa jään paine hellitti ja maa alkoi taas kohota.
Juuri Korkealla Rannikolla ja Pohjanmaan alueella oli jää paksuimmillaan ja maa on kohonnut sen jälkeen jopa 800 metriä ja maa kohoaa Höga Kustenilla edelleen n. 0,9 mm vuodessa samoin kuin Merenkurkussa. Muutaman tuhannen vuoden päästä on jo maayhteys Suomen ja Ruotsin välillä. Höga Kustenin vuoret ovat muodostuneet vuosien saatossa jääkauden ja maankohoamisen seurauksena ja nykyään maailman korkein rantaviiva sijaitsee juuri Höga Kustenilla.
Jääkausi näkyy Höga Kustenin luonnossa monin eri tavoin, on kalottivuoria, siirtolohkareita, moreeneja, pirunpeltoja, luolia ja hiidenkirnuja, etenkin punertava nordingrå graniittikivi on Höga Kustenilla yleinen näky. Alue on geologisesti merkittävä ja siksi se on päässyt mukaan Unescon maailmanperintöluetteloon.
Höga Kusten majoitukset, missä majoittua?
Tämä on kysymys, mitä itsekin mietimme ennen matkaa. Koska olimme nyt vain pidennetyn viikonlopun verran Höga Kustenilla, halusimme että majapaikka olisi mahdollisimman keskeisellä sijainnilla.
Me yövyimme Friluftsbyssä sen keskeisen sijainnin vuoksi. Leirintäalue sijaitsee järven rannalla ja rannan tuntumassa on leikkipaikka ja nuotiopaikkoja. Friluftsbyn yleistilat ovat siistit ja viihtyisät. Yövyimme keskikokoisessa mökissä ja mökkejä on ainakin kolmea eri kokoa ja osaan mökeistä on lemmikit sallittuja. Keskikokoisessa mökissä oli kaksi kerrossänkyä, keittiönpöytä, keittolevy ja jääkaappi.
Friluftsbyn sijaitsee aivan Höga Kustenin maamerkin Skulebergetin juurella, mistä pääsee suoraan kiipeämään huipulle ja ympärillä on useita patikkapolkuja. Lyhyen ajomatkan päässä on myös Skuleskogetin kansallispuisto ja luontokeskus.
Friluftsbyn tunnelmaa kehutaan, siellä on viihtyisä ravintola ja ”ulko-olohuone”. Me olimme siellä matalasesongin aikaan ja paikka lähestulkoon kiinni, siellä ei ollut juuri muita meidän lisäksi. Ihmettelinkin, että eikö Ruotsissa ole ruska-aika yhtä suosittua aikaa kuin Suomessa. Höga Kustenilla oli tuolloin todella upea ruska ja joka paikassa oli todella hiljaista.
Muita majoitussuosituksia Höga Kustenilla
Pelle Åbergsgården
Pelle Åbergsgården majoitus Höga Kustenilla sijaitsee Nordingråssa, joka on maailmanperintöalueen sydän. Nordingråssa on paljon nähtävää ja kauniita kohteita. Pelle Åbergsgården vuokraa isoa tupaa, jossa voi majoittua suurempi porukka tai sitten voi vuokrata pienen 2 hengen punaisen tuvan.
Tämän Höga Kusten majapaikan toinen omistajista on suomalainen, joten täältä saa palvelua ja vinkkiä myös suomeksi. Voin lämpimästi suositella, sijainti on hyvä ja täällä olet maailmanperintökohteen sydämessä.
Me vuokrasimme heidän majapaikastaan *tämän punaisen tuvan Nordingråssa pidennetyksi viikonlopuksi, paikka on ihana. Mökissä saat yöpyä omassa rauhassa luonnon keskellä, tämän pienen mökin sijainti on keskellä maailmanperintöaluetta ja mökiltä on huikeat näkymät. Kesäisin majoitus kannattaa varata suoraan heidän kotisivuiltaan.
Mökissä on wifi ja lemmikit sallittu tapauskohtaisesti erikseen tiedustellessa. Skulebergetiin on 19 km, joten sijaitsee valtatieltä hieman sivussa, mutta ympärillä on paljon muita luontokohteita. Lähellä on suositut käyntikohteet kuten Mannaminne, Bönhamn ja Rotsidan.
LUE LISÄÄ TÄSTÄ MAJAPAIKASTA TÄÄLTÄ
- Norrfällsvikens camping
- Leirintäalue sijaitsee meren rannalla ja siellä on lapsille iso leikkipuisto, uima-allas, ravintola, mökkejä. Lähellä on paljon patikoitavaa ja polut lähtevät vierestä. Päädyimme säästämään tämän kesäksi ja hieman sivussa olevan sijainnin vuoksi olisi lyhyessä ajassa mennyt paljon aikaa siirtymisiin. Suosittelen lapsiperheille Norrfällsvikeniä.
- *Hotel Höga Kusten
- Mikäli haluaa majoittua hotellissa, on hotel Höga Kusten hyvä vaihtoehto. Hotellilta avautuu hienot maisemat Höga Kusten sillalle ja hotellin ympäristössä on patikkapolkuja. Hotellin parkkipaikalla on erikseen mainittu, että siellä on yöpyminen sallittu, joten parkkipaikka sopii hyvin myös puskaparkiksi. Hotellin edessä on iso leikkipaikka lapsille. Hotellista on kuitenkin pitkä siirtymä päänähtävyyksille.
- Skulebergets Havscamping
- Mikäli matkustat asuntoautolla tai asuntovaunulla, voi tämä paikka olla miellyttävä. Skulebergets Havscampingin sijainti on hyvä, sillä se sijaitsee lähellä kansallispuistoa ja aivan meren rannalla. Leirintäalueelta lähtee kesäisin laivareittejä läheisille saarille ja lähellä on mm. Skuleberget ja Naturrum. Leirintäalueelta lähtee myös suora polku Getsvedjebergetin huipulle.
- Överhörnäs camping
- Tämä pieni leirintäalue sijaitsee Örnsköldsvikin eteläpuolella, lähellä Naturkompaniet outlet myymälää. Täällä yövyimme Tanskan roadtripin viimeisen yön mökkimajoituksessa ja pidimme paikasta joka oli sekoitus uutta ja vanhaa.
- Omistaja on erittäin ystävällinen ja paikasta jäi hyvin positiivinen kuva. Leirintäalueella on myös sähköauton latauspaikka. Paikka sopii hyväksi tukikohdaksi, jos haluaa viettää aikaa Örnsköldsvikissa, missä tosin on myös enemmän hotellivaihtoehtoja saatavilla. Höga Kustenille on n. 30 km matkaa.
Majapaikkaa kannattaa etsiä Skulebergetin alueelta tai Nordingråsta. Lukuisia vaihtoehtoja on, mutta nämä on sellaisia joihin itse kiinnitin majoituspaikkaa etsiessä erityistä huomiota.
Lopuksi …
Täytyy myöntää, että alan olla hieman huolissani omasta Lappi-suhteestani. Höga Kustenia ja Lappia ei voi suoraan kuitenkaan verrata, koska ovat tunnelmaltaan erilaisia (Lapissa on edelleen se maaginen oma rauha). Höga Kusten taas tuntuu todella mystiseltä paikalta, mikä koukuttaa tutustumaan lisää. Luonto on täällä tietysti aivan upea!
Koska Höga Kusten on tosiaan todella laaja alue ja siellä on niin paljon koettavaa ja nähtävää, en kirjoittanut kohdevinkkejä enää tähän postaukseen vaan niistä saatte lukea lisää lähiaikoina! Myös luontokohteista tulen kirjoittamaan tarkemmin omaan postaukseen.
Ihmiset Korkealla Rannikolla ovat myös todella ystävällisiä, avoimia ja avuliaita, paikassa on niin iloinen, positiviinen ja ihmisläheinen tunnelma mistä pidän. Toinen ihana asia mihin kiinnitin huomiota on se, että Höga Kustenilla kannustetaan olemaan suorittamatta lomaa ja muistutetaan aktiviteetti vinkkien lomassa, että voi myös vaan ottaa rennosti ja nauttia läheisten seurasta nuotion äärellä. Höga Kusten on pala kauneinta Ruotsia niin sisäisesti kuin ulkoisesti.
23 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Pakko myöntää, täällä myös yksi, joka ei ollut kuullutkaan paikasta. Ja pakko myöntää myös se, että näyttää kyllä todella hienolta… 🙂 Suosikkivuodenaikanani syksyllä se on varmaan kaikkein upeimmillaan, nimittäin nuo syksyn värit ovat kuvissa ihan uskomattoman hienon näköisiä.
Elina
Ettekö oikeasti olleet kuulleet tästä paikasta aiemmin? Jotenkik ajattelin / oletin että te ainakin tietäisitte korkean rannikon 🙂 syksyn värit tuo maisemaan paljon vaihtelua, toisin kuin kesällä kun kaikki on vehreää.
Eveliina / Reissukuume
Tää on kyllä mielettömän hieno paikka! 🙂 Ja ymmärrän ton, että on sellaisia paikkoja, jotka haluaisi vaan ”pitää itsellään”. Se fiilis on välillä vähän ristiriidassa sen kanssa, kun kuitenkin kirjoittaa matkablogia 😀
Elina
Sepä! 😀 kaikki paikat tulee blogissa ennemmin tai myöhemmin julki, ei niistä voi olla kirjoittamatta 😀
Stacy
Olenkin tainnut sanoa, että kävin siellä ennen kuin siitä tuli trendikästä, eli vuoden 1982 kylmänä kesänä. Silloin koko Höga kustenin läpi mentiin nopeasti, viuh vaan. Muistan Sandön upean sillan. Olen liikkunut Ruotsissa laajalti, joten kyllähän siellä riittää nähtävää muuallakin, esimerkiksi Sundsvallista Åreen ja Trondheimiin. Jylhän kaunista.
Elina
En oo ainakaan itse kokenut paikan (vielä) olevan trendikäs kohde, mutta ehkä se ajan myötä tulee yhä enemmän ihmisten tietoon ja hyväksi vaihtoehdoksi lähimatkailukohteeksi. Ruotsissa on vielä paljon koluttavaa ja hienoja paikkoja! 🙂 Tuo reitti Åreen ja Trondheimiin pitää ensi vuonna ehdottomasti kokea 🙂
Mari / Kodinvaihtaja
Pohjanmaa on se ”matala rannikko” ja toisella puolen korkea. Upea paikka❤️❤️❤️
Elina
Niin on <3 ja ehkä kun itse asuu tällä toisella puolella (Pohjanmaalla), niin kokee tämän paikan vielä erityisemmäksi kun on ns kolikon toinen puolikas 😀
Nadine G / Via Per Aspera Ad Astra
Kiitos paljon Höga Kustenin majoitusvinkeistä! Arvostan erityisesti, että mainitsit niistä kaikista perheystävällisimpiä. Norrfällsviken kuulostaa juuri sopivalta paikalta. Tosin Höga Kusten Hotellista aukeavat maisemat ovat kauniita. Tulee kyllä valinnanvaikeuksia 😁.
Elina
Taisi aiemmin niissä lapsen kanssa postauksissa ohimennen ollakin puhetta, kuinka hyvä / tärkeää on että joku majoituspaikka on lapsiperheille sopiva. Tuolla Friluftsbyssäkin oli parikin leikkipaikkaa (joissa toisessa ei käyty ja toinen oli vain yksittäinen keinu ja vanha hiekkalaatikko), mutta tuli vain sellainen yleisfiilis että sopii varmasti paremmin aikuiseen makuun ja tuolla Norrfällsvikenissä oli enemmän lapsille aktiviteetteja. Niin on, Höga Kusten hotelli on kauniilla sijainnilla mutta jos haluaa patikoida enemmän niin sillon tuo Norrfällsviken on enemmän keskeisellä sijainnilla.
Paluuviite:
Terhi
Höga kusten on ilman muuta Perämeren helmi, kuvasi todistavat sen. Luonnonsuojelualue on aika mittava vaikka se ulottuu vain Örnsköldvikistä Härnösandiin, me seikkailimme siellä veneellä kesällä -19, niinpä emme käyttäneet hotelleja tai retkeilymajoja.
Tässä kirjoitukseni mikäli kiinnostaa. https://fammomatkalla.blog/2019/08/08/hoga-kusten/
Elina
Se on kyllä yllättävän laaja ja siksi tuntuukin, että sieltä ei ihan pian lopu näkemiset kesken! Kiitos linkistä, kävin lukemassa – Oli kiva lukea Höga Kustenin eri kohteista lähemmin ja hienoltahan se näyttää myös mereltä katsottuna! 🙂 Wau!
Merja / Merjan matkassa
Täällä myös yksi, joka ei ole koskaan kuullut Höga Kustenista. Johtunee ehkä siitä, ettei Ruotsissa ole tullut paljon pyörittyä Tukholmaa ja sen lähialueita lukuunottamatta. Upeat maisemat!
Elina
Uskon, että suurimmalle osalle Tukholma on tuttu (itselle ei sekään :D) ja muu Ruotsi on jäänyt tuntemattomaksi. Nyt kun korona-aikana suurin osa on kiertänyt Suomea ristiin rastiin ihan kyllikseen, niin on mielenkiintoista alkaa tutustua lisää myös naapurimaahan.
Pirkko / Meriharakka
Purjehdusvuosina monien purjehtijaystäviemme kesäkohteena aina silloin tällöin oli Höga Kusten, mutta itse emme tulleet sille suunnalle koskaan lähteneeksi. Ehkä pitäisi – vaikka nyt ilman purjevenettä 🙂
Elina
Oi, oi ! Ehkä teidän pitäisi mennä, rivien välistä tulkitsen, että teidän ystävät myös piti Höga Kustenista kun palasivat sinne aina takaisin ? 🙂
Sari / matkalla lähelle tai kauas
Högä Kusten nimen olen kuullut mutta en olisi osannut sitä kartalle laittaa ilman tätä juttua. Kiitos vinkistä. Tuolla voisi käydä ohi ajaessa.
Elina
Kannattaa ainakin läpi ajaa jos ei muuta. Tällaisia vuoria ei osaisi odottaa Pohjanlahden rannalta ! 🙂
VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa
Siis ai että mikä paikka ja mitkä maisemat! Tämä on kyllä matkablogeissa se kiva juttu, että näiden avulla löytää kokonaan uusia paikkoja. Lähti ehdottomasti ”lähimatkailun” bucket listille, jossa voisi vaikkapa jo ensi kesänä käydä. Todella kaunis paikka! 🙂
Elina
Kiva kuulla Veera 🙂 Pitäisitte varmasti! Mekin varmaan palataan tuonne ensi kesänä, ainakin alustavien suunnitelmien mukaan. Olis kiva kokea tuon alueen saaristolaistunnelma ja meri kesällä 🙂
Paluuviite:
Paluuviite: