Sri Lanka: Majapaikkasuositus Ellassa
Postaus sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty *merkillä
Ella sijaitsee Sri Lankan keskiosassa, vuorten ja vehreiden maisemien keskellä. Saavuimme illansuussa Ellaan junalla ja majapaikkamme isäntä tuli meitä juna-asemalle vastaan. Hän vei meidät majapaikkaamme, joka sijaitsee Ellan keskustasta 11 km / 20 min ajomatkan päässä. Voin lämpimästi suositella tätä majapaikkaa Ellassa, sillä se oli yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista Sri Lankassa.
Maan keskiosassa kiemurtelevat tiet niin vikkelään, että taapero oksensi melko pian autoon istuttuamme. Olimme sopineet ennakkoon majapaikan kanssa, että he hakisivat meidät juna-asemalta. Majapaikan omisti erittäin ihana pariskunta ja meillä oli samanikäiset lapset, jotka leikkivät keskenään vaikkei heillä ollut yhteistä kieltä.
*Olimme valinneet majapaikan hieman Ellan ulkopuolelta, koska se vaikutti rauhalliselta ja ihanalta paikalta luonnon keskellä. Ellan keskustassa on aikamoinen hälinä ja liikenne, joten tämä valinta tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Itseä houkutti lodge majoitus, sillä en ollut aiemmin yöpynyt tämän tyyppisessä paikassa.
Itseasiassa emme käyneet kertaakaan Ellan keskustassa (ajoimme vain muutaman kerran läpi), joten itse Ellasta en osaa sanoa kovin paljoa. Ei tullut kuitenkaan oloa, että voi että kunpa olisimme majoittuneet täällä, olimme tyytyväisiä rauhalliseen majapaikan valintaamme kaupungin ulkopuolella.
Majapaikka luonnon keskellä
*Pepper Hills Cottages majapaikka sijaitsee luonnonkauniilla paikalla. Lodgemme oli kiva ja erilainen ja muistutti savimajaa. Huoneemme oli kulmikkaan pyöreähkö, jonka keskellä oli parisänky hyttysverkolla. Huoneessa oli vedenkeitin mutta ei minibaaria. Suihku ja vessa sijaitsi tavallaan ulkona, mikä oli aika hauska juttu.
Aamuyöstä heräsin kuuntelemaan tropiikin ääniä kuten erilaisia sirkutuksia, jotka kuuluivat huoneeseen hyvin. En ollut aiemmin kuullut vastaavia ääniä, ainakaan näin kovaäänisesti. Auringon noustessa, alkoi tropiikin linnutkin visertää – saimme kuunnella kunnon trooppista lintukonserttia. Yöllä pamahti mango peltikattoon, mitä säikähdin kovasti, kun kuului hirveä rysähdys keskellä yötä.
Maisemat majapaikan terassilta oli huikean hienot! Vehreää vuoristoa ja ainoat äänet jotka kuuluivat, tulivat eläimistä. Tämä maisema on jäänyt mieleeni, yksi parhaita asioita koko Sri Lankan matkalla.
Pihapiirissä oli myös riippumatto, missä sai köllötellä. Majapaikka on pieni ja *omistajat pyörittävät pihapiirissä myös pientä hostellia. Pihapiiri oli ihanan vehreä ja trooppinen, puissa roikkui köysiä joissa sai roikkua ja keinua.
Ruoka majapaikassa oli hyvää ja sopivan tulista, matkan jälkeen yritimme kotona tehdä vastaavaa ruokaa itsekin. Toisinaan majapaikan emäntä toi meille pyytämättä päivällistä majapaikkaan, oli ihana yllätys!
Majapaikan hintaan sisältyi myös aamupala, jota nautimme ylhäällä majapaikan ravintolassa. Se oli myös ainut paikka, missä wifi toimi. Ravintolan terassilla oli mukava istua ja katsella ohi ajavia busseja, mopoja ja autoja.
Lapselle sopiva majapaikka Ellassa
Mielestäni majapaikkamme oli todella ihana myös lapselle, sillä täällä oli paljon erilaisia eläimiä joita ihmetellä. Säikähdin sisiliskoa, joka oli hyvin maastoutunut nurmikkoon, oli aika iso. Majapaikan pihapiirissä tuli vastaan myös yli metrin pituinen sisilisko.
Istuimme pihapiirin puukeinussa ja kuulimme pusikoista suhinaa, lehtien rapinaa ja liikettä, joku isompi elukka sielläkin meni. Majapaikassa oli ankka, 4 koiraa, sokea kissa, lehmä ja liito-oravia ym. Lapsi viihtyi täällä todella hyvin niin eläinten kuin omistajien kanssa, oli tilaa liikkua ja paljon mielenkiintoista katseltavaa.
Illalla katsoimme Sri Lankan uutisia. Päivällä oli eräs saksalainen nainen tippunut kuolemaan Adams Peakilla. Nainen oli pakittanut vuorella ottaakseen selfien ja kuulemma kun sieltä tipahtaa alas, niin tipppuu suoraan kylään. Niin jyrkkä se pudotus on, oli järkyttävä uutinen ja majapaikan omistajatkin olivat järkyttyneitä.
Usein sekoitetaan Adams Peak ja Little Adams peak ja ne sijaitsevat eri paikoissa. Little Adams Peak sijaitsee nimenomaan Ellassa ja Adams Peak kauempana.
Mitä majapaikka maksoi?
Majoituimme täällä Pepper Hills Cottagessa 3 yötä ja meitä oli 2 aikuista ja 1 lapsi. Saimme majapaikasta käyttöömme pinnasängyn, jota emme lopulta käyttäneet. Maksoimme majoituksen vasta paikan päällä joka oli yhteensä 36 100 rupiaa, eli n. 99 euroa.
Hinta sisälsi 3 yötä lodgessa, aamiaiset, päivälliset, juomat, juna-asemalta haun, 2 päiväretkeä sekä kyydin seuraavaan majapaikkaan safarin kautta. Lisäksi he pesivät pyykkimme, joten hintaan nähden saimme mielestäni todella paljon.
Sää Ellassa marraskuussa
Olimme matkassa marraskuussa ja aamupäivä oli sopivan lämpöinen noin +20 / + 22 astetta eli oikein sopiva Suomen kesäsää. Keskipäivää kohti, noin klo 14 aikaan alkoi lämpötila nousta korkeammalle. Koska Ella sijaitsee Sri Lankan keskiosassa vuoristojen keskellä, ei täällä ollut yhtä kuuma kuin esimerkiksi rannikolla.
Päivällä oli lämmintä ja aurinko tuntui vahvalta, joten sumplimme retket aina niin, ettemme olisi taaperon kanssa kuumimpaan aikaan retkellä. Teimme yleensä yhden retken päivässä ja lopun ajan vietimme majapaikassa.
Siksi tämä majapaikka on niin iso-osa meidän Sri Lankan Ellan kokemusta, joka on jäänyt positiivisesti mieleen. Täällä otimme rennosti, nautimme maisemista, kävelimme majapaikan pihapiirissä, söimme, olimme ja nautimme.
Sri Lankan sydämelliset ihmiset
Sri Lankasta on mieleeni jäänyt erityisesti tämän majapaikan omistajat. He olivat niin tajuttoman sydämellisiä ja ihania, että pelkästään heidän vuoksi voisin ihan koska vaan palata tänne takaisin. Se yhteys ja kohtaaminen oli jotain sellaista, mitä en ole aiemmilla matkoilla kokenut.
He ottivat vieraansa avosylin vastaan, antoivat enemmän kuin mitä asiakkaat osasivat edes pyytää. Niin huomaavaisia ja ystävällisiä, aivan ihania ihmisiä. Tuntui niin haikealta jatkaa täältä matkaa. Mielestäni on niin ihanaa, jos matkalta jää päällimmäisenä mieleen sen maan ihmiset.
Kun kuskimme, eli majapaikan isäntä saattoi meidät seuraavaan majapaikkaan, antoi hän tytöllemme pusun ja halin. Hänelle oli ihan silminnähden haikeaa hyvästellä meidät ja itsellekin tuli todella haikea olo hyvästelystä. Hän oli selvästi ehtinyt kiintyä taaperoon, kun olimme kuitenkin yhdessä tiiviisti liikkuneet paikasta toiseen. Minäkin olin ehtinyt kiintyä heihin vain muutaman päivän sisällä.
Pepper Hills Cottagessa on aitoa läsnäoloa, paikallisuutta, vieraanvaraisuutta ja runsaasti sydämellisyyttä. Majapaikan omistajat tekivät paikasta niin erityisen. *Niin lämmin ja mieleenpainuva kokemus, että suosittelen lämpimästi harkitsemaan tätä paikkaa kun Ellassa majoittuu.
Maisemat tästä majapaikasta oli niin upeat vuoriston suuntaan! Täällä sai nauttia luonnosta, maisemista ja lomasta kaikessa rauhassa ja apua sai tarvittaessa aina omistajilta. Teimme majapaikasta käsin muutaman päiväretken lähialueelle, joista tulen kertomaan seuraavassa Sri Lanka postauksessa.
4 kommenttia
Marika / Matkalla Missä Milloinkin
Oi, kuinka hyvin teistä on pidetty huolta. Tuo kuva pehmoleluista huoneessanne sai hymyn huulille. Ja varsin edullinen yöpyminen, kaikkine palveluineen ja ruokineen. Tuo kookas lisko taitaa olla varaani, näyttävän näköinen.
Elina
Varaani! En oo koskaan kuullutkaan, kiitos selvennyksestä ! 😀 Oli kyllä todella ihana paikka, niin lämminhenkisiä ne omistajat <3 Ja kyllä, tuo paikka oli todella edullinen! Sen eron huomas selkeästi kun vaihdettiin seuraavaan majapaikkaan, jossa kaikki maksoi moninkertaisesti.
Raija / Kohti avaraa maailmaa
Mekin olimme kolme vuotta sitten Ellassa, ensimmäisellä Sri Lankan matkallamme. Minulle se on myös jäänyt parhaiten mieleen noin 15 Sri Lankan majapaikan joukosta. Me majoituimme vuoristossa ja se majapaikka oli varmaan ainut ikinä, missä olen noussut nauttimaan auringonnoususta ja kuunnellut samalla munkkien hyminää laaksossa. Uskomattoman kaunista ja rauhallista! Kävimme monta kertaa Ellan keskustassa, joka oli mielestämme pieni ja rauhallinen kylä! Olen kirjoittanut Sri Lankan tarinoita blogspotiin ja nyt on tarkoitus päivittää ne uudelle sivustolle, seuraavana taitaa juurikin olla matka Ellaan 🙂
Elina
Voi ihana kuulla! Odotan et pääsen lukemaan teidän Ella-kokemuksesta lisää! 🙂