Miten pukea taapero syysvaelluksella?
Mukanamme oli taas aivan liikaa tavaraa / vaatetta, se on jo niin monet kerrat todettu kuinka vähällä sitä lopulta pärjää. Monikäyttöistä kerrospukeutumista, sillä pärjää vaikka koko viikon. Koska olimme matkassa viikon eikä ollut pyykinpesu mahdollisuuksia mökillä, pakkasimme tietenkin paljon mukaan varmuuden vuoksi, koska ikinä ei tiedä ja kaikkeen pitää varautua…
Ensin muista tarvikkeista. Paljonhan riippuu ylipäänsä siis siitä, minä vuodenaikana on matkassa, yövytäänkö maastossa vai mökissä, onko mökissä sähköä tai juoksevaa vettä ja ollaanko vain päivävaelluksilla? Mökkireissulla jäi retkeilytarvikkeista kokonaan käyttämättä esim. tiskaustarvikkeet, otsalamppu, tulukset, monitoimityökalut, kuivapussit, hyttysmyrkky, käsidesi ym. Olimme tottuneet pakkaamaan näitä aiemmin pohjoisen roadtripeillä mukaan, kun elettiin vain maastossa mutta nyt esim. tiskattiin astiat vasta mökillä eikä siten raahattu tiskaustarvikkeita päiväretkille mukaan. Käytössä taas oli istuinalustat, tulitikut, 1 vesipullo, lusikka/haarukka ja retkiastiat kun usein syötiin lounas tunturissa ja pieni ea-laukku oli varmuuden vuoksi mukana.
Taaperolle pakattiin mukaan:
- 3 yöpaitaa
- Ohuet ja paksut hanskat
- Kypärämyssy
- Ohut pipo
- Ohut välikausihaalari
- 1 villasukat
- Fleecehaalari
- Ohut ja paksu fleecetakki
- Fleecehousut
- Sukkahousut
- Tuubihuivi
- Merinovillahousut ja paita
- Rusko villahaalari
- Paitoja 5
- Housuja 4
- Sadevaatteet
- Kumisaappaat
- Goretex kengät
- Jumpsuit haalari
- Sukkia 3-4
- Hanskojen on oltava oikeasti lämpimät, tuulenpitävyys on todella tärkeää! Vaikka oli paksut hanskat mukana, ne eivät olleet tarpeeksi lämpimät kun tuuli pääsi niistä läpi. Esim. nahkarukkaset olisivat hyvät.
- Paksumpi pipo ei olisi ollut yhtään liikaa, eli sellainenkin on hyvä olla mukana.
- Vähintään softshell/goretex tai paksumpi haalari rinkkaan. Lapsi kyllä tarkeni ohuellakin haalarilla kun oli kerrospuettu lämpimästi, mutta en tiedä kuinka hyvin ohut haalari piti lopulta tuulen poissa.
- Villasukkiakin on erilaisia, vaikka meillä oli paksut sukat ja villasukat mukana, niin tuntui ettei ne aidosti lämmittäneet kylmältä.
- Merinovillakerrasto oli ehdoton ja ne oli joka päivä käytössä (siksi tavallisia vaatteita kului ehkä niin vähän?)
- Mukaan lämpimät, jopa talvikengät joiden sisälle mahtuu villasukat. Kumisaappaat + villasukat ei lämmittänyt avotunturissa, eikä pelkät välikausi goretex kengätkään.
Toisella reissulla oli mukana kuomat |
2 kommenttia
Marika / Matkalla Missä Milloinkin
Kun aikuisenakin tulee etenkin Lapin patikkaretkien alkupäivinä puettua vääränlaisesti päälle, niin voin vain kuvitella, kuinka haastavaa lapsen pukeminen on! Lapin tunturin laella on tosiaan selvästi kylmempi ja tuuli saattaa puhaltaa voimakkaasti, kun taas alemmas laskeutuessa on selvästi lämpimämpää. Merinovillaiset vaatteet ovat kyllä todella hyviä. Minunkin tulee helposti pakattua ihan liikaa mukaan, vaikka käytän samoja pakkauslistoja joka kerta (vuodenajan, reittikohteen ja reissun pituuden mukaan muokkaillen).
Elina
Näin on Marika! 🙂 Ensimmäinen päivä on oikeastaan aina se kun miettii tarkemmin, mitä sitä nyt laittaakaan päälle ja seuraavana päivänä saa sitten lisätä tai vähentää, riippuen asteista ja onko sateista/aurinkoista. Joinakin päivinä aurinko lämmitti niin, että melkein olis tehnyt mieli laittaa (itselle, ei lapselle) vielä shortsit ja t-paita päälle, kun kävellessäkin tulee lämmin. Oltiin kesällä yhdessä kansallispuistossa ja oli tosi kolea ilma kun lähdettiin kävelemään, laitoin pitkähihaista/lahkeista päälle mutta kun käveltiin koko reitti metsässä, niin eihän sinne tuuli käynyt niin yllättävän kuuma sielläkin vaan tuli. Merinovilla on kyllä huippu tuote! Käytän itekin sitä patikoidessa.