Azerbaijan vuoristoretki Khinaliqin kylään + Candy Cane

Azerbaijanissa meidän matkabloggaajaporukka hajaantui yhtenä päivänä, kun Cilla lähti päiväretkelle sisämaahan, NeTammelat jäi Bakuun ja me Reissukuumeen kanssa lähdettiin päiväretkelle Azerbaijanin vuoristoon. Retkipäivä vuoristoon oli Kaukasian reissun yksi parhaista kokemuksista ja kohokohdista. Tällainen retkipäivä Azerbaijanin vuoristoon oli.

Postaus sisältää mainoslinkin, joka on merkitty *merkillä

Aamu alkoi vauhdikkaasti kun emme olleetkaan oikealla lähtöpaikalla, onneksi ehdimme ajoissa minibussiin, missä muut jo meitä odottelivat. Edessä oli 12 tunnin päiväretki, jonka aikana tulisimme istumaan jopa 8 tuntia autossa. Pysähdyimme matkan varrella ostamaan eväitä paikallisesta marketista.

Varasimme *tämän retken GetYourGuiden kautta ja tähän retkeen sisältyi alla oleva ohjelma sekä lounas ja kuljetukset. Koko päivän oli turvallinen olo, sillä en kiellä etteikö vuoristoretki olisi ennakkoon hieman jännittänyt.

Candy Cane karkkikeppivuoret

Odotimme valtavasti nähdä kuvankauniita karkkikeppivuoria. Vuoria jotka punavalkoraidallisesti muistuttivat syötäviä karkkikeppejä. Pysähdyimme tänne valokuvaustauolle ja koko tauko menikin puhtaasti vain vuorenrinteitä kiivetessä ja kuvatessa. Vuorten väri tulee puhtaasti luonnosta, joten ovat luonnon värjäämät.

Pilvisellä säällä vuoret olivat aika haaleita, en tiedä kirkastuuko väri enemmän aurinkoisella säällä. Oppaamme Leyla innostui kuulemaan meidän horoskooppimerkeistä ja oli fiiliksissä siitä, että olemme Suomesta. Kun hyppäsimme takaisin bussiin, laittoi opas kaiuttimista soimaan Käärijän Cha Cha Cha:n.

Tuntui todella hauskan huvittavalta istui muiden kansainvälisten matkusajien kanssa Azerbaijanissa ja kuunnella täysillä Kääriijää! Hieno elämys sekin.

Ohitimme Beshbarmag vuoren, joka tunnetaan viidestä sormesta. Vuoreen osui aikoinaan maanjäristys ja vuori hajosi osittain. Opas kertoi viereisestä Kaspianmerestä, jonka kaviaarista Azerbaijanilla on monopoliasema. 100 grammaa kaviaaria maksaa vihreällä basaarilla 100 manatia.

Huonosti nukutun yön jälkeen oli vaikeuksia pysyä hereillä, mutta jatkuvasti vaihtuvat maisemat pitivät silmät auki väkisin. Maisemat vaihtuivat aavikosta, vuoriin, vehreyteen ja palmuihin.

Guba – Geshreshin metsä

Pysähdyimme Geshresh metsässä, joka on aivan valtavan vehreä ja tiheä metsä. Paikalliset tapaavat tulla tänne viettämään aikaa, seurustelemaan ja grillailemaan etenkin iltaisin kun puihin sytytetään tunnelmavalot. Pidimme tauon metsän myymälä/kahvilassa ja joimme kupin kahvia ennen kuin hyppäsimme UAZ neuvostoliiton aikaisiin autoihin.

Kahvilassa myytiin paikallisesta hunajasta tehtyjä tuotteita. Täällä oli muuten yllättävän hyvät tiet ja paljon näkyi liikenteessä ladoja. Pysähdyimme Guban metsässä myös paluumatkalla, oli tarkoitus myös pysähtyä ”punaisessa kylässä” joka on juutalaisten oma pieni kylä. Yritimme käydä synagogassa mutta Israel/Palestina tilanteen vuoksi sinne ei saanut mennä sisälle ja poliisit vartioi synagogaa.

Khinaliqin kylä

Odotin Khinaliqin kylää tältä päiväretkeltä eniten. Minua totta puhuakseni jännitti ihan valtavan paljon retkelle lähtö, sillä ennakkoon minua huoletti kylään ajettavan auton kunto, tien kapeus ja tien kunto. Olin lievästi saanut traumoja Tadzhikistanin vuoristoretkestä kapeilla teillä, joten en kovin mielellään haluaisi kokea samanlaisia kauhunhetkiä uudestaan.

Tie Khinaliqin kylään oli myös kapea, eikä kaiteita pahemmin täälläkään ollut. Olin silti jotenkin huomattavasti rauhallisin ja luottavaisin mielin vaikkakin jarrut vinkui pahasti. Mukana autossa oli useita travellereita eri maista (Amerikasta, Intiasta, Venäjältä) ja moni oli jatkamassa vielä muihin maihin. Olin niin kiitollinen siitä, että Eve oli päättänyt lähteä kanssani mukaan retkelle.

Ajelimme kahdella autolla peräkanaa ja hivuttauduimme koko ajan pikku hiljaa korkeammalle. Näimme vuoriston kanjonin yllä liitelevän kotkia joita täällä on paljon. Oli sumuista ja ylhäällä vuoristossa oli luonnollisesti kylmempää. Maisemista tuli paikoitellen Färsaaret / Islanti maisemat mieleen ja jouduinkin hetken aikaa pinnistelemään, jotta muistaisin missä maassa parhaillaan olin. Hetken aikaa löi oikeasti aivan tyhjää, enkä millään osannut sisäistää olevani Azerbaijanissa.

Saavuimme kauniiden vuoristomaisemien jälkeen Khinaliqin kylään, joka sijaitsee 2350 metrin korkeudessa ja on Azerbaijanin yksi korkeimmista ja vanhimmista kylistä. Täällä ollaan kaukana kaikesta ja siksi täällä pyritään elämään hyvin omavaraisesti.

Kylä on myös Unescon kohde, jossa on oma kulttuuri, kieli ja elämäntapa.

Yllätyin kun kylässä oli ihan oikea vesivessa, odotin reikävessaa. Kylän kaduilla tallusti vapaana kissoja, kanoja ja hanhia. Kylässä kasvatetaan mm. perunaa ja kaalia ja talvisin täällä voi olla -25/-30 astetta kylmä. Kylän asukkailla on jopa omat aakkoset.

Paikallinen vuoristolounas

Emme ehtineet kylässä sen suuremmin kierrellä, kun suuntasimme paikallisen perheen kotiin vuoristolounaalle. Kuulimme lounaan aikana paljon mielenkiintoista paikallisesta elämästä ja kulttuurista. Mm. tavalliset tallaajat käyttävät ruskeakarvaisia hattuja kun taas vähän paremmassa asemassa olevat ja varakkaat käyttävät valkoisia. Hatut kiersivät ympäri pöytää ja saimme sovitella molempia hattuja.

Hallitus on myös kieltänyt aseiden käytön alueella kokonaan. Venäjän raja on hyvin lähellä kylää ja kylästä katsoessa voi nähdä Venäjän puolelle. Täältä ei kuitenkaan pääse Venäjälle, vaan raja on ainoastaan armeijan käytössä.

Söimme paikallista leipää, juustoa, erilaisia hilloja ja eri ruokalajeja mm. lihakeittoa. Teetä nautittiin sokeripalan kera, se tuli heittää poskeen missä se liukenee teetä juodessa. Karkit tuodaan tänne Iranista.

Saimme myös nähdä ja tuntea aidon meteoriitin, joka on tippunut kylään. Lounaan lomassa tutustuimme toisiin kanssamatkustajiin, osa vietti hääpäivää ja rivien välistä ymmärsin että Venäläinen pariskunta oli lähtenyt maasta sodan alettua ja matkustaneet sen jälkeen ympäri maailmaa.

Olimme pilvien korkeudella ja maisemat oli häkellyttävän kauniit. Ei kovin usein pääse näin autenttiseen kylään, joten tämä oli omalla kohdallani koko Kaukasian paras elämys ja kohokohta.

Retki Khaniliqin kylään oli kyllä ehdottomasti koko Kaukasian reissun kohokohdista, niin kaunista! Paluumatka sujui hiljaisissa ja väsyneissä tunnelmissa, maisemat vaihtuivat jälleen kerran ja oli niin epäuskoinen fiilis siitä, missä oikeasti edes olin.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *