Pohjanmaan museo ja uudistettu luonnontieteellinen näyttely Terranova

Kulttuurikohteet eivät ole juurikaan kuuluneet meidän matkojen sisältöihin, mutta en tiedä alanko lähestyä keski-ikää, kun olen viime aikoina alkanut kiinnostumaan museoista yhä enemmän. Pohjanmaan museo on sellainen, missä olen pitkään halunnut käydä osana lähimatkailua. Äitini kysyi minua viikonloppuna mukaan yhdessä kummityttöni ja tyttäreni kanssa, joten lähdimme extempore tyttöjen kesken Pohjanmaan museoon.

Pohjanmaan museo on perustettu vuonna 1895, joten kyseessä on melko vanha museo. Museo sijaitsee meren rannalla Vaasan keskustan ja Palosaaren välimaastossa Museokadulla. Museossa on esillä sekä antiikkiesineitä ja taidetta, kulttuuria että luontoa.

Minua henkilökohtaisesti kiinnosti eniten luonnontieteellinen näyttely Terranova, joka on hiljattain uudistettu ja avattu 2,5 vuoden remontin jälkeen. Pohjanmaan museossa on vuosittain vaihtuvia näyttelyitä, mutta pysyvät näyttelyt ovat Terranovan lisäksi Hedmanin kerros, Vaasa 400 ja hopeahuone. Parhaillaan vaihtuvana näyttelynä on We have a dream näyttely, joka kiinnosti myös erityisen paljon.

Luonnontieteellinen näyttely Terranova

Terranovan näyttely oli itselle suurin vetonaula Pohjanmaan museoon. Paljasjalkaisena pohjalaisena olen viime aikoina kiinnostunut yhä enemmän alueen ainutlaatuisesta luonnosta ja Merenkurkusta. Ja täällä jos missä, saa tutustua alueen luonnontieteelliseen historiaan kun näyttely esittelee Merenkurkun luontoa, maankohoamista ja maailmanperintöä.

Terranovan näyttely sijaitsee Pohjanmaan museon kellarissa, mihin heti rappusten jälkeen avautuu vaikuttava näkymä. Näyttelyssä saa osvittaa siitä, kuinka paksu jääkerros on alueella ollut 10 000 vuotta sitten ollut, kuva lasiseinässä havainnollistaa kuinka pieniä maailman korkeimmat rakennukset ja Saanatunturi ovat olleet jäätikön rinnalla.

Näyttelyn nimi Terranova tarkoittaa latinaksi uutta maata ja täällä esitellään maankohoamista, kuinka Merenkurkkuun ilmestyy uutta maata vuosittaisen 0,9 mm maankohoamisen seurauksena. 2000 vuoden kuluttua on jo maayhteys Suomen ja Ruotsin välillä ja vierailtuamme Korkealla rannikolla syksyllä, oli jo silloin vaikea käsittää että Korkea rannikon vuoret olivat muodostuneet myös maankohoamisesta mutta vain eri tahtiin Pohjanmaan Merenkurkun kanssa.

Terranovan näyttely sisältää ihmisen ja meren välisestä suhteesta, ilmastonmuutoksesta ja yleisesti Pohjanmaan luonnosta ja sen perinneympäristöstä, kuten kalastuksen merkityksestä ja alueen eläimistä.

Mieleenpainuvaa oli vajaa tunnin mittainen video merenpinnan alta, jonka ääreen voi istahtaa ja rentoutua katsellen erilaista vedenalaista maailmaa. Emme itse koko videota katsoneet, mutta opastus kertoi että videon päätyttyä kuullaan YouTubesta tuttu ”press the subscribe button” ja videon tarkoituksena on herätellä miettimään, kuinka paljon turhanpäiväistä viihdettä ihmisten mieleen tulee päivittäin ja kuinka kadotamme yhteyden aitouteen. Näyttelyssä on myös jääkausisimulaattori, missä voi kokea jäätiköiden sulamisen ja sen seuraukset.

Näyttelyssä on esillä niin itämerennorpan pesä, erilaisia alueen lintuja, hyönteisiä. Pääsimme lähietäisyydelle katsomaan sutta silmästä silmään, myös merikotkan suuruus ja hylkeen söpöys ihastutti. Näyttelyn eläimistä erikoista on se, että esillä on useita yleisesti vihattuja eläimiä, kuten valkoposkihanhia, villisikoja ja susia ym. Nekin ovat eläimiä, vaikkei suurin osa niistä pidäkään.

Pidin Terranovan näyttelystä ja muutenkin haluan aina tutustua alueiden luontokeskuksiin, koska niissä tuodaan hienosti esille sen alueen tyypillisimpiä piirteitä. Tämäkin näyttely poikkesi huomattavan paljon pohjoisen luontokeskusten näyttelyistä, koska alueen luonto on luonnollisesti keskenään niin erilaista.

We have a dream – vaihtuva näyttely

Pohjanmaan museossa että Vaasan torilla voit tutustua We have a dream valokuvanäyttelyyn. Näyttely teki vaikutuksen jo Vaasan torilla, missä kävin sitä ensin katsomassa ja innostuin kun kuulin, että lisänäyttely olisi esillä Pohjanmaan museossa 9.4.2023 asti.

We have a dream näyttely kertoo rohkeudesta ja ihmisyydestä ja esittelee hienoin valokuvin ihmisistä, jotka ovat taistelleet ihmisoikeuksia vastaan. Kuvat ovat Albert Wikingin ottamia ja muotokuvia kertomuksineen on näyttelyssä noin sata.

Ihmiset näyttelyn teoksessa haluavat osoittaa, että asioihin on mahdollista vaikuttaa ja että unelmia voi todellakin toteuttaa. Esillä on paljon tunnettuja henkilöitä kuten Martti Ahtisaari, Dalai Lama, Greta Thunberg ja Malala Yousafzai sekä monia, monia muita. Näyttelyssä olevat henkilöt ovat aktivisteja, rauhanpalkinnonsaaneita, politikkoja, kirjailijoita ja artisteja.

Näyttelyssä ei ole esillä pelkästään tunnettuja henkilöitä, vaan myös paljon tuntemattomia ihmisiä, jotka rohkeudellaan taistelevat omien ja muiden oikeuksien puolesta ja tehdäkseen maailmasta paremman paikan. Näyttelystä jäi itselläni mieleen esimerkiksi Ruotsalainen koulukiusattu tyttö, joka nyt auttaa ja taistelee koulukiusattujen puolesta. Museon kahvilasta on mahdollista ostaa näyttelystä kertova kirjateos.

We have a dream näyttelystä

Vaasa 400

Vaasa 400 näyttely kertoo Vaasan 400-vuotisesta historiasta. Miten kaupunki perustettiin? Miten silloin elettiin? Miksi Vaasa paloi? Mitä tekivät merimiehet ja köyhät ihmiset, entä mitä he tekivät toimeentulonsa eteen ja mikä rooli oli tervalla? Miten porvarit liittyy Vaasaan?

Esillä on paljon vanhoja esineitä ja huonekaluja, esitellään lasin ja keramiikan roolia pohjalaisessa historiassa (tämä oli itselleni uusi tieto). Yhdessä näyttelyhuoneessa on vanhoja morsiuspukuja ja hääkuvia esillä.

Vaasan historiassa on tapahtunut paljon isoja asioita, joita tuodaan näyttelyssä esille. Vaasan kaupunki paloi vuonna 1852 ja näyttelyssä on esillä pienoismalli, miltä kaupunki näytti ennen paloa. Palon jälkeen kaupungin keskusta siirrettiin nykyiselle paikalle ja vanha kaupunginosa on nykyään Vanha Vaasa, missä on edelleen Vanhan Vaasan kirkon rauniot ja vanha hovioikeus.

Vaasa 400 näyttely oli sivistävä kokemus, sillä en Vaasalaisena itsekään ole tiennyt ihan kaikkea kaupungin historiasta. Ulkopaikkakuntalaiselle ei välttämättä vanhat valokuvat aukea samalla tavalla, mutta kun tietää miltä kaupunki näyttää tänä päivänä ja missä rakennukset sijaitsevat, oli varsin mielenkiintoista katsoa vanhoja valokuvia kaupungin asemakaavasta ja huomata, kuinka paljon kaupunki on niistä ajoista muuttunut.

Hopeahuone ja Hedmanin kerros

Pohjanmaan museon toisessa kerroksessa sijaitsee Hedmanin kerros ja hopeahuone. Hopeahuoneessa on esillä Vaasalaisia, suomalaisia ja eurooppalaisia hopeaesineitä 1700-1800-luvuilta. Museon rahakammio on suljettu kesään 2023 asti, mutta sellainenkin rahakokoelmanäyttely museossa on.

Vaasalainen lääkäri Karl Hedman (k. 1931) on kerännyt kokoelman suomalaista ja ulkomaista taidetta ja antiikkiesineitä, jotka ovat esillä samassa kerroksessa hopeahuoneen kanssa. Täällä toisessa kerroksessa on myös seitsemän historiallisesta ja tyyliltään erilaista huonetta, neljä taidesalia ja vielä erillinen posliinihuone. Hedmanin kerroksessa on myös esillä maalauksia tunnetuilta taiteilijoilta (Edefelt, Gallen-Kallela, Jansson, Simberg jne).

Näistä vain lyhyesti mainittuna, sillä keskityin enemmän Terranovan ja We have a dream valokuvanäyttelyyn, jotka kiinnostivat historiaa ja taidetta enemmän. Vaasan kaupungin museokokonaisuuteen kuuluu myös muita museoita kuten:

  • Kuntsin modernin taiteen museo
  • Tikanojan taidekoti
  • Vaasan taidehalli
  • Vanhan Vaasan museo

Näissä museoissa en ole itse henkilökohtaisesti käynyt, mutta voit lukea niistä lisää täältä. Pohjanmaan museoon on sisäänpääsymaksu 9 euroa ja opiskelijat 6 euroa. Museon ajantasaiset aukioloajat voit tarkistaa täältä.

Voisin 9 euroa maksaa pelkästään Terranovan näyttelystä, mutta sen lisäksi saa kaupan päälle myös kolme muuta näyttelyä. Etenkin We Have a Dream vaihtuva näyttely oli mielenkiintoinen. Itseasiassa haluaisin palata vielä takaisin sekä Terranovan että We have a dream näyttelyyn, sillä 5-vuotiaan lapsen kanssa ei ollut mahdollisuutta ihan ajan kanssa perehtyä syvällisemmin näyttelyiden antiin.

2 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Tuo luonnontieteellinen näyttely kuulostaakin todella mielenkiintoiselta kohteelta, aihepiiri kiinnostaa. En ollut kohteesta aiemmin kuullut. Toki muutkin osiot olisivat varmasti käymisen arvoisia, mutta kyllä tuo on selvästi se itseäni eniten kiinnostava.

  • Elina

    Kannattaa käydä jos ja kun Vaasassa käy, niin pääsee tutustumaan alueen luontoon myös näyttelystä käsin 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *