Konttaisen kuhaus Rukalla, helppo päiväretkikohde hienoilla maisemilla

Rukan Konttaisesta on muodostunut meille jo perinne, sillä aina mökillä käydessämme olemme käyneet kiertämässä Konttaisen kuhauksen ja siitä on muodostunut meille jo nyt vakio patikkapaikka. Jokaisena vuodenaikana, niin keväällä, kesällä ja nyt talvella se on näyttänyt aina uuden puolen itsestään. Konttaisen kuhaus on helppo ja ympärivuotinen päiväretkikohde Rukalla, jonka reitin varrelta aukeaa hienot näkymät joka suuntaan.

Konttainen lähtöpaikka

Konttainen sijaitsee 9 km päässä Rukan pohjoispuolella ja Rukalta jatketaan pohjoiseen kohti Kemijärveä niin pitkälle, kunnes tulee oikealle kyltti Konttainen Valtavaara (Virkkulantie). Tie Konttaiselle on kaunis ja näkymä sieltä jo upea. Konttaisjärven jälkeen alkaa jyrkkä ja pitkä ylämäki, jonka jälkeen Konttaisen parkkipaikka jää vasemmalle puolelle, missä on iso parkkipaikka. Konttainen on suosittu retkipaikka, mutta tähän asti on auto aina mahtunut parkkipaikalle.

Konttaisen kuhaus on kuljettavissa ympäri vuoden ja kesäisin ja syksyisin se kuljetaan osan matkasta sorastettua polkua pitkin. Loppukeväästä reitti oli tampattu hyvin, mutta reitti oli paikoitellen liukas.

Konttainen reitti

Konttaisen reitti alkaa sykettä nostattavalla nousulla kuusimetsässä. Nousun puolessa välissä tulee ensimmäinen näköalapaikka, missä saa jo avata takkia ja tasata sykettä ennen viimeistä loivaa nousua. Huipulla ollaan jo 15-20 min patikoimisen jälkeen ja sen jälkeen ei enempää nousua reitillä ole.

Huipun ensimmäinen suora on oma suosikkini reitillä, sillä siellä maisema on avara ja maisemat näyttäytyvät todella kauas. Maisema on levollinen ja rauhoittava ja tähän olemme monesti jääneet kiven päälle nauttimaan kaakaot, kun reitin varrella ei varsinaisia taukopaikkoja ole.

Reitti kaartuu vasemmalle ja sieltä aukeaa taas uusi näköala ensin kohti Kitkajärveä ja sitten kohti Konttaisjärveä. Seuraava näköalapaikka on jo muutamien kymmenien metrien päässä ja sieltä aukeaa maisemat Rukalle. Maisemapaikkoja reitillä on useita ja jokainen avautuu omaan suuntaansa. Konttaiselta voi jatkaa myös varsinaiselle karhunkierrokselle.

Maisemapaikkojen jälkeen koko reitti on pelkkää alamäkeä ja reitti lähtee loivasti laskeutumaan alaspäin läpi kuusimetsän ja yhtyy pian takaisin alkumatkan jyrkähkön reitin kanssa. Maisemista erottuvat niin suot, järvet ja metsät.

Konttaisen kuhaus on n. 2 km pitkä ja sen ympyräreitin kiertämiseen menee n. 45 min. Hienot maisemat, helppo ja matalan kynnyksen reitti, jossa käydä helposti piipahtamassa ja vain pienen ponnistuksen jälkeen pääsee hienojen maisemien äärelle. Lapsille se on myös helppo ja lyhyt päiväpatikka.

Konttainen talvella

Kävin Konttaisella joulukuun alussa ja lunta oli Rukalla tähän vuoden aikaan nähden vähän, vain muutama sentti. Konttaisella lunta oli kuitenkin enemmän ja puut olivat jo tykkylumen peitossa. Reitti oli helppo kävellä eikä lumikenkiä tarvinnut. Talvella siellä käy päivittäin sen verran ihmisiä, että polku pysyy auki. Lumikengät voi olla hyvä pakata autoon mukaan, mikäli suuntaa reitille heti aamusta ja jos yöllä on satanut paljon lunta. Päivällä reitti on todennäköisesti tampattu auki.

Ihmisiä oli reitillä, joten hieman sai kiirehtiä eteenpäin tai kääntyä takavasemmalle maisemia ihastelemaan, ettei jäisi muiden maisemien ihastelua häiritsemään. Olen huomannut, että ruuhkaisen reitin tunnistaa siitä, etteivät vastaantulevat ihmiset tervehdi tai edes välttämättä nosta lainkaan katsetta. Tuntuu ystävälliseltä eleeltä, kun luonnossa tervehditään vastaantulevia.

Tykkylumipuita alkoi olla jo joulukuun alussa, mutta todennäköisesti palaamme tänne vielä alkuvuodesta, joten silloin oletettavasti puut ovat vielä komeampia. Konttaisella on ihana talvinen maisema joka suuntaan, joten tänne kannattaa tulla talvellakin. Talvisin puiden oksat tipahtavat lumen painosta niin alas, että muodostavat puun ympärille majan. Reitin alkupisteessä on muuten lintujen ruokintapaikka, missä pyörii paljon kuukkeleita talvisaikaan. Olipa kiva käydä taas Konttaisella.

8 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Konttainen on kyllä kiva, lyhyehkö reitti, mutta joka tarjoaa kivat näkymät. Meidänkin on tarkoitus kirjoittaa reitistä seuraavaksi, nimenomaan talvisista näkymistä. Myös kuukkeleita tuolla muuten näkyy usein lähtöpaikalla olevalla lintujen ruokintapaikalla.

    • Elina

      Mielenkiinnolla odotan teidän maisemia ja kokemuksia! Oli kyllä ihana yllätys, kun siinä oli kuukkeleita niin lähellä 🙂

  • Eveliina / Reissukuume

    Konttainen on kyllä kiva! Saa mukavasti sykettä nostettua, kun kapuaa vauhdilla ylös 😉 Ja toki kuukkelit siellä alhaalla on ihan parasta! En meinannut malttaa lähteä kapuamaan ollenkaan, kun halusin vaan ruokkia ja kuvata niitä 😀

    • Elina

      Joo se mäki ei mikään älyttömän pitkä, mut saa kyllä sykkeet nousemaan. Just hyvä, ei liian leppoisa mut silti helppo 😀 onneksi siihen lintupaikalle saa jäädä mennen tullen.

  • Ismo for Takeoff

    Ruka teki kyllä sillä ainoalla käyntikerralla vaikutuksen. Konttisen kierrosta ei tosin käyty, Valtavaaralla ainoastaan. Meillä ei ollut autoa, mutta Valtavaaran reitin alkuun oli mökiltä vain parin-kolmen kilometrin matka, Konttiselle olisi tullut ehkä vähän liikaa. Komeita maisemia siellä kyllä on tarjolla nähtävästi vähän joka reitillä.
    Tuo on kiintoisa ja oikea havainto, että ruuhkaisilla reiteillä ei tervehditä. Kyllähän se tuntuu mukavalta ja luo yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, kun vastaan tulevaa toista patikoijaa moikataan. Toisaalta esim. ranskalaiset tuntuvat tervehtivän reitillä kuin reitillä, vaikka bon jouria saisi hokea kymmenen metrin välein.

  • Elina

    Me taas ei olla vielä Valtavaaralla käyty! Nehän tosiaan voi hyvin yhdistää keskenään, tulee tosiaan sillon hieman pidempi reitti. Hienoja maisemia on varmasti Valtavaarallakin. Kiva kuulla, että joku muukin on huomannut saman havainnon tervehtimisestä.

  • Stacy

    Alkukesästä Konttaisen parkkipaikka ja se kuusikkoinen rinne on ehkä Suomen suosituin paikka etsiä sinipyrstö. Se on ehkä koko EU:n suosituin paikka etsiä sinipyrstö. Kun olin siellä viimeksi, parkkipaikalla oli lintuturisti Briteistä. Hän oli nauttinut hieman elämänpinnan kunniaksi, oli ajaa posottanut suoraan Oulusta Konttaiselle. On se jännä paikka. Herää aina kysymys, että jos siellä on sinipyrstöjä niin paljon, niin kuinka paljon niitä on rajan toisella puolella. Vähemmän kuin uskoisi. Oli miten oli, vaikka rajaa ei olisi ollenkaan, sinipyrstön löytää kaikkein vähimmällä vaivalla Konttaiselta.

    • Elina

      Oho, tuota en tiennytkään. Pitääkin ensin googlailla miltä tuo lintu näyttää ja seuraavalla kerralla yrittää bongailla niitä sieltä ! 🙂 Kiitos vinkistä, että siellä pyörii noinkin harvinainen lintu!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *