-
Päivä Torontossa, nämä Toronton nähtävyydet koimme
Kanadan matkan ensimmäinen määränpää oli Toronto, missä kävin päiväseltään jo vuonna 2015. Tällä kertaa yövyimme Torontossa 2 yötä ja vietimme siellä yhden kokonaisen päivän. Huvitti, kun kuljimme lähes saman reitin kuin viime kerralla.…
-
Gröna Lund Halloweenina ja karmivan pelottavat kauhutalot
Edellisessä Tukholma postauksessa kerroin meidän päivästä Tukholmassa, missä kävimme ja mitä teimme ja meidän Tukholman matkan päätarkoitus oli käydä Gröna Lundissa. Tämä oli lasten suuri toive, sillä he olivat saaneet paikasta paljon vaikutteita…
-
Lasten kanssa Tukholmassa, mitä kaikkea ehdimme päivässä kokea?
Kävimme keväällä päiväseltään Tukholmassa ja aika pian reissun jälkeen lapset toivoivat pääsevänsä Tukholmaan takaisin ja etenkin Gröna Lundiin. Olin jo aikeissa siirtää reissua vuodella eteenpäin, kunnes Halloween teemainen Gröna Lund alkoi itseänikin kiinnostaa…
-
Tukholman Paradox Museo ja lentokentältä Arlanda Expressillä
Korsikalta palasimme Suomeen Tukholman kautta. Laskeuduimme Arlandalle päivällä, jonka jälkeen meille jäi runsaasti aikaa olla Tukholmassa, ennen kuin jatkoimme iltalaivalla Suomeen. Tältä meidän puolikas päivä Tukholmassa näytti, kun kävimme Tukholman Paradox Museossa. Arlandan…
-
ITE-taidekohde Vaasassa – Edvininpolku
”Lähdetäänkö käymään Edvininpolulla?” – kysyi veljeni vieraillessa meillä Pohjanmaalla. Olimme käyneet Edvininpolulla aiemmin, mutta edellisestä kerrasta oli jo vierähtänyt useampi vuosi. Kesän muuttomme myötä, oli Edvininpolku nyt paljon lähempänä. Lähdimme porukalla käymään täällä…
-
Korsika roadtrip ja kokemukset saarelta
Suuntasimme keväällä lomalle Korsikalle, saarelle josta en ollut kuullut mitään kokemuksia aiemmin. Ennen reissua alkoi suuri selvittelytyö saaresta, minkälainen se on ja minne päin kannattaa suunnata. Tässä postauksessa kerron yhteenvetona meidän Korsika kokemukset,…
-
Helsingin luonnontieteellinen museo on koko perheen kohde
Loppukeväällä kun olimme matkalla Korsikalle, jäimme ennen lentoa yöksi Helsinkiin. Yövyimme Helsingin keskustassa, kävimme tapaamassa lasten serkkuja ja suuntana oli Helsingin luonnontieteellinen museo, jossa olen kauan halunnut käydä. Helsingin luonnontieteellinen museo sijaitsee korttelin…