Juhannus Krakovassa – jotain uutta, jotain vanhaa

Kesällä 2018 lähdimme ystäväpariskunnan seuraksi Krakovaan juhannuksen yli. Olin ihastunut kaupunkiin viisi vuotta aiemmin (postaus edellisestä reissusta) ja olin toivonut pääseväni tänne joskus takaisin yhdessä puolisoni kanssa. Kerron tässä, mitä Krakovassa koimme, mitä teimme ja näimme. Tämä oli myös ensimmäinen juhannus ulkomailla.

Syy siihen, miksi tahdon matkustaa aina uuteen kohteeseen on se, että vanhassa kohteessa on uutuudenviehätys usein koettu kertaalleen eikä kohde välttämättä enää sykähdytä toisella kertaa yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla. Se hyvä puoli siinä kun palaa tuttuun kohteeseen on kuitenkin se, että silloin voi ottaa hieman rennommin, kun ensimmäisellä kerralla on jo tullut monet nähtävyydet kierrettyä. Tällä kertaa koin Krakovasta jotain vanhaa, mutta myös jotain uutta.

Krakovan ravintolat

Koska olin ensimmäisellä reissulla ihastunut paikalliseen U Babci Maliny ravintolaan, halusin viedä muun seurueen sinne. Kaupungissa on näitä ravintoloita kaksi, joten tällä kertaa menimme siihen toiseen. Palvelu oli tässä ravintolassa tympeää, joten nyt ei jäänyt yhtä vakuuttunutta fiilistä – ruoka oli silti hyvää. Seuraavana päivänä kävimme Gruszka nova ravintolassa, jossa saatiin paremmat dumplingit ja hyvää palvelua edelliseen verrattuna.

Halusin viedä puolisoni samaan sushi ravintolaan syömään, missä itsekin söin ensimmäistä kertaa elämässäni sushia (ostoskeskuksessa). Kovin monta uutta ravintolaa ei tullut nyt koettua, sillä viime matkalla vei ystävämme niin hyviin ruokapaikkoihin, että halusin vain palata samoihin paikkoihin, koska ruokakokemukset oli kaikista niin hyvät.

Moa burgerissakin käytiin uudestaan, mutta tällä kertaa eivät hampurilaiset vieneet kieltä mennessään vaikka edelleen isot hampurilaiset olivatkin. Juhannusaattona vei ystävämme meidät uuteen ravintolaan, Ukrainalaiseen ravintolaan syömään ja ruoka oli täälläkin hyvää.

Krakovan linna

Uusintakierroksen ansaitsi Krakovan linna, jota kävimme kiertämässä hissukseen. Linnaa enemmän on täältä jäänyt mieleen hetket, kun lapsemme seurustelivat linnalla yhdessä ja pitivät toisiaan kädestä kiinni. Ihanat reissutoverit <3 Maisemia kävimme ihastelemassa joelle päin ja joen rannalla oli lohikäärme joka syöksyi tulta.

Erikoinen huomio tällä toisella reissulla oli myös se, että otin huomattavasti vähemmän kuvia kun ”kaupunki oli jo kerran nähty ja kertaalleen kuvattu”. Nyt osasin olla jotenkin rauhallisemmin ja vaan chillata. Ehkä sekin vaikutti, kun muu seurue ei juurikaan ottanut kuvia vaan nauttivat kaupungista omin silmin, silloin jäi itselläkin usein kamera ottamatta esille. Ihania opettajia, vaikka omakin puoliso on yleensä se, joka ei juuri ota reissuilla kuvia.

Krakovan aukio

Aukiolla oli paljon hevosia rivissä ja puluja, joita tovin ihmettelimme pienten lasten kanssa. Oli kivaa vaihtelua kun kerrankin osattiin olla hetken jossain paikoillaan eikä niin että oltiin koko ajan menossa eteenpäin. Oli jännä fiilis kävellä nurkan takaa ja nähdä Krakovan sydän. Siinä nousi paljon muistoja Interraililta mieleen, kun täällä viisi vuotta aiemmin kävelin yksin reppu selässä. Aukion kauppahallissa oli myytävänä etenkin meripihkatuotteita, maatuskoja, magneetteja ja muita tuliaisia.

Kirpputori

Sillä välin kun mies oli keskitysleirillä, kiertelin kaupungissa ystäväperheen kanssa. Lähdimme käymään eräällä kirpputorilla, jossa myytiin paljon roinaa ja rompetta. Mielenkiintoista käydä kirpputorilla, varsinkin kun tämä oli ensimmäinen kerta kun itse olin ulkomailla kirpputoreilla. Emme ostaneet mitään, vaan kävelimme vain fiilistelemässä.

Kävimme myös viime kerralta tutulla markkina-alueella, missä myytiin vaatteita, ruokaa ja kaikkea pientä. Yllättävän paljon on kaupungissa tullut nunnia ja pappeja vastaan. Aukion lähellä oli toinenkin pienempi tori, missä myytiin syötävää, käsitöitä, keramiikkaa, vaatteita, puutuotteita, rasioita ja leluja.

Carrefour ruokakauppa

Ystäväperhe kehui carrefouria, joten lähdimme Origo ostoskeskukseen käymään siellä. Itse ostoskeskuksessa oli vaikka kuinka paljon kivoja liikkeitä (en muistanut kuinka kiva se oli viime kerrasta). Carrefour oli aivan ihana ja niin kiva, että vain kuljin käytäviä ihmetellen suurta ruokakauppaa.

Meillä oli vuokrattuna huoneisto, joten ostimme täältä kaikki aamupalatarvikkeet mukaan. Taapero kulki kaupassa vapaana ja meni kahvihyllylle jakamaan ohikulkijoille kahvipaketteja, yhden kahvipaketin hän onnistui ujuttamaan myös meidän ostoskärryyn.

Schindlerin tehdas

Täällä en viimeksi käynyt muutakuin ulkopuolella, joten tämä oli myös kiva uusi kokemus Krakovassa. Schindlerin tehdas liittyy vahvasti samaan kategoriaan Auschwitzin kanssa, joten jos yhtään kyseinen historia kiinnostaa, niin kannattaa käydä molemmissa.

Schindlerin tehdas on laaja museo, jossa on paljon nähtävää. Museossa oli 2½ kerrosta, paljon tekstejä ja kuvia. Itsellä meni suurin osa keskittymiskyvystä taaperon viihdyttämiseen. Schindlerin tehtaan jälkeen kävimme vielä tuoliaukiolla.

Juhannus Krakovassa

Koska olimme matkassa juhannuksena, oli kaupungissa juhannusfestarit. Aukiolla oli lava, jossa oli esiintyjiä useana päivänä ja linnaan rakennettiin esiintymislavaa myös. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja useilla oli kukkaseppeleet päässä ympäri kaupunkia. Tunnelma oli iloinen ja etenkin nämä värikkäät kukkaseppeleet ovat jääneet tästä juhannuksesta päällimmäisenä mieleen.

Muuten matka tuntui ihan tavalliselta matkalta, emmekä itse viettäneet siellä mitenkään erikseen juhannusta. Krakova tuntui tosi neutraalilta ja hillityltä kaupungilta ja edelleen yhtä rauhalliselta kuin viimeksikin. Sää oli kesäkuuksi kaupungissa yllättävän kolea ja sateinen, totesimmekin että tyypillinen juhannussää!

Matka oli kokonaisuudessaan tosi kiva ja rento. Mielestäni parasta matkassa oli se, että saatiin matkustaa toisen lapsiperheen kanssa ja vielä pitkäaikaisen ystävän kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä. Se teki reissusta erityisen <3 Jäätelöä söin reissussa paljon!

Oletko viettänyt juhannusta ulkomailla? 

0 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Me ei muistaakseni olla vietetty juhannusta ulkomailla, mutta uutta vuotta sen sijaan ollaan, useampaan kertaan. Krakova olisi varmaan tällä hetkellä mun suosikkimatkakohde koko Euroopassa, koronan takia pari kertaa matka sinne jo peruuntui. Toivottavasti kyseinen matka pian toteutuisi! 🙂

  • Elina

    Juhannuksena on hyvä sauma tehä pikku kaupunkiloma, jos ei oo muita juhannus suunnitelmia. Meillä ei yleensä oo, joten oli kiva tarttua tilaisuuteen ja kokeilla 🙂 Uutta vuotta ei olla koskaan oltu ulkomailla, mut olis kyllä tosi kiva joskus sekin kokea! Meillä koirat on pelännyt raketteja, joten viimeiset 10 v on uudet vuodet menneet kotona koirien kanssa. Krakova on kyllä ihana kaupunki! Varsinkin ensimmäisellä kerralla teki kaupunki todella positiivisen vaikutuksen! 🙂 Teitä varmasti kiinnostaa myös Puolan luonto, joten kannattaa samalla kertaa käydä Tartavuoristossa <3 sinne haluisin itsekin vielä palata!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *