Maat joissa tahtoisin joskus käydä

Olen hiljattain kotiutunut aivan ihanalta häämatkalta! Siksi täällä on ollut vähän hiljaista viime aikoina! But now Im back! Häämatkamme oli kyllä tähän asti elämämme paras matka! Se aukaisi taas jälleen kerran silmiä, kuinka mahtavia paikkoja maailmassa onkaan! Se oli meille niin täydellinen häämatkakohde, että saa nähdä voittaako mikään kohde sitä tulevaisuudessa. No niillä on lupa yrittää 😉 Olen tähän mennessä nähnyt Euroopassa sen verran paljon potentiaalisia kohteita ja Eurooppaan on niin vaivatonta matkustaa, etten ole tähän asti ”kerinnyt” suunnata katsetta kauemmaksi, ehkä syynä on ollut myös nämä rakkaat kotimagneetit.

Tämän blogikirjoituksen sisällön kirjoitin itse asiassa jo osittain huhtikuussa, mutta koska tiesin häämatkan olevan edessä, päätin vielä odottaa. Sillä niin se vaan menee, että aina kun käy jossain, niin se avaa silmät taas uuteen kohteeseen. Esimerkiksi, kun kävimme keväällä Espanjassa laskettelemassa, niin siitä syntyi ajatus lähteä jossain vaiheessa muuallekkin Eurooppaan laskettelemaan.

Olen tehnyt oivalluksen, ihan yksinkertaisen! Olen viime vuosina tajunnut, että haluan yhdistää matkustamisen johonkin konkreettiseen elämykseen tai tekemiseen, silloin jää matkakin paremmin mieleen. Tehdä paikan päällä jotain, mitä se paikka erityisesti tarjoaa ja mistä oikeasti pidän. Eikä pelkästään juosta nähtävyyksissä. Enhän minä esimerkiksi käy patsaita katsomassa Suomessakaan? 😀

Mikä itseä sitten kiinnostaa? Paikalliset ruoat ja juomat, keikat, joulumarkkinat, patikointi, luonto ja maisemat, jääkiekko, laskettelu, snorklaus yms (riippuen tietenkin paikasta!). Olisimme mieheni kanssa kumpikin tulleet häämatkalla hulluiksi, jos olisimme lomailleet koko loman pelkästään vain hotellialueella (ts. kiinni aurinkotuolissa). Reilireissunikin sisälsi hyvin paljon kaupunkien ihmettelyä kaupunkien perään, vailla mitään tekemistä, joten ei niitäkään oikein enää jaksanut ihmetellä loppua kohden. Just too much! Parhaiten on jäänyt mieleen asiat, jotka oikeasti kiinnostivat! Eikä sen tarvitse aina olla mikään iso kaupunki mihin matkustaa kaupunkilomalle. Pienet kaupungit voivat olla paljon persoonallisempia. Reissuni ovat opettaneet hakeutumaan enemmän maaseudulle ja pieniin paikkoihin.

Mainitsin viime kerralla, että ensin matkustin 5 vuotta rannoilla, sitten 5 vuotta kaupungeissa ja nyt puhaltaa taas uudet tuulet! Pitäisi kuitenkin yrittää muistaa saada matkoihin vaihtelevuutta, ettei matkustaisi saman tyyppisiin paikkoihin perä jälkeen tai ettei matkalla ole joka kerta sama tarkoitus, muuten alkaa ne matkatkin maistua puulta! Vaikka sekoitus näistä: kaupunkiloma, mökkiloma, lasketteluloma, rantaloma, roadtrip, patikkaloma jne.

Uusia näkökulmia tulee aina joka reissun jälkeen, melkein alkaa jopa ahdistamaan kuinka monta uutta potentiaalista kohdetta yksikin kohde voi tyrkyttää tähän pieneen pääkoppaan lisää, melkein liiaksi asti ja sitten se määrä paisuu kuin sieniä sateella seuraavan reissun jälkeen, huh!

Olin kirjoittanut ehkä 10 vuotta sitten listan paikoista, joissa tahtoisin käydä. Suurin osa niistä on jo toteutunut (ei kaukomaat). Itselläni ei ole kuitenkaan minkäänlaista hajua, mistä itseni ensi vuonna löydän? Täytyy siis laskea kartta pöydälle ja katsastaa mihin suuntaan sitä tulevaisuudessa mahdollisesti suuntaakaan. Yritän pyrkiä siihen, että matkustaisin aina uuteen paikkaan, mutta siitä huolimatta on maita joihin tahtoisin vielä joskus palata takaisin.

Hassua, mutta paikkoja joihin en tahdo matkustaa on enemmän, kuin niitä mihin taas tahtoisin! Kun on aikansa käynyt eri paikoissa, on oppinut tuntemaan omat mieltymykset, enkä enää suin päin tahdo matkustaa ihan mihin tahansa. Sitä tulee koko ajan krantummaksi paikasta mihin mennä, eikä joka paikka enää kelpaakaan…

Isältäni saatu joululahja

Maailmassa on niin tuhottomasti paikkoja, joiden olemassaoloa en edes tiedä tai hoksaa edes ajatella! Se on parempi tehdä pieni toive kerrallaan, kuin että heti toivoisi pääsevän kaikkialle, hulluksihan sitä muuten tulisi! Alla pientä suuntaa-antavaa osviittaa mitkä alueet kiinnostavat pitkällä tähtäimellä.

Tämä vuosi on ollut eräänlainen toteutuksien vuosi, jolloin olen päässyt/pääsemässä moneen paikkaan, joissa olen kauan haaveillut käyväni. Koska tänä vuonna on mennyt hieman lujaa, niin ensi vuodesta on (toivon mukaan) tulossa rauhallisempi 🙂 Huh! Mutta en oikeastaan edes usko itseänikään, sillä olen niin monta kertaa kokenut sen, että olen sanonut ”nyt en matkusta pitkään aikaan enää mihinkään, nyt aion vaan olla” ja kappas vaan, viikon päästä löytyy sähköpostista lentoliput. Damn! Koskahan pääsisin siihen tilanteeseen, jolloin ei olisi mitään matkaa lainkaan tiedossa?

Maat jotka kiinnostavat

 Norja

Norja on ollut minun pitkäaikainen haaveeni, enkä tiedä miksen ole tähän asti päässyt sinne asti. Kun karttaa katsoo, niin Norja on ihan älyttömän lähellä, ENKÄ OLE KÄYNYT SIELLÄ!! Tänä kesänä *toteutuksien vuotena* aiotaan VIHDOINKIN suunnata Norjaan! Norjan maisemat, luonto ja vuoret kutsuvat! Koirat jäävät nähtävästi kotiin, joten tämä roadtrip voisi teoriassa myös toteutua moottoripyörällä! Suuntaamme nyt Ruotsin läpi Pohjois-Norjaan, mutta jonain kauniina päivänä pitäisi käydä myös Etelä-Norjassa! Odotan jo kesän reissua, patikkavarusteet odottavat jo valmiina 🙂

Kroatia

Tämä on ollut mieheni monen vuoden haave ja se toteutuu myös tänä vuonna kun lähdemme syksyllä Dubrovnikiin. Mies täytti pyöreitä, niin mikäs sen parempi syntymäpäivälahja kuin sellainen mistä minäkin hyödyn 😉 Hihi. Mieheni Kroatian innostus lähti Game of Thronesista, sillä se on kuvattu osittain Dubrovnikissa. Joten pitääpä lähteä katsastamaan se kuuluisan kaunis keskiaikainen kaupunki! Kroatian luonto tarjoaa mahtavia maisemia! Tiedän jo nyt, että Kroatiaan palataan vielä uudestaan, sillä haluaisin suunnata sillä kertaa Kroatian pohjoisosaan, koska siellä on taianomaisen kaunis kansallispuisto Plitvice jossa tahtoisin kovasti käydä. Mikäs sen parempaa kuin patikoiminen mahtavissa maisemissa! Toki Kroatia voisi tarjota kauniita maisemia esimerkiksi saarihyppelyn merkeissä.

Ruotsi

Pyrimme päästä Ruotsiin laskettelemaan ensi talvena, ellen kerkeä saada mitään parempaa ideaa. Laskettelukeskukset Ruotsin Lapissa houkuttelee tällä hetkellä, kuten Åre tai Hemavan. Todella lähellä ja helppo lähteä, tästä vain laivalla yli Uumajaan, Ruotsin poikki ja olet perillä noin 8 tunnissa (sis. laivamatka+automatka).  Toki haaveilen myös siitä, että lähtisimme jonakin kesänä moottoripyörällä Uumajasta Höga kustenia (Pohjanmaata vastapäätä ja kaikkea muuta kuin lakeutta!) pitkin alas sillan yli Tanskaan, siitä tulisi varmaan suuri houkutus jatkaa vielä Saksaan. Jos joku kaipaa lyhyttä kesäloma reissua lähelle ja pitkiä hiekkarantoja, niin käykää Öölannissa tai Gotlannissa! 🙂 Ruotsissa pitäisi käydä kyllä useammin… Vielä kun vieressä on laivayhteyskin.

Islanti

Islanti tuskin kaipaa selittelyä, miksi siellä pitäisi joskus päästä käymään.
Kaunis paikka ja karu luonto. Muistuttaa Färsaaria. Tykkäisin! Rakastaisin!

Huippuvuoret

Täälläkin olisi todella kiva joskus lyhyesti pistäytyä!
Olisi hieman erilainen kohde. Kunhan jääkarhut eivät söisi 😉

Irlanti/Skotlanti

Mieheni on viskimiehiä, niin hänet pitäisi jonakin kauniina päivänä viedä tänne. Esimerkiksi Edinburgh olisi kivan näköinen vanha kaupunki jossa piipahtaa.
Lisäksi olisi hienoa nähdä näiden maaseutu ja jylhät rannikkomaisemat. Eikä sadekaan haittaisi!

Miten niin mieltynyt tähän alueeseen?!
Italia
Voisin lentää Italiaan päiväksi syömään taivaallisen hyvää gelato-jäätelöä, mutta muuten Italia ei ole tähän asti vielä iskenyt. Mieheni on sen verran historiasta kiinnostunut, että hän tahtoisi siellä käydä. Itse taas kuvittelisin lähteväni Pohjois-Italiaan laskettelemaan.

Keski/Itä-Eurooppa

Euroopassa on tullut jonkin verran pörrättyä, joten aika-ajoin tulee kaipuu sinne ihmisten vilinään. Kaipaan sitä kun ihmiset ovat paljon avoimempia ja siellä näkyy kadulla elämisen meininki. Kaipaan myös varsinkin joulun aikaan Keski/Itä-Euroopan joulumarkkinoita hyvinkin paljon. Etenkin Berliiniä on kovasti kaikki kehuneet, joten siellä pitäisi päästä käymään, kesällä tai talvella. Sinnehän myydään todella edullisia matkojakin. Ystäväni kehuivat Berliinissä olevaa museota, joka kuulosti sen verran mielenkiintoiselta, että siellä olisi kiva käydä vaikken yleensä tapaa museoissa käydäkään. Minulla on pitkään ollut kauhea tarve viedä mieheni myös Keski/Itä Eurooppaan (ei siis lopullisesti, vaan kanssani lomalle).

Tahtoisin joskus palata takaisin mieheni kanssa maihian, joissa kävin reilireissullani. Saksa, Tsekit, Puola, Itävalta, Slovakia ja Unkari saavat kaikki uuden mahdollisuuden! Olen nähnyt niistä leivän murun kokoisen alueen, joten maat tarjoaisivat vielä vaikka kuinka paljon!
Näihin maihin olen erityisesti tykästynyt Euroopassa. Etenkin Saksaa voisin kuvitella maana johon lähtisin keikoille. Sekä näihin maihin myös laskettelemaan ja patikoimaan. Slovakiaan olen vinkunut katsomaan KHL:ää.

Voisin joskus kuvitella lähteväni uudestaan reilireissulle Eurooppaan, reitti on, vain seura puuttuu.

Montenegro/Bosnia&Hertzegovina 

 Mielenkiintoni on herännyt Balkanin maita kohtaan, etenkin Montenegro kiinnostaa. Ajatushan lähti euroviisujen postikorteista, jolloin näin Montenegron maisemat, silloin ajattelin että tuonne tahdon joskus. Uskon, että Montenegro tulee tulevaisuudessa nousemaan myös matkailumaana, aivan kuten Kroatia on jo tehnyt. Slovenia ja Bosnia&Hertzegovina ovat myös olleet hieman taka-alalla tähän asti, mutta vaikuttavat kauniilta paikoilta nekin!

Aasia tupsahtelee aina silloin tällöin mieleeni, että pitäisikö lähteä? Tällä alueella olisi ihan mahdottomasti nähtävää ja aivan ihania paikkoja! Mutta se kuumuus! En halua! Ja 2 viikkoa yhdessä paikassa tuntuu liian pitkästyttävältä meikäläiselle (saahan sitä matkan pituuden itsekin päättää…). Ei ihan kuitenkaan 100% houkuttele, luulen että siellä olisi kiva käydä, mutten usko että sydämeni jäisi sinne. Ehkä myös pelkään, että jos annan pikkusormen, niin se veisi koko käden. Jos tunnen itseni oikein, niin matkamieltymykseni ovat kuitenkin muualla. Mutta joskus täytyy käydä… Tottakai! Mutta muutama mielenkiintoinen paikka sieltä löytyy!

Sri Lanka

 Maisemat, luonto. Paikka joka kutkuttaa jollain tavalla 🙂 Intian valtameren ympäröivät alueet ovat nyt jostain syystä mielessäni 😉

Intia

 Intiasta tulee helposti mieleen köyhyys, sekasorto, epähygienisyys, mutta silti Intian kulttuuri on niin omanlaisensa, lehmät kadulla, että kiehtoo sen verran, että tahtoisin käydä näkemässä maan omin silmin. Intialainen ruokakin on hyvää. Snorklaamaan?

Malesia

Luonto ja kauniit rannat. Kaunis maa! Kuala Lumpur. Potentiaalinen kohde.
Lähtisin jos ei siellä lentokoneet tippuisi jatkuvasti 😀

Vietnam

Kulttuurina omanlaisensa ja kehuttu kohde, joskus on käytävä katsastamassa.
Pitäisi käydä ennenkuin pilataan liialla turismilla!

Singapore – lähialueet

 Voisin kuvitella että Singapore tai Bangkok olisi kiintokohde Aasian matkalle, jolloin voisi käydä kurkkaamassa lähialueita. Ihan hetki sitten reppureissu Aasiaan kiinnosti, mutta häämatkan jälkeen tulin taas toisiin aatoksiin, toistaiseksi.

Uusi-Seelanti

Kaikkihan tänne haluaa! 🙂 Tällaiselle luontoystävälle, tämä kohde on myös pakko kokea joskus itse ja lähteä sinne patikoimaan! Tämä tosin on yksi kaukaisessa tulevaisuudessa, koska sinne ei ihan pariksi päiväksi lähdetä. Tämä ajoittuu sen vuoksi aikaan, jolloin meillä ei ole koiria. Sniif.

 Häämatka herätti pienen kiinnostuksen Afrikkaan, Intian valtamereen ja muihin eksoottisiin kohteisiin, sillä en ole oikeastaan missään paratiisi paikassa aiemmin käynyt, niin olihan se hieno kokemus. Pienet saaret kiinnostavat! Etuna on miellyttävä ilmasto ja lyhyt aikaero. Ennemmin matkustaisin suoraan alas, kuin itään. Intian valtamereen snorklailemaan! Kap Verde saattaisi ehkä saada joskus vielä mahdollisuuden, vaikka sen maine ehkä tylsä onkin 🙂

Madagaskar

Pienoinen kiinnostus esimerkiksi Madagaskariin on olemassa, siellä on niin erikoinen kasvisto ja eläimistö ettei uskokaan. Mutten ole vielä syvemmin perehtynyt, minkälainen paikka se on turistin näkökulmasta. Ulkoasianministeriön tiedotteen mukaan, kannattaa ehkä vielä odottaa 🙂 Mutta kuvista päätellen, on aivan ihana!

Tansania & Sansibar
Myös Afrikan kyljessä olevat Tansania ja Sansibar vaikuttavat todella mielenkiintoisilta paikoilta. Voisin melkein erehtyä varaamaan Sansibariin matkan, kunnes muistutan itseäni taas vaihtelevaisuudesta, ei häämatkan jälkeen heti samanlaista kohdetta! 😉 Samoin Tansaniassa on yleinen turvallisuustilanne heikentymässä… Että niin… Saahan sitä haaveilla.

Jenkkilä 

Edellisen jenkki reissun jälkeen oli mieheni kanssa jo puhetta, että tulemme ehdottomasti menemään toistekin. Syy tosin siihen saattaa olla NHL, jota menisimme uudestaan katsomaan. (Miehen toive: myös Kanada). Amerikan maahan on niin suuri, että sieltä ei näkeminen lopu ikinä kesken. Sinne voi ihan varmasti matkustaa useamman kerran! Itse haluaisin käydä vankilassa, joka on saarella ja jossa kuulema kummittelee! Olisi jännää! 😀 Suurkaupunki ei houkuttele, mutta pienet kaupungit ja maaseutu on kuin suorastaan jostain elokuvista. Amerikan sukulaisia asuu ympäri maata, joten jonkinmoisesta sukumatkasta on joskus ollut hieman puhetta.

Karibian risteily 

 Saaret Karibialla muistuttavat häämatkakohdettamme, joten Karibia vaikuttaisi kivalta paikalta, lattari meininkiä! Risteilyllä pääsisi tutustumaan moneen eri saareen ja voisi samalla yhdistää Amerikan loman.

+ muut paikat joissa olisi ”ihan kiva” käydä, muttei jaksa vaivautua sinne lähtemään 😉

Meillä on onneksi mieheni kanssa tällä hetkellä aikalailla samanmoinen maku matkakohteiden suhteen ja periaatteessa kaikki ranta/aurinkolomat on tippunut pois molempien toiveesta. Miehestäni puheenollen. Blogia aloittaessa mainitsin, kuinka itse tykkään enemmän mennä ja mieheni taas pysyä kotona, niin täytyy nyt korjata, että kelkka on kääntynyt ja mies tykkää kovastikin matkustaa mukana!

Mutta viisaisiin sanoihin lopettaen, nämä ovat vain haaveita, pitää myös muistaa elää tätä hetkeä täällä kotona, koska täällä se elämäni on, eikä maailmalla.

– Elina – 

Ps. Tämä oli haastava aihe josta kirjoittaa!
Pps. Ihmisen mielellä on mahdollisuus muuttua joka päivä, joten ensi vuoden matkakohde voipi olla ihan joku muu kuin joku näistä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *