Lapin loma, miten meni niinkuin omasta mielestä?

Postaus sisältää mainoslinkin, joka on merkitty *merkillä.

Unelmaloma Lapissa, tiedossa aktiiviloma, joka on täynnä toiveita ja odotuksia kuten laskettelua, koiravaljakkoajelua, maastopyöräilyä, pilkkimistä ja moottorikelkkailua. Asiat ei tällä reissulla kuitenkaan menneet aivan suunnitelmien mukaan ja palasimme kotiin hieman ennenaikaisesti ja osittain pettyneenä. Miksi näin kävi ja mitä reissulla oikein tapahtui? Kerron samalla reissun reittirunkomme.

Epävarmuudet matkan toteutumisesta

Jopa kotimaan matkailussa saa pidättää hengitystä lähtöpäivään saakka, ettei korona matkasuunnitelmia sotkisi. Otimme kotikaupungin suosituksesta lapsen kotiin jo viikko ennen reissua, ettei vaan mikään menisi pieleen. Hyvä että otimme, sillä samaisella viikolla oli päiväkodissa ollut tartuntoja joilta onneksi nyt vältyimme. Onnistuin kuitenkin epävirallisesti itse altistumaan samoihin aikoihin, joten kävin varmuuden vuoksi testeissä, tulos oli negatiivinen. Muutama päivä ennen reissuun lähtöä sain vielä sykeongelmia, joiden vuoksi kävin tutkimuksissa. Ei löytynyt mitään akuuttia, joten sain luvan lähteä reissuun ja matkalta palatessa saisin tulla tarkempiin tutkimuksiin.

Koukku Kuusamoon

Alunperin oli tarkoitus tulla Kuusamoon vasta matkan loppuvaiheessa, mutta päädyimme koukata sen kautta jo menomatkalla. Olin vaihtanut vanhentuvat Finnairin pisteet hotelliyöksi Scandiciin ja *yövyimme aivan Rukatunturin juurella Scandic Rukahovissa.

Oli ihanaa olla vihdoin lomalla, enkä edes muistanut missä ja milloin olisin hotellissa viimeksi yöpynyt! Oli piristävää yöpyä Rukalla, siellä oli parhaillaan Northern Polar Night Light festival, joka valaisee tammikuussa Rukatunturin erilaisilla valoteoksilla, oli tosi hieno! Hotellista pääsi suoraan hiihtohissille ja aamiaispöydästä sai ihailla Rukan eturinteitä.

Inga koirakin oli ensimmäistä kerta hotellissa ja sen kanssa meni tosi hyvin. Scandicilta sai pienen tervetuliaislahjan koiralle, missä oli köysinaru, herkkuja, alennuskuponki Mustiin& Mirriin ja koirankakkapusseja. Huoneessa oli valmiiksi koiralle pyyhe ja vesikuppi.

Seuraavana aamuna Kuusamossa huiteli sykkeeni jälleen korkeissa lukemissa, 140. Heikotti ja pelotti, mitä ihmettä tämä oikein on? Vielä kotona ollessani hakeuduin tutkimuksiin, kun pelkästään pyykin lajittelusta tai takin päälle laittamisesta syke oli 137 (normaalisti n. 80). Todella epämiellyttävä olo joka aiheutti epätietoisuutta ja pelkoa.

Äkäslompolossa

Seuraavana aamuna jatkoimme Äkäslompoloon, ajattelin että perillä oloni varmasti jo helpottuu. Mutta ihan pienestäkin rasituksesta jouduin mennä kyykkyyn, olo oli raskas ja heikotti, sydän löi lujaa ja saattoi heitellä korkeita piikkejä aivan yhtäkkiä. Murehdin omaa tilannetta niin paljon, että noidankehä oli valmis nostamaan sykettä korkeammalle entistä helpommin.

Olin matkan päällä yhteydessä moneen eri paikkaan, eikä kukaan osannut sanoa, mitä tämä voisi olla ja että jatkotutkimuksiin olisi hyvä päästä. Päädyimme soittamaan etälääkärille, mikä oli todella helppoa ja edullista, vain 24,90 euroa eikä tarvinnut lähteä jonottamaan päivystykseen. Sain ensiavuksi sykettä alentavaa lääkettä, jonka hain seuraavana päivänä apteekista. Olo helpottui selvästi ja pystyin viimein nauttimaan matkasta hieman enemmän.

Ai aktiivilomako?

Apteekista heti suositeltiin, etten nyt rehkisi mitään vaan ottaisin vain rennosti. Olin mielessäni haaveillut lukuisista aktiviteeteista, jotka ei nyt näyttänyt toteutuvan tällä reissulla.

Maastopyöräilemään? Ensimmäinen pieni pettymys aktiivilomasta tuli jo kotona pakatessa, olin odottanut maastopyöräilyä matkalla kenties kaikista eniten. Sitä varten olimme kesällä hankkineet oman fatbike pyörän, jotta sen saisi aina ottaa pohjoiseen mukaan. En kuitenkaan ollut tullut ajatelleeksi, ettei fatbikea voinut kuljettaa tavallisella polkupyörätelineellä. Pyörä vaatisi järeämmän telineen, jota meillä ei ollut. Päädyimme jättämään koko pyörän kotiin, olihan meillä mahdollisuus vuokrata fatbike paikan päältä, mutta jotenkin se ajatus ei sitten saanut tuulta alleen, kun oli näitä terveyshuoliakin.

Pilkille? Automme oli todella täynnä lähtiessämme, kun kyydissä oli 2 aikuista, 2 lasta, koira+koiranhäkki, lastenrattaat, matkasänky+patja, hiihtosukset, 2 potkukelkkaa, kaikki vaatteet kasseineen. Ei, siinä vaiheessa emme lähteneet tunkemaan vielä jääkairaa kyytiin. Pilkkivärkit kannattaa muutenkin vuokrata paikan päältä, ellei ihan vartavasten ole lähdössä koko lomaksi kalastamaan, sillä jää saattaa olla niin paksua että siihen tarvitaan joka tapauksessa järeämpi kaira.

Laskettelemaan? Emme heti suunnanneet rinteeseen, vaan pari päivää varattiin lapsen laskettelun opetteluun. Niin ihanaa, kun lapsi pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan laskettelua, tykkäsi tosi paljon. Siinä hiihtokoulua seuranneena tunsin ylpeyttä pikku tytöstämme ja ihmettelin, kuinka hän on jo kyllin vanha opettelemaan laskettelua ja samalla iloitsin siitä, kuinka tulevina vuosina voimme yhdessä mennä rinteeseen. Viimeisenä päivänä Äkäslompolossa päätimme, että lähtisimme puolison kanssa kahdestaan rinteeseen, vanhempani katsoisivat lapsien perään sen aikaa. Päätös oli jo tehty kun mietimme vielä, pitäisikö sittenkin ottaa lapset mukaan ja käydä vain gondolilla Ylläksen huipulla? Vaikka halusimme molemmat päästä rinteeseen monen vuoden tauon jälkeen, päätimme lopulta siirtää laskettelun seuraavaan kertaan.

Koiravaljakkosafarille? Tämän piti ainakin olla reissussa ihan läpihuutojuttu! Tuttu paikka muutaman vuoden takaa, josta lapsetkin tykkäisi. Harmikseni huomasin, että heillä oli pop-up ajoja pelkästään lauantaina jolloin meillä oli mökin vaihtopäivä, emme siis ehtisikään. Googlettelin muitakin vaihtoehtoja, mutta suurin osa koiravaljakkosafareista oli loppuunmyytyjä tai jos jotain vapaita aikoja oli, oli niissä ikärajoitus eikä lapsemme pääsisi edes kyytiin. Tosi harmillista, että meiltä jäi koiravaljakko kokonaan välistä. Tiedustelin koiravaljakkoajelua myös Kilpisjärveltä, mutta sielläkin oli 10-vuoden ikäraja safareille.

Moottorikelkkailemaan? Suunnitelmien mukaan meidän piti moottorikelkkailla vasta Kilpisjärvellä. Vanhempani eivät lopulta lähteneetkään sinne asti mukaan, joten meillä ei ollut lapsenvahteja mukana ja epäilin (en kuitenkaan tarkistanut), ettei 1-vuotias pääsisi moottorikelkan / ahkion kyytiin. Puoliso ehdotti jäävänsä lasten kanssa mökille, jotta pääsisin moottorikelkkailemaan, mutta en olisi uskaltanut lähteä mihinkään yksin ajelemaan.

Niinkuin näkyy, kaikki meidän suunnittelemat aktiviteetit valui kuin hiekka sormien välistä… Matkaseurue tosin monesti muistutti, että ei tarvitse koko aikaa suorittaa vaan voi lomallakin vain olla, totta joka sana. Positiivinen asia tässä kaikessa oli kuitenkin se, että rahaa säästyi todella paljon kun aktiviteetteihin ei mennyt kuin vaan noin 85 euroa koko loman aikana (lapsen lasketteluun).

Viimein Kilpisjärvelle

Äkäslompolossa kävi mielessä, tulisiko loma keskeyttää ja lähteä suoraan kotiin. Koska lääke alkoi vaikuttamaan ja olo oli jo parempi, päätimme jatkaa Kilpisjärvelle. Matkalla Kilpisjärvelle kuitenkin kasvoi huoli, mitä jos täällä tilanne meneekin huonompaan suuntaan? Mihin pääsen lääkäriin? Mitä jos tie onkin poikki enkä saakaan apua? Olo oli jälleen kerran raskas ja epävarma ja mökille päästyämme oli sykkeeni taas huippulukemissa. Aavistelin, että oma huoleni nyt vain pahensi tilannetta ja kaikki johtui varmasti vain stressistä. Olinhan matkaa edeltävällä viikolla keksinyt runsaasti uusia projekteja, nukkunut 6 tunnin yöunia, miettinyt isoja päätöksiä, stressannut koronatestin tulosta (ja matkan toteutumista) ja viimeisimpänä Kilpisjärventien kuntoa. Tein mökillä venytyksiä ja kehonhuoltoa, jonka jälkeen oireet selvästi vähenivät.

Jatkoimme lomaa Kilpisjärvellä aivan normaalisti, nautin ihan suunnattomasti maisemista, pohjoisen rauhasta ja tänne tullessa sydämeeni valtasi taas tuttu, rakas tunne. Reissu ei kuitenkaan tuntunut niin hyvältä ja huolettomalta, miltä se olisi voinut normaaleissa oloissa tuntua. Mies tuumasi, että minut on kyllä hyvä saada tutkimuksiin, emme voi enää jatkaa lomailua näin.

Matka jatkuu, vai jatkuuko?

Meidän oli tarkoitus jäädä Kilpisjärven jälkeen vielä pohjoiseen fiiliksen mukaan, ainakin Muonion suunnille muutamaksi päiväksi. Koska olotilani oli jo suht normaali, pyörittelimme eri vaihtoehtoja mihin voisimme vielä loppuviikoksi jäädä. Seuraava ongelma olikin se, ettemme löytäneet sopivaa majapaikkaa, majapaikat joita olin alustavasti aiemmin katsonut ei ollut enää saatavilla. Kun lähdimme Kilpisjärveltä ajamaan, emme tienneet yhtään mihin päin lähtisimme. Toisaalta juuri se toi ihanaa vapautta ja seikkailun tuntua. Emme enää halunneet mökkiin, sillä olimme jo tehneet pari loppusiivousta. Yllättävän paljon aikaa ja energiaa kuluu pelkästään siihen, että purkaa auton, siivoaa koko mökin, pakkaa ja täyttää taas auton.

Kilpisjärveltä ajaessa näytti auton mittari – 38 astetta ja kovaa pakkasta oli lähipäivinä luvassa. Aloin matkalla jo luovuttaa, ehkei meidän kannattaisi väkisin enää jatkaa tätä lomaa. Parempi nyt ajaa vain kotiin ja mennä tutkimuksiin, pääseehän tänne myöhemmin takaisin. Niinpä me ajoimme ensin Pelloon, missä pysähdyimme Pörrö Porossa syömään maukkaan lohikeiton, ostimme koirille tuliaiseksi poronluita 2 e / kpl. Pörrö Porossa oli runsaasti Lapin lihatuotteita ja todella mukava palvelu, suosittelen!

Viimeinen yö Torniossa

Pellon jälkeen pidimme tauon Aavasaksassa, missä ihailimme maisemia Torniojoen yli. *Yövyimme seuraavan yön Torniossa, Hotelli Mustaparrassa. Hotelli sijaitsee aivan Tornion keskustassa ja on siisti ja tosi kivasti sisustettu omalla teemallaan. Hotellissa ei juuri muita asukkaita vaikuttanut olevan, joten saimme syödä aamupalan lähes yksin.

Aamupalalle saapui Pullo-Eki, josta en ollut aiemmin kuullut mutta hän mainitsi itsestään tehdyn jutun Ilta-Sanomista, jota lähdin paluumatkalla googlettamaan. Pullo-Eki on kerännyt tölkkejä ja pulloja Tornion seudulla jo 56 vuotta ja on saanut siitä palkintoja ja on hyvin tunnettu tällä seudulla. Hän on mm. näillä kerätyillä panttisummilla tehnyt vuodessa lukuisia ulkomaanmatkoja. Wau, olipa mielenkiintoista kuulla Pullo-Ekistä!

Vielä Torniossa pohdimme viimeisen kerran, jatkammeko kotiin vai mihin päin tästä lähtisimme. Oulun korkeudella vielä vihjasin puolisolle, ”vielä ehtisimme tästä kääntyä Iso-Syötteelle”. Sain napakan vastauksen ”Tuutko taksilla kotiin?”. Ok, kotimatkamme oli tällä erää selvä.

No, miten meni niinkuin omasta mielestä?

Oli aika vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa, että kun kerrankin olisimme saaneet olla ihan ajan kanssa Lapissa, loma ei mennytkään suunnitelmien mukaan. Odotukset olivat tämän loman suhteen todella korkealla, puoliso piti 3 viikon isyysvapaan, jonka mielessäni olin ajatellut meidän viettävän pohjoisessa. Koska majoitusvarauksia ei ollut varattuna muutakuin Kilpisjärvelle asti, puoliso taas oletti meidän lähtevän sen jälkeen pian kotiin.

Tunsin pitkästä aikaa pettymystä, enkä koko reissuun vaan omaan tilaani, sehän tämän kaiken oli pistänyt sekaisin. Päällimmäisenä 12 päivää kestävästä reissusta jäi mieleen sykeongelmat, jotka loppuivat kuin seinään kotiin palattuamme, eikä tutkimuksista ole toistaiseksi löytynyt mitään poikkeavaa. Lopulta tämä reissu opetti entistä tarkemmin kuuntelemaan omaa kehoa, mitä se yrittää viestittää ja että perusasioista kuten liikunnasta, unen määrästä ja etenkin sen laadusta on huolehdittava paremmin.

Näin loppuun on kuitenkin todettava, että vaikka matkaan mahtui pettymyksiä, ei loma onneksi kuitenkaan huono ollut ja ehdimme sentään lähes 2 viikkoa pohjoisessa olla. Aika kultaa aina muistot ja matkaan mahtui paljon hyviä ja hienoja hetkiä ja muutakin mielekästä tekemistä, vaikka yllä mainitut aktiviteetit jäivät välistä. Tulen kertomaan lisää myöhemmin, mitä me reissussa sitten lopulta tehtiin ja koettiin.