Päivä Dublinissa – kokemukset ja nähtävyydet

Dublin – Irlannin pääkaupunki joka jakaa mielipiteitä. Osa tykästyy, osa ei tykkää lainkaan. Me vietimme yhden yön Dublinissa länsirannikolla vietetyn ajan päätteeksi. Missä kävimme, mitä tykkäsimme? Tässä meidän kokemukset Dublinista.

Postaus sisältää mainoslinkin, joka merkitty *merkillä

Jätimme vuokra-auton Dublinin lentokentälle ja suuntasimme keskustaan Dublin Express bussilla, jonka 9 euroa maksava lippu toi meille nopean ja helpon, 20 min. matkan maan pääkaupunkiin. Lähellä Dublinin lentokenttää on muuten suosittu lentokoneiden bongauspaikka, joka oli kerännyt valtavasti ihmisiä seuraamaan laskeutuvia ja nousevia koneita.

Meillä oli kokonainen iltapäivä ja ilta aikaa tutustua Dublinin nähtävyyksiin. Yövyimme *Hotelli Leonardossa, joka oli kelpo hotelli kävelymatkan päässä keskustasta, emme viettäneet hotellilla aikaa kuin nukkuen, aamiainenkin syötiin vasta lentokentällä. Hotellihuoneessa odotti pääsiäisyllätys pienten herkkujen muodossa, kiva ja positiivinen yllätys!

Kävimme ensialkajaisiksi juomassa aidot Guiness oluet ja syömässä paikallista pubiruokaa. Itse Guinessin panimoon emme tällä kertaa ehtineet, mutta se nyt ei haitannut. Sen sijaan mies lähti käymään viskimuseossa ja oppi paljon Irlantilaisesta viskistä, mistä ei ole aiemmin niin piitannut. Kiitos viskimuseokierroksen, hän tykästyi paremmin myös Irlantilaiseen viskiin.

Miehen ollessa viskimuseossa, kiersin Dublinin katuja ja puistoja. Oli katusoittajia, lampi, lokkeja, ankkoja, katutaitelijoita, erilaisia liikkeitä ja matkamuistomyymälöitä, sekä tietenkin Irlantilaista huumoria kadulla paikallisen taikurin esityksessä.

Keltin kirjasto ja Long Hall

Dubliniin ei ollut muita toivomuksia kuin se, että pääsisimme käymään keltin kirjastossa. Menimme sinne heti ensimmäiseksi ja saimme kuulla, että liput on myyty loppuun moneksi tunniksi eteenpäin. Netistä saisi ostettua lippuja alkuillalle, kannattaa siis ostaa liput ajoissa jos haluaa kirjastossa käydä.

En tunnetusti sisäistä juuri mitään teoriaa, vaan arvostan enemmän sitä mitä näen omin silmin. Kirjastossa oli esillä maailman vanhin kirja, jota ei saanut kuvata. Alussa oli paljon teoriaa ja tietoa kirjastosta, mutta kävelimme aika nopeasti paikan ohi kohti Long Hallia joka kiinnosti eniten.

Long Hallissa oli kirkon tunnelma, korkea katto, huone oli pitkä, siellä oli korkeat kirjahyllyt mutta suurin osa kirjoista oli jo viety pois restaurointia varten. Paikassa tuoksui vanha, olihan kirjoilla ikää useita satoja vuosia. Tämä oli kaunis paikka, jossa kannatti käydä.

Dublinin nähtävyyksiä ja pubikulttuuria

Kävimme katsomassa vielä St. Patricksin katedraalin ulkoapäin, jonkun pienen linnan lähettyvillä. Suureksi ja positiiviseksi yllätykseksi löysimme Dublinista Amerikkalaisen Five Guys hampurilasiravintolan, johon olimme ikihyviksi ihastuneet New Yorkissa.

Loppuillasta suuntasimme Dublinin kuuluisalle pubikadulle.

Oli sunnuntai ja kaikki baarit oli aivan täynnä jo alkuillasta, useissa oli live-esiintyjiä. Kävimme myös Temple Barissa, joka on kenties Dublinin kuuluisin baari.

Joimme pari paikallista olutta, kunnes totesin ettei baarielämä ole enää minun juttuni ja halusin ennemmin lähteä hotellille nukkumaan. Tulipahan koettua, kuuluuhan se Dublinilaiseen kulttuuriin.

Kokemuksemme Dublinista oli aika pikaiset, mutta tämän perusteella en jäänyt kaipaamaan sen syvempää tutustumista kaupunkiin, vaan seuraavalla kerralla viettäisin saman ajan mieluummin jossain Irlannin luontokohteessa. Lue täältä muita Irlanti postauksia. Dublin on kuitenkin oiva kaupunki, jos haluaa kokea aitoa Irlantilaista pubikulttuuria!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *