Blåvatnet ja Aspvatnet Lyngenillä

Kun ensi kertaa näin Pohjois-Norjassa Lyngenin vuoriston kesällä 2016, olin tiputtaa leukani. Päätimme silloin, että tänne on ehdottomasti palattava takaisin, paikka oli niin valloittavan kaunis ja niin me sitten palasimme tänne syksyllä 2019 yhdessä appivanhempien kanssa. 

Kun Kilpisjärvellä oli ruska jo pitkällä, ei ollut Norjan puolella ruskasta tietoakaan, siellä oli syyskuun puolessa välissä vielä täysi kesä ja vihreää. Se oli aivan ihmeellistä, kuinka luonto oli suhteellisen lyhyen matkan päässä ihan erilainen. Mielestäni Lyngenin vuorillakin oli huomattavasti vähemmän lunta nyt kuin mitä siellä oli kolme vuotta aiemmin. Mietin voisiko se johtua ilmastonmuutoksesta vai vaan päättyneestä kesästä, joka tapauksessa muutoksen vähentyneestä lumimassasta näki vuoristossa nyt selvästi, viime kerralla vuoristo oli selvästi lumisempi.

Tienpätkä kohti Skibotnia näytti luonnollisesti aivan erilaiselta kuin toiseen päin ajaessa viime kerralla, nyt edessä näkyi jatkuvasti Norjan vuoret. Etsimme sopivaa leiripaikkaa Lyngeniltä ja päädyimme leiriytyä Blåvatnetin parkkipaikalle, missä oli muitakin leirissä. Leiripaikka oli aivan täydellinen valinta, tosi upea paikka, ympärillä oli tunturikoivikkoa ja vuoria. Oli tosi hiljaista ja rauhallista.

Aspvatnet

Illalla lähdimme kävelemään lähimmälle Aspvatnetille, minne oli matkaa vain 1 km. Ohitimme hienon, kivikkoisen joen. Reitti on helpohko, vähän kivikkoinen. Perillä on laavu, käymälä ja tosi kaunis järvi. Vesi on aivan smaragdin vihreää/turkoosia ja taustalla näkyy komeat vuoret, jotka heijastui tosi kauniisti Aspvatnetin järven pintaan. Vuoret ovat samat, jotka ovat Blåvatnetilla, mutta nähtynä kauempaa. Tosi hieno paikka, missä kannattaa myös käydä. Tänne on tosiaan helppo patikoida ja voi olla hyvä vaihtoehto, mikäli Blåvatnetin kivikkoinen reitti tuntuu turhan haastavalta.

Blåvatnet

Seuraavana aamuna lähdimme patikoimaan kohti Blåvatnetia, sää oli niin lämmin, että olisi pärjännyt ihan shortseilla ja t-paidalla. Reitti on alussa tasainen ja sen jälkeen se alkaa muuttua kivikkoisemmaksi. Loivaa nousua on koko ajan, jatkuvasti patikoimme ylemmäs mutta ei ne olleet mitään varsinaisia mäkiä. Reilun kilometrin jälkeen reitti muuttui enemmän rakkakivikoksi, välillä kävelimme pienien kivien päällä, sitten keskisuurten ja välillä suurten – yhtä kiveä siis vain! Maisema pysyi koko ajan samana, eikä maisema muuttunut tai tuntunut tulevan yhtään lähemmäs vaikka kuinka kävelimme sitä kohti. Elämäni pisimmät 4 km, matka eteni niin hitaasti. Reitin loppupuolella oli jo tosi isoja kiviä ja lopulta 1h 40 min päästä olimme perillä Blåvatnetilla.

Reitin alkupäässä

Ei aivan heti tehnyt mieli palata samaa reittiä takaisin, joten pidimme täällä reilun pitkän tauon. Ihasteltavaa riitti, aurinko paistoi ja veden väri oli niin turkoosia kuin olla voi! Aivan uskomattoman upea paikka ja niin hienot, suuret vuoret siinä edessä. Kyllä pitkä patikka vain palkittiin! En voinut täällä olla miettimättä sitä, kuinka sitä matkustaa toiselle puolelle maapalloa nähdäkseen jotain aivan mahtavaa ja sitten näin lähellä Suomen rajaa löytyy näinkin upea paikka! Ei näitä turhaan kutsuta pohjoismaiden Alpeiksi.

Meitä ei oikeastaan huvittanut kävellä samaa reittiä takaisin, joten suuntasimme joen toiselle puolelle, jota pitkin lähdimme kävelemään takaisin. Silläkin reitillä oli paljon kiviä, mutta huomattavasti vähemmän kuin menomatkalla, ehkä enemmän oli jopa sellaista tunturimaastoa. Paluumatka oli huomattavasti helpompi kuin menomatka ja päädyimme tältä reitiltä Aspvatnetille. Aspvatnetilta oli merkattu reitti 3,2 km Blåvatnetille, taisimme kävellä hieman alempana tai emme ainakaan nähneet matkan varrella mitään reittimerkkejä. Paluumatkalla näimme, kun menomatkan puolella käveli toistakymmentä ihmistä, olimme hyvään aikaan liikkeessä kun saimme olla Blåvatnetilla aivan yksin.

Menomatkan reitti paluumatkan suunnasta

Joen toisella puolen

Blåvatnetin jälkeen siirryttiin joen vasemmalle puolelle

Hei, hei Blåvatnet

Tunturikoivikossa

Aspvatnetille päädyttiin

Aspvatnet näkyi reitiltä ylempää

Taukoineen meillä meni Blåvatnetilla 4 tuntia. Leiriin päästyämme purimme leirin ja lähdimme ajamaan Lyngenin läpi kohti Senjaa, Lyngeillä näkyi yllättävän hyvin tienvarsilla merkattuja patikointireittejä. Saimme tälläkin kertaa Lyngenistä vain pintaraapaisun ja täällä suunnalla olisi huomattavasti enemmänkin patikoitavaa ja niin lähellä Suomen rajaa, että kolmannen kerran on tänne vielä joskus palattava!