Kilpisjärvi talvella, ota nämä asiat huomioon

Kilpisjärvelle talvella? Tämä matkahaave oli pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa, kunnes kesällä sen päätin: lähtisimme tulevana talvena viimein Kilpisjärvelle! Niin me sisällytimme Kilpisjärven tammikuun pohjoisen loman yhteyteen. Tässä postauksessa kerron meidän kokemuksia, mitä asioita tulee ottaa huomioon kun matkustaa talvella Kilpisjärvelle.

Kilpisjärvelle on kotoa pitkä matka. Me lomailimme Äkäslompolossa viikon, ennen kuin ajoimme Kilpisjärvelle. Se teki matkasta huomattavasti helpompaa, eikä siirtyminen tuntunut oikeastaan missään. Matkaa Äkäslompolosta Kilpisjärvelle on vain 250 km ja ajo-aika noin 3½ tuntia. Ei siis paljon mitään pohjoisen mittapuulla. Matka meni nopeasti katsellessa maisemia, jotka koko ajan vain paranivat.

Saanatunturi näkyy edessä
Saanatunturi tammikuussa

Kilpisjärventie – valtatie 21 talvella

Usko minua, älkää lähtekö Kilpisjärvelle – ainakaan tähän aikaan vuodesta!

Lappalainen bussikuski

Nämä perhetuttumme, kokeneen lappalaisen bussikuskin painokkaasti sanotut sanat pelästyttivät vanhempani niin, että he peruivat oman tulonsa Kilpisjärvelle kokonaan. Itse en ollut edes ajatellut koko asiaa, että sinne pääsemiseksi ylipäätään ongelmaa olisi. Me pääsimme perille, mutta otin lopulta itsekin aivan valtavasti paineita siitä, pääsemmekö turvallisesti perille.

Jos Kilpisjärventiellä olisi onnettomuus, voisi se tarkoittaa useamman tunnin odotusta. Kiertotietä ei nimittäin ole, jos rekka kaataa tien poikki – mikä on tällä tiellä yleistä. Bussikuski ohjeisti varaamaan varmuuden vuoksi lämpimiä vaatteita ja evästä autoon, sillä pahimmillaan on tie ollut poikki 9 tuntia.

Miksi Kilpisjärventie on vaarallinen?

Tiellä ajaa paljon ulkomaalaisia rekkakuskeja, jotka kuljettavat kalaa Norjasta. Heillä ei ole kokemusta pohjoisen sääolosuhteista, tie on talvella huonossa kunnossa ja lisäksi kapea ja mutkikas. Kilpisjärventie 21 on ollut jo vuosia kunnostettavien teiden listalla – siitä pitää saada turvallisempi. Onnettomuuksia sattuu joka talvi, turhan monta. Ongelmia muodostuu myös silloin, jos tiellä on paljon lunta ja autoilija väistää kapealla tiellä vastaantulevaa rekkaa pientareelle ja ajautuu ojaan – näitäkin tilanteita on paljon.

Retkeilytoimittaja Marika Varpenius asuu Kilpisjärvellä ja hänen Instagram-tilillään on paljon asiaa Kilpisjärventien kunnosta. Sieltä voi käydä kurkkaamassa, kuinka huonossa Kilpisjärventie voi olla. Myös Facebook ryhmästä Rekat Ravissa – vt 21 saa ajantasaista tietoa, keskustelua silmäillen huomaa kuinka säännöllisesti onnettomuuksia tiellä sattuukaan. Pahin pätkä tieosuudella on Palojoensuu – Kilpisjärvi.

Facebookissa on oma ryhmä tämän tien ongelmille: Rekat ravissa vt 21

Kokemukset Kilpisjärventieltä tammikuussa

Suomessa oli parhaillaan kovan luokan myrsky, joka kattoi lähes koko maan. Onneksemme myrsky ei sillä kertaa yltänyt Kilpisjärvelle saakka. Ennen Kilpisjärvelle lähtöä seurasin tarkasti näitä sivustoja:

Lähdimme ajamaan lauantaina aamupäivällä Äkäslompolosta kohti Kilpisjärveä. Laskelmoin, että moni rekka olisi kenties puolenpäivään mennessä ohittanut Kilpisjärventien, lisäksi ajattelin ettei lauantaina välttämättä olisi niin paljoa liikennettä kuin arkisin. Haluttiin myös ajaa nimenomaan valoisaan aikaan. Lopulta näitä pelättyjä rekkoja tuli hyvin vähän vastaan ja jos tuli, mahduimme hyvin ohi. Perillä olimme Kilpisjärvellä jo klo 14.00 aikaan, eli hyvissä ajoin.

Kilpisjärvelle ajaminen jännitti yllättävän paljon ennakkoon, mutta tällä kertaa tie ylitti odotukset, odotimme pahempaa. Tie oli yllättävän leveä meidän mielikuviin verrattuna ja vaikka tie oli vähän ajettu, ei se liukas ollut. Meillä tosin oli ehtona tänne tuloon, että hankimme autoon hyvät nastarenkaat, kitkarenkailla en Kilpisjärventiellä ajelisi. Meillä oli nyt hyvää tuuria kun ei ollut satanut lunta, osasin kuvitella kuinka paljon huonommassa kunnossa tie olisi pahimmillaan voinut olla, tosi hurjassa kunnossa.

Viimeiset 60 kilometriä (siis 60 !!) oli tie pomppuisaa. Se meni ihan leikkisästi maisemia katsellessa ja perunapeltotie vain huvitti. Ei mutta oikeasti, ei tie kyllä häävissä kunnossa ollut. Lopulta olin todella helpottunut kun pääsimme perille, eikä tämä horror tie tappanutkaan meitä.

Kun varautuu ennakkoon ja ottaa mukaan malttia, aikaa ja oikeaa asennetta, niin hyvin se menee. Jos sää olisi ollut vähänkään myrskyinen, olisimme mekin todennäköisesti jättäneet menemättä Kilpisjärvelle tai ainakin siirtäneet sinne menoa. Sää kuitenkin vaihtelee joka päivä ja tämä meidän kokemus perustuu vain kahteen yksittäiseen päivään.

Kilpisjärven sää tammikuussa, miten pukeutua?

Kyllä, Kilpisjärvellä on sydäntalvella kovia pakkasia. Vietimme Kilpisjärvellä aikaa 3 yötä, joista suurimmaksi osaksi pakkaslukema pyöri -26 asteessa. Öisin meni pakkasraja yli -30, iltaisin taas lauhtui -17 / – 20 asteeseen. Me patikoimme päivisin -20 ja -27 asteen pakkasilla. Liikkuessa tulee kuitenkin aina lämmin, vaikka olisi kuinka kylmä. Kylmyys iskee vasta sitten kun kunnolla pysähtyy, joten tauot pidimme lyhyinä. Posket ja nenänpää on sellaisia jotka kärsii eniten – ne suojasin nostamalla kaulurin/tuubihuivin kasvoille.

En valehtele, kun sanon etten palellut. Kerrospukeutumalla pääsee pitkälle, eikä siihen kummoisempia taikoja tarvita, lämmittävää ja tuulenpitävää kerrastoa päälle. Ihoa vasten oli merinovillakerrasto, paksu fleece tai villapaita, laskettelutakki ja toppahousut. Kauluri, pipo ja paksut lasketteluhanskat. Jaloissa pitkät lumilautailusukat, villasukat ja säärystimet – ei päässyt kylmä ilma jalkoihin.

Lapsille puin merinovillaa, fleeceä, villaa ja toppaa. Etenkin kantorinkassa istuneelle taaperolle iski kylmyys kirjaimellisesti vasten kasvoja (poskiin) ja vanhemmalla lapsella paleli välillä sormia. Sen suuremmitta ongelmitta pärjäsimme kovillakin pakkasilla, vanhempi lapsi riisui välillä vaatteita -20 pakkasessa kun tuli niin kuuma. Paikallisilta saimme vinkin pukea taaperon kengän päälle vielä aikuisen villasukan – kiitos vinkistä Menolippu Lappiin blogin Niina – joihin törmäsimme Kilpisjärvellä tunturin päällä. Olipa mukava tavata! 🙂

Koiran viikset jäätyy

Onko palvelut kuinka auki talvella?

Lähes jokaisella aiemmalla Kilpisjärven reissulla olemme syöneet hyvät pizzat Kilpisjärven retkeilykeskuksessa. Suunnittelimme suunnata sinne tälläkin kertaa heti saavuttuamme Kilpisjärvelle. Matkalla kuitenkin huomasin, ettei retkeilykeskus ollut tähän vuoden aikaan vielä auki, joten pizzoja olisimme saaneet odottaa oven takana maaliskuuhun saakka.

Sen sijaan suuntasimme Ravintola Kilpikseen, joka oli auki ja missä oli Norjalaisiakin syömässä. Ravintola Kilpiksestäkin saimme hyvää ruokaa, tilasin täältäkin maukkaan ja ison pizzan, nam! Kilpikseenkin tullaan mielellään uudestaan, viihtyisä paikka. Suurista ikkunoista aukesi hienot näkymät Saana-tunturille. Samassa rakennuksessa on K-market Kilpishalli (on auki), alko, huoltoasema ja sähköauton latauspiste.

Kilpisjärven Luontokeskus oli myös kiinni pitkälle helmikuuhun saakka (puhelimitse tavoitettavissa). Monella matkailuyrittäjällä alkaa korkeasesonki vasta kevättalvella, helmikuun puolesta välistä. Kannattaa tarkistaa, järjestääkö ohjelmapalvelut retkiä sesongin ulkopuolella ja onko vuokraamot kuinka auki. Luonnon ja maisemien takia tänne tullaan, joten itsellä ei nämä olleet rajoittavia tekijöitä tänne tullessa.

Tunsin levollisuutta, onnea, helpotusta, iloa – olimme vihdoin ja viimein Kilpisjärvellä! Ja nyt saimme nähdä ja kokea paikan myös lumen peittämänä.

Ravintola Kilpiksestä avautuu hienot maisemat Saanalle
Pizzaa A’la Kilpisjärvi

Mitä tehdä Kilpisjärvellä talvella?

Lumen määrä ei missään nimessä ole ongelma, päinvastoin (paitsi jos on lumipenkassa autolla). Lumi mahdollistaa paljon erilaisia aktiviteetteja mitä ei voi tehdä sulan maan aikaan: moottorikelkkailua, hiihtämistä, lumikenkäilyä, huskyvaljakkoa, liukulumikenkää, pilkkimistä.

Saanan pystyy huiputtamaan myös talvella, lumikenkiä tarvitaan reitillä lumisateen jälkeen, muutoin se on kuljettavissa patikoiden myös talvella. Me tosin päätimme heti alkuun, ettemme huiputa Saanaa talvella lasten kanssa – se olisi liian rankka ja kylmä reissu heille. Haaveilin Mallasta, mutta Mallan parkkipaikka oli aivan lumen peitossa, joten jätimme sen suosiolla sulan maan aikaan. Luontoon.fi mukaan Mallan luonnonpuistossa kulkee hiihtoreitti maaliskuusta toukokuuhun – muina aikoina voi alueella liikkua ”omin voimin”.

Meidän aktiviteetit oli oikeastaan vain patikointi, sitäkin pystyy tekemään talvella (lisää reiteistä tässä postauksessa). Toteuttamatta jäi tällä kertaa moottorikelkkailu, minkä olisin ehdottomasti halunnut Kilpisjärvellä talvella kokea. Mm. ajelu kolmen valtakunnan rajapyykille, Saanatunturin ympäri ja paahtaminen Kilpisjärven jäällä ja lähituntureilla olisi upeaa. Toinenkin unelma jäi seuraavaan kertaan, nimittäin Haltitunturin huiputus talvella! Haltitunturille järjestetään helmikuun puolesta välistä alkaen valmiita moottorikelkkaretkiä, Haltin voi siis huiputtaa myös ilman pitkää vaellusta.

Mallan parkkipaikka talvella

Lumikenkiä kannattaa Kilpisjärvellä kokeilla, ellei ole aikaisemmin kokeillut. Hauskaa puuhaa! Myös liukulumikengät ja sähköläskipyörä toimivat hyvin Kilpisjärven maastossa. Revontulia näkee tähän vuodenaikaan hyvin todennäköisesti ja mekin näimme lähes joka ilta taivaalla revontulia. Pilkkiminen näissä maisemissa on elämys ja voit esimerkiksi varata pilkkiretken Akin ja äijä-koiran kanssa.

Täältä löydät lisää opastettuja retkiä Enontekiön seudulla, vaihtoehtoja nimittäin on mistä valita ja täältä löydät kattavammin erilaisia palveluita Käsivarren alueelta.

Kilpisjärven jäällä on hyvä moottorikelkkailla, hiihtää ja lumikenkäillä
Upeat maisemat vuoristoon

Mitä pidin talvisesta Kilpisjärvestä?

Kilpisjärvi on upeaa seutua jokaisena vuodenaikana (kevät itsellä vielä kokematta, ehkä ensi vuonna?) ja paikka on todella upea talvella, joten suosittelen kokemaan Kilpisjärven myös talvella kun luonto nukkuu. Kilpisjärvellä oli hiljaista tammikuussa, muita matkailijoita ei juuri näkynyt – oikeastaan vain paikallisia. Pimeää tuli n. klo 16.00 aikoihin, joten päivällä ehtii hyvin ulkoilla valoisaan aikaan.

Kilpisjärvi oli niin ihana kuin olin sen mielikuvissa kuvitellutkin, ellei jopa parempi. Se kauneus, tuntureiden levollisuus, hiljaisuus, rauha. Kilpisjärvi on itselleni rakkaimpia paikkoja koko Suomessa, siellä on aina hyvä olla, enkä tälläkään kertaa olisi kotiin tahtonut palata. Neljä päivää meni nopeasti.

Myös paluumatka sujui Kilpisjärventiellä hyvin, hiljaista oli autotiellä. Auton mittari näytti erämaa-alueella pitkän matkan asteita -38. Harmitti jälkeenpäin, ettei pysähdytty – olisi ollut hauska kokea, miltä tuollainen kylmyys tuntuu. Hauskuus olisi kyllä ollut kaukana, jos juuri silloin ja juuri sillä pätkällä olisi tie ollut poikki.

Vinkit pähkinänkuoressa:

  • Yhdistä muita Lappi-kohteita matkan varrella, niin ajomatka ei tunnu niin pitkältä
  • Tarkista, että autossa on hyvät talvirenkaat (lumilapio olisi myös hyvä olla autossa varmuuden vuoksi)
  • Pakkaa mukaan lämpimiä vaatteita ja kerrospukeudu, suojaa myös kasvot
  • Tarkista liikennetiedotteet ja sää ennen lähtöä
  • Varaa matkaan riittävästi aikaa
  • Ulkoile kylmästä säästä huolimatta, kylmyys voi olla myös elämys
  • NAUTI !!

10 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Me myös kävimme Kilpisjärvellä talvella, mutta jo joulukuussa. Me tosin tällä kertaa vain ohitimme Kilpisjärven Norjaa kohti ajaessa emmekä ehtineet varsinaisesti nauttimaan Kilpisjärvestä. Joskus olisi kuitenkin mukavaa tutustua kunnolla Kilpisjärveen myös talvella ruska-ajan lisäksi. Olen Kilpisjärven Saanaa lukuun ottamatta melko rauhallisena syksylläkin, mutta talvella matkailijoita on varmasti vielä huomattavasti vähemmän, jolloin luonnon rauhasta pääsee nauttimaan vielä paremmin.

    • Elina

      Missä kunnossa tie oli joulukuussa? Siellä on talvella kyllä todella hiljaista, mikä tosin on hyvä juttu sellaisille jotka ei kaipaa muita ihmisiä ympärilleen 🙂 Kilpisjärvi on kyllä upea luontokohde myös talvella.

  • Eveliina / Reissukuume

    Voihan Kilpisjärvi! Ollaan pysähdytty täällä Norjan reissun yhteydessä, ja silloin saatiin niin huonoa palvelua kaikkialla, ettei meille jäänyt paikasta kovinkaan ruusuista kuvaa 😀 Tai no, olihan ne maisemat toki mielettömät. Ehkä pitäisi kuitenkin antaa uusi mahdollisuus?

    • Elina

      Oho! Onpa erikoista, että joka paikassa saitte huonoa palvelua! Oliko teillä se keissi pizzan kanssa vai sekoitanko johonkin muuhun?

  • Sandra / The Present is Perfect

    Voi, miten kaunista! Näin Etelä-Suomessa asuessa ei tule oikein ajateltua, millaisia riskejä noin pohjoisessa ajaessa voi tulla. Kamalaa, jos joutuisi odottamaan apua useamman tunnin ajan. Onneksi selvisitte jännityksellä ja tekstistä päätellen matka oli kaikin puolin onnistunut 🙂

    • Elina

      No sama täällä 😀 Ei mullakaan käynyt mielessä, että siinä mitään ongelmaa olisi. Mä aattelin vaan lähteä sinne ajamaan! 😀 Ja ehkä niin pitääkin tehdä, ilman mitään ennakko-odotuksia – muuten voi jäädä reissu välistä (kuten vanhemmillani), vaikka reissu Kilpisjärvellä onnistunut lopulta tosiaan olikin.

  • Annemaria/Samppanjaa muovimukista

    Saana on tullut huiputettua syksyllä, mutta eipä ole koskaan tullut ajateltua, että se olisi mahdollista myös talvella. Rankkaa varsin ainakin. Mutta onpa tuolla kaunista paukkupakkasissa! Hienon kuvan olet Saanasta napannut. Hienosti käy valo tunturin laelle.

    • Elina

      Niinpä, helposti vois kuvitella ettei sinne oo asiaa talvella. Toki jos on tullu paljon lunta, niin polku voi olla hukassa ja sää voi olla mitä tahansa.

  • Paula - Gone with the Gastons

    Upeita maisemia! Katsoin kuvia tuosta tiestä, ja mietin, että ompas se jäässä. Ja sitten aloitkin kertomaan noista rekoista. Huh huh, vähän kieli keskellä suuta joutuu ajelemaan varsinkin kun ei ole vuosiin Suomen talvessa autoillut. Muuten kyllä kivan kuuloinen reissu ja onhan talvella Lapissa ihan eri tunnelma kuin kesällä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *