Kyrö Distillery: tislaamokierros palkitussa gin- ja ruisviski tislaamossa

Maailmalla palkittu gin- ja ruisviskitislaamo Kyrö Distillery Isossakyrössä on pitkään kuumottanut omalla bucket listalla. Se nimittäin sijaitsee suhteellisen lähellä kotiamme ja silti sinne on kestänyt vuosia päästä kunnolla käymään. Meillä mies harrastaa viskejä ja on siten käynyt tislaamokierroksella jo aiemmin, nyt viimein oli minun vuoroni päästä tutustumaan lähemmin Kyrö Distilleryn tarinaan ja itse tislaamoon.

Missä Kyrö Distillery sijaitsee?

Kyrö Distillery sijaitsee Isossakyrössä, Etelä-Pohjanmaalla, noin puolen tunnin ajomatkan päässä sekä Vaasasta että Seinäjoelta.

Kyrön tislaamo sijaitsee kauniilla paikalla Kyrönjoen rannassa. Tislaamon osoite Oltermannintie viittaa aikaan, jolloin samaisessa rakennuksessa valmistettiin perinteistä Oltermanni juustoa. Tästä samasta rakennuksesta on siis Oltermanni juusto saanut alkunsa.

Kyrö Distilleryn tarina

Kaikki lähti saunan lauteilta; miksi ihmeessä Suomen kaltaisessa ruisleivän maassa ei valmisteta ruisviskiä? Siitä ajatus alunperin syntyi ja pian Kyrö Distilleryllä oli 5 perustajajäsentä, jotka lähtivät rakentamaan tyhjästä tätä tänä päivänä menestynyttä ja maailmalla tunnettua tislaamoa.

Tislaamo perustettiin vuonna 2014, mutta koska viskin valmistamiseen kuluu useita vuosia, päättivät he valmistaa sivutuotteen viskille. Tämä sivutuote oli Kyrö Gin, joka otti ja voitti useita palkintoja maailmalla. Napue Gin voitti maailman paras gin & tonic sarjassa ja Kyrön Dark Gin voitti toisessa kategoriassa kultaa.

Tislaamokierros

Olen käynyt Kyrö Distilleryssä aiemmin kavereitten kanssa laulamassa kauneimpia joululauluja (oli tosi tunnelmallista) ja käynyt pihapiirin Fiinin puodissa. Nyt oli viimein tislaamokierroksen vuoro.

Tislaamokierroksia järjestetään kesäisin kahdesti päivässä (katso tarkemmat aukioloajat täältä) ja kierros kestää n. 60 – 75 min ja maksaa 10 euroa. Tislaamokierroksia on mahdollista tehdä myös virtuaalisesti, Kyrö Distilleryn kotisivuilla. Paikan kokee parhaiten omin silmin kun saa tuoksutella tislaamon mielenkiintoisia hajuja, mitkä vähän jo kuuluu tislaamokierrokseen.

Kierros alkaa pihalta, missä kuulijalle kerrotaan Kyrön mielenkiintoinen tarina sen perustamisesta lähtien ja miten siitä kasvoi maailmalla palkittu ja hurmannut gin- ja ruisviskin valmistaja.

Tuotantotiloissa saa kuulla enemmän itse viskin valmistuksesta, mistä kaikki tulee ja mihin ylijäämä päätyy ja miten viskiä ylipäänsä valmistetaan. Kierroksella saadaan kurkata suuriin viskipannuihin ja tuoksutella eri maltaita.

Saamme kuulla viskin valmistuksen eri osista, kuten päästä, sydämestä ja hännästä ja näiden valmistuksen eri vaiheen hajuja pääsee myös nuuskuttelemaan. Viskin valmistuksessa sen keskivaihe päätyy tynnyreihin ja loput käytetään hyödyksi eri tavoin esimerkiksi biokaasu polttoaineen muodossa. Vielä tänäkin päivänä kaikki Kyröstä maailmalle lähtevät viskit ja ginit valmistetaan juuri näissä tiloissa, Isossakyrössä.

Kyrö Distilleryn ensimmäiset ruisviskit valmistuivat vuonna 2017, eli kolme vuotta yrityksen perustamisen jälkeen. 100 % täysjyvärukiista valmistettu ruisviski tuli laajemmin markkinoille vuonna 2020.

Oma viskitynnyri?

Siirrymme kellariin ihastelemaan erilaisia viskitynnyreitä, jotka ovat asiakkaiden ostamia, kokonaisen tynnyrin voi nimittäin ostaa myös itselleen. Koko tynnyrimyynti on aika mielenkiintoinen prosessi, joka kestää 3-5 vuotta. Sen aikana on mahdollista käydä pari kertaa vuodessa haistelemassa omaa viskiä, mitä sille kuuluu. Lopulta viski pullotetaan ja noudetaan Alkosta.

Riippuen tynnyrin koosta, maksetaan alussa kiinteä maksu ja loppusumma määräytyy viskinmäärän ja sen myötä alkoholiveron perusteella, joka maksetaan suoraan noudon yhteydessä Alkoon. Pienen tynnyrin hinnaksi tulee n. 3000 € ja suuren n. 5000 €, joista suuremmasta saa vähintään 100 viskipulloa. Pelkän tyhjän viskitynnyrin voi myös ostaa Kyrö Distillerystä n. 155 € hintaan.

Kyrö Distilleryn varsinaisessa tynnyrivarastossa emme kierroksen aikana käyneet, mutta se on huomattavasti isompi ja sijaitsee muutaman sadan metrin päässä tislaamolta. Asiakkaiden tynnyrikellarissa saamme nähdä, miten viskin väri muuttuu 5-vuoden aikana.

Kierroksen loppupuolella

Vanhan meijerin, Oltermannin tiloissa valmistetaan Giniä jota Kyrön valikoimissa on kolmea eri makua: Napue, Dark ja Pink, giniin käytetään 16 eri yrttiä. Giniä on huomattavasti nopeampi valmistaa kuin viskiä ja tislaamokierroksen loppupuolella kuullaan siitäkin oma tarinansa.

Napue Gin on saanut nimensä ja koko Kyrö inspiraationsa ihan tislaamon lähellä sijaitsevasta Napuen taistelun muistomerkistä, jossa kannattaa käydä tislaamo vierailun jälkeen.

Viimeiseksi pääsimme kuulemaan tarinaa itse Kyrö pullon takaa. Sekään ei ole vain pelkkä pullo, vaan silläkin on oma tarinansa ja historiansa. Pääsimme pullottamoon, mistä kaikki kuuluisat pullot lähtevät maailmalle. Saimme hetken aikaa seurata pullokoneen toimintaa, joista pullojen asettaminen liukuhihnalle ja niiden laittaminen pahvilaatikoihin on edelleen käsityötä.

Oli jännä ajatella, että juuri täältä yksittäisestä huoneesta kaikki Kyrö pullot lähtevät ympäri maailmaa ja siellä olikin lavakaupalla pulloja odottamassa siirtoa ties minne. Kyrö Distillery valmistaa myös käsidesiä sekä kermalikööriä ja lonkeroita.

Tasting & Ravintola

Tislaamokierroksen jälkeen on mahdollista osallistua 20 € hintaan tastingiin, joka kestää n. 45 min ja se on varattava etukäteen. En osallistunut tastingiin, koska olin autolla ja lapsen kanssa tislaamolla. En muutenkaan itse viskiä juo, mutta koska mies on viskiharrastaja, saan usein koehaistaa ja maistaa erilaisia viskejä ja kuulla niistä monipuolisia analyysejä.

Hassua, miten itsekin on tullut vuosien varrella opittua paljon viskeistä ja tunnistamaan eri vivahteita, vaikken viskiä tai muita vahvoja juo. Tislaamot on siitä huolimatta tosi kiinnostavia paikkoja. Skotlannissa esimerkiksi kävimme Aberfeldyn viskitislaamolla ja nyt Tanskan matkalla Thyn tislaamossa, missä valmistetaan myös ruisviskiä.

Kyrössä voi jäädä syömään Kyrön ravintolaan, joka on auki kesäisin ja tarjolla on paikallisia makuja, tietysti viskillä ja ginillä hieman höystettynä. Voit tutustua Kyrön ravintolan menuun täältä. Ravintolan yhteydessä on pieni shop, missä myydään mietoja juomia ja pientä Kyrö Distillery oheistavaraa. Mukaan lähti miehelle tuliaiseksi viskilasi ja pari Kyrön karpalolonkeroa.

Pihapiirissä on myös Fiini Lifestyle puoti, missä myydään ajattomia ja ekologisia vaatteita, joita voi monipuolisesti yhdistää tilanteen mukaan ja ovat kestävästi ja kotimaisesti valmistettuja. Fiinissä myydään myös kosmetiikkaa, asusteita ja sisustustuotteita, erilaisia herkkuja ynnä muuta. Puodissa on myös suklaakahvila, joten kannattaa ehdottomasti täälläkin samalla poiketa. Ihana ja tunnelmallinen paikka.

Kesäisin on Kyrön pihapiirissä saatavilla kierroksen ajaksi MLL lastenhoitoa pientä korvausta vastaan, tyttö halusi kuitenkin tulla tislaamokierrokselle mukaan ja viihtyi kun kaivoin laukusta tikkareita ja muita herkkuja.

Olen vaikuttunut kuinka isoksi toiminnaksi tämä on kasvanut saunanlauteilta lähteneestä ideasta. Paikka on mielestäni tosi hienon näköinen, persoonallinen ja mielenkiintoinen. Käymisen arvoinen paikka, jossa kannattaa käydä, jos vähänkään kiinnostaa! Olin tislaamokierroksesta fiiliksissä, olipa kertakaikkiaan mielenkiintoinen paikka.

2 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Kyrö Distillery olisi kiinnostava vierailukohde. Olen aiemmin käynyt vierailulla Teerenpelin tislaamossa. Vaikka itsekään en viskiä juo, koin kierroksen todella kiinnostavana. Tuollaisen tynnyrin ostaminen muuten olisi varmasti sekin kiinnostavaa, jos olisi riittävän iso porukka mukana. Ja noita Kyrö Distilleryn pulloja on pakko kommentoida, olen pitänyt niitä aina todella tyylikkäinä.

    • Elina

      Teerenpeli olis kiinnostava kohde myös, pitääpäs pitää sekin mielessä. Eikö vaan ookin mielenkiintoista, vaikkei itse suoraan olisikaan tislaamon asiakaskuntaa 🙂 tuo pullon muotoilu on kyllä hienon omaperäinen, hienosti rakennettu brändi!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *