
Tältä näyttävät matkasuunnitelmani vuodelle 2024
Yleensä vuodenvaihteen tienoilla tapaan joko omassa postauksessa tai matkavuosikoosteen yhteydessä raottaa tulevan vuoden matkahaaveita tai suunnitelmia. Usein ne ovat siinä vaiheessa vasta alustavia suunnitelmia tai ajatuksia. Tämä vuodenalku on siitä poikkeuksellinen, sillä matkahaaveiden sijaan on tässä vaiheessa jo pitkälle vuoteen varattuja tai lukkoon lyötyä matkoja. Näihin kohteisiin matkustan vuonna 2024.
Jäin itsekseni pohtimaan, että kumpi on lukijalle mielenkiintoisempaa. Se, että tietää ennakkoon tulevia matkasuunnitelmia ja kohteita vai se, että kaikki kohteet tulevat ikään kuin yllätyksenä ja tietoon vasta matkan päällä tai matkan jälkeen.
Lopulta kysyin asiaa seuraajiltani Instagramin puolella ja lopputuloksena oli se, että 84 % halusi kuulla matkasuunnitelmista ennakkoon. Mielestäni on ollut ihan hauskaa pitää kohteet ”salassa” (vaikkei ne mitään salaisuuksia ole), vaikka joistakin kohteista olenkin puhunut esim. juuri vuodenvaihteen postausten yhteydessä.
Luulen, että ainoat matkasuunnitelmat joista olen blogin puolella puhunut, on nimenomaan olleet näitä alkuvuoden alustavia suunnitelmia ja haaveita ja sitten pitkin vuotta uutta tietoa ei ole enää blogin puolelle tippunut.
Toisaalta olen myös aikoinaan perustanut tämän blogin juuri siksi, että saisin tänne purkaa kaikkea matkainnostusta, energiaa ja edessä olevia haaveita ja suunnitelmia, mutta jälkimmäinen on jäänyt harmittavan vähälle.
Mikäli kuulut niihin 16 % jotka eivät halua kuulla matkasuunnitelmistani ennakkoon, kannattaa lukeminen lopettaa nyt tähän. Tällöin voit varmistaa, että reissujutut tulevat jatkossakin ”yllätyksenä”.
Vuoden ensimmäistä reissua en voi edes kunnon reissuksi sanoa, mutta suuntaan tammikuussa Helsinkiin matkamessuille. Yövyn jopa 3 yötä Helsingissä, mikä on itselleni varmasti uusi ennätys.
Vuoden ensimmäinen ulkomaanmatka: Qatar & Oman
Reilu vuosi sitten harkitessani Fuerteventuraa matkakohteeksi, törmäsin Apollomatkojen sivuilla sattumalta Omaniin. Siitä se kiinnostus Omaniin heräsi ja nyt tänä talvena olen suuntaamassa sinne yhdessä kollegani kanssa, jonka kanssa olemme aiemmin matkustaneet yhdessä Dubaihin.
Lennämme Qatar Airwaysilla ja lennot Omaniin olivat yllättävän kalliit, n. 850 euroa. Lennämme Dohan kautta, mihin jäämme menomatkalla lähes vuorokaudeksi ja sieltä jatkamme lentäen Muscatiin.
Vasta lähiaikoina hahmottui reissumme sisältö enemmän, vaikka matkaan ei ole enää montaa viikkoa. Vielä pyörittelemme vuokraisimmeko auton vai menisimmekö valmiille retkille, sillä valmiit retket ovat Omanissa yllättävän kalliita. Itsellä ei myöskään ole juuri kokemusta ulkomailla ajamisesta ja se jännittää.
Koska lennot maksoivat paljon, päätimme että säästämme kaikessa muussa mahdollisimman paljon. Majoitukset Omanissa ei ole kovin kalliita ja alustavan roadtripin sijaan, päädyimme pitämään tukikohtaa Muscatissa, mistä teemme pari päiväretkeä muualle.
Muscatista jatkamme sisäisellä lennolla Salalahiin, missä otamme rennommin loppuloman. Yhteensä olemme reissun päällä 9 päivää.

Yllätysmatka Even kanssa
Onneksi tähän listaukseen mahtuu yksi matka, josta ette tule kuulemaan kuin vasta matkan päältä. Olemme nimittäin varanneet Reissukuumeen Even kanssa toisen yhteisen matkamme. Olemme viimeksi nähneet Even kanssa lentokentällä kun palasimme Färsaarilta.
Tässä on ollut paljon yrityksiä nähdä ja mennä reissuun yhdessä jo aiemmin, mutta kaikki suunnitelmat ovat jääneet. Tämän matkan saimme viimein varattua ja tästäkin tulee oikein mielenkiintoinen reissu!
Loppukeväästä Korsikalle
Meillä oli oikeastaan muita suunnitelmia keväälle, mutta koska todettiin että kevät oli sille kohteelle hieman epävakaata aikaa säiden puolesta, päätimme siirtää sitä myöhemmäksi (piakkoin kuulettekin mikä se kohde olisi ollut).
Koska muut perheenjäsenet ottavat taukoa matkustamisesta koko kevään, tuntui että jokin reissu olisi kiva tehdä myös perheen kanssa. Mielessäni on pitkään ollut Korsika, se on kummitellut tai oikeastaan poltellut takaraivossa ja vaikka keväälle olisi ollut muita alustavia suunnitelmia, raivasin black fridaysta Korsikalle tilaa ostamalla meille sieltä halvan paluulipun.
Kun samalla käytin kaikki kerääntyneet cashpoint pisteet, tuli 4 henkisen perheen lentolipulle hintaa n. 180 euroa. Mutta nyt puhunkin pelkästä paluulipusta.
Vasta tällä viikolla löysin meille ihan kivan ja ok edullisen menoreitin, sillä suoria lentoja ei Korsikalle ole. Pidämme menomatkalla yhden ”stopoverin” Belgiassa, missä puolisoni on halunnut pitkään käydä ja suuntaamme Bruggeen yöksi, siitä taas minä olen haaveillut jo vuosia. Brysselistä pääsemme suoralla lennolla Korsikalle.
Korsikalla vuokraamme auton ja yövymme kahdella puolella saarta. Luvassa on rantalomaa lapsille ja vuoristomaisemia aikuisille. Kotiin palaamme laivalla Tukholmasta, missä toivottavasti ehtisimme pikaisesti piipahtamaan.
Tällainen ihana alkupala, pääruoka ja jälkiruoka matka taas. Nämä tällaiset reissut on aina mielenkiintoisia ja kivoja.

Koko kesä Suomessa
Olemme ainakin pari edeltävää vuotta viettäneet kesälomalla aikaa ulkomailla 2-3 viikkoa ja muista reissuista johtuen emme ole enää pitkään aikaan pitäneet täyttä 4 viikkoa kesälomaa. Muutaman viikon kesäloma on mennyt sitten reissun päällä, mutta silloinhan voi nimenomaan matkustaa kun on lomaa.
On kuitenkin tuntunut, että Suomen kesä on mennyt jotenkin ohi. Ei ole myöskään ollut kunnolla aikaa lomailla kotimaan maisemissa ja ollut sellaista joutilasta oloa ja aikaa spontaaneille ideoille nauttia perinteisestä Suomen kesästä. Viime kesänä emme esimerkiksi yhtä kertaa lukuun ottamatta ehtineet käydä melomassa ja se harmitti tosi paljon.
Onneksi olemme näinä kesinä tehneet viikonloppureissuja ja niinä hetkinä nauttineet myös Suomesta. Päätin jo kuitenkin syksyllä, että tulevana kesänä ei lähdetä Suomen rajojen ulkopuolelle vaan pysytään koko kesä Suomessa, nautitaan valoisista öistä ja hiljaisista kesäilloista ja päästään taas mm. melomaan ja retkeilemään. Mitään varsinaisia kotimaan suunnitelmia meillä ei kuitenkaan ole.
Todennäköisesti pidämme tänä kesänä lomat reissuttomuudesta johtuen limittäin ja mies lähtee yhdessä koiran kanssa monen päivän vaellukselle Karhunkierrokselle ja tulen lasten kanssa perässä Rukan mökille.
Meillä on muutenkin tässä muuttokuvioita kesän aikana, joten todennäköisesti olemme ”kiireisiä” myös uuden kodin laittamisen kanssa. Juhannuksen vietämme kuitenkin Ahvenanmaalla.
Koko viime kesän oli hirveä hinku päästä festareille keikoille ja yhdelle festarille pääsin vasta elokuussa. Olimme Italiassa juuri silloin kun meidän kotikaupungissa järjestettiin Vaasa Festival ja silloin päätettiin, että tänä vuonna menemme sinne. Nyt on siis 3 päivän Vaasa Festival liput odottamassa innokasta keikkailijaa, jee!
Patikoimaan Slovakiaan
Tuoreissa muistoissa on muutaman vuoden takainen matka Italian Dolomiiteille huhtikuussa, kun saimme unohtaa patikoimiset vuorilla olevan lumen vuoksi. Toukokuu voi olla vuoristossa edelleen epävakaata ja märkää aikaa, joten päätimme tämän keväisen matkan siirtää alkusyksyyn.
Nämäkin lennot nappasin black fridayn tarjouksesta ja lennämme Wieniin, mistä jatkamme junalla Bratislavaan ja sieltä vuokra-autolla syvemmälle Slovakiaan. Olen käynyt 10 vuotta sitten Slovakiassa ja sen matkan jälkeen olemme puolisoni kanssa joka vuosi puhuneet siitä, että haluaisimme sinne yhdessä.
Itseasiassa viime kesänä yritin leipoa joko Korsikaa että Slovakiaa meidän Italian matkan jatkeeksi, mutta aikani kaikkia vaihtoehtoja tutkittuani luovutin ja palasimme suoraan Suomeen. Päätimme, että menemme näihin joskus toiste erikseen.
Tänä vuonna nämä unelmat viimein toteutuvat! Varasimme lentoliput vain meille kahdelle, sillä patikoimiset sujuvat paremmin ilman lapsia ja voimme valita pidempiä reittejä, etenkin esikoista on nykyään vaikea motivoida patikoimiseen. Olemme reissussa vain pidennetyn viikonlopun verran.

10-vuotis hääpäivä
Tänä vuonna vietämme puolison kanssa 10-vuotis hääpäivää ja kuten tuossa hetki sitten kirjoittelin, viime vuosi on ollut haastava. Uuden vuoden myötä suuntaamme katseet tulevaisuuteen ja vahvistamme niitä hyviä asioita mitä meillä on ja yksi niistä on kiinnostus patikoimiseen ja luontokohteisiin ja yhteisiin mielenkiinnonkohteisiin matkailussa (hyvinä esimerkkeinä tuo Belgian toteutuminen, Slovakia ja nyt tämä).
Meillä on nimittäin pariskuntana myös yksi yhteinen iso matkahaave, josta olemme puhuneet jo vuosia. Tämäkin kohde on joka vuosi vain siirtynyt ja siirtynyt, mutta joka vuosi se on ollut mukana puheissa. Tänä vuonna vihdoin toteutamme tämän pitkäaikaisen unelman 10-hääpäivän kunniaksi.
Lähdemme nimittäin Kanadaan, jota olen puolisolleni hehkuttanut tehtyäni Stop-overin Torontoon 2015. Lentolippuja en ole kuitenkaan vielä ostanut, koska puolisoni ”jääkiekkoihmisenä” haluaa matkalla käydä myös NHL-ottelussa ja vasta kesällä selviää tarkemmin NHL pelien aikataulut.
Siksi tämän matkan matkasuunnitelmat on vielä ajatuksen tasolla, vaikka reissua ollaan laittamassa toteutukseen kunhan pelikaupungit ja päivämäärät selviää. Alustavasti tulemme lentämään Calgaryyn. Lentoliput Kanadaan nelihenkiseltä perheeltä maksaa paljon, mutta ne on hyvä maksaa kesällä lomarahoista, sillä lomallehan me menemme.

Jouluksi Rukalle
Meillä ei tänä vuonna ole enempää lomia, jotta voitaisiin lähteä Rukan mökille ihan vain lomailemaan mutta lähdemme sinne etätöihin, niin että iltaisin olisi aikaa käydä lapsen kanssa esimerkiksi laskettelemassa.
Todennäköisesti otan taas jonkun mökkimoodin päälle ja vain olen ja tuijotan järvelle ja saunon. Minun olisi tehnyt mieli lähteä Rukalle jo viime vuonna joulukuussa joulufiilistelemään, mutta loppuvuosi oli reissujen ja sairastelujen vuoksi niin kiireistä aikaa, että onneksi se ei toteutunut.
Tänä vuonna Rukan mökkiviikko sijoittuu jouluviikolle ja sen myötä lähdemme viettämään joulua mökille. Tulee vähän erilainen joulu, kun joulupukkikaan ei löydä varmaan perille… Rukalla käymme tänä vuonna alustavien suunnitelmien mukaan kolmesti, eli vähemmän kuin aiempina vuosina.
Yleisiä ajatuksia tulevasta vuodesta
Tästä vuodesta tulee aika reissuntäyteinen ja jotenkin alitajuisesti olen halunnut varata nämä matkat näin hyvissä ajoin, sillä takaraivossa on myös tieto meidän muutosta joka todennäköisesti hetkeksi sotkee meidän taloutta ja vapaa-ajan suunnitelmia.
Viime vuoden jälkeen olen halunnut myös saada muuta ajateltavaa ja jotain ”kiintopisteitä” tulevaisuuteen, joten siksi olen matkoja varannut apinanraivolla.
Portugali oli tälle vuodelle myös suunnitelmissa, mutta muut reissusuunnitelmat, aikataulut ja lomien puute siirsi tätäkin pitkäaikaista haavetta taas vuodella eteenpäin.

Olen samaan aikaan ihan hirveän innoissani tästä vuodesta, mutta myös kauhuissani siitä, kuinka isoja juttuja (myös taloudellisesti) meillä vielä on edessä. Luotan kuitenkin siihen, että kaikki menee hyvin ja omalla painollaan.
Matkustaminen perheenä on kallista, mutta perheenä tehtyjä matkoja ulkomaille meillä on tänä vuonna tiedossa vain kaksi. Muilla reissuilla vastaan vain omista kustannuksistani ja saan jaettua esim. majoituskuluja reissukaverin kanssa.
Teen mahdollisimman edulliset matkasuunnitelmat, jotta nämä matkat toteutuvat meidän muutosta huolimatta. Esimerkiksi Kanadaan suunnittelin vuokraavani asuntoauton, jossa yhdistyisi vuokra-auto, keittiö ja majoitus.
Tottakai voi olla mahdollista, että jokin näistä reissuista jostain syystä peruuntuu (toivottavasti ei), eikä ikinä tiedä mitä maailmantilanne tuo mukanaan. Mutta jos niin käy, niin sitten niin käy ja matkan voi toteuttaa myöhemmin, vaikka aika hätähousuna olen tänä vuonna monia pitkäaikaisia haaveita halunnutkin toteuttaa ”alta pois”.
Mielenkiinnolla odotan loppuvuoden matkayhteenvetoa, onko listaus täsmälleen tämän näköinen vai onko sekaan mahtunut vielä jotain muuta? Toivottavasti vain lähikohteita. Harvoin yksikään matkavuosi on ollut näin valmiiksi suunniteltu jo alkuvuodesta. Tähän ei nimittäin taida oikein enää mitään spontaaneja uusia ideoita mahtua?
Monista matkoista huolimatta, tulee tästä vuodesta itselleni vain yksi uusi maa ja se on Oman. Muut maat ovat vanhoja, mutta matkustan niissä vain uusiin kohteisiin.
Onko sulla kuinka pitkällä matkasuunnitelmat tälle vuodelle? Minkä tämän listauksen matkakohteista odotat eniten juttuja? Mikäli sulla on jakaa vinkkejä tämän vuoden kohteisiin, laita kommenttia! 🙂


22 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Vautsi, kuulostaapa suunniutelmat todella kivalta! Onko tuolla Slovakiassa ajatuksena käytä Tatravuorilla? Meillä on Puolan osalta matka sinne kertaalleen peruuntunut koronan vuoksi ja toisella kerralla se puolestaan jäi väliin, kun säät eivät oikein olleet suosiolliset. Käytiin Kanadassa viime vuonna, maan Kalliovuorilla on kerta kaikkiaan upeita paikkoja.
Elina
Joo Tatravuoristoon suunnataan, siksi lapsetkin jää kotiin että päästään kunnolla patikoimaan 🙂 Teidän pitää yrittää vielä uudestaan ja ehkä Slovakian puolelta seuraavalla kerralla?
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Joo, Slovakia voisi tosiaan olla hyvä vaihtoehto!
Mari/ Maailma kotina
Hieno vuosi tulossa. Ajattelen samoin kuin sinä: jos jotain tulee, niin sitten peruuntuu, mutta näin on nyt hyvä.
Minullle tulee yllättäen kolme reissua Tallinnaan. Vanhin tyttömme muutti sinne ja suorat lennot ostettu maalis- ja heinäkuulle Tampereen kotikentältä. Tänään ostin heinäkuun lennot. Sitten pakureissun yhteydessä ajetaan lokakuussa vielä kotiinpäin Tallinnan kautta.
Elina
Toivotaan hienoa vuotta, siltä se näyttää mutta vuosi on pitkä aika yllättäville muutoksille 😀 Onpa kiva, nyt sulla on kiva tukikohta Tallinnassa ja ehkä se tulee entistä enemmän tutuksi ”paikallisin silmin”? 🙂
Eveliina / Reissukuume
Teidän reissuvuosi vaikuttaa kyllä super mielenkiintoiselta, niin kuin messuilla puhuttiinkin! Erityisesti kiinnostaa tuo Slovakian-reissu, koska jostain vastaavanlaisesta olen haaveillut itsekin.
Itsellä on pieni paniikki, kun on vasta yksi reissu varattuna, mutta toisaalta, tämä tyyli sopii meille 😀 Ollaan niin tuuliviirejä, että ihan kiva lennosta kehitellä uusia reissukohteita.
Ps. Mun mielestä tuonne joukkoon mahtuisi vielä pidennetty viikonloppu Georgiaan 😉
Elina
Siis mä otin jossain vaiheessa tavoitteeksi elää vain yksi matka kerrallaan ja niin, etten varailisi seuraavia ennenkuin edellinen on ohi… Mutta… Nyt lähti ihan käsistä 😀 Kyllä niitä reissuja ehtii vuoden aikana varailemaan lyheylläkin varoitusajalla ja kuten tosiaan messuilla puhuttiin, tämä vuosi saattaisi näyttää ihan samanlaiselta vaikka varaisin matkan kerrallaan. Tässä erona vaan, että kaikki tulevat reissut on jo tylsästi pitkästi etukäteen tiedossa… Haha! Georgia kiinnostaa kyllä, mutta nyt täytyy lyödä jarrut pohjaan tältä vuodelta ja katsoa josko sen saisi ensi vuonna toteutettua? 🙂
Katja / Pinkkis
AI hitsi miten kivan kuuloisia suunnitelmia sulla! Slovenia on ollut yksi omistakin haavekohteista, nimenomaan luontoseikkailut sielä.
Mielenkiinnolla jään odottelemaan postauksia!
Elina
Slovenia on upea maa, juurikin sen luonto. Tällä kertaa matkustetaan Slovakiaan, mutta sekin on varmasti todella mielenkiintoinen maa 🙂
Petra / Mäet ja Mainingit
Kivan kuuloisia Reissuja! Täällä myös toinen Vaasalainen odottelee, josko tänä vuonna pääsisi Vaasa festareille 🙂 Itsellä vain pari reissua suunnitelmissa, mutta myös tykkään jättää pelivaraa extemporereissuille ja elämän yllätyksille 🙂
Elina
Hei, mahtavaa! Onpa kiva kuulla / tavata toinen Vaasalainen! 🙂 Ehkä nähdään Vaasa Festivaleilla, toivottavasti nekin nyt toteutuvat… Siis parastahan se on, kun on jotain tiedossa mutta jättää pelivaraa just spontaaneille ideoille myös! Itellä nuo tämän vuoden matkakohteet on hengittänyt bucket listalla niin pitkään niskaan, että pakko ne oli jo laittaa toteutukseen 😀
Ne Tammelat
Kivalta kuulostaa teidän matkasuunnitelmat! En malta odottaa sinun ja Eveliinan yllätysreissun kohdetta 🙂 Korsikan kokemuksia täytyy myös palata lukemaan ja Kanadasta meilläkin vasta parin päivän raapaisu, joten sinne olisi kiva lähteä ajan kanssa. Urheilufanille varmasti unelmien täyttymys!
Mahtavaa reissuvuotta!
Vali / Victoriajaakkosdottir
Upea vuosisuunnitelma. Ihanaa kun on paljon odotettavaa. Reissaamisen parhaita puolia minusta on ollut aina valmistautumiset niihin. Meillä suunnitelmat on yhä rantahiekkaan alavedellä kirjoitettuja. Saa nähdä jatketaanko eteenpäin, vai jumitetaanko Ranskan Polynesiaan pidemmäksi ajaksi.
Elina
Oi! Teillä on reissut vähän eri suunnalla, mutta ihanalla sellaisella!! Joo reissun suunnittelu ja niiden varaaminen on iso osa reissua! Siitä muodostuu sellainen kokonaisuus, ei pelkkä matka vaan kaikki sitä ennen ja myös muistelut sen jälkeen 🙂
Elina
Kiitos ! Joo mäkin odotan Even kanssa tulevaa reissua tosi paljon ! 🙂 Mutta niin odotan myös Kanadan reissua josta ollaan haaveiltu hirmuisen kauan 🙂 Kiva päästä pitkästä aikaa taas NHL peliin. Ihanaa reissuvuotta myös teille ! 🙂
Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys
Ihanaa kun on jo konkreettisia ja lukkoon lyötyjä matkoja mitä odottaa! Kiva lukea muiden reissusuunnitelmia, mutta hauskaa myös että tuo yksi matkakohde tulee yllätyksenä. Teidän reissutiimin kertomuksia odottaa kyllä jo ennakkoon, menettepä minne tahansa. 🙂
Meillä nurkan takana häämöttävää Malesiaan ja Singaporeen suuntautuvaa talvilomaa lukuun ottamatta tulevan vuoden reissut ovat – tapamme mukaan -suunnitteluasteella ”kaikki loma-ajat reissataan”. Kesäloma pidetään 2+2 viikkoa tyylillä, toinen pätkä alkukesästä ja toinen syksymmällä. Näiden lisäksi vuoteen tulee ujutettua varmaan 1-2 muutaman yön – maksimissaan viikon reissua. Katsotaan sitten lähempänä minne matkat suuntautuvat sen mukaan, mihin on fiilis lähteä!
Elina
Kiva kuulla Kati teidän ”reissu rytmistä”. Mäkin oon kaikki lomat ollu reissussa, mutta nyt kun niitä on valmiiksi jo tosi paljon tiedossa, niin vähän haaveilen jos joskus saisi sellaisen (esim. kesäloman tai edes perjantain vapaaksi), että saisi vaan katsella ulos ja miettiä, mitähän tänään tekisin … 🙂 Mulla on taipumusta olla jotenkin suunnitteleva ja järjestelmällinen ! 😀
Tosi moni on suunnannut tänä talvena Aasian suuntaan, tuntuu että se on ollu pitkään hiljaiselossa mutta taas herännyt ihan uudella tavalla eloon. Sinnekin olisi tosi kiva matkustaa, sillä siellä suunnalla on tullut reissattua tosi vähän! Ihanaa reissuvuotta myös sulle ja oletan, että Kreikkaan suuntautuu muutama reissu? 🙂
Pirkko / Meriharakka
Juuri nyt, Egyptistä juuri palattuamme, varattuna on vaan Taipei – Koror – Tokio -reissu maaliskuulle. Hahmotelmia on huhti- ja toukokuulle, mutta varauksia ei ole vielä tehty. Kesällä sitten taas varmaan enimmäkseen Suomessa. Syksyn matkoihin vaikuttaa tilanne Lähi-Idässä ja Itäisessa Afrikassa, eli katsotaan voiko kaavailemiimme kohteisiin riittävän turvallisesti matkustaa, eli siltä osin odotellaan vielä.
Elina
Siinä onkin ihan järkeviä syitä odottaa matkojen varausten kanssa. Mun pitää kyllä ehdottomasti ens vuonna palata takaisin maan pinnalle ja elää 1/4 vuodennes ennen kuin suunnittelee seuraavaa reissua 😀 mutta sama täällä, koitetaan tämä kesä viettää kokonaan Suomen suvessa. Mielenkiintoisia reissuja teillä kuitenkin suunnitelmissa 🙂
Krista / Kristallinhohtoa
Vau! Nyt on kyllä kivoja matkoja tiedossa. Kiva kun on mitä odottaa.
Elina
Niin on, sitä ite jotenkin elää eri tavalla kun on jotain mitä odottaa. Jos ei ole reissuja tiedossa tai suunnitelmat roikkuu löysässä hirressä niin muutun tosi levottomaksi.
Paluuviite: