Suositus patikointiin Keski-Norjassa: Torghatten
Helgelandiin suuntautuneella Norjan matkalla, oli Trondheimin jälkeen seuraava pysähdyspaikka Torghatten. Torghattenissa yövyimme yhden yön leirintäalueella ja kävimme patikoimassa sen kuuluisalla tunturilla, jonka erikoisuus on iso reikä vuorenseinässä.
Saavuimme Trondheimin suunnasta, missä olimme viettäneet edeltävän yön leirintäalueella. Olimme jo ajelleet monta tuntia ja käyttäneet yhtä lauttayhteyttä, kun saavuimme Torgetin saarelle.
Tosin itse Torgetin saarelle pääsee näyttävää ja korkeaa siltaa pitkin. Kesällä 2023 oli tie Torghatteniin aika huonossa kunnossa (hyvin kuoppainen).
Navigaattori ohjasi Torghattenin lähtöpaikalle, mutta juuri siinä kohtaa oli laajasti työmaa-aitoja. Nousin autosta ihmettelemään, että mitähän ihmettä nyt sitten… Eräs paikallinen huomasi mietteliään ilmeeni, joten hän lähestyi oma-aloitteisesti ja kertoi, että reitti on suljettu kunnostustöiden vuoksi.
Mutta reiälle johtavalle patikointireitille on rakennettu korvaava reitti toiselta puolelta tunturia ja hän opasti meidät oikeaan paikkaan. Uusi reitti lähtee leirintäalueen takaa, mistä löytyy parkkipaikka.
Kun kunnostustöiden alla oleva reitti valmistuu, tulee Torghattenille ympyräreitti nykyisen pistosreitin sijaan. Tulevana kesänä saattaa tämä reitti siis olla jo valmis.
Meitä käveli vastaan paljon iloisia, reippaita, hymyileviä ja ystävällisen näköisiä norjalaisia. Siitä tuli tosi hyvä mieli kun vastaan käveltiin reippaasti pää pystyssä ja tervehdittiin vastaantulevia iloisesti, sellainen hyvä fiilis tarttui heti.



Torghatten reitti
Vanha reitti on lyhyt, mutta uusikaan reitti ei ole pitkä. Vanha reitti on n. 1 km pituinen ja vaativuudeltaan helppo. Myös Torghatten tunturin päälle voi patikoida (tämäkin oli kunnostustöiden alla ja korvaava reitti lähti samaiselta parkkipaikalta), vanhan reitin pituus on tällöin 3,5 km, en tiedä kuinka pitkä uusi korvaava reitti on tunturin päälle.
Torghattenin vuorenseinässä olevalle reiälle oli oman älykelloni mukaan n. 4 km matka (meno-paluu), eli pari kilometriä suuntaansa. Reitti alkoi rannan vierustaa pitkin ja käveltiin leveää, helppokulkuista reittiä pitkin n. 20 minuuttia.
Sen jälkeen alkoi kivirappuset ja noin 10 minuutin nousu. Reitin varrella oli useita penkkejä, joilla sai tasata sykettä. Kun olimme tulleet ylös, oli siltä tasaanteelta vielä noin. 10 minuutin patikka/nousu itse reiälle.


Ylhäältä avautuu todella kauniit maisemat, jotka mielestäni edustavat juuri Helgelandia, tuhansien saarien aluetta. Edestä avautuu maisemat lukuisille pienille saarille ja luodoille sekä idyllinen maalaismaisema.
Itse vuorenseinän aukolle emme kunnostustöiden vuoksi päässeet lähemmäs, mutta normaalisti aukolle voi mennä jolloin toiselta puolelta tullessa maisemat avautuvat juuri tänne tulosuuntaan. Reikä menee siis koko tunturin läpi.
Kokonaisuudessaan meillä meni n. 1 ½ tuntia kyseisellä reitillä, joka oli lapsellekin sopivan pituinen reitti. Rappuset oli raskas osuus reitistä, mutta onneksi se oli vain yksi osa ja muuten reitti oli helppo kulkea.






Paluumatkalla ihastelin meren kirkasta vettä. Olisin voinut helposti kuvitella olevani Välimerellä, vain palmut puuttuivat rannalta, niin kirkasta ja turkoosia merivesi oli.
Patikointi Torghattenille oli varmasti yksi Norjan reissun kohokohdista. Reitillä kohokohta on itse vuoren reikä, mutta vielä enemmän jäi mieleen maisemat merelle, jotka ylhäältä aukesivat.

Yöpyminen Torghatten leirintäalueella
Kun palasimme takaisin asunto-autolle, siirsimme sen leirintäalueen puolelle missä yövyimme seuraavan yön. Mies lähti iltasella vielä koiran kanssa kiipeämään kohti Torghattenin huippua. Yöllä valvoimme yöttömänä yönä melkein aamuyöhön jutellen ja maisemia ihastellen.
Leirintäalueella on erilainen ja hieman muista paikoista poikkeava leikkipuisto. Se oli kyllä aika lahonnut ja huonossa kunnossa, mutta lapset rakastivat sitä. Leikkipuistona toimii pieni aidattu alue, jossa on vanha traktori ja pari vanhaa veneenrunkoa, joista toinen toimii hiekkalaatikkona.




Seuraavana päivänä kiipesimme leirintäalueen vieressä olevalle kukkulalle (alle 5 min.) ja sieltä avautui myös kivat maisemat Torghattenille, vuorille ja merelle. Leirintäalueella on pieni lampi, missä saa meloa ilmaiseksi. Suihkut olivat leirintäalueella ilmaisia. Kun olimme saaneet asuntoauton lähtökuntoon, jatkoimme matkaa seuraavaksi Vegan saarelle.



2 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Varsin helposti lähestyttävältä kuulostava reitti. Näyttää oikein kivala ja on tosiaan mielenkiintoiselta näyttä tuo reikä vuorenseinässä. Me tykätään kovasti patikoinnista, niin olisi varmasti meilläkin ohjelmassa.
Elina
Joo tämä oli kerrankin sellainen vähän iisimpi reitti Norjan mittapuulla 😀 Pitkät reitit on kivoja ja monipuolisia, mutta etenkin lasten kanssa on aina parempi jos on lyhyempi reitti. Kiva reitti joka tapauksessa, joka ei vaadi hirveesti ponnisteluja (muutakuin paljon rappusia lopuksi) 😀