
Bratislava päivässä ja käynti UFO tornissa
Slovakian matkan viimeiselle päivälle jätimme aikaa Bratislavassa käymiselle. Lähdimme aamulla ajamaan Tatra vuoristosta ja noin 4 tunnin kuluttua olimme palauttaneet vuokra-auton ja suuntasimme Boltilla Bratislavan keskustaan. Tällaiset fiilikset jäi Bratislavasta ja tältä Bratislavan UFO tornissa näytti.
Bratislava jakaa kaupunkina paljon mielipiteitä. Yleensä luen kaupungin olleen monelle tylsä pettymys, missä ei ole juuri mitään nähtävää. Itse pidän enemmän kompakteista kaupungeista, eikä liian suurista joissa nähtävyydet eivät lopu kesken. Osa taas tykkää ja moni matkustaa Bratislavaan päiväseltään Wienistä.
Kävin Bratislavassa reilu 10-vuotta sitten, olin silloin yksin matkassa ja oli matkani viimeinen ilta. Koin Bratislavassa tuolloin jotenkin selittämätöntä reissufiilistä ja koin saman tunteen myös tällä kertaa. Mieleeni valtasi ihana onnellisuuden tunne, ihana tunne siitä, että olen matkalla ja ympärilläni on vieraankielisiä ihmisiä ja hyvää ja aurinkoista fiilistä.
Bratislavassa ei mielestänikään ole mitenkään hirmu määrä nähtävyyksiä ja jos on, niin ei kovin monta mielenkiintoista sellaista. Bratislavan linna taitaa olla Bratislavan tunnetuin nähtävyys, mutta meille riitti, että näimme sen kaukaa. Olen nimittäin kuullut siitäkin paljon pettyneitä ja tylsiä mielipiteitä.




Bratislavassa fiilistelemässä
Meillä ei ollut Bratislavaan yhtikäs mitään suunnitelmia, mutta aioimme ehdottomasti suunnata sen vanhaan kaupunkiin, mihin jokainen tässä kaupungissa suuntaa.
Haimme kylmät energiajuomat, sillä ulkona oli +34 astetta (mittari näytti +38). Kävelimme hissukseen, ei kiirettä, ei määränpäätä, fiiliksen mukaan. Kävimme ostamassa yhteiset Slovakia aiheiset mukit matkamuistoksi.
Tulimme aukiolle, missä joulun alla on joulumarkkinat. Oli muutama museo, mutta jatkoimme kävelyä kohti jokea. Pysähdyimme puistikolle suurten puiden varjoon istumaan.
Alkoi tehdä mieli Trdlnikejä ja löysimme vanhan kaupungin portin lähettyviltä paikan mistä niitä sai. Joulumarkkinoiden aikaan niitä saa todella monesta paikasta. Hyvää oli ja se meni ihan täysin lounaasta, sillä niin täyttävä se oli.
Meillä oli 4 tuntia aikaa Bratislavassa ja aika riitti erinomaisesti, jäimme vielä pitkäksi aikaa istumaan kahvilaan ja katsomaan ohikäveleviä turistiryhmiä.





UFO torni Bratislavassa
Bratislavan vieressä kulkee Tonavan joki, jota pitkin pääsee niin Budapestiin kuin Wieniinkin. Joen halkoo muutama silta, joista yksi on MOST SNP. Sillan vanhan kaupungin puoleisessa päässä on pitkän matkan bussipysäkit ja toisessa päässä UFO torni.
UFO torniin ei kuljeta autokaistan tasolta, vaan joen tasolta. Sillan alla on kävelykulkusilta, erillinen jalankulkijoille ja oma pyöräilijöille.
UFO torni on 95 metriä korkea ja sisäänpääsymaksu riippuu siitä, mihin aikaan vuorokaudesta sinne on menossa. Aamupäivällä se on halvimmillaan ja iltapäivällä se maksaa muutaman euron enemmän (9 eurosta ylöspäin). Illalla se on kaunis paikka ihastella auringonlaskua ja syödä illallista.



Liput torniin ostetaan tornin juurelta ja kuljetaan hissillä ylös. Ylhäällä on ravintola ja baari, ravintolaan on hyvä tehdä etukäteisvaraus mutta baaripuolelle pääsee vapaasti kulkemaan. Ravintola-baari kerroksessa on vessa, josta on näköala Tonavalle ja Itävallan suuntaan.
Itseasiassa UFO tornin huipulta näkee suoraan niin Itävaltaan, Unkariin kuin Slovakiaan, sillä maiden rajat on aivan vieressä. Tornista näkee maiden lisäksi Tonavan, Bratislavan linnan ja vanhan kaupungin. Maisemien vuoksi kannattaa tänne ehdottomasti suunnata, sillä täältä näkee kaupungin ihan eri tavalla kuin maan tasolla.











UFO tornin jälkeen suuntasimme kohti MOST SNP bussipysäkkiä ja kohti Wienin lentokenttää. Matkamme Slovakiassa oli tällä erää tullut päätökseen. Kolmatta kertaa en Bratislavaan ole näillä näkymin lähdössä, mutta muu Slovakia kiinnostaa toki kyllä. Bratislavassa olisi varmasti kaikkea kivaa nähtävää ja koettavaa, kun vaan antaa kaupungille enemmän aikaa.


3 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Vietettiin Bratislavassa muutama vuosi sitten pari päivää. Itse pidin kyllä kaupungista. Pakko kuitenkin todeta, että rakennuskanta heti rautatieasemalta lähtiessä antoi kyllä aikamoisen kontrastin Wieniin verrattuna, josta lähdimme… Ufo-tornia päädyimme vain kuvaamaan, mutta olisi ollut varmasti hauska myös käydä siellä.
Elina
No niin on, Bratislavan ja Wienin kontrasti on suuri! 😀 Kummasta piditte enemmän, Wienistä vai Bratislavasta?
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Molemmat olivat kyllä kivoja, mutta melkein Wienin valitsisin.