Epäonnea Vodopád Skok vesiputouksella ja Skokom järvellä
Štrbské Pleso on yksi Tatravuoriston turistirysistä ja saapuessamme sinne, ”turistirysä” meininki pamahtaa suoraan eteen. Meillä oli määränpäänä suosittu käyntikohde Popradské pleson järvi, mutta kun tiedustelimme vinkkejä majapaikan emännältä, nosti hän esille toisenkin vaihtoehdon Vodopád Skokin ja Skokom järven.
Valinta oli vaikea, sillä meitä kiinnosti molemmat. Lopulta päätimme tehdä niin, että kävisimme ensin patikoimassa Vodopád Skokin vesiputouksella ja tämän jälkeen vuokraisimme maastopyörät ja kävisimme niillä Popradské plesolla – tällöin ehtisimme hyvin käydä molemmissa paikoissa saman päivän aikana.
Jätimme auton maksulliselle parkkipaikalle Štrbské Pleso järven lähettyville ja siitä oli vajaa kilometrin kävely Vodopád Skok reitin alkupisteelle. Štrbské Plesolta voi lähteä molemmille reiteille, joko metsäreittiä Popradské plesolle tai toisen vuoriston suuntaan kohti Vodopád Skokia.
Kuumuus otti minusta heti vallan ja olin aivan kuumuudesta hyytynyt jo reitin alkumetreillä. Reitti ei missään nimessä ollut vaativa, se ei ollut vaikeakulkuinen eikä jyrkkä. Reitti sukelsi aika pian metsään sisälle, missä sai olla kuumuudelta varjossa. Reitillä oli paljon kauniin näköisiä juurakoita.
Olin kuumuudesta aivan hikimärkänä ja totesin puolisolle, että nyt toivoisin kyllä edes vähän vesisadetta. Ensimmäistä kertaa toimi patikkareitillä myös googlemapsin reittiohjeistus ja se kertoi, että perille vesiputoukselle kävelee n. 1h 15 min / 3,9 km suunta. Tämä piti hyvin paikkaansa. Olimme lukeneet hiukan ristiriitaisia tietoja reitin pituudesta, mutta reilu tunti sinne kesti patikoida per suunta.
Reitin varrella on pari isompaa puuta, joita yllättävän moni on käyttänyt käymälänä, joten oksennusrefleksit saa ottaa ensimmäistä kertaa luonnossa käyttöön.
Reitti kulkee tasaisesti koko ajan ylemmäs ja ylemmäs, se ei ole missään vaiheessa mitenkään jyrkkä vaan jopa lapsille helppo kävellä. Matka on kuitenkin sen verran pitkä, että pitkää nousua tulee hiljakseen huomaamatta. Puolet reitistä kulkee metsässä ja loppumatka laaksossa.
Kuulemme yhtäkkiä kovaa jyrinää, ei hitsit, ei kai vaan ukkonen ole tulossa. Olen lukenut, että Tatravuoristossa on ukkonen todella yleistä. Pian huomaamme että vuorenrinteestä tippuu suuria kivilohkareita alas ja niistä muodostuu kova jyrinä kun valuvat vuorenrinnettä alas. Onneksi olemme sen verran kaukana, että emme saa kivenmurikoita niskaamme.
Vodopád Skok
Lähestymme Vodopád Skok vesiputousta ja huolestun, kun en kuule vesiputouksen ääntä vaikka tämän pitäisi olla yksi alueen suurimmista vesiputouksista. Majapaikkamme emäntä on suositellut meille tätä paikkaa juuri siksi ja kertonut, että moni on pitänyt paikasta enemmän ja tulleet tänne Popradské pleson turistisuuden sijaan.
Popradské pleso jakaa mielipiteitä, osa tykkää ja osa ei. Paikalle kun pääsee myös esteettömästi asfalttitietä pitkin, mutta se reitti ei lähde Štrbské Pleso kylästä vaan toisesta paikasta, isomman tien varrelta.
Saavumme vesiputoukselle ja kyllä vain, paikan päällä on vesiputous. En ehdi minuuttia kauempaa olla paikoillani, kun niskaani alkaa sataa ja taivaalta tipahtaa rakeita. Rakeet ei ole hyvä merkki, sillä se tarkoittaa että ukkoskuuro saattaa olla lähettyvillä.
Ajattelen sadekuuron menevän nopeasti ohi, joten en laita edes kuoritakkiani kiinni. Jäämme hetkeksi katselemaan vesiputousta, josta toteamme ”tämänkö takia tänne tultiin” – eli ei mitenkään erikoinen nähtävyys. Vesiputous on kuulemma vaikuttavampi keväällä, kun vuoristosta valuu enemmän vettä.
Kohti Skokom järveä
Lopulta kuulen kuin kuulenkin ukkosen jyrähtävän. Noniin, niinpä tietysti. Vesiputoukselta kun jatkaa varttitunnin eteenpäin, niin pääsee Skokom järvelle. Valitsimme Skokom järven Popradské pleso sijaan.
Vesiputoukselta Skokom järvelle on ainoastaan varttitunnin patikointi. Reitti jatkuu kalliolla kiipeämisellä ja pian saamme tarttua kettinkeihin. Sataa kaatamalla ja ukkonen jyrähtelee ja ajattelen, mikä ihmeen järki tässäkin oikein on. Ihan väkisin patikoidaan ylemmäs vuoren päälle, vaikka nimenomaan ukkosella tulisi laskeutua alas mahdollisimman nopeasti.
Mielessäni käy sanat ja lauseet kuten turvallisuushakuisuus, seikkailut, kuolenko salamaniskuun, mitä helvettiä oikein teen, tässä ei ole mitään järkeä, äkkiä pois täältä, tänne kun on tultu niin ei täältä nyt käännytä takaisin.
Rankkasateessa ja ukkosella kalliolla kiipeäminen kettinkejä pitkin ylöspäin ei tuntunut lainkaan järkevältä, mutta yllättävää kyllä ei pelottanut, vaan pysyin rauhallisena ja enemmänkin adrenaliini hoiti tehtävänsä.
Perillä järvi ei tietenkään näyttänyt yhtään miltään, tällä kelillä. Harmaa sateinen maisema ja vettä tuli kuin saavista. Kengät, vaatteet, kaikki oli jo nyt ihan läpimärkiä. En ole koskaan kastunut näin paljon ja kengistä sai vain kaataa vettä pois. Napattiin järvestä muutama kuva ja lähdimme takaisin alaspäin.
Yhtäkkiä kuulen ihmisten puheensorinan jostain ja ihmettelen, mistä moinen ääni täällä luonnossa kuuluu. Pian ilmenee, että puhelimestani on mennyt jokin TV-kanava yhtäkkiä päälle, en edes tiennyt että sellainen puhelimessani edes on. Kuvaan vuorilta valuvaa vesijanaa, vettä tulee edelleen kuin saavista.
Pääsen kuin pääsen alas laskeutumaan kettinkejä alas liukkaalla kalliolla ja tunnen suurta kiitollisuutta ja luottoa viime vuonna ostamilleni vaelluskengille, jotka pitävät todella hyvin liukkaalla.
Paluumatka murehtivissa tunnelmissa
Vasta jälkeenpäin luen, että Skokom järvellä käydessämme olemme käyneet lähellä Satan vuoren juurella. Ei mitään hajua, mistä vuori on kyseisen nimen saanut. En ollut edes miettinyt reissuun lähtiessäni jatkuvaa epäonneani, kun vasta jälkeenpäin tulee mieleen kaikki viimeisen vuoden reissuissa tapahtuneet outoudet, kaikki kuvien katoamistemput ynnä muut jotka ovat usein liittyneet nimenomaan veteen.
Puhelimen näyttö oli jo ennestään vähän rikki ja olin ajatellut että puhelin pitäisi vaihtaa sen vuoksi kokonaan, en kuitenkaan tehnyt asialle mitään. Kaatosade tällä reissulla kuitenkin teki tehtävänsä ja puhelimeni näyttö pimeni ja pian pimeni myös koko puhelin.
Miten taas voi olla niin hyvä tuuri, että puhelimeni sitten kastuu ja hajoaa tällä reissulla ja kaikki reissun kuvat sen mukana. Ja oli jotenkin hassun ilmiselvää, että kun pääsimme perille niin taivas repesi ja heti kun lähdimme vesiputoukselta takaisinpäin, vesisade lakkasi ja taivas Skokom järven yllä kirkastui.
Murehdin ja toivoin, että puhelin saataisiin vielä kuntoon, murehdin myös miten saisimme kaikki lentojen tiedot ja kuvat talteen, mikäli puhelimelle sattuisikin jotain. Pahin tapahtui ja siinä sitten menikin koko loppupäivä puhelimen tilanteen kanssa säätäessä.
Patikoimisen päätteeksi kävimme vielä katsomassa ikonista Strbska Pleson järveä. Kylään ja järvelle on 800 metriä patikkareitin lähtöpaikalta. Näkymät olivat kauniit, vuoristoa, järviä ja alueen tunnetut soutuveneet.
Lähdimme Popradiin etsimään puhelimen huoltoa, uutta puhelinta ja selvittämään sen käynnistämistä, sähköpostiin pääsyä ja mahdottomien salasanojen muistamista.
Tämän lisäksi vaatteet ja kengät oli ihan läpimärkiä, joten ei tullut kuulonkaan että olisimme lähteneet pyöräilemään vielä Popradské plesolle. Se jäi meiltä harmittavasti siis kokematta. Tämän reitin kokemuksen mukaan lähtisin seuraavalla kerralla ehdottomasti myös siellä käymään.
Tämä Vodopád Skok reitti oli aika tavanomainen ja sellainen ”ihan kiva”, joten mielenkiinto on edelleen siellä toisella järvellä, olisiko se kokemus ollut sittenkin parempi?
2 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Kertaalleen mekin kastuttiin Karpaateilla ihan kunnolla. Useampaan kertaan kyllä jyrisi, mutta monesti ehdittiin pois ennen sateen tuloa. Kerran oli edellisenä päivänä myös ollut runsas raesade, ja maassa oli vielä seuraavana päivänä suuria rakeita, mutta onneksi ei saatu sellaista niskaamme.
Elina
No hyvä! Kyllähän sitä aina sateeseen osaa varautua ja vettähän se vaan on… Mutta, eipä se lopulta kuitenkaan niin mukavaa ole jos kastuu. Hyvä että pääsitte ukkosen alta pois, ei oo kovin mieluista olla vuoristossa juuri silloin.