Knuthenborg Safari, safarille pääsee jopa pohjoismaissa

Tanska on suosittu matkakohde lapsiperheiden keskuudessa, eikä mikään ihme. Tanska tarjoaa Legolandin lisäksi lukuisia vaihtoehtoisia eläintarhoja ja huvipuistoja. Halusin Tanskan matkalla kokea nimenomaan jonkun eläinsafarin ja päädyimme Knuthenborgin Safariparkkiin. Pääsimme ajamaan Knuthenborgin Safariparkissa omalla autolla ja näkemään paljon mielenkiintoisia eläimiä.

Knuthenborgin Safari sijaitsee eteläisessä Tanskassa Lollandin saarella ja ajoimme sinne Møns Klintiltä tunnissa. Ostimme liput ennakkoon ja perille päästyämme saimme ajaa suoraan eläintarhan porteista sisälle.

Safarin hinta oli ennakkoon ostettuna melkein puolet halvempi. Mielestäni lipun hinta ei ollut edes kovin kallis, aikuiselta päivälippu pyörii 30 euron tienoilla ja yli 3-vuotiailla parinkympin molemmin puolin. Lipun hinta riippuu päivästä ja sesongista.

Knuthenborgin Safaripark on pohjois-euroopan suurin safaripuisto ja siellä voikin kohdata useita eksoottisia eläimiä. Ei väsyneitä jalkoja eikä sään armoilla olemista, omalla autolla saa turvallisesti kulkea puistossa ja katsella eläimiä omasta autosta käsin, tosin joissakin paikoissa on kielletty avaamasta ikkunoita. Oli sadepäivä, joten onneksi saimme olla tämän päivän sisällä autossa.

Alueella saa myös kävellä, pyöräillä tai liikkua moottoripyörällä, mutta safarialue on suuri ja teitä siellä on yhteensä 23 km. Alueilla, joilla on vaarallisia eläimiä tulee luonnollisesti pysyä auton sisällä. Portilta saa kartan, mihin on merkattu ns. vaaralliset alueet, missä on pysyteltävä auton sisällä, näistä on isot varoituskyltit, muualla saa liikkua vapaasti. Meillä oli koira mukana, joten safari omalla autolla oli myös siksi kätevää.

Mitä eläimiä Knuthenborgin Safariparkissa on?

Knuthenborgin Safariparkissa eläimet saavat liikkua vapaasti, ne eivät ole häkkien tai kaltereiden takana vaan kävijänä saa tulla vieraaksi eläinten maille. Eläintarhan reunoilla on tietenkin aidat, mutta eläintarhan sisällä alueet missä eläimet saavat liikkua ovat laajat. Joissakin paikoissa oli esim. teillä olevilla ritilöillä osittain rajattu liikkumista, ettei keskenään sopimattomat eläimet olisi samalla alueella.

Alueella on afrikan elefantteja, siperian tiikereitä, sarvikuonoja, sebroja, kirahveja, hirviä, paviaaneja, buffaloita, susia, kameleita, aaseja, biisoneita. Erilaisia apinoita, strutseja, kenguruita, erilaisia peuroja ja paljon, paljon muuta. Lue täältä lisää, mitä kaikkia eläimiä Knuthenborgin Safariparkissa on, sittemmin meidän käynnin jälkeen on alueelle pelastettu Ukrainasta leijonia.

Susialueella oli erikoisvarovaisuus: auto oli ajettava portin sisälle, jonka jälkeen takaportti sulkeutui ennen kuin seuraava portti aukesi. Ikkunoita ei saanut myöskään avata susialueella lainkaan.

Portin sisällä oli kyltissä tarkat turvallisuusohjeet, miten susialueella käyttäytyä autolla ajaessa. Susialueelle sai ajaa vain muutama auto kerralla sisälle, valitettavasti emme nähneet susia lainkaan.

Tärkeää työtä eläinsuojelussa

Knuthenborg tekee paljon yhteistyötä kansainvälisesti eri eläinsuojelujärjestöjen ja eurooppalaisten eläintarhojen kanssa. Knuthenborg haluaa tarjota eläimille turvallisen tulevaisuuden ja välttää eläinten päätymistä vääriin ja epäsopiviin paikkoihin. Tanskassa kiellettiin vuonna 2018 kokonaan villieläinten käyttö sirkuksissa, joten esimerkiksi Tanskan neljä viimeistä sirkuselefanttia päätyi tänne.

Tiikerimetsässä pääsimme bongaamaan muutaman Tiikerin. Tiikerialueella tulee auto jättää parkkiin ja kävellen pääsee tiikereitä katsomaan 5 metrin korkeudesta 200 metrin matkalta. Tiikerit täällä Knuthenborgin Safariparkissa ovat entisiä sirkustiikereitä, jotka on pelastettu tänne, nyt heillä on laaja-alue missä liikkua vapaasti.

Paljon Knuthenborgin eläinten vapaudesta kertoo se, että esim. nyt rakenteilla oleva suuri leijona-alue vastaa 7 jalkapallokenttää, elefanteilla on 140 000 m2 liikkumatilaa ja tiikerimetsä on Euroopan suuri, nykyisin 6 hehtaaria ja laajenee 8 hehtaariin.

Knuthenborg Safaripark yöpymistä, dinosauruksia ja huvia

Knuthenborg Safaripark tarjoaa myös syvemmän kokemuksen ja elämyksen eläinten kanssa. Täällä voi nimittäin yöpyä keskellä eläintarhaa, jolloin majapaikasta on suora näkyvyys villieläimille. Majapaikkoja voi varata esimerkiksi tiikerinäkymällä, tai kirahvialueelta tms, lue täältä lisää majoitusvaihtoehdoista.

Alueella on myös Limpopoland huvi-vesipuisto, onneksi sen verran sivussa ettei se häiritse eläimiä. Limpopolandissa on luonnonleikkipuisto, on paljon vesileikkejä ja liukumäkiä yms. Emme itse siellä käyneet, mutta Limpopolandin sisäänpääsyn maksettua on kaikki aktiviteetit ilmaisia.

Me keskityimme safariparkissa pelkästään eläimiin, mutta siellä on myös evoluutiomuseo, jossa etenkin dinosauruksista kiinnostuneiden tulee käydä. Toinen dinosaurusten ystävien paikka on dinosaurusmetsä, missä on aidon näköisiä dinosauruksia ja osa dinosauruksista pitää ääntä ja liikkuu.

Voi olla hieman pelottavaa pienille lapsille, meillä lapset pelkäsivät vähän, mutta en tiedä kumpaa lapset pelkäsivät enemmän; dinosauruksia vai ukkosmyrskyä joka siinä samassa alkoi. Kova ukkoskuuro nimittäin iski päälle, alkoi sataa rakeita ja kaatamalla vettä, joten juoksimme autolle ja safaripäivämme päättyi siihen. Olimme kaikki ihan läpimärkiä ja tiet lainehti vettä ihan lyhyessä ajassa. Näkyyvyttä ikkunoista ei enää ollut ja lapsetkin nukahtivat siltä istumalta autoon.

Olimme alueella 2 ½ tuntia autolla alueella ajaen, siellä olisi voinut viettää vaikka koko päivän myös museossa ja dinosaurusmetsässä vielä käyden. Näimme kuitenkin kaikki eläimet, jotka suostuivat olla esillä, osa nimittäin pysyi piilossa sateisella säällä emmekä jokaista eläintä bonganneet. Täällä dinosaurusmetsän vieressä, safariparkin sisällä oli myös sähköautolle latauspaikka.

Kohti Billundia

Lapset nukkuivat ja sääkin oli kehno, joten päätettiin vielä jatkaa ajamista lähemmäs Billundia. Lopulta ajoimme ihan perille asti ja tilasimme Legoland liput ja leirintäaluepaikan matkan päältä.

Hyppäsimme Knuthenborgin jälkeen autolauttaan Tars – Spodsbjerg väliselle yhteydelle ja Fynin saarelle. Meidän poppoolta auton kanssa maksoi n. 270 DKK ja autolautta kesti 45 min. Koirat saivat tulla lauttaan sisälle, mutta Inga ei suostunut tulla autosta pois ”minä jään tänne, menkää te vain”. Heitti niin kovat jarrut päälle, ettei voimallakaan saanut koiraa takaluukusta autokannelle.

Lautalla oli myytävänä leluja, karkkia ja jopa viskejä ja rommeja. Hyödynsimme laivamatkan ja söimme lautalla pientä välipalaa kahviosta.

Lauttamatka keskeytti hyvin 3½ tunnin ajomatkan ja enää oli vain 2½ tunnin matka jäljellä, kahden kolarin vuoksi jouduttiin kiertämään vähän kauempaa ja kiertämään Odensen moottoritien. Tällöin jäi myös muutama sähköautonlatauspaikka saavuttamatta ja meinasi tulla kiire päästä lataamaan, kun seuraava 350 kwh pikalaturi oli vasta Fredericiassa (tilanne kesällä 2022). Siitä oli enää tunti Billundiin. Oli hyvä että ajoimme perille asti, niin tuli seuraavalle päivälle kokonainen päivä taukoa ajamiseen.

Muita lapsiperheille sopivia käyntikohteita Tanskassa

Parhaiten jäi Knuthenborgin Safariparkista mieleen elefantit ja sarvikuonot, kuinka isoja eläimiä nekin oli. Tykkäsin myös todella paljon siitä, että eläimillä oli oikeasti runsaasti tilaa elää. Se oli myös kiva juttu, että alueella sai vapaasti liikkua omalla autolla ja omaan tahtiin. Meillä tosin poika sattui nukkumaan päikkärit lähes koko safarin ajan ja tyttö ei lopulta ihan hirveästi eläimistä välittänyt. Kokemuksena se oli mielestäni kuitenkin tosi kiva, ainakin itse tykkäsin!

Tuo eläinten ja oma vapaus liikkua vaikutti siihen, miksi valitsimme nimenomaan Knuthenborgin Safariparkin. Tanskassa on toinenkin eläintarha Givskud, missä saa liikkua omalla autolla. Jyllannissa ja Legolandin lähellä sijaitsevassa Givskudissa on myös dinosauruspuisto ja koirat ovat sinnekin tervetulleita. Mitä näitä kahta vertailin, niin Givskud ja Knuthenborg vaikuttivat aika samankaltaisia kohteita, mutta Knuthenborgissa on mielestäni himppusen enemmän isompia ja mielenkiintoisempia eläimiä.

Tässä lopuksi vielä muita lapsiperheille sopivia käyntikohteita Tanskassa, lukuisia muitakin paikkoja on näiden ja Legolandin lisäksi. Aktiviteettipaikkoja on Tanskassa runsaasti mistä valita, mutta niin lapset kuin aikuiset saavat jo pelkästään Tanskan lukuisista kauniista rannoista paljon iloa irti.

Safarille päästäkseen ei tarvitse matkustaa kaukomaille asti, vaan oli todella kiva kokemus kokea safarin tunnelmaa myös pohjoismaissa.

2 kommenttia

  • Marika / Matkalla Missä Milloinkin

    Hienoja kuvia olet eläimistä ottanut sateesta huolimatta. Lapsena olisin ollut aivan innoissani tällaisesta kokemuksesta. Kuulosti, että teidän seurueesta aikuiset olivat enemmän innoissaan puistovierailusta, niin eri kiinnostuksen kohteita meillä on. Jäin hieman surullisena miettimään noita eläinalueiden pinta-aloja. Esimerkiksi tiikeri tarvitsee luonnossa vähintään useiden kymmenien kilometrien alueen ja ovat yksineläjiä.

    Dinosauruspuisto kuulostaa mielenkiintoiselta. Ilmeisesti siellä pääsee näkemään dinosaurusten luurankomalleja koottuna oikeassa koossaan? Kuvan nähtyäni en ihmetellyt, että pieniä lapsia voisi pelottaa, etenkin ukkosella.

    • Elina

      Hihi, juuri näin oikein tulkitsit rivien välistä 😀 Olin ajatellut, että lapset olisivat hirveän innoissaan mutta ehkä sitä itse oli vielä enemmän eikä lapsia jostain syystä lopulta niin paljoa eläimet kiinnostanut. Se on totta, että eläimillä on vähemmän tilaa kuin luonnonoloissa ja siksi itseä vähän hirvittää ns. perinteiset eläinpuistot, missä on oikeasti todella pienet tilat liikkua. Tiikeripuistoa on rajattu niin, että tiikerit saisivat elää yksin, eli kaikki eivät ole samojen seinien sisäpuolella. Tämä ei voita täysin luonnonoloja, mutta esim. sirkusolot voittaa <3 Joo juuri näin, siellä on sellaisia isoja luurankoja joita saa ihmetellä 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *