Black River Gorges kansallispuistossa, Mauritius

Etsimme eräänä päivänä luottokuskimme käsiimme ja kerroimme hänelle toiveemme. Loman ainut toive oli koko ajan ollut päästä kansallispuistoon patikoimaan, sehän järjestyi. Sovimme hinnaksi 2500 RUP (63 €), jolloin saimme taksikuskin koko päiväksi, sovimme myös että jos tahdomme käydä muualla, niin tulee muutama satanen päälle (200 RUP).

Lähdimme luotettavan Deven kyytiin. Mauritiuksella oli tosi paljon koiria! Dev kertoi kun ihmettelin niitä, että ne eivät ole kulkukoiria, vaan niillä kaikilla on kyllä omistajansa. Koirilla vaan on tapana olla vapaana eikä niitä pidetä ikinä hihnassa, eikä tuoda sisätiloihin. Koirat liikuskelevat itsekseen tai kaverin kanssa ja etsivät itse ruokansa. Vaikka hieman pelotti, että eikö ne jää auton alle, niin tuntui silti, että tämä tapa on varmasti koirille kaikkein luontaisinta! Olla vapaana ja metsästää omat ruuat.

Mauritius sijaitsee siis Intian valtamerellä, Afrikan itäpuolella, Madagaskarin vieressä. Mauritiuksen saari on 65 km pitkä ja 45 km leveä. Vaikka saari on pieni, niin matkanteko on hidasta. Saaren poikki menee yksi moottoritie, muuten tiet kulkevat kylien läpi. Tiet olivat saarella mielestäni aivan mainiossa kunnossa, paremmassa kuin tiet täällä Suomessa (heillä ei tietysti ole routaa eikä nastarenkaita).

Työpäivät ovat Mauritiuksella 8 tunnin mittaisia ja terveydenhuolto on ilmaista ja koulunkäynti ilmaista tiettyyn asteeseen asti. Mauritius elää vahvasti turismilla, mutta he rajoittavat turismin määrää, koska eivät halua maahan massaturismia tai saaren kauneutta liiaksi pilaamaan. FIKSUA! Uusia autoja oli enemmän liikenteessä kuin huonoja ja vanhoja.

Ajoimme monen paikallisen kylän läpi mm. Phoenix (ne tosin vaikuttivat rupuisilta), oli kuitenkin todella kiva nähdä taas sitä paikallista seutua. Hotelliltamme kesti ajomatka saaren eteläpäähän n. 1 h 20 min. Matkalla näimme yhden juuri tapahtuneen autokolarinkin. Oli aika hassua, sillä ajoimme yhden järven ohi jonka maisema näytti ihan siltä kuin se olisi otettu Suomesta!

Mare Aux Vacoas järvi
Mare Aux Vacoas

Black River Gorges kansallispuisto

Saavuimme aamulla 10 jälkeen Black River Gorgesin kansallispuistoon. Taksikuski jätti meidät Petrin nimiseen paikkaan, josta lähdimme käppäilemään. Black Riverissä on Mauritiuksen korkein huippu, Black River Peak (828m). Hieman meitä jännitti, että onko siellä hyttysiä, sillä emme olleet varanneet mukaan hyttyssuihketta, onneksi ei pahemmin ollut, muutama oli (hotellilla pari näkymätöntä hyttystä olivat minua purreet ja ne kutisivat niin vietävästi, kutinaan auttoi oma sylki!).

Patikka reittejä oli monta erilaista, mutta valitsimme tämän joka johtaisi Macchabeen näköalatasanteelle. Matkan varrella näkyi useita vesiputouksia ja muutenkin mahtavia maisemia.

Luonto kun on niin erilaista, niin kaikki oli niin ihmeellistä ja kaunista. Matkaa Macchabeehen oli 5 km. Tulimme samaa reittiä takaisin, joten matkaa tuli kaikenkaikkiaan 10 km mikä sujui kevyesti. Paikalliset olivat sanoneet, että ylängöllä on sitten kylmä. Joko meillä oli lämmin päivä tai sitten kylmä merkitsee heille vähän eri kuin meille. Patikkareitillä sää oli ihan kuin Suomalainen perus kesäpäivä n. +20 astetta. Maasto oli savea (oli paikoitellen liukas ja sateella olisi ollut todella liukas), kiveä ja nurmikkoa, oli kaunista kasvistoa ympärillä.

Tukevat juoksusukat ja Lidlin tennarit palvelivat erittäin hyvin patikalla

Alla lisää kuvia patikkareitin varrelta, kuvat kertokoot enemmän kuin tuhat sanaa!

Patikka reitin varrella oli hyviä hedelmiä pensaissa, ne oli syötäviä guavan marjoja.

Perillä Macchabeessä!

Patikan jälkeen taksikuski vei meidät katsomaan Alexandra Falls-vesiputousta. Oli ihan kivat maisemat, söimme siellä pehmikset. Vesiputous oli vaikea nähdä, mutta siellä se kyllä oli!

Seuraavaksi meidät vietiin Black River Gorges viewpointille, jossa oli aivan päivän parhaat näkymät. Vesiputous näkyi täälläkin. Mykistävän kauniit maisemat!

Grand Bassin

Tämän jälkeen meidät vietiin Grand Bassin nimiseen paikkaan, mikä oli lähellä patikkapaikkaa. Grand Bassin on hindujen pyhiinvaelluspaikka johon on rakennettu 108 jalkaa korkea patsas. Tämän patsaan viereen on rakenteilla toinen patsas, joka tulee esittämään ensimmäisen patsaan vaimoa. Täällä oli hauskoja apinoita, joita kannatti muuten varoa, olivat kovia varastelemaan. Tälle alueelle oli rakennettu todella leveät tiet ja paljon parkkipaikkoja, koska keväällä siellä järjestetään hindu festivaalit, maha shivaratri.

 

Hindu temppeliin emme olisi päässyt sisälle, koska olimme aamulla syöneet lihaa. Pyhiinvaelluksen järvi on muodostunut sammuneen tulivuoren kraatteriin.

Mauritiuksella on uskonnonvapaus. Siellä on paljon eri uskontoja, kuten hinduja, kristittyjä ja muslimeja. Mauritiuksen kun on hallinnut ennen mm. hollanti, ranska ja englanti. Vaikutteita on myös Intiasta, Ranskasta ja Afrikasta. Englanti siellä on virallinen kieli (ja todella helpottavaa, koska englannilla pärjäsi joka paikassa, koska kaikki sitä osasivat), toiset ei viralliset, mutta yleisempiä kieliä on ranska ja kreoli.

Paluumatkalla pysähdyimme vielä eräässä ostoskeskuksessa, joka kerrankin näytti hieman lupaavalta, mutta kävimme siellä vain ruokakaupassa. Ostoskeskuksen nimi oli Score jumbo. Taksikuski tarjoutui viemään meitä vielä muualle, mutta olimme niin väsyneitä että menimme suosiolla suoraan hotellille. Pidimme hyvin huolta siitä, ettemme haalineet liikaa ohjelmaa ja tekemistä tälle lomalle.

Koska Mauritiuksella viljellään paljon sokeriruokoa (muistaakseni 400 000 kg viedään vuosittain ulkomaille, voi olla että kuulin/muistan väärin), on rommin valmistus heidän tavaramerkkinsä. Rommeja oli tummia ja kirkkaita ja eri mausteita sisältäviä, kuten cookosta, ananasta, vanilijaa, kahvia jne. Meidän suosikkimme oli vanilijarommi. Viinit olivat kalliimman puoleisia saarella. Suosikki olut oli myös paikallinen Phoenix.

Sellainen päiväretki, tykättiin tosi paljon! Ensi kerralla toinen retkipäiväkertomus 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *