Uzbekistan ja elämyksellinen yö jurttaleirissä

Uzbekistanin yllätysmatkan suurin elämys oli yön yli retki aavikolle jurttaleiriin. Tämä oli kyllä yksi sellainen once in a lifetime kokemus, enkä varmastikaan koskaan unohda sitä taianomaista tunnelmaa mikä jurttaleirin nuotion äärellä oli. Tällainen oli kokemus Uzbekistanin aavikolla jurttaleirissä.

Suuntana Uzbekistanin jurttaleiri

Meille tuli Even kanssa Samarkandin hotellin aamupalalta äkkilähtö retkelle, sillä kuskimme oli jostain syystä tunnin liian aikaisin meitä hakemassa. Kuskimme ei osannut lainkaan englantia, vaan kommunikoimme google kääntäjän avulla. Yllätysmatkan vuoksi en ollut lainkaan kartalla mihin päin Uzbekistania olimme matkalla ja mitä kaikkea retkeen oikein sisältyisi.

Ajoimme pienien kylien läpi, oli lehmiä, hevosia, lampaita ja vuohia tien vieressä. Näimme myös villihevosia. Pysähdyimme pieneen tavernaan syömään paikallista ruokaa, lihakeittoa. Joimme monta kuppia teetä ja söimme hyviä pyöreitä valkoisia palloja (parvarda) jälkiruoaksi.

Ajeltuamme muutamia tunteja saavuimme suolajärvelle, jonka rannoilla tapaa olla paljon kilpikonnia. Emme nähneet harmiksemme yhtäkään, sen sijaan näimme aaseja. Aaseja käytettiin Uzbekistanin katukuvassa myös perinteisinä työeläiminä.

Auton mittari näytti +46 kun ajoimme kapeaa hiekkatietä vaikka kuinka pitkästi. Tässä vaiheessa alkoi jännittämään, kuinka syvälle korpeen oikein ajetaan? Toimiikohan siellä edes puhelimet jos tulee hätätilanne? Onko siellä myrkyllisiä käärmeitä tai matelijoita? Onkohan siellä skorpioneja?

Minä, joka en pelkää mitään ötököitä tai muitakaan eläimiä aloin epäröimään aavikon turvallisuutta. Olemmekohan siellä aivan yksin? Mitä jos sattuu jotain?

Perillä Uzbekistanin jurttaleirillä

Kun monen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme iltapäivällä Sputnik Navoin jurttaleiriin joka sijaitsee Kyzylkumin punaisella aavikolla, hävisi kaikki pelot ja jännitykset. Ei täällä olisi mitään huolenhäivää, täällä oli myös muita ihmisiä meidän lisäksi. Jurttatelttoja oli parikymmentä ja alueella oli ravintola mistä saimme sekä illallisen että aamupalan, oli suihkut ja vessat.

Muutama fakta itse aavikosta: Kyzylkumin aavikko sijaitsee Uzbekistanin, Turkmenistanin ja Kazakhstanin rajalla ja on suurudeltaan 300 000 km2. Aavikkoa kutsutaan punaiseksi aavioksi sen punertavan hiekan vuoksi. Kesällä aavikolla voi olla jopa +50 astetta ja talvisin -30 astetta.

Olimme aivan fiiliksissä, emmekä meinanneet uskoa todeksi että todella olimme täällä. Kun olin ennen matkaa yrittänyt selvittää yllätysmatkan kohdetta, olin jossain vaiheessa nopeasti tutustunut Uzbekistaniin ja ajatellut, että voi vitsit tuollaiselle jurttaleiri retkelle olisi aivan mahtava päästä! Ja täällä sitä nyt oltiin!

Ei mennyt kauaa saapumisemme jälkeen kun bongasimme maastossa jo ensimmäisen matelijan, liskon. Hiekassa meni mahdottoman paljon erilaisten matelijoiden jälkiä. Pian menimme aivan sekaisin kun bongasimme maakilpikonnia.

Siitäkään ei mennyt montaa sekuntia kun paikallinen kamelimies oli jo asettamassa kilpikonnaa kämmenelleni. En olisi itse ikipäivänä uskaltanut sellaista itse nostaa maasta. Tämän kilpikonna kokemuksen jälkeen minusta tuli kunnon kilpikonna fani.

Olimme niin innostuneita ja onnellisia, aurinko paistoi ja lämmitti ihanasti. Nyt saimme vain olla ja nauttia, mihinkään ei ollut kiire.

Olen horoskoopiltani skorpioni, joten innostuin ajatuksesta että bongaisin aidon skorpionin, joten lähdimme skorpionijahtiin. Jälkiä näimme ja niitä intensiivisesti seurasimme (tai minä seurasin), mutta toista aitoa skorpionia en harmikseni löytänyt.

Otimme paljon kuvia ja kiertelimme jurttaleirin ympäri, istuimme ja nautimme. Alueella oli jousiammuntaa, mutta emme lähteneet sitä kokeilemaan. Iltapäivän edetessä kohti iltaa, muuttui myös leirin valo, muuttuen oranssin keltaiseksi, melkeinpä jopa kullan kimaltavaksi.

Jurttateltta ja elämyksellinen iltanuotio

Jurttateltassamme oli 5 petiä, paksut peitot, valot ja sähköt joten sai hyvin puhelinta ladattua. Jurttaleirissä oli leiriin nähden omasta mielestä varsin siistit vessat (sanon, ne olisi voineet olla pahemmatkin).

Ainut vain, että pimeän laskeuduttua kaiken maailman lentävät koppakuoriaiset ja yöperhoset ja muut ötökät kokoontuivat mielellään vessanvalon ympäristöön. Sain elämäni naurut, kun Eve pelästyi kuollakseen kaikkia öttiäisiä mitä vessan ympäristössä pyöri. Ei ollut hauska tilanne Evelle, mutta en voinut itselleni mitään kun tilanne oli niin koominen. Sain sinä iltana kunnian toimia Even henkivartijana.

Illalla söimme monen ruokalajin illallisen, salaattia, lihakeittoa, perunaa, lihaa ja porkkanaa, teetä ja keksiä.

Illallisen jälkeen saimme nauttia 45 minuutin nomadi musiikkiesityksestä. Oli tunnelmallista ja maagista istua tähtitaivaan alla nuotion äärellä.

Nomadi lauloi kaihoisaa, surumielistä, melankolista musiikkia kitaran säestäessä. Olisin halunnut hetken kestävän ikuisesti, se jäi sydämeen. Nuotion äärellä tulta katsellessa jäin pohtimaan tulen symboliikkaa, tuli tuo mm. lämpöä, turvaa, ruokaa, energiaa ja valoa. Mitä horoskooppeihin taas tulee, on puoliso tulimerkki ja siinä tulin ajatelleeksi, että näitä kaikkea hän tuo elämääni aivan luonnostaan.

Pitkä paluumatka alkoi

Lähdimme heti varhain aamulla aamupalan jälkeen ajamaan takaisin kohti Samarkandia. Minulla ei ollut edelleenkään mitään aikatauluja tai tietoja päivän ohjelmasta kun en ollut retkeä varannut eikä kuskimme puhunut englantia, joten odotimme mitä eteemme tulisi.

Ajattelimme, että olisimme muutaman tunnin kuluttua takaisin Samarkandissa ja pääsisimme vielä pulahtamaan hotellin uima-altaalle, rentoutumaan ja nauttimaan auringosta ja lämmöstä.

Pysähdyimme alkumatkasta lukuisia kertoja, sillä teiden varsilla oli sadoittain kilpikonnia ja suurin osa niistä ylitti tien ja kuskimme niitä väisteli, onneksi emme ajaneet yhdenkään kilpikonnan yli.

Seuraava pysähdys oli Aleksanteri suuren moskeijassa, jossa kävimme pienellä basaarilla. Paikalliset tulevat tänne hakemaan vesikanistereilla lähdevettä. Oli kuuma päivä, Eve jäi odottamaan hieman alemmas kun kävin läheisen kukkulan päällä katsomassa maisemia. Oli hankala kulkea ylös.

Ajoimme vuoristojen halki kohti Bukharan kaupunkia. Seurailin kartasta, että ohitimme aika kaukaa Samarkandin ja mietin, että kylläpäs tämä paluumatka venähtää.

Kävimme katsastamassa silkkitien portin, kävimme lounaalla lähellä Bukharanin kaupunkia ja katsomassa keramiikan valmistamista.

Oli pokassa pitämistä, kun kuskimme pysähtyi keramiikkamuseon parkkipaikalle, puhui jotain paikallisella kielellä puhelimeen jonka jälkeen google kääntäjä käänsi sanoman meille englanniksi:

”We will go to a museum and stay here forever”.

Museon jälkeen kuskimme tiedusteli hotellimme nimeä Bukharassa ja kerroimme, että emme yövy Bukharanissa vaan Samarkandissa. U-käännös takaisin sinne päin mistä olimme tulleet ja takaisin 200 km.

Paluumatka kesti siis todella kauan. Kuskimme pysyi yllättävän rauhallisena, emmekä tiedä minkä vuoksi hän oli ajatellut jättää meidät Bukhuraniin kun oli noutanut meidät Samarkandista.

Itseä turha kierros hieman hiljaisesti turhautti, mutta sille ei voinut mitään joten keskityimme katsomaan Uzbekistanin maisemia auton ikkunasta. Positiivisesti ajateltuna saimme päivän aikana kuitenkin kokea ja nähdä paljon muutakin Uzbekistania.

Paluumatka kesti lähes 10 tuntia ja ehdimme juuri ja juuri käydä pulahtamassa ennenkuin aurinko laskeutui. Retki jurttaleiriin aavikon keskelle oli kyllä todella hieno elämys.