HelsinkiNorth – luontoa, aktiviteetteja, majapaikkoja ja rentoutumista Uudellamaalla
Uusimaa on minulle länsirannikon kasvattina yllättävän tuntematonta aluetta. Pääsin huhtikuun lopulla kivalla naisporukalla HelsinkiNorthin järjestämälle viikonlopulle ja olin innoissani, sillä pääsin paikkoihin joista en ollut koskaan kuullutkaan ja viikonloppu oli todella mielenkiintoinen ja tapahtumarikas.
PR-matka HelsinkiNorth
HelsinkiNorth yhdistää Uudenmaan pohjoispuolen kunnat ja kaupungit ja niiden mielenkiintoisimmat nähtävyydet, tekemiset, luontokohteet ja majoitukset yhden katon alle. Mikäli on Uudellamaalla hakusessa majapaikkoja, tiloja vuokrattavaksi isommalle porukalle, tykypäivä ohjelmaa, erilaisia aktiviteetteja, luontokohteita ja mielenkiintoisia nähtävyyksiä, kannattaa kurkata heidän kotisivujansa.
Tässä postauksessa esittelen näistä osan ja mielestäni nämä kaikki oli todella mielenkiintoisia kohteita, joista voi räätälöidä omiin tarpeisiin mieleisen loma tai aktiviteettikokonaisuuden. Tässä teille siis vinkiksi parhaita paloja kyseiseltä viikonlopulta ihan vaikka päiväretkelle tai minilomalle.

Kodikas Majatalo Elsa Mäntsälässä
Ensimmäistä kertaa elämässäni hyppäsin Tikkurilassa muuhun kuin kotiin, Helsinkiin tai lentokentälle suuntaavaan junaan. Hyppäsin nimittäin Lahden junaan ja jäin pois Mäntsälässä. Päässäni soi koko matkan ajan Mäntsälä mielessäin kappale. Junan ikkunasta yllätyin, kuinka lähellä luonto (ja Mäntsälä) on pääkaupunkiseutua, vain puolen tunnin junamatkan päässä Tikkurilasta.
Yövyimme muiden matkabloggaajakollegoiden kanssa Majatalo Elsassa, joka huokuu kodikkuutta ja rauhallisuutta. Ihastuin majatalon maalaismaisemaan, sen kodikkaaseen henkeen ja räsymattoihin. Majatalon yhteydessä on kahvila, jossa myydään omistaja Paulan omia Leipomo Viljaherkut tuotteita. Itse ihastuin vanhan karjalan vatruska leipomotuotteeseen.
Majatalo Elsassa on majapaikkoja 20 hengelle, kokoustila, takkahuone ja iso ja viihtyisä sauna. Majatalo Elsa sijaitsee Hirvihaarassa, n. 5 km Mäntsälän keskustasta. Majatalo Elsassa tarjoillaan aamiaista, mutta me suuntasimme aamiaiselle Hyvinkäälle Scandic Hyvinkää hotelliin, joka sijaitsee aivan Hyvinkään keskustassa.


Uutta suuntaa elämään Hyrian Kampukselta
Scandic Hyvinkäältä suuntasimme monipuoliseen Hotelli Sveitsiin, mutta koska kerrottavaa on sieltä niin paljon, säästän tekstirivejä toiseen postaukseen. Siitä kuulette kuitenkin jo heti seuraavassa postauksessa! Sveitsi Rentistä saatiin sähköpyörät alle ja pyöräilimme n. 10 km matkan Hyrian Kampukselle.
Hyrian Kampuksella saimme nauttia kevään ensimmäisestä lämpimästä päivästä ulkona syöden luonto- ja eräopas oppilaiden tekemää ruokaa. Tarjolla oli todella herkullisia ruisnappi välipaloja ja lounaaksi lohta, punajuuripihviä ja perunaa tsatsiki kastikkeella sekä jälkiruoaksi lettuja ja nokipannukahvia.
Ruokailun aikana kuulimme Hyrian opetustarjonnasta ja yllätyin, kuinka monta erilaista alaa täällä voi opiskella ja että Hyriassa opiskelee useita tuhansia oppilaita. Tänne hakeutuvat ammatillista tutkintoa suorittavat, alan vaihtajat, nuoret ja aikuiset, ammattipätevyyttä hakevat, sekä yksittäisiä lisäopintoja ja ammattia opiskelevat.


Yllätyin heidän monipuolisesta ja runsaasta opintotarjonnasta ja jos olisin 20-vuotta nuorempi ja valitsemassa seuraavaa ammattia, niin täältä vaihtoehtoja kyllä löytyisi vaikka kuinka monta erilaista! Uppouduin itsekin haaveilemaan, että pitäisikö sitä vielä joskus opiskella jotain itseä kiinnostavaa, mistä voisi tulla vaikka sivutyö.
Ruokailun jälkeen pääsimme MetsänMimmit kanssa tekemään oman risukranssin. Risukranssin tekeminen oli yllättävn helppoa ja aivan ihanaa aivot narikkaan puuhaa. En ole peruskoulun jälkeen tehnyt missään muodossa mitään käsitöitä, joten tämä oli todella mielekäs yllätys!


Rajamäen ryyppi – mielenkiintoinen museokierros
Mikäli kaipaa kulttuurihistoriallisia nähtävyyksiä ja mielenkiintoisia museokierroksia, niin kannattaa ehdottomasti suunnata Nurmijärvelle ja Rajamäen Ryyppi museoon, joka on tehdas ja alkoholimuseo. Rajamäen ryyppiin pääsee ilmaiseksi museokortilla (muutoin 7€/5€/0€).
Täytyy myöntää, että olen aivan surkea historiassa enkä osaa yhdistää mitään historian tapahtumia toisiinsa, puolisoni tosin paikkaa reissuillamme tätä tietotaitoa, sillä häntä historia kiinnostaa kovastikin. Olen esimerkiksi koulussa kuullut kieltolaista, mutta jos minulta oltaisiin kysytty mitä se tarkoittaa, niin en olisi osannut vastata.
Rajamäen ryyppi museokierroksella kieltolaki tulikin tutuksi ja sain pienoisen valaistuksen suomalaisten alkoholikäytön historiasta. Oppaamme kertoi todella taitavasti ja ammattitaitoisesti Rajamäen historiasta. Saimme kuulla mm. Molotovin cocktailista, Alkon hankkimista ilmatorjuntayksiköistä, hiivasta, viinasta ja sen historiasta. Suosittelen käymään!


Solttilan maja Hyvinkäällä
Solttila on riistanhoitoalue Hyvinkäällä ja täällä sijaitseva Solttilan maja on tilausravintola ja luontoelämyksiä tarjoava yritys. Solttilan majalla tarjoillaan lähiruokaa, lähinnä riistaa ja itse poimittuja marjoja ja sieniä sekä oman maan kasviksia.
Saimme nauttia Solttilan majalla hyvää kantarellikeittoa sekä herkullista jälkiruokaa. Tarkkailimme ravintolan seinillä olevia runsaita täytettyjä riistaeläimiä ja lintuja, joista osa on pelastettu museosta. Yrittäjäpariskunta Mari ja Jukka olivat ihanan aitoja ja vilpittömän huolehtivaisia.
Solttila on myös Altian (nykyään Anora) yksi pohjavesialueista. Solttilan majan pihamaalla sijaitseva Anoran pohjavesialue on tarkoin vartioitu, eikä sinne ole vapaata pääsyä. Mari oli kuitenkin ilmoittanut ryhmästämme etukäteen ja pääsimme kuulemaan enemmän tästä Suomen puhtaimman veden alueesta. Vesi johdatetaan täältä suoraan tehtaaseen ja vesi on käsittelemätöntä puhdasta lähdevettä.




Solttilan näköalamaja
Ruokailun jälkeen jatkoimme yöpymispaikkaamme, jota voi vuokrata olemalla esimerkiksi yhteydessä Solttilan majaan tai varata paikan täältä. Tätä alkon metsästysmajaa vuokrataan vuorokaudeksi 620 € hintaan, paljusta laskutetaan erikseen. Täällä on yöpymispaikat 8 hengelle ja tarvittaessa saa lisäpatjoja. Ei tule yölle kovin paljoa hintaa per yöpyjä.
Solttilan näköalamaja on ihan mieletön! Täällä henkii sellainen kauppaneuvos paukku fiilis, paikka huokui lämmintä tunnelmaa, jännällä tavalla täällä oli jotenkin turvallinen olo, vaikka muutamat sarvipäät seinää koristivatkin.
Maisemat solttilan näköalamajalta oli aivan upeat, tuntui kuin olisi katsellut niitä jossain kaukana pohjoisessa, ehkä se loi sellaista ”täällä on hyvä ja rauhallista olla” fiiliksen, kun näki niin kauas.




Metsämieli – metsänautti ja tentsile majoitusta
Meillä oli jo pitkä ja vauhdikas päivä takana, mutta vielä oli pari ohjelmanumeroa edessä. Onneksi rauhallisia ja mieltä tyhjentäviä.
Metsänautti yrityksen perustaja Jonna tuli antamaan maistiaisen Metsämielestä. Teimme muutaman metsämieli harjoituksen Solttilan näköalamajan havupuumetsässä. Jonna pyysi erään harjoituksen yhteydessä päästämään irti sen viikon murheista ja havahduin, että harteillani on viimeisen vuoden aikana ollut poikkeuksellisen kuormittava taakka. Tällaisia harjoituksia tarvitsen lisää!
Metsänautti vuokraa myös puuhun kiinnitettäviä Tentsile majoituksia. Tentsile on riippumaton ja teltan sekoitus. Tentsile on muodoltaan telttamainen, mutta riippumaton tavoin roikkuu ilmassa puiden varassa. Pari meidän porukasta yöpyi yön Tentsilessä ja tykkäsivät. Itseäkin tentsile kyllä kiinnosti, mutta tuoreen takatalven vuoksi ei vielä huvittanut nukkua yötä ulkona.


Saunatur – hemmottelua porukalle
Illan viimeinen yllätys tuli, kun saimme nauttia Saunatur tuotteista saunassa. Helmi oli tuonut Solttilan näköalamajan saunatilaan mm. mäntymetsälle tuoksuvaa jalkakylpyä, turvenaamioita ja kuorintavoidetta sekä erilaisia aromeja joilla pystyi täydentämään hoitoja.
Saunaturin luonnollinen saunaelämys sopii esimerkiksi polttareihin tai tyttöjen iltaan. Solttilan näköalamajalla oli palju ja sauna kuumana, joten pääsimme pitkän ja aktiivisen päivän päätteeksi rentoutumaan saunaturin tuotteilla saunaan ja nauttimaan Solttilan näköalamajan maisemista ja paljusta, sekä toistemme seurasta.

Seuraavana päivänä siirryimme vielä takaisin Sveitsiin vaijeriliukuun, siitäkin tulette kuulemaan lisää seuraavassa postauksessa! Viikonloppu oli ihanan tapahtumarikas ja aktiivinen. Kiitos alueen lukuisten yrittäjien, saa täällä kokea uusia asioita ja erilaisia elämyksiä, niin rentoutuen tai aktiivisesti liikkuen.
Helsingin suunnasta on lyhyt matka monipuoliselle ja aktiiviselle minilomalle tai ihan vain päiväretkelle. Lue lisää alueen tarjonnasta täältä HelsinkiNorth kotisivuilta . Oletko käynyt joissain näissä kohteissa?

8 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Olivat kyllä kaikki itselleni tuntemattomia. Kuulostavat kuitenkin oikein kiinnostavilta ja voisin käydä kaikissakin näissä. Pitääkin laittaa paikkoja muistiin, jos vaikka kesällä ehtisi joissakin tosiaan käymään.
Elina
Tuolla on tosi paljon kivoja ja vähemmän tunnettuja käynti ja luontokohteita. Kannattaa tutustua paikkoihin ja ohjelmantarjoajiin.
Matkalla kaikkialle / Sarianne
Ah kaikki ruoat näyttää todella herkullisilta! Kuulostaa siltä, että teillä on ollut kivan monipuolisesti aktiviteetteja ja kohteet sopisivat tosiaan monenlaisiin tiimipäiviin tai muihin tapahtumiin porukalla 🙂
Elina
Ruoka oli kyllä hyvää ja tosiaan kivoja aktiviteetteja, just jos olisi joku mitä haluaisi porukalla tehdä! Olis muuten ihanaa joskus järkätä joku tyttöjen reissu, missä olis kivoja aktiviteetteja yms, usein ne tuppaa olemaan jotain polttareita tms mutta voihan sitä muutenkin keksiä tuollaisen kivan yhteisen aktiiviviikonlopun! 🙂
Aila ja Juha
Olettepa kiertäneet kivoja aktiviteetteja. Minuakin on yllättänyt, että Uudenmaan paikat ja luontokohteet ovat varsin monille aika tuntemattomia. Meillekin monet näistä, vaikka olemme viime vuosina tosi usein pakanneet pyörät auton perään, ajaneet jonnekin ja tehneet kierroksen. Ei ole mikään pakko lähteä pohjoiseen kokeakseen luontoa ja kivoja maisemia. Hyviä vinkkejä saimme mekin, vaikka kovin lähellä asummekin, siis Tuusulassa nykyisin. Täältä olemme jo ilman autoakin pyöräilleet esim Hyvinkäälle, Nurmijärvelle, Pornaisiin ym. Aila
Elina
Ihanaa kun asutte näin lähellä, toivottavasti tästä tuli uusia ideoita lähiretkille teillekin ! 🙂 Kiitos Aila!
Pirkko / Meriharakka
Haasteensa Uusimaallakin sen suhteen, että matkailijat tai retkeilijät löytävät alueen kohteita.
Itsekin olen asunut pääkaupunkiseudulla vuosikymmeniä, mutta jotenkin helposti nämä ”puolilähikohteet” jäävät tutkan ulkopuolelle, liian kaukana päiväretkeksi, mutta liian ”vaatimattomia” oikeaksi matkaksi.
Eli hyvä idea esitellä näitäkin vähän tarkemmin – Hyvinkään Sveitsissä sentään olemme muutamaan otteeseen viihtyneet, oikeasti viihtyneet!
Elina
Totta! Ei ihan vieressä mutta kuitenkin ok matkan päässä. Itekin oon haaveillut pitkään (ja onneksi nyt viime vuosina jonkin verran toteuttanut) lähiretkiä täällä Pohjanmaalla, mutta edelleen täälläkin olisi vaikka kuinka paljon lähiretkikohteita. Toivottavasti nyt kesällä täällä ja siellä Uudellamaalla tulisi lähettyä päiväretkeilemään !