
Karhut Kanadassa- nämä asiat on hyvä tietää
Kanadan matkalle oli suuret odotukset, halusin nimittäin nähdä karhun omassa ympäristössään ja Kalliovuorilla on huomattavasti suurempi mahdollisuus nähdä karhu kuin esimerkiksi Suomessa. Karhuja emme harmillisesti nähneet luonnossa yhtäkään, vaikka niiden näkemiseen on täällä hyvät mahdollisuudet. Kerron kuitenkin mitä kaikkea on hyvä tietää matkustaessa karhujen maille Kalliovuorille.
Me näimme ehkä karhun.
Jos tielle osuu Kalliovuorilla karhuja tai muita villieläimiä, tulee hidastaa ja vilkuttaa vastaantuleville valoja. Tästä tiesimme, että lähettyvillä saattaisi olla karhu. Bongasimme sellaisen nopeasti suolta ja me aikuiset olimme innoissamme ja lapset enemmän peloissaan.
Ajelimme paikan ohi vielä myöhemmin iltapäivällä ja uudestaan seuraavana päivänä ja ”karhu” oli edelleen samassa kohdassa. Pysähdyimme kuvaamaan karhua ja lopuksi totesimme, että ”karhu” taisikin olla vain suolla oleva kivi.
Myöhemmin kotiin palattuani ja kuvia selatessani, jokin koneen ohjelmisto tunnisti kuvan ja kertoi sen olleen karhu. Tarina ei kerro, oliko se lopulta pelkkä kivi vai suolle kuollut tai nukahtanut karhu. Mitä mieltä itse olet?



Karhut Kanadassa
Tässä muutama huomio karhuista Kalliovuorilla, mitä on hyvä tietää. Alueella asuu sekä mustakarhuja että harmaakarhuja. Alueella varoitellaan aktiivisesti, mikäli alueella on karhuja lähiaikoina liikkunut.
Täällä on roskikset rakennettu karhuille epäystävällisiksi, sillä karhut saapuvat sinne missä on helposti saatavilla ruokaa. Siksi on erittäin tärkeää, ettei roskaa tai jätä ruoantähteitä mihinkään mikä voisi houkutella paikalle karhuja. Roskikset on metallisia roskiksia, joita karhut eivät saa auki.

Oma käyttäytyminen
Ihan ensimmäisinä päivinä kun autosta astuin ulos luontoon, olin hirveän vainoharhainen ja säikky että nyt joku karhu hyökkää jostain pusikosta eteeni. En kuitenkaan missään vaiheessa pelännyt törmääväni karhuun, mutta on mahdotonta sanoa miten olisin todellisessa tilanteessa reagoinut.
Täällä pätee kuitenkin samat säännöt kuin mitä Suomessakin. Mikäli törmäät karhuun, palaa rauhallisesti takaisin kohti tulosuuntaa. Jätä eläimille tilaa äläkä mene liian lähelle. Pidä ääntä, jotta karhut/muut eläimet huomaa sinut ennen kuin sinä huomaat heidät.



Karhuspray
Joka paikassa suositellaan, että luonnossa liikkuessa on mukana oltava aina karhusprayta. Me olimme jo ensimmäiselle retkietapille menossa ostamaan karhusprayta kun saimme myyjältä lisäohjeita.
Myyjä kertoi, että suosituimmilla reiteillä ei tarvitse karhusprayta, sillä niillä kulkee päivittäin niin paljon turisteja. Karhut pysyvät sieltä poissa, mutta poikkeuksena mikäli aikoo jatkaa suosituimmilta reiteiltä eteenpäin on karhusprayta hyvä olla mukana.
Saimme tarkat ohjeet kuinka käyttää karhuspraytä, sitä suihkutetaan muutaman metrin etäisyydeltä kohti karhun silmiä, jonka jälkeen karhu sokeutuu minuuteiksi ja koska ei näe eteensä, se palaa takaisin samaan suuntaa mistä on tullutkin.
Sinä aikana on aikaa paeta, mutta myyjä kertoi ettei täällä ole vuosikausiin tarvinnut käyttää karhusprayta. Karhusprayn käyttö on äärimmäisen harvinaista, mutta se on hyvä olla kaiken varalta mukana sillä hätätapauksessa se voi pelastaa henkesi.
Me jätimme lopulta karhusprayn ostamatta, sillä emme tällä kertaa olleet patikoimassa pitkiä matkoja vaan kävimme juurikin pelkästään vaan suosituimmilla paikoilla mihin oli parkkipaikalta hyvin lyhyt siirtymä.



Karhukellot ja karhualueet
Ostimme sen sijaan lapselle oman karhukellon, joka toi lapselle turvaa liikkuessa karhujen mailla. Samainen myyjä tosin totesi, etteivät karhukellot juurikaan mitään auta vaan ovat lähinnä kiva matkamuisto. Karhukello on varmasti hyvä olla, mikäli liikkuu yksin eikä ole mahdollista pitää kovaa meteliä itsestään.
Kalliovuorilla oli tosin tiettyjä alueita, joilla saa liikkua minimäärä 4 hlöä kerralla. Mikäli liikkuu pienemmässä ryhmässä voi siitä saada sakot.
Nämä alueet ovat sellaisia, joissa karhuja on todennäköisesti enemmän ja niihin törmääminen on todennäköisempää sillä alueet ovat nimenomaan villieläinten aluetta. Polut eivät ole yhtä suosittuja eikä niillä tule törmättyä muihin ihmisiin yhtä paljon kuin suosituimmilla alueilla.





Yhteenveto karhuista Kanadassa
On hyvä varautua henkisesti siihen että voi törmätä karhuun ja on hyvä tietää kuinka karhusprayta oikeassa tilanteessa käytetään. Täällä on paljon suurempi todennäköisyys törmätä karhuihin kuin mitä suomessa ja harmaakarhut voivat olla aggressiivisempia kuin mustakarhut.
Vaikka suomessakin on karhuja, ei meillä ole samalla tavalla varoituskylttejä kuten Kanadassa. Karhuihin voi todentotta oikeasti törmätä niin patikoidessa kuin autolla ajaen. Karhut aiheuttavat myös paikallisille ongelmia toisin kuin suomessa.
Pidä ääntä ja vähintään sadan metrin etäisyyttä karhuun. Jokainen vastaa itse omasta turvallisuudestaan, mutta maalaisjärjellä, hyvillä ohjeistuksilla ja varautumisella pärjää pitkälle.
Meiltä on kysytty lukuisia kertoja, näimmekö karhuja tai uskalsiko Kanadassa patikoida karhupelossa. Karhut tuovat täällä ihan poikkeuksellista twistiä, joten ihan ymmärrettävää että niitä tulee miettineeksi.
Me emme patikoineet muutamaa kilometriä pidempiä reittejä, suurimmaksi osaksi siksi että suurin osa meidän kohteista oli niin helposti saavutettavissa ja myös siksi, että lapset pelkäsivät karhuja. Mikäli olisimme aikuisten kesken olleet reissussa, olisimme harkinneet lähtemistä patikoimaan hieman pidempiä reittejä ja silloin olisimme ottaneet myös karhusprayn mukaan.
Toivoin kovasti näkeväni karhuja mutta lopulta näimme niitä ainoastaan Vancouverin Grouse Mountain vuoren päällä, karhujen ollessa turvallisesti aidan takana.


10 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Tuo karhuspray olisi varmasti hyvä olla mukana. Noista karhukelloista shuttlekuskimme sanoi, että jos niillä jokin vaikutus on, niin pikemminkin houkuttelevat karhuja, ja että sattavat uteliaina tulla katsomaan, mikä kilkatus on kyseessä.
Elina
Joo tuo karhuspray meillä oli ensin itsestäänselvää, et sellainen hommataan kun lähdetään kulkemana poluille mutta kun paikallinen meinasi ettei niitä näillä lyhyillä pyrähdyksillä tarvita niin jäi ostamatta. Se maksoi muistaakseni noin 80 kanadan dollaria, olisi voinut selvittää olisiko sellaisen voinut vuokrata/lainata jostain luontokeskuksesta, sillä sehän olisi jäänyt käyttämättä eikä suomeenkaan sellaista oltaisi saatu kuljetettua (eikä sillä oltaisi täällä tehty mitään).
Eveliina / Reissukuume
Olen lukenut karhukelloista samaa kuin mitä Mikko tuossa jo aiemmin kirjoitti. Ehkä tuo karhuspray olisi sitten se kaikkein toimivin karkotin. Mä oon kyllä niin pölö, että olisin vaan innoissani, jos karhun joskus saisin kameran linssin eteen 😀
Elina
Ihan hyvin voi olla näin, me kuultiin vaan tämä yksi versio 🙂 hyvä että meidän lapsi ei sitä tiedä, että karhukello olisi taas houkutellut karhuja! 😀
Eila/Metkaamatkustelua
Karhut olivat noilla seuduilla todellinen ongelma paikallisille jo vuosikymmeniä sitten ja tilanne saattaa olla pahentunut, kun turistimäärät ovat lisääntyneet ja kaikki eivät ymmärrä, kuinka niiden kanssa pitää käyttäytyä. Hyvä, että turisteille annetaan ohjeita.
Matkalla kaikkialle / Sarianne
Olen usein miettinyt, että ovatko Kanadassa yksin patikoivat paikalliset jotenkin erityisesti varautuneet karhuihin. Ainakin ehkä sitten patikoivat paikoissa, joissa tuota lakia ryhmässä liikkumisesta ei ole ja mahdollisesti vähemmän karhuja alueella.
Raija / Kohti avaraa maailmaa
Olipas jännittävä paikka. En tiedä Suomen karhutilannetta; saisiko meillekin jonnekin korpeen tehtyä vastaavan turistipaikan mainostaen, että saattaa jossain kohden tulla karhu vastaan? Tämä kuului itselle niihin kohteisiin, joista on kiva lukea ja saada tietoa, mutta ei tule yhtään sellainen olo että sinne olisi päästävä 😁
Cilla Maria Travel
Minusta karhun näkeminen luonnossa (Romaniassa) oli jotenkin absurdi kokemus. Se on kuitenkin niin erikoista nähdä niitä lähietäisyydeltä, että näky on epätodellinen. Muutaman kerran jälkeen se fiilis sitten meni ohi, eikä karhuista jaksanut enää innostua. Autohyökkäyksen jälkeen vielä vähemmän 😀
Virpi/Virpin Maailma
Minua kyllä ehkä pelottaisi patikoida tuolla, voisi olla, että jättäisin patikat aika minimiin ja liikkuisin mielummin autolla. 😀
Tuosta ”karhusta” on kyllä aika mahdoton sanoa onko kivi vai esim.kuollut karhu.
Anmarien
Karhua en ole ikinä nähnyt metsässä liikkuessa ja toivon, ettei tule myöskään tulevaisuudessa vastaan…. Järkevää ohjeistaa ihmisiä toimimisen suhteen ja hyvä varautua tuollaisella alueella, missä karhuja paljon on.
P.s. omiin silmiin tuo kuvan möykky näyttää enemmän kiveltä