Nähtävyyksien nähtävyys: Window of the World

Window of the World on suuri teemapuisto Shenzhenissä, Kiinassa. Siirryimme sinne metrolla hotelliltamme noin puolessa tunnissa. Itseasiassa hypättiin tarkoituksella yksi pysäkki aiemmin pois metrosta, sillä matkan varrella olisi jokin puisto ja toinenkin mielenkiintoinen teemapuisto: Splendid China Folk Village. Tässä teemapuistossa on miniatyyrejä Kiinan tunnetuimmista nähtävyyksistä, kulttuurista ja historiasta, mm. minikokoinen kiinanmuuri. Kuulostaa kivalta paikalta, joten kannattaa sielläkin käydä. Harmi, ettei tullut itse käytyä.

Window of the Worldin ulkopuolella oli ruokapaikkoja, matkamuistomyymälöitä ja automaatti,  sillä luottokortti ei tuolla käynyt, ainoastaan käteinen. Vuonna 2016 sisäänpääsylippu maksoi 200 rahaa yhdeltä (n. 30 €). Window of the World on iso teemapuisto, jossa on edustettuna koko maailma ja tuntui kuin olisi päässyt matkustamaan ympäri maailmaa vain yhdessä päivässä! Teemapuistossa on esillä kaikki ikonisimmat nähtävyydet ympäri maailmaa, niin Eiffeltorni, Sydneyn oopperatalo, pyramidit, Angkor Wat, Brysselin pissapoika, Kööpenhaminan merenneito jne. En edes tunnistanut kaikkia tunnettuja nähtävyyksiä, mutta hyvin monen kuitenkin. Ehkä sitä jopa yllättyi, että tällainenko nähtävyys on jossain päin maailmaa.

Ensimmäisenä teemapuistossa on vastassa monet tunnetut pylväät, niin Kreikasta, Berliinistä, Intiasta ja Egyptistä. Aasian temppeleitä, Japanilaisia puutarhoja ja vuoria ja Taj Mahal.

Taj Mahalin puistossa istuttiin veljen kanssa aika kauan, puhuimme elämästä ja matkustamisesta. Ehkä ensimmäistä kertaa matkan aikana oikeasti pysähdyttiin kunnolla ja oltiin läsnä ja se teki hyvää. Tämä päivä tuntui muutenkin erityisen kivalta, aurinko paistoi ja sain lomafiiliksestä kiinni. Innostuin tästä paikasta todella paljon, en osannut arvata että nähtävyyksien kopioista ja pienoismalleista voi olla näinkin innoissaan.

Joimme kookospähkinät, jonka aikana tuli yksi nuorisoporukka pyytämään kuvaan. Luulin ensin, että he haluavat että minä ottaisin heistä kuvan, mutta he halusivat juuri minut mukaan heidän kuvaan. Sitten jokainen heistä halusi ottaa erillisen kuvan yhdessä minun kanssa, tämän jälkeen tuli 3 tädin porukka, jotka halusivat myös ottaa kanssani kuvia. Hetken päästä halusi vielä yksi mies ottaa kanssani kuvan. Vahvasti tuli fiilis, että minä länsimaisena olin heille täällä teemapuistossa suurin nähtävyys. Olen kuullut, että tämä olisi hyvin yleistä Kiinassa? Tosi hassua ja hämmentävää!

Oceania osastolla oli Hawailijainen Aloha tanssi ja lauluesitys. Eurooppa crossilla oli mm. Hollanti, Italia, Espanja, Kreikka, Tanska ja Ranska edustettuina.

Koko ajan tuli lisää nähtävää, tuntui ettei puistosta tahtoisi lainkaan pois, vaan haluaisi kiertää puistoa oikein perusteellisesti ja ahmia lisää nähtävyyksiä. Vastaan tuli pyramidit, intiaanikylä, niagaran putoukset ja hyvin monet jenkki nähtävyydet, sillä tottakai täällä oli erillinen Amerikka osasto.

Täällä oli myös ihan Jurassic maailma ja Kingkong joka nosti ihmisvaunun korkealle ilmaan. Sillä välin kun yleisö ihmetteli Kingkongin vaunun nostoa, tuli yleisön päälle vedet yllätykseksi – se oli aika hauska.

Ostin alueelta magneetin, 2 magneetin pyyntihinta oli alussa 130 rahaa, eli n. 15 euroa !! Onneksi hintaa saatiin tingittyä reippaasti alaspäin, mutta ihan törkeät kiskurihinnat. Veli joka on täällä päin asunut, oli myös aivan äimänkäkenä näiden röyhkeydestä pyytää kovia hintoja. En tiedä minkälainen matka olisi ollut ellei veli olisi ollut mukana. Hänen Hongkong kokemuksestaan oli paljon apua, olisin varmasti ollut aika hukassa ilman häntä.

Eurooppalaisessa kylässä oli tyypillisiä Eurooppalaisia katuja ja Saksalaisia ristikkotaloja. Alpit olisi löytynyt sisätiloista, mutta siellä ei käyty. Eiffeltorni meni melkein ihan aidosta, niin hieno ja iso se oli. Tietenkin täällä oli myös colosseum, amfiteatteri, Lontoon nähtävyydet ja kuninkaan palatsit, Vatikaani, Alcazarin linna.

Kierrettiin puistossa 5 tuntia, jonka jälkeen ehti jo tulla pimeää. Window of the World oli omasta mielestä tällaiselle matkustamista rakastavalle oikein täydellinen teemapuisto, tosi kiinnostava ja tykkäsin tosi paljon! Kuten viime postauksessa totesin, tämän takia kannatti tulla Hongkongista Shenzhenin puolelle. Teemapuistojen ympäristö oli huomattavasti siistimpää kuin raja-aseman ympäristö, missä hotellimme sijaitsi ja täällä käydessä sai paremman kuvan kaupungista. Majoittuessa lähellä rajaa oli puolensa, mutta majapaikka lähellä näitä teemapuistoja ei olisi huono vaihtoehto sekään. Tänne pääsee tosi helposti, sillä metropysäkki on suoraan WOTW edessä. Asematunnelissa oli lisää ravintoloita ja pitkän päivän jälkeen söimme Kiinalaista keittoa kepeillä.

Ilmianna jokin muu kiinnostava teemapuisto jostain päin maailmaa! 🙂

2 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Tuo kuulostaa kivalta teemapuistolta.

    Heh, monessa Afrikan maassa on käynyt samalla tavalla, että paikalliset haluavat päästä samaan kuvaan. Tilanne on aina aika hauska. Ja kun yhden kanssa on kuvassa, tulee uusia halukkaita jonoksi asti. 😀

    Oliko sinulla muuten mitään tietoa, mitä tuo keitto piti sisällään? 😛

  • Elina

    Se olis kyllä kauheeta, ku ihmisiä alkais tulla vaan lisää, lisää ja lisää! 😀 Mahtaa julkkiksista tuntua tuolta. Ei oo kyllä mitään muistikuvia tuosta keitosta, muuta kuin että siinä oli nuudeleita, tomaattia ja jotain lihaa. Nyt kun heitit kysymyksen, niin rupesin tosiaan miettimään, et toi lihahan vois olla ihan mitä tahansa esim. koiraa! Hyi. Mut joku hatara muistikuva on, et oltais valittu tuo keitto "turvallisista" vaihtoehdoista, tai siis et siinä olis lukenu et on porsasta tms. ku oon kyllä tosi kranttu syömään mitään tuntematonta. Nyt jäin kyllä miettimään… 😀

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *