Havannan hautausmaalla ja muita kummallisuuksia matkalla

Ulkomailla on mielenkiintoista käydä paikallisilla hautausmailla. Hautausmaat ovat siitä kiehtovia, että niistä erottaa paikallisen kulttuurin ja ovat lähes aina erilaisia ja ulkomailla usein hyvinkin näyttäviä. Mielenpainuvin hautausmaa jolla olen käynyt on Havannan hautausmaa, minne on haudattu useita tunnettuja Kuubalaisia. Mutta matkalla tapahtui muitakin kummallisia ja hämmentäviä asioita. 

Havannan hautausmaalle

Havannan hautausmaa sijaitsee vanhankaupungin ulkopuolella, joten otimme sinne taksin. Hautausmaa on iso ja sisäänpääsymaksu 5 cuc, johon sisältyi opas. Onneksi otimme oppaan, sillä saimme kierroksesta huomattavasti enemmän irti, moni asia olisi mennyt meiltä muuten täysin ohi.

Haudat olivat isoja ja näyttäviä, siellä sun täällä näkyi paljon patsaita. Haudat olivat suurimmalta osin marmoria ja täältä ei kuka tahansa niin vain saanut hautapaikkaa.

Täällä on myös hieno monumentti, jossa on paljon yksityiskohtia kuten kyyneleitä, sankareita, marttyyrejä, lepakko joka symboloi petturuutta ja yksi enkeli joka piti vauvaa sylissään ja osoitti taivaaseen. Tässä vaiheessa opas kääntyi puoleeni ja kysyi jotain henkilökohtaista. Hän kysyi odotanko vauvaa ja vastasin, etten tietääkseni odota. Hän sanoi, että tämän matkan jälkeen saan ehkä yllätyksen.

Amelia

Opas vei meidät eräälle haudalle, joka oli täynnä kukkia, muistolaattoja ja päällä koputuskahva. Siihen oli haudattu Amelia niminen nainen, joka rakastui serkkuunsa. Suhdetta ei kuitenkaan hänen vanhempansa hyväksyneet ja kun vanhemmat kuolivat, päätyi pari yhteen ja sai lapsen.

Amelia kuitenkin kuoli synnytyksessä vauvan kanssa ja mies ei pystynyt uskoa asiaa todeksi, vaan uskotteli että Amelia vain nukkuu. Mies kävi Amelian haudalla 30-40 vuotta joka päivä koputtamassa hautaa, jotta Amelia pysyisi hereillä.

Urbaanilegenda on, että kun hauta myöhemmin avattiin, vauva olikin Amelian sylissä eikä hänen jalkopäässä, mihin vauva oltiin asetettu. Tästä osa teki johtopäätöksen, oliko Amelia sittenkin haudattu elävänä. Kun mies myöhemmin kuoli, on haudalla käynnin perinnettä jatkettu. Haudalta piti tulla peruuttaen pois, jotta kunnioittaisi uhria eikä kääntäisi tälle selkäänsä.

Opas esitteli kuinka paljon kiitostauluja oli tullut ympäri maailmaa Amelian haudalle, sillä jos kävi kilkuttelemassa koputuskahvaa ja esittämässä toiveen koskettelemalla patsasta, toteuttaa Amelia toiveen. Hän näytti minulle kiitostaulua, jonka eräs nainen oli tuonut Espanjasta. He olivat olleet tuntemattomasta syystä lapsettomia vuosia ja kun olivat käyneet täällä, olivat he saaneetkin lapsen.

Opas tiesi kertoa, että näitä samanlaisia tapauksia on lukuisia ja usein tänne saapuu nainen pyytämään apua lapselleen tai lapsen saamiseksi, mutta apua Amelialta pyydetään myös terveys- ja rakkausongelmiin. En tiennyt tästä paikasta mitään etukäteen ja opas kehottikin minua toivomaan jotain. Tätä kutsutaankin ihmeiden haudaksi, ihmeellistä, mutta myös oma pitkäaikainen toiveeni toteutui seuraavana vuonna.

Sitten alkoi ne kummallisuudet matkalla

Oppaamme oli todella sydämellinen ja hänellä oli tuntosarvet pystyssä, hänessä oli jotain hämmentävää kuudetta aistia ja henkisyyttä. Olemme matkan jälkeen pitäneet häneen edelleen yhteyttä, mutten itse enää pitkään aikaan ja siksi pari viikkoa sitten hämmennyin jälleen kerran.

Olin synnytyslaitoksella ja aamulla sen verran väsyksissä, etten ollut syntyneestä pojasta ilmoittanut vielä kenellekään (muutakuin vanhemmille). Kun aamulla heräsin, oli puhelimeeni tullut yön aikana viesti Kuuban oppaaltamme ”Hi dear Elina. Do you have another baby?”.

Hämmentävät asiat sen kun jatkuivat läpi meidän loman. Yövyimme paikallisessa casa particularissa, rakennuksen ylimmässä kerroksessa, johon johti kapeat puiset portaat. Minun sekä vanhempani huone olivat sen kerroksen ainoat huoneet.

Äitini osasi sanoa, että Kuuba kuuluu niihin maihin, joissa kannattaa pitää vessanpöntön kansi kiinni, muuten rotat saattavat tulla ylös viemäreitä pitkin. Yritin tätä noudattaa, mutta silti oli usein kansi ylhäällä, kun saavuin takaisin huoneeseeni. Kotiin palatessa sitten vitsailtiin, että mistä lähtien olen pitänyt siivoojia kummituksina…

Eräänä iltana kuitenkin heräsin siihen, kun oveen koputettiin kolme kertaa. Vastasin koputukseen, että ”Hi, yes, come in!” mutta kukaan ei vastannut, joten jatkoin unia. Seuraavana iltana huoneeni oveen koputettiin jälleen ja ajattelin, josko vanhempani olisivat huoneeni oven takana, mutta ei kuulunut vastausta tälläkään kertaa eikä askelien ääniä rappusista. Aamulla kun heräsin, oli sänkyni jalkopäässä päiväpeiton päällä suuri ruuvi.

Olin ollut huoneessani tuntikausia edeltävänä iltana, joten olisin suuren ruuvin huomannut mikäli se olisi ollut siinä nukkumaan mennessä, varsinkin kun en ollut siirtänyt päiväpeittoa pois yöksi. Tottakai tarkistin katon, olisiko sieltä voinut tippua suurta ruuvia, mutta ei siellä ollut mitään sellaista. Kerroin vanhemmilleni koputuksista ja isäni kertoi, että heidänkin huoneeseen koputettiin illalla kolme kertaa ja kun hän avasi oven, siellä ei ollut ketään.

Kun saattohoito alkoi

Olimme lähteneet matkaan juuri kun mummoni tila oli heikentynyt, joten matkallamme oli hieman murehtiva pilvi yllä, varsinkin kun saattohoito aloitettiin matkamme aikana. Viimeisenä yönä Kuubassa paukahtivat silmäni kesken unen auki ja sydän alkoi lyömään lujaa, kun tunsin ympärilläni ”jonkun” voimakkaan läsnäolon.

Oloni oli rauhallinen ja ajattelin heti, että nyt on mummo lähtenyt luotamme pois, hän kävi hyvästelemässä. Läsnäolon tunnetta kesti ehkä minuutin pari, kunnes se hiipui pois. Odotin sängyssäni hetken, kun seinän takaa alkoi kuulua itkua ja olin aivan varma, että nyt se on oikeasti tapahtunut.

Menin kertomaan tapahtuneesta vanhemmilleni ja siellä äitini istui sängyllä kutomassa sukkia, eikä kukaan itkenyt. Myöhemmin kuulin, että mummo oli juuri sinä yönä ollut erityisen levoton ja matkan jälkeen lainasin kirjastosta saattohoitoon liittyvän kirjan ja siinä oli maininta tästä. Mikäli kuoleva kokee, ettei pääse enää hyvästelemään läheisiään jotka ovat toisella puolella maailmaa, voi hänen sielunsa käydä ”vierailulla”.

En ole vastaavaa koskaan kokenut, mutta haluan ajatella sen hyvästelynä. Mitä koputukset, ruuvi ja itku sitten oli, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että Kuuban matkalla tapahtui ihan tarpeeksi hämmentäviä asioita ja siksi matka on erikoisin, jonka olen koskaan tehnyt.

Kuuban matka meinasi kaatua useaan otteeseen jo ennen matkaa ja silloin oli jo paha aavistus, että mitähän tulee matkan aikana oikein tapahtumaan kun matkaa niin estetään. Samoin peruuntui toinen Karibian matka Guadeloupelle ja suunnitellun matkan aikoihin koirani kuoli, Floridankin matka peruuntui (silloin ei kukaan onneksi kuollut).

Viimeksi kun olimme Dominikaanisessa Tasavallassa, onnitteli hotellin työntekijä minua viimeisenä päivänä raskaudesta ja vastasin jälleen kerran, kiitos mutta en ole raskaana. Kun olimme parin päivän päästä kotiutuneet, olin että hetkinen ja teinkin positiivisen raskaustestin. Karibia osaa olla hämmentävä!

11 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Aikamoisia kokemuksia!

    Me kävimme aikoinaan myös Columbuksen hautausmaalla Havannassa käydessämme. Me päätimme taksin sijaan mennä kävellen ja tutustua ympäristöön myös vanhan kaupungin ulkopuolella. Näyttävä hautausmaa tosiaan. Me emme tosin saaneet opasta, joten ehkäpä käytännöt vaihtelevat päivästä riippuen. Itselläni kaikkein mieleenpainuvimmat hautausmaat taitavat löytyä Buenos Airesista.

  • Elina

    Buenos Airesissa on varmasti pikkusen hienoja hautausmaita! Ajattelin kyllä itekin ensin, ettei me opasta tarvita, sillä enhän tunne ketään Kuubalaisia, mutta hautausmaalle oli haudattu ainakin Havanna Clubin perustaja, joku presidentti ja kuuluisan kuubalaisen bändin laulaja. Muita ei jäänyt mieleen, onhan käynnistä jo 5 vuotta aikaa.. 😊

  • Pirkko

    Ei nyt ihan jokaisessa kohteessa, mutta aina silloin tällöin tulee poikettua paikallisilla hautausmaillakin. Ihan vaan "neutraalisti", eli ilman mitään liittymiä läheisten todellisiin tai pelättyihin kuolemiin 🙂
    Pere Lachaise Pariisissa ja Recoleta Buenos Airesissa ovat olleet sen verran maailmanluokan kohteita, että ne nyt ainakin ovat jääneet mieleen. Mutta myös pieni hautausmaa Keski-Amerikassa, jonka porttisyvennykseen oli jätetty koiran ruumis (hautausmaa oli ihmisille, ei lemmikeille) – jotenkin hätkähdyttävää suomalaiselle.

  • Teija / Lähdetään taas

    Mekin käytiin tuolla Havanan hautausmaalla. Hautausmaat kertovat tosiaan paljon paikan kulttuurista. Japanissa myös muistan käyneeni hautausmaalla, ja sekä Lattareissa että Aasiassa kuolemaan suhtaudutaan niin eri tavalla kuin Suomessa. On kyllä kiinnostavaa!

  • Elina

    En itsekään arjessa käy täällä Suomesssa hautausmailla, mutta usein ulkomailla jos hautausmaa osuu matkan varrelle, on siellä kiva piipahtaa ja käydä katselemassa. Tämänkin piti olla vain tällainen katselukierros, mutta saikin syvemmän kokemuksen. Kuulostaa siltä, että Keski ja Etelä-Amerikassa olis aika paljonkin näyttäviä hautausmaita. Pitääpä joskus käydä, kun sinne päin joskus vielä pääsee!

  • Elina

    Totta tuokin! Että kuinka kuolemaan suhtaudutaan eri kulttuureissa, kiinnostavaa! 🙂 Eikä Suomessa oikeastaan juuri kuolemasta puhuta, nyt kun miettii…

  • Paula - Viinilaakson viemää

    No hui, olipahan jännää luettavaa. Tuli mieleen tuossa, että ilman tuota opasta ette varmaan olisi saaneet hautausmaavierailusta noin paljoa irti. Hyvä idea mennä sinne oppaan kanssa. Minä tykkään myös käydä hautausmailla matkoillani. En nyt ihan aina mutta aina välillä tulee käytyä. Niissä on jotain rauhoittavaa ja mielenkiintoista.

  • Anna K. - Kaukaa haettua

    Mä ole käynyt tuolla samalla hautausmaalla Havannassa ja nähnyt myös tuon lasta toivovien haudan. Eipä ole itselleni silti lasta siunaantunut, ois varmaan pitänyt toivoa ensin miestä. 🙂
    Todella mielenkiintoinen tämä sun koko juttu ja varsinkin että sait viestin juuri lapsen saatuasi! Tämmöset yliluonnolliset jutut on ihmeellisiä!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *