Retki maaseudulle Dominikaanisessa Tasavallassa

Haluan matkoillani mahdollisuuksien mukaan myös kokea jotakin paikallista, joten Punta Canan rantojen ulkopuolelle oli päästävä ja valitsimme puolipäiväretken maaseudulle. Avokuorma-auto haki meidät aamulla hotellilta ja ei mennyt kauaa, kun taivas muuttui tummanharmaaksi ja sää sateiseksi, olipa hyvä päivä lähteä pois uima-altaalta. Ajelimme kohti maaseutua, jonka teiden varsilla näkyi hevosia, lehmiä, kanoja, aaseja, koiria, kissoja, sikoja.

Saavuimme paikalliseen kylään, missä oppaamme kertoi paikallisten tavasta elää maaseudulla. Pihapiirissä asui useita perheitä, oli yhteiset vessat ja keittiö pihapiirin eri rakennuksissa. Vieressä oli myös paikallinen kyläkoulu, missä pääsimme käymään. Bussissa matkalla kylään, varmistin mieheltäni että ottihan hän käteiset mukaan!? Lompakko oli kyllä mukana, mutta käteiset olivat jääneet toisen repun taskuun hotellille. Se oli hirveän nolo tilanne, sillä olisin todella mielelläni tahtonut lahjoittaa tälle kylälle hieman rahaa ja meillä ei ollut yhtään mitään mukana, mitä oltaisiin voitu antaa. Siitä jäi huono omatunto.

Dominikaanisessa tasavallassa lapset aloittavat koulun 5-vuotiaana ja jatkavat peruskoulua 18-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen siirtyvät joko collegeen tai high schooliin. Saavuimme kyläkoulun ainoaan luokkaan, missä oppilaat nousivat ylös tervehtimään vierailijoita. Heillä oli koulupuvut päällä ja parhaillaan aamupalahetki, jonka valtio heille joka aamu tarjoaa (sämpylä). Koska koulu on niin pieni, koulua on kahdesti päivässä: klo 8-12 ja 12-17. Yhdessä luokassa opetetaan kahta eri ikäluokkaa samaan aikaan ja siksi luokassa osa pulpeteista on käännetty toiseen suuntaan, sillä toisella seinällä on ylemmän luokan opetustaulu ja toisella seinällä muun luokan opetustaulu.

Osalla lapsilla on 1-3 km kävelymatka kouluun, koulubusseja ei ole, sillä kaikki bussit jotka maahan saadaan, menevät turistien kuljettamiseen. Olen aina toivonut pääseväni käymään paikallisessa koulussa ja tämä oli mieleenpainuva kokemus, nähdä ominsilmin ja etenkin kuulla, minkälainen pieni kyläkoulu köyhässä maassa on ja minkälaista elämää he elävät. Esimerkiksi nenäpäivä keräyksen kautta, voidaan lahjoittaa ympäri vuoden tämän kaltaisiin kohteisiin ja koska käteisemme jäi hotelliimme, lähetin tätä kirjoittaessani tekstiviesti lahjoituksen juuri nenäpäivä keräykseen – tässä linkki lahjoitukseen, jos sinäkin tahdot auttaa pienelläkin summalla.

Pienestä kylästä jatkoimme seuraavaan paikkaan, pieneen pienviljely kohteeseen. Oppaamme esitteli eri tuotteita, mitä seudulla viljellään. Ensin oli vuorossa kahvipavut, joiden punaiset pavut kasvoivat viereisissä puissa. Meille esiteltiin paikallinen mikro, eli avotuli jolla valmistetaan kaikki. Infotaulussa kerrottiin Suomalaisten juovan eniten kahvia maailmassa asukaslukuun nähden, pohjoisten maiden pimeiden vuodenaikojen vaikutus näkyy selvästi kahvin kulutuksessa.

Seuraavaksi saimme maistaa, miltä kaakaopapu maistuu, maku oli aika jännä. Ensimmäistä kertaa reissun aikana saimme maistaa myös paikallista terveysjuomaa mamajuanaa, se jäi myös meidän viimeiseksi kerraksi, sillä Saonan päiväretkeltä ostettu pullommehan räjähti kotona, ennenkuin ehdimme sitä maistaa. Esittelyssä oli myös banaanit, kookos ja sen rasva, mitä voi käyttää todella monipuolisesti, niin syömiseen, iholle, hiusten pesuun jne. Plantaasilla kasvoi myös vanilijaa ja sokeriruokoa.

Retki ei ollut kovinkaan paljon taaperon mieleen, ensimmäistä kertaa ikinä reissussa alkoi kuulua – haluan pois täältä, mennään jo, mennään jo, mennään jo… 🙂 Vielä oli jaksettava pienen esittelykierroksen, sillä saimme seuraavaksi mennä tutustumaan paikalliseen kotiin. Pihapiirissä oli paljon kauniita kukkia, ulkovessan takana seisoi hevonen, pellolla tallusteli pari possua, kukkoja, kanoja, tipuja ja kissoja.

Pienen näköinen tupa oli yllättävän tilava sisältä, sinne mahtui oleskelu aula, 4 makuuhuonetta, kylpyhuone ja erillinen keittiö.

Oppaamme esitteli myös sikarin rullaamista aika lyhyesti ja mies oli hieman pettynyt, kun odotti että olisi päässyt kokeilemaan sikarin rullaamista täällä sikarin ja rommin valtiossa. Kierroksen päätteeksi saimme vielä maistaa paikallista kaakaota, sokeriruokoa ja pääsimme käymään pienessä puodissa, missä myytiin juuri näitä paikallisia tuotteita. Tämän jälkeen saimme välipalaksi rommikolaa ja ananasta, nam!

Aurinkokin oli alkanut paistaa ja taapero oli tyytyväinen kun pääsi takaisin kuorma-autolle ja lähdimme täältä käymään paikallisella rannalla, Macaolla. Macaolla oli parhaillaan rakenteilla ensimmäinen hotelli, joten turisteja siellä ei vielä hirveästi ollut. Muu perhe päätti jäädä rannan alkupäähän odottelemaan, siksi aikaa kun lähdin kävelemään rantaa pitkin. Näin kauempana rannalla yksinäisen palmun, joten lähdin kävelemään sitä kohti. Välillä kävelin hiekassa ja välillä aallot löi jalkoja vasten rantaviivalla, tuntui että merenkäynti oli tällä rannalla hieman kovempaa, ainakin oli isoja aaltoja. Itse ranta oli rauhallinen, jonkin verran ihmisiä, palveluitakaan ei ollut muutamaa rantakahvilaa lukuunottamatta, mutta kaupustelijoita oli.

Puolen tunnin päästä palasin takaisin autollemme ja kerroin innoissani miehelleni törmänneeni ihanaan palmuun. Lähdimme takaisin hotelliimme. Onneksi jäätiin kyydistä viimeisenä pois, sillä tyttö nukahti pomputtelevaan kyytiin ja nukkui sen kyydissä hyvät päiväunet. Olimme hyvissä ajoin perillä hotellilla, joten kerkesimme vielä nauttia useamman tunnin auringosta uima-altaalla retken jälkeenkin. Illalla hotellilla oli Dominikaaninen ilta ja hotellin alueelle alkoi iltapäivällä ilmestyä lukuisia paikallisia käsitöiden myyjiä. Olin iloinen, että sain kokea Dominikaanisesta Tasavallasta edes pienen aidon palasen maaseuturetken muodossa, hotellielämän lisäksi 🙂 Tällaiset retket jää aina parhaiten mieleen, kun saa kosketuksen sellaiseen elämään, mikä on meidän itsestäänselvästä arkipäivästä poikkeavaa ja missä moni asia tehdään edelleen ruohonjuuritasolla.