Hetki ennen koronaa

Helmikuu 2020

Se oli lomamme viimeinen päivä Dominikaanisessa tasavallassa, kun rentouduimme uima-altaalla ennen koneemme lähtöä takaisin Suomeen. Puoliso uiskenteli tyttäremme kanssa, kun makasin aurinkotuolilla ja annoin ajatusten vain virrata. Meillä oli niin ihana loma, että harmitti todella paljon palata takaisin Suomeen. Usein luovuuteni pääsee valloilleen, kun annan itselleni aikaa pysähtyä. Se tapahtuu usein pitkillä metsäretkillä tai sellaisilla matkoilla, jolloin vähennän huomattavan paljon tai poistan kokonaan ulkopuolista tietotulvaa. Meidän viikko oli totaalisesti no brain loma, pää tyhjennetty kaikesta ylimääräisestä ja keskityn vain tähän hetkeen. Sitten niitä ajatuksia alkoi vain tulla, taka vasemmalta, ovista ja ikkunoista.

Mietin elämääni, mietin mihin elämään palaan. Olin toki miettinyt näitä jo pitkään, mutten ollut tullut mihinkään lopputulemaan. Olin havahtunut kärsiväni jonkun tyyppisestä kolmenkympin kriisistä, muutama vuosi vain jälkijunassa – vaikka olin jo ehtinyt todeta, ettei kolmenkympin kriisiä ole omalle kohdalleni onneksi osunut. Nyt mietin, mitä haluan? Halusin todella kipeästi jotain muutosta elämääni, mutten tiennyt yhtään että mitä. Mikä se juttu on? Mihin suuntaan kulkisin? Olin jo aloittanut yhdet opinnot, jotka eivät kuitenkaan ottaneet tuulta purjeisiin. Olin valmis jättämään ihan kaiken taakseni, paitsi puolisoni, tyttäreni ja koirani. Aloittamaan ihan kaiken alusta, räjäyttämään koko elämäni katsoakseni, mitä sieltä enää elämääni mukaan ottaisin. Näitä asioita olin pyöritellyt jo ehkä liian kauan, ennen matkaa.

Vaikka mietinkin lähinnä vain omaa elämääni, puski jostain idea ihan pyytämättä myös puolisolleni (johon hän ei ottanut mitään kantaa). Mielestäni hän olisi luonteeltaan ja ammattiosaamisen taustaltaan sopiva liikennelentäjäksi. Mutta, mitä olen itse aina tahtonut tehdä? Olen halunnut asua Lapissa ja edes hetken ulkomailla. Miksi nämä olisivat mahdottomia, miksei niitä pystyisi jollain tavalla toteuttaa? Olen haaveillut aina matkailualasta, miksen voisi edelleen opiskella sitä ihan vaikka vain omaksi ilokseni? Siinä hotellin uima-altaalla maatessani mietin, että olisi mielenkiintoista työskennellä majoituspalveluiden parissa. Kotiin palattuani tutkin tuntikaupalla eri koulutusvaihtoehtoja ja paikkakuntia, joista sopivin löytyi Rovaniemeltä monimuoto-opiskeluna, eli välttämättä muuttoa Lappiin ei edes vaadittaisi eikä nykyisen alan jättämistä, olisihan se mahdollista hankkia toinen ammatti päätyön rinnalle.

Olen myös kiinnostunut retkeilystä, joten siihen liittyen myös luontomatkailu tuntui omalta jutulta. Näin se mieli alkoi siinä altaan reunalla sittenkin kirkastua tulevaisuuden suhteen, olisiko tämä se juttu? Olihan nämä ajatukset käyneet mielessä jo lähemmäs kymmenen vuoden ajan, täytyyhän niissä nyt joku alitajuinen viesti olla mukana? Kotiin lähtiessäni tiesin jo hieman paremmin omalta tuntuvan suunnan. Luontomatkailussa yhdistyisi parhaimmassa tapauksessa nämä kaikki, matkailuala, luonto ja pohjoinen, voisiko sopivampaa komboa löytyä?

Nyt tulee se mutta. Ei ison elämänmuutoksen tekeminen ole mikään läpihuutojuttu. Se vaatii valtavasti rohkeutta, hyppäämistä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, monen asian taakse jättämistä ja lähtemistä täysin kohti jotain uutta. Se vaatii tekoja, edes ensimmäisen konkreettisen askeleen kohti päämäärää. Mutta minulla on myös perhe, jonka tulisi sitoutua ja hypätä mukaan omaan unelmaani. Välillä olen valmis myymään vaikka talomme muutoksen vuoksi ja samaan aikaan en halua lähteä kylästämme yhtään mihinkään. Vaikka ajatukseni ja suunnitelmani usein isoja ja joskus aika impulsiivisia ovatkin, löytyy minultakin jarru. Ensimmäinen huoli muutoksesta olisi lapsen isovanhempien jääminen kauaksi, toinen päiväkodin aloittaminen uudella paikkakunnalla, kolmas puolisolle uuden työn löytäminen, neljäs kaikkien uusien verkostojen rakentaminen aivan muualla. Kaiken lisäksi alkuvuoden opinnot näyttivät, ettei minulla riittänyt energiaa työssäkäynnin ja lapsen hoidon lisäksi opiskeluun, vaikka kuinka olisin halunnut saada opintoja eteenpäin, ne olisivat vaatineet ylimääräistä aikaa, jota ei ollut.

Olisinko sittenkään vieläkään valmis? Kuulostaako nämä vain hyviltä ajatuksilta, mutta tosipaikan tullen meneekin häntä koipien väliin ja totean, että täällä kotona ja Pohjanmaalla on kaikki tarpeeksi hyvin, sittenkin. Ja onhan elämä täällä kunnossa, ehkä liiankin kunnossa ja siksi kaipaan jotain muuta. Tiedän, että hyppäämällä oman mukavuusalueen ulkopuolelle kehittyy kaikkein eniten ja asioilla on aina tapana järjestyä. Täällä on nyt kuitenkin molempien vakituiset työt, talo ja kaikki. Olin sittenkin takaisin lähtöpisteessä. Siinä haaveilu lähtöpisteessä, ilman yhtäkään konkreettista muutosta mihinkään suuntaan.

Kun palasimme lomalta kotiin, tuli seuraavana päivänä elämäämme aivan odottamaton yllätys. Sellainen, joka pyyhki kertaheitolla kaikki ajatukset pois opiskelusta, muutosta ja kaikista suurista muutoksista. Olin raskaana. Kaiken tämän jälkeen tuli vielä heti perään korona, joka viimeistään pyyhki kaikki haaveet matkailualasta, lentämisestä, ulkomaille lähdöstä ja kaikesta siihen liittyvästä. Korona iski näihin kaikkiin haaveisiin. Matkailuala nousee tästä vielä, mutta juuri nyt ei ole oikea aika lähteä sille polulle, kun alaa riepottelee maailmanluokan kriisi. En tiedä edelleenkään mitä tehdä, mutta olen saanut aikalisän miettiä.

Vajaa neljän kuukauden kuluttua matkan jälkeen…

Pysähtyminen on tehnyt hyvää. Matkustaminen ja ajatukset matkailualasta ovat jääneet aivan johonkin todella kauas (vai painuneet vielä syvemmälle alitajuntaan?), olen saanut tilaa aivan uusille ajatuksille nyt kun olen jättänyt matkustamiseen liittyvät ajatukset kokonaan tauolle. Olen alkanut näkemään uusia mahdollisuuksia ja saanut uusia mielenkiinnonkohteita ja niiden myötä myös uutta suuntaa elämääni, eikä matkailuala kuulu sittenkään niihin suunnitelmiin. Haluan täydentää sitä mitä jo on, sen sijaan että rakentaisin kaiken ihan alusta. Olemme tänä aikana laittaneet omaa pihaa kuntoon ja sen myötä kotona viihtyminen on lisääntynyt. Olemme retkeilleet koko kevään ahkerasti ja olen myös löytänyt todella monta uutta ulkoilureittiä ihan omasta kylästämme, joten kiintymys tähän paikkaan on vain vahvistunut. Olemme myös mökkikuumeilleet jälleen kerran koko kevään ja oma mökki onkin yksi päämääristä tulevaisuudessa. Asiat ovat kummasti paljon selkeämpiä nyt, ehkä selkeämpiä kuin koskaan aiemmin, niitä sen enempää tässä kuitenkaan avaamatta. En enää ole levoton tulevaisuuden suhteen sillä nyt ja tässä, elämässäni, kotona ja Pohjanmaalla on kaikki riittävän hyvin.  Mutta tiedän, että vielä tulee se päivä, kun jälleen mietin uudestaan, mitä jos.