Syötteen Ahmankierros kesällä, juhannuksen 1 yön minivaellus

Rinkka oli pakattu mutta lähtöpäivänäkään ei ollut varmuutta siitä, minne päin pohjoista lähdemme. Tarkoitus oli viettää juhannusta jossain vaeltaen, mutta kohde oli edelleen epäselvä. Lopulta päädyimme Syötteelle ja parkkipaikallakaan emme edes vielä tienneet mille reitille lähdemme. Lopulta päädyimme johonkin ja se oli Ahmankierros.

Olin pitkään halunnut käydä Syötteellä, mutta sille ei ollut jostain syystä aiemmin löytynyt sopivaa rakoa. Olimme alun perin menossa muualle, mutta tulin epävarmaksi siitä kuinka jalkani kestäisivät pidemmän vaelluksen näin kylmiltään harjoittelematta, sillä polveni/jalkani välillä kiukuttelevat. Lopulta en halunnut ottaa riskiä ja päädyimme tekemään kevyemmän vaelluksen ensialkajaisiksi.

Syötteellä on ihan mielettömän paljon reittivaihtoehtoja kun lasketaan Syötteen kansallispuiston ja Iso-Syötteen retkeilyalueet yhteen. En millään osaisi omin päin valita reittiviidakosta mihin lähteä. Tarkasta suunnittelijasta olen koko ajan muuttumassa enemmän spontaanimmaksi, enkä jaksa selvittää kovin paljoa etukäteen.

Niinpä marssimme Syötteen luontokeskukseen, mistä saimme hyvät vinkit ja pääsimme vihdoin matkaan. Luontokeskuksesta suositeltiin Ahmankierrosta 1 yön vaellukselle. Ahmankierros on 17 km pitkä, mutta tekemällä koukun Ahmakalliolle tulee kokonaispituudeksi n. 21 km.

Ahmankierros Syötteen kansallispuistossa

Lähdimme matkaan Syötteen luontokeskuksen pihasta, reitti on leveää ja helppokulkuista ja alkoi melko pian alamäellä. Reitti kulkee ensin metsässä ja kilometrin jälkeen tulee jo Annintupa ja Anninkoski, vielä ei ollut tauolle tarvetta sillä rinkka oli yllättävän kevyt 1 yön vaelluksella.

Säikähdin suon laidalla olevaa hirvipatsasta ja jonkin verran maastopyöräilijät pyöräilivät ohitsemme, kunnes sekin liikenne loppui. Syöte nimittäin on erittäin suosittu kohde maastopyöräilijöille. Ahmankierrokseen on hiljattain tullut reittimuutos niin, että osa siitä rauhoitetaan maastopyöräilijöiltä, mutta toistaiseksi maastopyöräilymerkit löytyvät vielä puista.

Ahmankierros suositellaan kuljettavan myötäpäivään mutta luontokeskuksessa suositeltiin, että kulkisimme sen vastapäivään. Odotimme koko ajan koska tulisi suuret nousut, mutta niitä oli koko ajan vain lievästi niin ettei niitä juuri edes huomannut, ehkä juuri siksi kuljimme sen vastapäivään ja koimme vain lievemmät nousut. Hyttysiä pörräsi jonkin verran ympärillä mutta jättivät hyvin rauhaan kun käytti offia.

Ahmankierros kulkee suurimmaksi osaksi metsässä, Syöte onkin varsin metsäinen puisto. Vaihtuvia maisemia ei kovin paljoa ollut, mutta on jokunen pieni harjunpätkä, suota ja pitkospuita, muutoin kuljimme suurimmaksi osaksi kuusimetsässä. Koiratuvalla on puro, huussi ja autiotupa.

Perillä Ahmantuvalla

Rinkka ei onneksi painanut, mutta henkinen kantti ja kuumuus sen sijaan enemmän. Olimme jo kauan sitten päättäneet tästä juhannusreissusta, mutta poikkeuksellisesti en silti ollut jotenkin valmis lähtemään luontoon. Jalkoja toki painoi ja onneksi emme lähteneet pidemmälle vaellukselle, sillä jalat tuntuivat turpoavan kesän lämmössä sen verran, että kengät tuntuivat hieman pieniltä varpaiden kohdalta.

Se oli hyvä, että testasimme varusteet nyt tällä reissulla ennen pidemmälle lähtemistä ja sain lähteä uusille vaelluskenkäkaupoille reissun jälkeen. Viimeinen 2 km tuntui ikuisuudelta ja kun viimein 2 tunnin patikoimisen jälkeen pääsimme Ahmatuvalle, kastoin jalkani jääkylmään veteen. Parkkipaikalta Ahmantuvalle on matkaa 8,2 km.

Jos aikoo lähteä pitkälle patikalle, on hyvä ajaa kengät hyvissä ajoin sisään ja varmistaa, että kengät on tarpeeksi isot sillä jalan turpoessa ja rinkan painaessa esim. alamäessä painautuu varpaat helposti kengän kärkiin, jolloin patikoimisesta leikkaantuu samantien nautintoa pois.

Ahmantuvalla on puuliiteri, avoin kota, varaussauna, kaivo (jonka vesi on sameaa eikä tutkittu: otimme veden suoraan purosta), huussit, koirankopit, autiotupa ja varaustupa. Autiotuvassa on kaksi parvea, useita pöytiä, hella ja kaasuliesi.

Ahmantuvan pihapiiri on iso ja sinne mahtuu hyvin useita telttoja pystyttämään. Me olimme matkassa riippumatoilla ja niillekin löytyi sopivat puut. Leiri pystyyn, ruokaa kaasukeittimellä, kuivat sukat jalkaan ja hieman huilaamista.

Asteita oli vain +19 mutta silti ilma oli todella hiostava, patikoidessa hiki valui kaulaa myöden ja olin vain iloinen että kaloreita kului, sillä se laittoi liikuntamotivaatiota taas käyntiin. Leirissä tuntui päivän patikka jaloissa.

Ahmakallion näköalatorni

Koska vietimme yötöntä yötä, pystyimme patikoida vaikka yötä myöden jos vain halusimme. Lähdimme iltasella käymään Ahmakallion näköalatornille, onneksi tällä kertaa ilman rinkkoja sillä jaloissa tuntui edelleen.

Reitti alkoi metsäpolulla heti nousten, tuli suo ja rakkakivet. Jostain puiden välistä pilkahti ohuen viirun verran vaaramaisemia, mutta ei kehuttavasti. Osa kivistä oli todella heiluvia, joten sai varoa jalkojansa ettei nilkka nyrjähtänyt kivien liikkuessa. Myös reitin pitkospuut oli todella huonossa kunnossa, suurin osa täysin lahonneita. Kun tarpeeksi tuijotti polkua, pystyi nähdä maassa makaavia turkoosin värisiä kiviä. Ne ovat aventuriini jalokiven ja kvartsiitin välimuotoa.

Jos alkuillan loppupätkä oli tuntunut pitkältä, niin tuntui tämäkin 2,2 km (per suunta). Tuntui, että reitti vain jatkui ja jatkui emmekä ikinä saavuttaneet näköalatornia. Manasin useita kertoja mielessäni, että tämä oli sitten viimeinen vaellus pitkään aikaan. En ollut valmistautunut, en henkisesti enkä fyysisesti. Puoliso sai kuulla lukuisia syviä huokailuja selkänsä takana.

Viimein näköalatorni oli edessämme ja lähdimme kiipeämään jyrkkiä rappusia. Tuntui, että Ahmakallion näköalatorni oli jopa hieman vino ja osa nauloista sojotti pystyssä. Ei ollut kovin suurta luottamusta, kun oli nähnyt reitin kunnon. Jalat tutisivat ja kaiteista lujaa pidellen sain itseni ylös huipulle.

Se kannatti, sillä sieltä aukesi koko vaelluksen kivoimmat maisemat. Ahmakallion näköalatornilta näkee Syötteen metsäisen kansallispuiston laajasti ja lisäksi vielä vaaramaisemia.

Paluumatkalla alkoi jalat jo hyytyä, takana oli 12 km patikoimista ja halusin jo suoraan nukkumaan. Kun saavuimme leiriin, tarjosivat varaustuvan asukkaat meille juhannussaunaa jonka he olivat lämmittäneet. Sauna houkutteli sen verran paljon päivän ajomatkasta ja patikasta, että saunaan sitä onneksi päätyi ja kylläpä vaan teki hyvää, harvinaista luksusta metsän keskellä!

Ahmatuvalta luontokeskukseen 10 km

Seuraavana päivänä nukuimme pitkään ja ilokseni huomasin, että muut retkeilijät olivat myös päättäneet tehdä samoin. Itse kömmin makuupussista vasta klo 11 ja aamupalan ja leirin purkamisen jälkeen jatkoimme matkaa.

Reitti alkoi heti ylämäellä ja tuntui, että voimat loppuivat heti. Eilinen tuntui heti pohkeissa ja sää tuntui jälleen kerran nihkeältä. Ei auttanut kuin kävellä eteenpäin ja kun ylämäki loppui, alkoi reittikin helpottumaan.

Keskivaiheen reitti ennen Ylpiäntupaa oli varsin kiva. Metsä oli nättiä ja helppokulkuista ja tuli muutama nätti suon pätkä ennen Ylpiäntupaa missä pidimme pienen tauon. Reitti oli jopa paljon kivempi kuin edellisen päivän Koiratupa-Ahmantupa reitti.

Reitti jatkoi Ylpiäntuvalta Välituvalle vaihtelevassa maastossa, oli ylä ja alamäkiä mutta enää ylämäet eivät tuntuneet missään, enimmäkseen reitillä oli alamäkiä. Reitti oli paikoitellen mutainen maastopyöristä, se kulki hieman väljemmässä metsässä jolloin valoakin oli enemmän. Viimeisen tauon pidimme Välituvalla, jossa oli nuotiopaikka, autiotupa ja pieni suo edessä.

Välituvalla seurasimme hauskaa tilannetta:

Eräs mies oli juuri tekemässä lähtöä. Hän nousi seisomaan laittaakseen kamoja kasaan ja seisoi selkä tulosuuntaan, mistä tuli hiipien toinen mies, joka istahti tämän miehen viereen. Mies vilkuili sanaakaan sanomatta meitä ja vieressä seisovaa miestä. Kun lähdössä ollut mies kääntyi, säikähti hän kirjaimellisesti vieressä istuvaa hiljaista miestä. Mies tokaisi ”kylläpä säikähdin”, vieressä istunut mies vain tuijotti hiljaa. Toinen mies yritti vielä small talkia ja lopulta vaihtoi kieltä ”maybe you speak english?”. Vieressä istuva mies avasi viimein suunsa ”kyllä mie ihan suomea puhhun”.

Tilanne huvitti, koska seurasimme tilannetta sivusta ja tuli olo, kuin olisi komediateatteria katsonut. Päivittelin paluumatkalla hauskaa tilannekomiikkaa ja ei mennyt kauaa, kun huomasin että tämä hiipijä mies käveli takanani. En tiedä kauanko hän oli takanani kävellyt ja kuinka paljon tilannepäivityksestä kuullut.

Välituvan jälkeen yhtyi reitti eilisen päivän reittiin ja kuljimme Annintuvalle asti samaa reittiä. Loppupätkän menimme 300 metriä pidemmän luontopolun kautta, mutta siinä vaiheessa ei jaksanut enää kyltit kiinnostaa. Jalat olivat sen verran väsyneet, että odotin vain autolle pääsyä. Kokonaismatka Ahmatuvalta luontokeskukselle tuli 10 km ja vajaa 3 tuntia ilman taukojen laskemista.

Ahmankierros Syötteellä

Ahmankierroksen, Ahmakallion näköalatornin pistosreitti ja luontopolun kautta kulkiessa tuli reitin kokonaispituudeksi 21-22 km, jonka kuljimme vuorokauden aikana. Oli rankkaa ja manasin monet kerrat että ei enää ikinä mutta samalla se on vain hyvä syy kohottaa kuntoa.

Reitti ei ole hyväkuntoiselle lainkaan rankka, esimerkiksi puolisolla nuo välimatkat eivät tuntuneet missään vaikka hänellä oli painavampi rinkka selässä. Otimme jo tavoitteeksi syksyllä 4 päivän vaelluksen joten toivottavasti se sujuu kestävämmin.

Vettä löytyi hyvin matkanvarrelta, sekä Koira ja Ahmatuvalla on purot, Ylpiä ja Välituvalla emme tarkistaneet vesitilannetta. Mukana ollut koira sai kuitenkin tosi hyvin juotua pitkin koko reittiä.

Mikäli olisimme halunneet jatkaa vielä 2 yön vaelluksella Syötteellä, olisi Ahmantuvalta voinut jatkaa Lomaojaan (6,3 km) ja sieltä Toraslammelle toiseksi yöksi (3,6 km). Toraslammelta takaisin UKK reittiä pitkin Koiratuvalle (4 km) ja loppupätkä samaa reittiä kuin Ahmankierros (4,8 km). Toraslammen taipaleen kokonaispituudeksi tulee silloin 33 km.

Syötteen Ahmankierros oli varsin metsäinen, mutta sopivan pituinen minivaellus yhden yön vaellukselle. Sanoisin, että reitti oli vaativuudeltaan varsin helppo, nousuja on mutta ne tuntuivat lähinnä huonon kunnon vuoksi, nousut ei ole oikeasti jyrkkiä, ei ainakaan vastapäivään kävellessä.

Paluumatkalla kävimme vielä Hotelli Iso-Syötteellä katselemassa maisemia ja kyllä nekin vain olivat hienot! Sanoisin, että hotellin pihasta maisemat olivat lähes yhtä hienot kuin Ahmakallion näkötornin päältä, joten jos haluaa päästä helpommalla… Syötteessä itsessään ei ollut mitään vikaa, oma fiilis oli vain hieman vaisu. Ehkä eniten nautin, kun pääsin vaelluksen jälkeen pizzalle ja Posiolla järveen uimaan, etenkin jälkimmäinen tuntui keskikesän juhlalta.