Fuerteventurassa maastoauto alle ja kohti upeaa Cofeten rantaa

Cofeten ranta on kenties Fuerteventuran kaunein ja kuuluisin. Ranta sijaitsee saaren eteläosassa, Jandian luonnonpuistossa. Cofeten rannalle ei pääse kovin helposti, sillä tie sinne on huonossa kunnossa. Autoa vuokratessa otimme tämän jo huomioon ja vuokrasimme koko viikoksi nelivetoisen maastoauton. Cofeten rannalle kannattaa ehdottomasti Fuerteventurassa suunnata.

Majoituimme Fuerteventuran pohjoisosassa Corralejossa, josta ajaa saaren eteläpäähän n. 2,5 tunnissa. Tiesimme retkipäivästä tulevan pitkä, joten päätimme toteuttaa tämän pidemmän retkipäivän pois alta jo ensimmäisenä lomapäivänä, sillä arvelimme että lapset haluaisivat ennemmin viettää aikaa hotellin uima-altaalla kuin autossa istuen.

Maisemat vaihtui tiuhaan ajaessamme aamuauringossa saaren läpi. Oli karua tulivuorimaisemaa, kuivaa maastoa, kauniita rantoja, korkeita hiekkadyynejä. Morre de Jablen jälkeen siirryimme pienemmälle tielle, joka alkoi mutkittelevasti.

Pian tie muuttui päällystämättömäksi ja tien varressa oli varoituskyltti, jossa varoiteltiin tien olevan päällystämätöntä ainakin seuraavat 19 km.

Tienvarrelta lähti patikointireittejä ja harmitti, että olimme jättäneet lapsen kantorepun hotellille. Toisaalta auton mittari näytti +34 astetta, joten päivä olisi muutenkin ollut turhan kuuma patikoimiseen.

Tie Cofeten rannalle

Morro Jablesta on Cofeten rannalle vain reilu 22 km, mutta matkaan saa varata tunnin ajoaikaa per suunta. Meillä meni 19 km päällystämätöntä tietä ajaessa n. 45-50 min. Matkanteko on hidasta, siellä tiellä on irtokiviä ja matkan edetessä kuopat tiessä lisääntyvät ja suurenevat.

Mies tokaisi ensin, että eihän tämä tie nyt niin paha ole, mutta kun tietä oltiin jonkin aikaa ajeltu, ymmärsimme miksi tänne suositellaan nelivetoautoa. Olimme auton valinnasta iloisia sillä kertaakaan emme kuulleet kivien lentävän auton pohjaan. Yritin autossa kirjoittaa samaan aikaan matkapäiväkirjaa ja käsialasta pystyy helposti todeta, että tie oli todella kuoppainen.

Tien päällä, että myös perillä näkyi paljon myös ihan tavallisia henkilöautoja, joten sellaisellakin pääsee perille. Minkälainen ajokokemus se on, sitä en tiedä mutta järkikin sanoo, että saa ajella todella varovaisesti ja varata matkantekoon vielä enemmän aikaa. Pari autoilijaa luovutti jo reitin alkuvaiheessa ja päättivät kääntyä tieltä takaisin.

On hyvä huomioida, että kaikki autonvuokraamot eivät salli vuokra-autojen viemistä päällystämättömille teille, joten asia kannattaa tarkistaa / lukea autonvuokrauksen ehdoista. Me emme asiaa tarkistaneet, vaan luotimme siihen että maastoautolla saisi painua myös hiukan huonommille teille.

Cofeten näköalapaikka

Mirador de Cofeten näköalapaikka sijaitsee vajaa 7 km ennen Cofeten kylää ja sen hiekkarantaa. Parkkipaikkoja on melko vähän, mutta näköalatasanteella voi pysähtyä joko meno tai paluumatkalla.

Maisemat täältä ovat upeat, näköalapaikalta avautuu maisemat Cofeten pitkälle rannalle ja läheisille vuorille. Täältä tie jatkuu vielä huonokuntoisena eteenpäin ja lapset saikin takapenkillä hyvät naurut pomppuisasta kyydistä.

Cofeten kylään saavuttuamme, kävimme jätskillä pienessä ravintolassa. Ravintola taitaa olla jopa kylän ainut. Tuntui niin upealta olla vihdoin kauan odotetulla lomalla ja lämmössä ihastelemassa maisemia.

Cofeten ranta

Cofeten kultahiekkainen ranta on 50 metriä leveä ja reilu 12 km pitkä. Ranta on syrjäinen, eikä siellä ole lainkaan palveluita. Ranta on luonnontilainen ja koskematon, eikä rannan lähellä ole edes rakennuksia.

Rantaa ympäröi Jandian luonnonpuiston vuoristomaisemat, joiden korkeimmat vuoret kohoavat yli 800 metriin. Näky on kaunis, kultahiekkainen ranta jonka taustalla on tummat vuoret.

Cofeten ranta on rauhallinen ja sieltä puuttuu turistikeskuksien ruuhkaisuus. Valitettavasti tämä kaunis, pitkä ranta on uimakelvoton sen vaarallisten virtausten vuoksi. Cofeten rannalla ei suositella uimista, sillä täällä tuulee aina paljon ja merivirtaus on voimakasta.

Kovat tuulet ja merivirtaukset tekevät siis uimisen Cofeten rannalla turhan vaaralliseksi, eikä rannalla ole rantavahteja. Rannalla onkin kyltti, jossa kerrotaan miten toimia mikäli joutuu merivirtauksen viemäksi.

Cofeten hautausmaa

Cofeten parkkipaikka on suuri, joten sinne mahtuu hyvin autolla. Parkkipaikan vieressä on vanha hautausmaa 1800-luvulta.

Hautausmaa on erikoinen ja melko yksinkertainen. Sitä ympäröi 40 cm korkea kivimuuri, joka estää hiekan pääsyn hautausmaalle. Hautasmaalla on pieniä, puisia ristejä.

Paikalliset rakensivat aikoinaan Cofeten hautausmaan, välttääkseen ruumiiden viemistä kameleilla Pajaran kylään, joka sijaitsee 40 km päässä. Se on siihen aikaan ollut aika pitkä matka siirtää kuolleita paikasta toiseen. Tämän seurauksena tämä pieni hautausmaa rakennettiin tälle paikalle, rannan viereen.

Tie Cofeten rannalle voi olla vähän haastava, mutta rauhallisesti ja huolellisesti ajaen joko henkilöautolla tai nelivedolla, pääsee kyllä perille ja etenkin, jos tien kunto ei tule vasta paikan päällä yllätyksenä.

Perillä näkyi paljon myös pieniä autoja, mutta suosittelen vuokraamaan maastoauton sillä niitäkin näkyi Fuerteventurassa todella paljon. Ja olihan sillä varsin mukava ajella huonoilla teillä eikä vuokrauksen hintakaan ollut kovinkaan paljon henkilöautoa kalliimpi.

Perille kannattaa ajella, sillä Cofeten ranta ja sen maisemat näköalapaikalta ovat upeat! Reissun yleisistä kokemuksista voit lukea lisää täältä. Aikamme olimme rannalla nauttimassa lämmöstä ja maisemista, ennen kuin lähdimme ajelemaan hissukseen takaisinpäin kohti saaren pohjoisosaa.

16 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Tuo Cofeten ranta näyttääkin kyllä todella upealta, en yhtään ihmettele, että on kuuluisin ranta Fuerteventurassa. Oikeastaan jo reitti tuonne näytti todella hienolta. Myös hautausmaa näyttää kiinnostavalta. Tuo tosiaan on hyvä kuitenkin muistaa, että kaikki autovuokraamot eivät varmasti tuonne menemistä salli.

    • Elina

      Cofeten ranta on kyllä kaunis! Ja itseasiassa ehkä jopa hieman erilainen kuin mihin olen muualla aiemmin törmännyt. Teki hienon kontrastin kultahiekkainen ranta ja tummat vuoret. Luulen, ettei kovin moni ole lukenut ehtoja tai jos ovat, ovat ehkä kuitenkin lähteneet kuten me (en tosiaan tiedä, minkälaisia ehtoja meidän autossa oli…) Yksi hinausauto oli reitin varrella myös ja muutama kääntyi takaisin joten ehkä jotkut ovat sitten varovaisia, kun on vuokra-auto alla.

    • Elina

      Tällä rannalla ei näkynyt surffareita ollenkaan, ainakaan tällä kertaa kun me oltiin. Muilla rannoilla kyllä sitten surffareita oli 🙂

  • Eveliina / Reissukuume

    Upea ranta! Ymmärrän täysin, miksi halusitte suunnata tuonne. Ensimmäisenä tuo rannan ja hautausmaan ”yhdistäminen” tuntuu vähän oudolta, mutta perimmältään tuossa onkin näköjään ollut ihan järkevät perusteet 🙂

    Ps. Kai Jari ajoi koko matkan? 😀

    • Elina

      Haha, kyllä Jari ajoi koko matkan, onneksi ! 😀 mutta liikenne Fuerteventurassa oli sen verran rauhallista, että olisin itsekin uskaltanut (kerrankin) ajaa. Nyt tosin manuaalivaihteinen auto, niin hyvä etten ollut ratissa.

  • Mari / Maailma kotina

    Me yleensä ollaan vuokrattu halvin kottero, mutta nyt täällä St Johnilla Neitsytsaarilla niin järkkyjä ylämäkiä ja neulansilmämutkia, että neliveto pakollinen.

    • Elina

      Joo pienellä autolla pärjää mainiosti, ite vaan tykkään jotenkin turvallisuuden kannalta ajaa aina isommalla autolla (meillä ollut aina joku keski-kokoinen auto) ja vähän kattoa, kuinka vuoristossa ajelee jne. Sellaiseen kohteeseen en enää pienellä autolla ajaisi. Färsaarilla meinasi pieni auto hyytyä useamman kerran ylämäkeen 😀

    • Elina

      Tämä oli kyllä ehdoton paikka, mihin halusin lähteä. Oli myös pieni pelko, että mitä jos saisimme lentokentältä / lentokoneesta koronan kun sitä oli niin paljon liikkeellä ennen meidän reissua. Odotin koko viikon, saisinko oireita ja siksi halusin toteuttaa näitä pakollisia nähtävyyksiä heti alkureissusta, siltä varalta jos sairastuisi. Ei sairastettu reissun päällä onneksi, korona sairastettiin lopulta vasta reilu 2 viikkoa reissun jälkeen 😀 mutta joo, lähti vähän sivuteille tämä höpöttely, mutta saahan sitä reissussa aina varovaisesti ajella. Meillä mies hoitaa ajamiset ulkomailla, ite oon enemmän arempi kuski.

  • Sanna I Seven Seas

    Meillä jäi harmillisesti käymättä täällä Cofeten rannallta, vaikka se oli meidän toivelistalla. Huomattiin etelään ajaessa että aika ja päivänvalo ei vain yksinkertaisesti riitä. Ja nyt kun luin tämän niin oikeastaan ihanaa, ettei edes yritetty meidän pienellä autolla neljän aikuisen kanssa, hahaha 😀

    • Elina

      Haha, se on aina lohduttavaa kuulla, jos joku paikka on jäänyt harmittamaan kun ei oo lopulta sinne päässytkään. Ehkä nytkin kävi niin, että parempi ettette pienellä autolla tuonne lopulta menneet 🙂

  • Virpi/ Virpin Maailma matkablogi

    Upea ranta, kannatti nähdä vaivaa että pääsitte rannalle viettämään päivää. Fuerteventura on monesti pyörinyt vaihtoehtona, kun olen Kanarian lomia katsellut, täytyypä perehtyä noihin muihinkin kirjoituksiisi saarelta.

  • Tiina Johanna | Kookospalmun Alla

    Ihana ranta! <3 Tulee ihan mieleen meidän kotisaaremme Kap Verdellä. Kanariansaaret ja Kap Verden saaret muistuttavat kyllä paljon toisiaan ja jokainen saari on keskenään erilainen. Itse rakastan toki vehreyttä, mutta upeat rannat ja meri vievät aina voiton tämän rantatytön kohdalla, heh. Kiva lukea näitä vinkkejä, ollaan pohdittu matkaa Fuerteventuralle ensi vuonna! 🙂

    • Elina

      No Kap Verde ja Kanariansaaret sijaitsee yllättävän lähellä toisiaan, ei ihme että muistuttavat paljon toisiaan! 🙂 Joo täällä ei puita ja vehreyttä juurikaan näkynyt ! 😀

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *