Kuuba, pysäyttäviä kokemuksia

Lomailin Havannassa viikon ja kun vuorokauden matkustamisen jälkeen vihdoin laskeuduin Havannan lentokentälle, ei koneen alapuolella odottanutkaan tyypillistä pääkaupungin suurta valomerta, vaan näkynä oli lähes pimeä kaupunki, jossa yksittäisiä himmeitä katuvaloja näkyi vain siellä täällä. Lentokentällä oli vastassa minihameisiin ja verkkosukkahousuihin pukeutuneet naisvirkailijat. Saapuessani Kuuban maaperälle, sain heti herättävän kokemuksen siitä, kuinka köyhään maahan olin juuri saapunut. Kuubassa maksetaan keskimäärin n. 20 € kuukausipalkkaa, paikallisilla on oma valuuttansa CUP ja turisteilla omansa CUC. Kun suuntasin lentokentällä rahanvaihtopisteeseen, tein virheen joka ei toiste toistu. Annoin laskematta koko setelinipun virkailijalle ja sillä välin kun kaivoin laukkuani, veti hän itselleen sata euroa sivuun. Olin hetkeä aiemmin laskenut rahani moneen kertaan maahantulolomakkeeseen. Tajusin koko asian 5 sekuntia koko hämmentävän episodin jälkeen, mutten voinut todistaa mitään, joten annoin keskellä yötä sadan euron olla. Sain ensimmäistä kertaa elämässäni maistaa huijauksen makua matkalla.

Pakokaasupilviä mopon ja bussin välissä

Musta pakokaasupilvi

Havannan kaduilla haisi paikoitellen pahalta, kadun varsilla oli suuria jätekasoja jotka mätäni kuumuudessa ja autojen pakokaasut leijailijavat kaduilla niin paksusti, että oli paikoitellen melkein vaikea hengittää. Havannan autokanta on tunnetusti vanha, 50-luvun jenkkiautoja ja ladoja näkyi yleisesti katukuvassa. Autokorjaamoja oli paljon ja mietinkin, että täällä olisi katsastajalla töitä, ei varmasti yksikään auto menisi Suomen mittapuulla läpi. Kaikissa autoissa ei ollut turvavöitä, onneksi liikennettä on vähän ja ajonopeudet maltillisia. Kun istuin erään ladan takapenkillä, tunsin kengänpohjia polttavan tulikuuman pakoputken, toisessa autossa vinkui jakohihna, hyytyneitä autoja näkyi päivittäin. Autojen hinnat ovat maassa korkeita paikalliseen palkkaan nähden, yksi romulada voi maksaa 15 000 CUC ja jenkkiauto 20 000 CUC (12-16 tuhatta euroa), 10 vuotta vanha toyota 60 000 CUC – sitä en tiedä, mitä hinnat ovat paikallisten omassa valuutassa. Paikallisten on tehtävä vuosia töitä saadakseen jotain, minkä me Suomalaiset pystymme ostamaan ”tuosta noin vain”. Vaatteiden ja kenkien ostamiseen on tienattava 5 kuukauden palkka, lasten vaipat ja maidonkorvikkeet on kalliita. Elämä on täällä vaikeaa, kun ei ole rahaa. Turistien suosima Varadero on Kuubalaisille niin kallis paikka, ettei heillä itsellään ole varaa mennä sinne.

Kuuban matkasta olen hyvin kiitollinen siitä, että matkustin sinne juuri vanhempieni kanssa, sillä äitini matkustustapa teki matkasta hyvin erilaisen ja juuri niin opettavaisen. Kuubassa osataan hyvin kerjätä, mutta meillä ei ollut mihinkään kiire, joten aina silloin tällöin pysähdyimme kuuntelemaan mitä paikallisilla oli meille asiaa. Tapasimme mm. Kuuban mestaruuden voittaneen nyrkkeilijän ja paikallisen mekaanikon joka yritti kalastaa kahdelle lapselleen ruokaa öljyisestä vedestä. Hänellä ei ollut varaa veneeseen, jotta olisi voinut mennä kalaan hieman kauemmaksi.

Jo nuorena äiti opetti, että matkustaessa köyhään maahan on mukaan otettava pieniä tavaroita, joita voi antaa kerjäläisille ja lapsille rahan sijasta. Moni aikuinen ja lapsi ilahtui, kun sai esim. välipalapatukan, mehua tai korvakorut, muistan vieläkin heidän iloisen reaktionsa. Äitini jalanjäljissä ojensin eräälle kerjäläiselle saippuan, mutta hän jäi vain hölmistyneenä pyörittelemään saippuaa eikä ainakaan silminnähden ilahtunut lahjastani, hän olisi halunnut parranajovälineet saippuan sijasta. Äiti pysähtyi heiluttamaan iloisesti kättä paikallisille lapsille, mutta valitettavasti kohtasimme keskellä kirkasta päivää myös väkivaltaa kadulla, kun mies yritti lyödä naista ja lapsia.

Moni asia jotka on meille aivan itsestäänselvyyksiä ei täällä sitä ole. Suomessa melko varmasti jokaisella on varaa ostaa kokispullon. Olimme juuri käyneet kaupassa ja ostaneet majapaikkaamme juotavaa, kun tiputimme kokispullon vahingossa maahan. Kun pulloon tuli reikä ja se lähti vuotamaan, riensi paikallinen mies nopeasti apuun pelastamaan vuotavan pullon omaan likaiseen pulloonsa. Tuli tunne, että hän näki elämänsä tilaisuuden saada juoda kerrankin kokista.

Kaupoissa oli eri hinnat paikallisille ja turisteille.

Hautausmaalta pois lähtiessä törmäsimme pieneen perheeseen, jonka pojalle annoimme tictoc karkkeja. Poika tuli niistä hyvin iloiseksi ja äitiäni alkoi hetkeä myöhemmin harmittamaan, miksei hän antanut koko karkkirasiaa pojalle. He lähtivät isäni kanssa viimeisenä päivänä perheen luo takaisin antamaan pojalle kokonaisen karkkirasian sekä perheen äidille pienen määrän vaatteita, jotka olin Kuubaan ottanut mukaan, jotta voisin lahjoittaa ne tarvitsevalle. Lahjoittamat asiat olivat meille hyvin pieniä, mutta heille todella suuria. Lapset esimerkiksi leikkivät hyvin vaatimattomilla leluilla.

Taustalla turistien bussit

Paikalliset ovat iloisia ja lämpimiä, mutta osasta kohtaamistamme ihmisistä huokui suru ja katkeruus länsimaista kulttuuria kohtaan, kuinka meillä on kaikki niin paljon paremmin. Kuuba on ollut pitkään suljettu maa ja täältä puuttui kokonaan jopa mainoskyltit kaduilta. Matkamme jälkeen oltiin rajoja avaamassa Amerikkalaisille ja paikallisia tämä pelotti, sillä he eivät pidä lainkaan Amerikkalaisista. Mailla oli sopimus josta Amerikka hyötyi mutta Kuubalaiset, tavalliset ihmiset ei yhtään. He eivät halunneet muutosta, he mm. pelkäsivät että Kuuba menisi pilalle ja muuttuisi samanlaiseksi kohteeksi kuin kaikki muutkin. Eriarvoisuus näkyi myös kaupungin busseissa. Turistien tuli käyttää eri busseja (uusia ja ilmastoituja) kuin paikalliset, eikä kummallakaan ollut asiaa toistensa busseihin.

Kuuban matka opetti arvostamaan meidän kotimaata monella tapaa. Meillä on puhdas ilma, missä on hyvä hengittää ja neljä vuodenaikaa, joita arvostan suuresti. On puhdasta vettä saatavilla eikä sähkökatkokset ole kovin yleisiä. Suomessa on ilmainen koulutus ja hyvä terveydenhuolto, todettakoon että Kuubassakin on ilmainen koulu ja hyvä terveydenhuolto, vaikka pulaa on lääkkeistä ja tarvikkeista. Liikenneturvallisuus on Suomessa niin itsestään selvää, ettei sitä tule edes ajatelleeksi. Meillä on hyvä oikeusjärjestelmä, joka ei salli väkivaltaa. Ei ole pulaa juuri mistään, vaatteita voidaan tarvittaessa ostaa käytettynä edullisesti, vauvat saa tarvittaessa äidinmaidonkorviketta, Kuubassa on pulaa kaikesta. Vaikka kodittomuutta Suomessakin on, niin useimmalla on kuitenkin katto pään päällä, lämpöä, vettä ja sähköä, eikä niiden suhteen ole eriarvoisuutta.

Paikallisten kioski

Kuuba avasi silmiä, kuinka hyvin meillä on asiat täällä kotimaassa. Vaikka Kuuba tai mikä tahansa muu kohde voi erilaisuudellaan olla hyvin eksoottinen ja maailmaa avartava kokemus, on se heille silti jokapäiväistä arkipäivää. Suomessa arvostetaan rehellisyyttä, kuinka tärkeä piirre sekin on, yhteiskunnassamme ollaan jouteliaita ja asiat tapahtuvat täsmällisesti. Meillä on mahdollisuus passiin, internetiin, puhelimiin – itsestäänselvyyksiin, joihin monella Kuubalaisella ei ole ollut mahdollisuutta. Vaikka olen aina ollut tietoinen meidän onnekkaasta asemasta Suomessa, niin siitä huolimatta niitä pitää helposti itsestäänselvyyksinä, kun ei niitä arjessa mieti. Kun kohtaa ihmisiä, jotka ovat vuosikymmenien kehityksen päässä meidän tilanteesta, niin pistää se miettimään. Meillä ei ole varaa valittaa pienistä asioista, meillä on täällä kaikki asiat todella hyvin, kun vertaa maailman tasolla. Saadaan olla kiitollisia hyvin monesta asiasta. Matka oli mieleenpainuva, erilainen, syvällinen ja opettava – kenties parhain matka minkä olen koskaan tehnyt. Se kontrasti palatessa Kuubasta Suomeen oli suuri.