Ruka – hiihtokeskus lapsiperheen näkökulmasta ja uusi Maston rinnealue

Rukalla on hanke ”Ruka – maailman paras perheille ja ympäristölle” ja tänä talvena Rukalle on tullut Suomen ensimmäinen 8-hengen tuolihissi ja 4 uutta rinnettä Maston rinnealueelle. Meistä on tullut vakituisia Rukalla kävijöitä ja tässä postauksessa kerron Rukan hiihtokeskuksesta lapsiperheen näkökulmasta, kävimme tänä talvena myös testaamassa Maston uuden rinnealueen.

Rukan uusi Masto Express tuolihissi

Rukalle valmistui talvelle 2023-2024 uusi Masto Express tuolihissi, joka on Suomen ensimmäinen 8-hengen tuolihissi ja samalla Suomen nopein hissi. Ala-asemalta Maston huipulle pääsee tällä tuolihissillä 2 minuutissa.

Hissimatka totta tosiaan tuntuu alkavan ja loppuvan hyvin nopeasti, eikä siinä ehdi kissaa sanoa kun sitä on jo huipulla. Tuolihissi kulkee hämmästyttävän sulavasti ja nopeasti, sillä se kulkee 6 m/s.

Maston huipulla on uusi näyttävä RUKA kyltti, jonka taustalle jää Rukan muut rinnealueet. Olimme Rukalla viikolla 10 ja silloin oli hiihtolomien vuoksi rinteillä ja hisseillä ruuhkaa, mutta nopeasti sitä hisseihin kuitenkin ruuhkista huolimatta pääsi. Etenkin tähän hissiin kun mahtuu kerralla 8 henkilöä.

Rukan uudet rinnealueet Mastolla

Olen Rukalla lumilautaillut useita kertoja (välissä on ollut vuosien tauko mutta kolme talvea sitten lapsen myötä aktivoiduin taas takaisin rinteisiin), mutta Maston alue on jäänyt aina jotenkin vähemmälle, koska se sijaitsee sen verran sivummalla.

Useat tykkäävät lasketella Mastolla nimenomaan sen rauhallisemman maineen vuoksi. Uuden rinnealueen myötä Masto ei tällä kertaa ollut rauhallinen vaan ymmärrettävästi hyvinkin suosittu rinne.

Maston huipulta pääsee laskettelemaan alas kahta punaista rinnettä tai kahta sinistä ja kolmatta sini/punainen rinnettä. Huipulta pääsee 1500 metriä pitkää sinistä rinnettä pitkin laskeutumaan Vuosseliin asti ja myös Rukan huipulta on uusi suora sininen siirtymäreitti Maston hissille.

Maston huipulta lähtenyttä siirtymäreittiä on muutettu ja korvattu uudella reitillä. Uusi reitti on hyvä, sillä muistelen aikaisemmin vauhtini usein hiipuneen edellisen pitkän siirtymäreitin aikana. Maston rinteeltä saa myös osittain mustaa mäkeä pitkin laskea alas Keloon.

Maston uusi tykkylumilaakso

”Täällä Maston uudella rinnealueella on örkkejä!” – Ajattelin, että tämä vain innostaisi lasta uuteen seikkailureittiin joka Maston uudelle rinnealueelle on avattu. Kävikin päinvastoin, lapsi ei todellakaan halunnut mennä pelottavaan tykkylumilaaksoon, missä on hirviöitä.

Pari päivää yritin lasta lämmitellä uudelle reitille ja gondolihississä kyselin muilta lapsilta, ovatko he jo käyneet testaamassa Maston uuden seikkailurinteen ja oliko reitti heidän mielestään pelottava. No ei ollut (kuten arvelinkin) ja sitten sain tyttäreni viimein myös sinne ja eihän se mikään pelottava paikka ollut!

Rinteen varrelle on rakennettu Rukan mainoskuvista tuttuja tykkylumipuu kasvoja, sellaisia suloisia otuksia. Maston uusi seikkailureitti kulkee ihan Juhannuskalliontien vieressä ja uuden rinteen vuoksi, on Juhannuskallion parkkipaikka myös hävinnyt sen alta pois.

Uusi rinne on melko kapea ja sen varrelle jää mukava kota/tulistelupaikka metsän keskelle, rinteiden vieressä. Seikkailuradalle on tehty hauskasti epätasainen maasto, jolloin kuoppia ja pomppuja on paljon lapsille tarjolla. Reitillä on myös hauska silta jonka yli lasketella.

Rinne haarautuu myös vasemmalle, jolloin se yhtyy punaiselle reitille tai alas lasketellessa voi rinteillä lasketella kahdella eri puolella kun rinteen keskellä on pieni metsäalue. Seikkailurinteen juurella on toinen pieni 150 metrin pituinen lasten mäki, jonne pääsee naruhissillä.

Maston uusi rinnealue joka kaartuu vasemmalle, Juhannuskallio näkyy taustalla
Huomaa valaistut tykkylumipuut
Löydätkö örkin?

Rukan Rudolf lasten seikkailurinne

Tytön ikisuosikki, myös uuden Maston seikkailurinteen jälkeen on kuitenkin edelleen Rudolf lasten seikkailurinne. Tätä rinnettä on vaikea muun rinteen voittaa, sillä sen reitillä on lapsille niin paljon kaikkea kivaa ja mielenkiintoista ja tätä odotetaan takapenkillä Rukalle tultaessa joka kerta.

On poroja, tulistelupaikka, iso jääkarhu, isoja puisia linnunpönttöjä, hauska tunneli, metsäinen reitti jossa myös paljon hyppyreitä, erilaisia eläimiä yms. Rudolf seikkailureitti on edelleen meidän lapsen suosikki, mutta varmasti Maston uusi seikkailurinne tulee tulevaisuudessa vielä enemmän tutuksi.

Rudolfin seikkailurinne on aika kapea ja lumilautailijana tykkään itse leveämmistä rinteistä, mutta lapsia vartenhan tämä on ja aikuiset voi halutessaan lasketella viereisellä sinisellä rinteellä.

Seikkailurinteelle pääsee tuolihissillä Rukan huipulle sekä eturinteiltä että Vuosselista, tai sitten Vuosselista ankkurihissillä, jolloin voi jäädä myös aikaisemmin pois, eikä tarvitse mennä huipulle asti.

Rudolf seikkailureitin varrella on laavu ja poroaitaus

Mini Ruka

Vuosselissa, Familyparkin vieressä on jo muutaman vuoden vanha Mini Ruka laskettelualue. Se on suunnattu lapsille, jotka ovat jo oppineet laskettelmaan ja haluavat harjoitella laskutaitojaan ennen isompiin mäkiin siirtymistä. Toki meidän tyttö lasketteli jo isoissa mäissä ja siitä huolimatta tykkäsi lasketella myös Mini Rukassa.

Mini Ruka on lähinnä matalan kynnyksen lasten mäki, joka on 310 metriä korkea ja ylös mennään sompahissillä. Hissin päästä voi laskea joko Mini Rukaan tai sitten FamilyParkiin. Mini Rukalla voi harjoitella pujottelua rinteen reunassa.

Vieressä oleva Park Junior Ruka sopii enemmän temppuilusta kiinnostuneille laskijoille, joihin meidän porukka ei vielä toistaiseksi kuulu, heh.

FamilyPark

FamilyPark on taas ihana aloittelijoiden rinne, mistä pikkuisten laskettelukokemus vasta alkaa. Täältä meidänkin tyttö sai ensimmäiset laskettelukokemukset 4,5-vuotiaana. FamilyParkissa on pelkästään taikamattohissejä, joten ne ovat turvallinen tapa pienten päästä ensi kertaa rinteeseen.

FamilyParkissa on yhteensä 6 taikamattohissiä ja kokemuksen karttuessa voi edetä rinnettä ylemmäs ja ylemmäs, pisin rinne on 280 metriä pitkä. FamilyParkissakin on pieni pujottelualue, rinteiden puolivälissä on taukotupa, mihin voi mennä lämmittelemään tai paistamaan makkaraa.

Rinteiden puolivälissä on myös pieni lasten leikkipuisto, mihin vaikka sisarukset voivat tulla leikkimään sillä aikaa kun muut on laskemassa. Emme ole itse tätä vielä kokeilleet, mutta FamilyParkissa on myös maksuton (vaatii kuitenkin FamilyPark päivälipun) FamilyTube rinne, mistä voi laskea renkailla alas. Se vaikuttaa tosi hauskalta, FamilyParkissa on myös hauska lumikaruselli, johon lapset voisivat jäädä ikuisiksi ajoiksi vain istumaan ja pyörimään ympyrää.

Familypark rinteen puolivälistä

FamilyParkin vieressä on Rosa & Rudolf kids club, joka on sisäleikkipaikka. Tänne pääsee sisälle voimassaolevalla hissilipulla. Tiesitkö, että Rukalla on saatavilla myös lastenhoitoapua? Tämä on mainio juttu, etenkin meille kun olemme Rukalla usein nimenomaan etätöissä. Tähän mennessä meillä on onneksi ollut isovanhemmat mukana katsomassa lasten perään työpäiviemme ajan.

FamilyParkin vieressä, itseasiassa Gondolihissin oikealla puolella, Rosa & Rudolf kids clubin edessä on myös pulkkamäki ja näiden vieressä myös pieni leikkipaikka. Leikkipaikka saattaa olla hyvin liukas, etenkin laskettelumonoilla kuljettaessa.

FamilyParkiin pääsee voimassaolevalla hissilipulla. Alle 6-vuotiaat pääsevät FamilyParkiin huoltajan kanssa ilmaiseksi, mikäli aikuisella on voimassaoleva hissilippu.

Mikäli haluaa käydä pelkästään FamilyParkissa, voi sinne ostaa oman päivälipun (12 euroa sekä aikuiset että lapset). Alle 4-vuotiaat pääsevät alueelle ilmaiseksi, mikäli aikuisella on päivälippu alueelle.

Rukan hiihtokoulu

Kun parin vuoden takaisen mökkihankinnan jälkeen aloimme käydä säännöllisesti Rukalla, oli tiedossa että tulisimme laskettelemaan siellä talvisin. Tyttö oli tuolloin 4½-vuotias ja totesimme puolison kanssa yhdessä, että säästämme aikaa ja hermoja viemällä hänet suoraan hiihtokouluun.

Tämä kannatti, sillä itse käytän lumilautaa ja siten opettaminen olisi ollut vaikeaa ja mies totesi, ettei hän osaisi opettaa. Lapsi ilmoitettiin lasten 3 päivän Werneri hiihtokouluun, jonka aikana hänelle opetettiin rinneturvallisuutta, kuinka otetaan muut laskijat huomioon, kuinka saadaan sukset jalkaan ja pois, miten noustaan ylös jos kaadutaan, miten mennään hissillä, miten jarrutetaan, miten lasketaan.

Kaikki oli ensimmäisenä päivänä uutta ja jännittävää, mutta 3 x 1 h 45 min kestävän opetuksen jälkeen lapsi oli oppinut hienosti ja onnistuneesti laskettelemaan, näin nopeasti! Sillä Rukan reissulla jatkoimme vielä laskettelun harjoittelemista FamilyParkin alueella.

Seuraavana talvena aloittelimme FamilyParkin alueelta mutta melko pian, todettuamme että edellisen talven hiihto-opit olivat edelleen selkärangassa, siirryimme lähinnä Rudolf seikkailurinteeseen ja laskimme pelkästään sinisiä rinteitä, mutta lapsi pääsi jo tuolihissiin ja ankkurihissiin.

Kolmannen talvikauden jälkeen lasketaan jo kaikissa Rukan mäissä (ei mustissa, siellä en itsekään laske) ja tyttö tykkää jopa punaisista mäistä kun siellä saa laskea lujempaa. Rukan hiihtokoulusta saatiin lyhyessä ajassa mainiot opit lasketteluun, oli hyvä että saatiin ulkoistaa laskettelun opettelu, sillä en tiedä opettaisimmeko vieläkin lasta tällä kolmannella talvikaudella, mikäli olisimme itse päättäneet häntä opettaa…

Hiihtokoulussa on valittavana useita eri tasoja (myös aikuisille). Lasten LumiWerneri hiihtokoulussa on esimerkiksi 5-6 vuotiaille oma kurssi ja 7-12-vuotiaille oma kurssi, vaihtoehtona on myös hieman kokeneille VauhtiWerneri kurssi, myös jatkokursseja on eri ikäisille saatavilla.

Laitamme ensi talvena pojan myös tähän samaiseen hiihtokouluun, niin pääsemme sen jälkeen koko perhe kerralla rinteeseen. Luulen, että poika innostuu yhtä paljon kun siskonsakin Rukan seikkailurinteistä.

Leikkipaikkoja Rukalla

Koska poikamme ei tosiaan vielä laskettele, on toinen vanhemmista ollut hänen kanssaan (mikäli hän ei ole ollut isovanhempien kanssa), sillä aikaa kun toinen meistä on ollut esikoisen kanssa rinteessä.

Poika on viettänyt usein aikaa Rukan alueella sillä aikaa kun sisko on ollut rinteessä. Listaan tähän Rukan leikkipaikkoja talvisaikaan:

  • Pisteravintolassa on leikkinurkkaus
  • Rukan aukiolla on leikkipuisto, myös viereinen punainen torni on suosittu kiipeilypaikka
  • Pisteravintolan takana on (talvikaudella 23-24) vipukelkka
  • RukaStoren vieressä on jäästä tehty lyhyt liukumäki (talvikaudella 23-24)
  • Eturinteillä ja leirintäalueen lähellä Maston rinteitä on myös pulkkamäki
  • RukaHovi hotellin edustalla on pieni leikkijuna
  • Vuosselin puolella on leikkipaikka gondolihissin edessä

Rukalla riittää siis paljon lapsiperheille suunnattuja rinteitä ja meidän kokemusten mukaan sekä me aikuiset, että lasketteleva lapsi viihtyy Rukan rinteissä erinomaisesti nyt ja tulevaisuudessa. Tässä siis meidän kokemuksia kolmelta viimeiseltä talvikaudelta Rukalla.

6 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Rukalla tosiaan tekemistä riittää. En ole itse tainnut ikinä siellä lasketella, mutta seuraavaksi, kun lumenaikaan siellä olemme, varmasti. Marika ei niin paljoa ole lasketellut, niin voisin ajatella, etttä tuo Mini Ruka sopisi myös hänelle varsin hyvin.

    • Elina

      Mä mietinkin tätä postausta kirjoittaessa, että löytyyköhän vielä joku, joka ei olis Rukalla käynyt (laskettelemassa). Näköjään löytyy! Tuo Mini Ruka vois olla hyvä rinne missä harjoitella! 🙂 ja sitten siirtyä sinisiin rinteisiin. Ite tykkään ”karhutunneli” mäestä, joka laskee gondolin huipulta alas pisteelle.

    • Elina

      Joo kyllä se vaan kannattaa pukata ne varhaisessa vaiheessa hiihtokouluun jos on siihen mahdollisuus. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä suurempi kynnys on laskettelua aloittaa.

  • Merja / Merjan matkassa

    Minäkään en ole Rukalla koskaan lasketellut enkä ole tainnut siellä edes käydä kuin joskus lapsena kesälomareissulla. Viime syksynä oli lähellä, etten mennyt sinne viikoksi etätöihin. Tuli sitten pari muuttujaa matkaan ja se jäi haaveeksi. Rukalle haluaisin nimenomaan vaeltamaan, koska siellä on kivoja kohteita lähellä.

    • Elina

      Oho! Musta tuntuu, että tyyliin kaikki on käynyt joskus Rukalla (toki sinäkin lapsena). Rukalla ja sen lähiympäristössä riittää tooooosi paljon tekemistä ja näkemistä ihan ympäri vuoden! Suosittelen, on paljon mistä valita!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *