Maisemareittiä pitkin Hamningbergiin

Pohjoisen roadtrip heinäkuussa 2020, päivä 5: Pykeijasta Hamningbergiin
Hamningbergiin johtava tie Varangin niemimaalla on yksi Norjan kansallisista maisemareiteistä, vaikka alkumatkasta reitti ei tee suurta vaikutusta. Matkaa Pykeijasta Hamningbergiin on 220 km, joten tämän päivän siirtymä on sopivan pituinen, vaikka päivä lopulta venyy hieman pitkäksi lukuisten pysähdyspaikkojen vuoksi. Tankkaamme auton varmuuden vuoksi jo Varangerbotnissa, mutta tankkausasemia tulee vastaan vielä ainakin Vesisaaressa ja Vuoreijassa.
Aurinko paistaa ja on laskuveden aika, Varangerbotnissa näkyy merenpohja ja talojen pihoilla liehuu saamenliput. Näemme jo kaukaa valkoisen kirkon keskellä merta, kyseessä on Nessebyn kaunis puukirkko, joka seisoo hienolla paikalla pienellä niemellä. Samaisella paikalla on myös 1960-luvulle asti käytetty kalojen pyramidikuivausteline.
Pidämme lounastauon Eckeroyssä, aurinko painuu pilveen samantien kun saavumme rannalle (ja tulee esiin kun jatkamme matkaa). Sillä aikaa kun puoliso valmistaa lounaan, menen tytön ja koirien kanssa kahlaamaan laskuveteen, vedessä on hyvä uittaa vauvanukkea ja hyppiä veden päällä, kun siinä on niin vähän vettä. Moni on uskaltanut uimaan ja kaukaa kuuluukin kiljuntaa kun vesi on hieman kylmää. Tien toisella puolella on toinen pitkä uimaranta, mutta se on aidattu, rannalla talsii vain lampaat. Eckeroy on vanha kalastajakylä ja nykyään moni tulee tänne läheisen kukkulan päälle patikoimaan ja katsomaan lintuja.
Jatkamme matkaa, maisema jatkuu matalana pitkään, eikä matkan varrella juuri palveluita ole ennen Vuoreijaa. Reitin ainoa varsinainen leirintäalue jäi jo Vesisaareen, mutta reitin puolessa välissä on kahvila, jonka pihapiirissä on paljon karavaanareita. Hamningbergiin johtava tie on talvisin suljettu ja vasta Vuoreijan jälkeen alkaa maisemat muuttua mielenkiintoisimmiksi. Maisemareitin hienoin pätkä osuu reitin viimeisiin 40 kilometriin, jonka viimeinen pätkä on hyvin erilainen ja karu.
Tie muuttuu todella kapeaksi ja yksikaistaiseksi. Huokaisemme helpotuksesta kun edessä ajava autoletka auraa meille tietä vastaantulijoita ajatellen, vaikka tie on kapea, pääsee siitä ihme ja kumma parikin karavaanaria hyvin väistämään toisiaan. Vuoret hieman suurenevat, maasto muuttuu mustaksi ja todella kivikkoiseksi ja karuksi, näyttää siltä kuin ajaisimme kuussa (käykää street viewilla katsomassa). Paluumatkalla saamme ajaa tiellä aivan yksikseen. Matkalla mietin, mahtaako perillä odottaa mitään kauppaa tai ravintolaa, joka vaatisi kuorma-auton ajamista tällä tiellä, sillä pelkkä ajatus kuorma-auton tai bussin tulemisesta vastaan kauhistuttaa.
Perillä odottaa pieni kalastajakylä, missä on arviolta toistakymmentä taloa, kirkko ja hautausmaa, pieni leikkipaikka, kahvila, pizzeria ja ravintola sekä majatalo. Suuntaamme Riisebruketiin kahville, koirat ovat saaneet tänään joka pysähdyspaikalla paljon huomiota norjalaisilta, myös täällä riittää monta rapsuttajaa. Paikka on pieni, rauhallinen ja kaunis, onhan tämä euroopan koillisin nurkka.
Hamningbergin kylän toisella laidalla on toinen uimaranta ja runsaasti tilaa telttailuun, karavaanareille erillinen parkkipaikka, jonka lähettyvillä on yleinen käymälä. Parkkipaikalta lähtee patikkapolku läheisen kukkulan päälle, minkä päällä on historiallinen maamerkki. Kerrankin olisimme helposti löytäneet sopivan telttapaikan, mutta lähistöllä liikkui juuri silloin paljon poroja ja koira meni niistä autosta käsin jo aivan sekaisin, joten emme jääneet tänne vaan jatkoimme matkaa. Onneksi poroja ei ilmaantunut myöhemmin missään vaiheessa meidän leiriin…
Sopivaa telttapaikkaa etsimme matkanvarrelta, moni oli leiriytynyt vähän sinne sun tänne maisemareitin varrelle. Kävimme Vuoreijassa kaupassa ja palasimme takaisin etsimään sopivaa paikkaa. Löysimme erillisen lintujen katselupaikan, joka sijaitsi Barvikmyranin og Blodskutoddenin luonnonsuojelualueella, jolla liikkuminen on hyvin rajattua lintujen ja kasvillisuuden vuoksi.
Telttapaikka löytyi viimein muutaman kilometrin päästä samaiselta alueelta, mutta toiselta puolelta jolla liikkuminen on sallittua. Teltan pystytimme maisematien varteen tunturin päälle, tuntui kuin olisimme vaeltaneet kauas tunturin päälle, mutta todellisuudessa automme oli vain muutaman metrin päässä. Tämän levollisempaa leirimaisemaa saa hakea, paikka oli koko reissun paras, niin avarat maisemat teltasta aukesi.
Välillä leikkipaikat oli tätä luokkaa 🙂
Ilta oli yllättävän kylmä vaikka oli +12 astetta. Istuin teltan absidissa villapaita, kuoritakki ja pipo päällä ja palelin. Aamulla heräsin helteeseen ja auringonpaisteeseen, joten jouduin siirtämään makuualustan ja makuupussin ulos ja jatkamaan unia ulkosalla. Parin tunnin päästä sain siirtyä takaisin telttaan, kun alkoi tuulemaan tosi kovaa ja sää muuttui todella kylmäksi. Ajattelin, että teltta lähtee pian lentoon tässä tuulessa, kun kurkistin ulos oli tunturin päällä sankka sumu.
Aamulla lähdimme käymään vielä uudestaan Vuoreijan kaupungissa, siitä seuraavassa postauksessa lisää.

3 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Tuttuja ja kauniita maisemia omaltakin elokuiselta matkaltamme! Ja ihan samaa mieltä, että maiemat vain paranivat loppua kohden!

    Harmittavasti Hornoyalta oli tuolloin jo kuulemma lähes kaikki linnut lähteneet, se olisi kiinnostanut meitä kovasti. No, ehkä siinä voisi olla riittävästi syytä lähteä käymään tuolla kevään lopulla tai aivan kesän alussa.

  • Elina

    Niinpä, kannattaa ajaa perille saakka niin reitti lopussa palkitaan! 🙂 mekään ei käyty lintusaarella kun koirat oli mukana, mutta olis ollu kyllä kiva käydä! Lintuja ei mitenkään hirveän paljon muutenkaan nyt näkynyt tuolla päin, vaikka kuvittelis et niitä pyörisi siellä jonkin verran!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *