Salalah vai Hawana Salalah, kummassa paikassa majoittua?

Omanin matkalla vietimme viimeisen lomapätkän maan luoteisosassa Salalahissa. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan, meillä piti olla Muscatin päässä ”aktiiviloma”, jolloin reissaisimme tiiviisti päiväretkillä lähialueen nähtävyyksillä. Siksi päätimme varata loman lopuksi ”lepoloman” tänne Salalahiin. Meillä oli kuitenkin suurena kysymysmerkkinä missä majoituimme? Kysymyksiä ja vastauksia Salalahin majoituksiin liittyen avaan tässä postauksessa.

Postaus sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty *merkillä

Oman Air

Varasimme sisäisen lennon Muscatista Salalahiin, reittiä liikennöi kaksi eri yhtiötä Oman Air ja Salam Air. Jälkimmäinen on halvempi (n. 80 eur suunta per hlö), mutta luotimme siihen yhtiöön vähemmän joten valitsimme Oman Airin (n. 100 eur suunta per hlö).

”Kuuluuko tuon siivekkeen osan heilua noin paljon?”

Saimme sykkeet taas korkealle, kun jäimme nousun jälkeen katsomaan siiven alla ja lähimpänä koneen runkoa olevaa osaa (uloke), joka heilui poikkeuksellisen paljon.

Mietimme, että mahtaako se oikeasti olla irtoamassa ja tippuuko kone kohta alas? Onko tämä nyt kohtalomme, lentäessämme epämääräisellä lentoyhtiöllä? Jatkuuko meidän vastoinkäymiset aina vain?

Heilunta kuitenkin loppui noustuamme yläilmoihin ja selitin itselleni, että ehkä se aina heiluu moottorinvoimasta, mutten ole aiemmin kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota.

Muuten olimme Oman Airiin tyytyväisiä, lento kesti Muscatista Salalahiin n. 1 ½ tuntia ja lennolla tarjoiltiin ilmaiseksi suolainen pasteija ja herkullinen mustikkamuffinssi ja mehu. Hyvä tarjoilu näin lyhyelle lennolle!

Näin lyhyellä lennolla oli istuimissa myös näytöt, josta sai seurata lennon reittiä, lukea faktaa Omanista tai katsoa muuta viihdetarjontaa tai vain ihailla maisemia jotka koneen ikkunasta Omanin ylle avautuivat. Imin silmilläni maisemia, sillä nyt näin yläilmoista paljon sellaisia maisemia, jotka jäivät Muscatista käsin näkemättä.

Majoittua Salalahin kaupungissa vai Salalah Hawanassa?

Olin ihastunut Omaniin ja Salalahiin löydettyäni YouTubesta ihanan palmurantavideon Salalahista. Kyseinen videopätkä sijoittui Salalahin keskustasta reilu 20 km itään Hawanaan, mistä on lentokentälle n. 30 min ajomatka. Kummassa paikassa meidän kannattaisi majoittua, Salalahin keskustassa vai Hawanassa?

Meillä oli koko ajalle Salalahissa auto vuokrattuna, joten välimatka ei haittaisi. Salalahin keskustassa olisi enemmän paikallista elämää, mutta löytyykö sieltä näitä upeita rantoja? Yhtenä kriteerinä nimittäin oli, että saisimme majoittua lähellä rantaa. Meillä oli Salalahissa suunniteltuna päivät niin, että reilu puoli päivää olisimme menossa ja loppupäivän ottaisimme rennommin.

Salalahin kaupungissa on hyvin majoitustarjontaa ja osa edullisiakin, mutta vapaina olleista majapaikoista olisi ollut rannalle automatkan verran välimatkaa. Lopulta pohdintojen jälkeen päätimme, että yöpyisimme sittenkin Hawanassa, missä saisimme asua lähempänä rantaa ja se oli se alkuperäinen paikka, mikä ylipäätään johdatti meidät Salalahiin.

Loman aikana kävimme Salalahin keskustassa vain ohimennen, jolloin kävimme katsomassa Salalahin moskeijan sekä ajelemassa Salalahin rannoilla todetaksemme, että hitsi vie kuinka upeita palmurantoja sielläkin olisi ollut!

Hawana

Hawana taas on kasvava matkailukeskus, johon on rakennettu lähinnä resort hotelleja ja huoneistoja ja alueella on useita tekosaaria ja aluetta ympäröi tekojoet/laguunit, jotka muistuttavat Venetsiaa. Hawanassa on upeat rannat, mutta niitä löytyy myös Salalahin keskustasta.

Hawanan huonona puolena on se, ettei kylästä löydy ainakaan vielä mitään kunnon ruokakauppaa vaan lähinnä vaatimaton elintarvikekauppa (säilykkeitä, juomia, jätskiä, leipää, karkkia, aurinkorasvaa yms). Aluetta rakennetaan kuitenkin vahvasti, joten lähivuosina majoitus ja ravintolatarjonta suurenevat, jonka johdosta alueesta tulee yksi Omanin suurimmista lomakeskuksista ja jopa odotan siitä suosittua kohdetta.

Kiersimme yhtenä iltana lähes kaikki Hawanan ravintolat läpi, todetaksemme, että Hawanassa keskitytään lähinnä resort hotellien ravintolatarjontaan, joiden hintataso oli kallista (ruoka-annos+juoma n. 26-36 euroa). Tarjontaa on buffetravintoloista kalaravintoloihin ja jotain siltä väliltä. Reissukaverin allergiat rajoitti syömistä yllättävän paljon, joten oli vaikeaa löytää meille sopivaa ruokapaikkaa.

Yllä olevat kuvat ovat Rotana hotellista, joka on 5 tähden hotelli ja sekin sijaitsee rannalla. Kävimme Rotanan hotellissa syömässä, siellä on pari buffetravintolaa, a la carte ravintola, yks hienompi (pukukoodi) ravintola ja kahvila. Lähemmin emme Rotanan hotelliin tutustuneet.

Hawanan keskusta on uusi ja viihtyisä

Delfiiniretki Hawanasta

Hawanassa teimme 2 tunnin delfiiniretken, mutta siellä on myös aallonmurtaja, jonka päädyssä on delfiinien katselupiste. Eli maalta käsin voi siis myös nähdä ilmaiseksi delfiinejä. Meille kuitenkin suositeltiin veneretkeä, sillä veneestä käsin näkisimme delfiinit paremmin ja lähempää. Se oli kyllä totta.

Delfiinejä oli vaikea kuvata kun viipyivät pinnalla vain muutaman sekunnin ja sitten sukelsivat eikä aina tiennyt mistä kohtaa ne taas tulevat pinnalle. Oli mahtavan näköistä kun delfiinit hyppäsivät ilmaan.

Olin pitänyt delfiiniretkiä jotenkin niin itsestäänselvyytenä, mutta onneksi reissukaveri avarsi maailmaani ja pääsin ihastelemaan näitä suloisia eläimiä ensimmäistä kertaa elämässäni. Näimme retkellä paljon delfiinejä ja useampia parvia, delfiinit uivat iloisesti vapaana ja veneemme liikkui moottori sammutettuna aaltojen mukana.

Delfiinit olivat yllättävän lähellä, muutamien satojen metrien päässä rannalta, mutta sieltä käsin ei olisi delfiinejä erottanut. Retki järjestetään aamupäivällä, joten silloin myös aurinko on vahva merellä. Näimme veneestä käsin myös Hawanan pitkän rannan ja kamelit rannalla.

Budjettimajoitukseen vai 5 tähden hotelliin?

Kun olimme päättäneet majoittua Hawanassa, jäimme taas pohtimaan missä siellä haluaisimme asua. Kuolasimme pitkään *tätä Fanar hotellia joka on viiden tähden hotelli ja sijaitsee rannalla. Fanar hotelli olisi kovasti houkutellut, juuri tällaista paikkaa kaipasimme kumpikin tänne loppulomaan.

Hinta olisi 3 yölle ollut n. 500 euroa, eli sinänsä ei paha, mutta kun laskimme matkan kokonaiskustannuksia yhteen, päätimme että säästämme majoituksesta ja teemme hotelliaamiaisen sijaan huoneistossamme oman aamiaisemme.

Totesimme jo etukäteen, että päivät olisimme kuitenkin menossa, emmekä hirveän paljon ehtisi majapaikassa hengailla.

Fanar hotelli ja sen allas-alue, hotelli sijaitsee aivan rannalla

Saman totesimme myös matkan päällä, onneksi emme varanneet kalliimpaa majoitusta, sillä emme olisi siitä ehtineet kovin paljoa nauttia. Sitä paitsi kävimme kyllä yhtenä päivänä ”nauttimassa” Fanar hotellin rannasta, vaikka emme hotellissa majoittuneetkaan.

Kävimme myös illallisen aikaan hotellissa, jolloin siellä oli ihan mieletön häly, halusimme äkkiä pois. Fanar hotellin uima-allas alue näytti edelleen houkuttelevan ihanalta. Mikäli olisimme Fanar hotellissa yöpyneet, luulen että olisimme olleet silti tähänkin majoitusvaihtoehtoon tyytyväisiä.

Fanar hotellilta on lyhyt matka Hawanan Marinaan eli keskustaan

Majoitus Forest Islandilla

Päädyimme varaamaan *tämän majoituksen, joka kustansi 3 yöltä n. 220 euroa, eli puolet vähemmän kuin viiden tähden hotelli. Varaamamme majoitus sijaitsee Hawanan alueella, n. 5 min kävelymatkan päässä rannalta (missä lopulta ehdimme käydä tasan kerran).

Huoneiston asukkailla on käyttöoikeus viereiseen uima-allas alueeseen, joka oli hyvin rauhallinen. Sieltä löytyi tekosaaren ympäri kiertävä uima-allas, jossa oli kolme erilaista alueita. Family pool, missä on madallettu alue lapsille ja syvempi aikuisille, kids pool missä on lapsille oma erillinen madallettu alue sekä adults pool jossa on erillinen aikuisten allas-alue missä on syvempää vettä.

Uima-altaan ympärillä on ulkokuntosali, joka oli helteisellä kelillä yllättävän viileä ollessaan varjossa olkikaton alla. Vieressä on myös iso ja kivannäköinen leikkipuisto lapsille, sesongin mukaan alueella on myös kahvila/baari. Lapset oli reissun ajan kotona ja silti mammaa kiinnosti leikkipuistot ja lastenaltaat. Itseasiassa katselin sillä silmällä, että josko sitä joskus palaisi tänne(kin) myös heidän kanssaan.

Huoneiston asukkailla on käyttöoikeus viereiseen uima-allas alueeseen
Ulkokuntosali

Huoneistossa on yhdistetty keittiö ja olohuone, jossa divaanisohva. Keittiössä on pyykinpesukone, jääkaappipakastin, hella ja uuni, astianpesukonetta ei huoneistossa ollut. Huoneistossa on kylpyhuone, johon pääsee sekä olohuoneesta että makuuhuoneesta, jossa on parisänky ja lasiseinät olohuoneeseen.

Parvekkeelta aukeaa näkymät Hawanan alueelle ja sen laguunille ja parvekkeelle paistaa aurinko jo heti aamusta ja illalla sieltä voi ihailla auringonlaskua.

Asuntomme oli rauhallinen ja sieltä oli kivat näkymät laguunille

Yhteydenpito hoitui hostin kanssa whatsappilla ja hän huolehti hyvin kaikista ohjeista ja antoi vinkkejä. Hän oli myös laatinut huoneistoon erittäin kattavan infopaketin, jonka sai etukäteen ennen majoittumista ja infokansio löytyi myös huoneistosta.

Kannattaa se infopaketti tallentaa puhelimeen, sillä minulla se oli tallentunut vain googledocsiin ja en sitä saanut auki kun ei ollut nettiä. Infopaketissa olisi ollut tiedot wifin käyttöön ja koska ei ollut nettiä eikä tietoa wifistä, niin emme myöskään saaneet yhteyttä majoittajaan, joka olisi ilmoittanut avainkoodin. Asia ratkesi lopulta soittamalla ja pääsimme huoneistoon sisälle.

Missä majoittua Salalahissa?

Yhteenvetona voin todeta, että on ihan makukysymys, mitä majoitukselta haluaa? Haluaako vain olla, syödä ja nauttia lämmöstä vai haluaako olla enemmän paikallisten keskellä?

Salalahissa saa nauttia paikallisesta elämästä ja olisimme muuten valinneet sen vaihtoehdon, mutta ajattelimme että saisimme kokea sen puolen jo Muscatissa.

Kyllä, sen puolen totta tosiaan saimme kokea ja kun olimme Muscatissa jo tottuneet paikalliseen elämänmenoon, niin hyppy Hawanan lomakeskukseen tuntui yllättävän… Hmm, epäaidolta, puistattavalta, ei meidän jutulta?

Olen joskus majoittunut resorteilla eivätkä ne ole aiemmin olleet ongelma, mutta nyt huomasi hyvin sen kontrastin kun olimme vain muiden turistien keskellä. Vaikka emme itse resort hotellissa lopulta yöpyneetkään, niin alueena se on pelkästään turisteille rakennettu. Alueessa itsessään ei ollut mitään moitittavaa, viihtyisä ja etenkin kaunis paikka mutta tuo kontrasti oli vain niin iso.

Oletan myös, että Salalahin keskustassa on runsaampi ravintolatarjonta ja edullisemmat hinnat. Suurin osa kun syö Hawanassa hotelleissa ja tuntui, että hotellin ulkopuolisten ravintoloiden tarjonta on toistaiseksi melko suppea.

Hawana alueena on helppo lomailuun
Ranta Hawanassa

Olimme kuitenkin tyytyväisiä Hawanaan alueena ja sijaintina ja lapsiperheille suosittelen myös Hawanaa, sillä Hawanasta löytyy vesipuisto ja ainakin Fanar hotellilla on matala ranta lapsille missä uida. Hawana on kaunista aluetta ja täällä saa nauttia 7 km pitkistä hiekkarannoista ja palmuista. Voisin helposti kuvitella palaavani Salalahiin nimenomaan perheeni kanssa.

Tällä kertaa oli ehdottomasti oikea ratkaisu varata majoitus halvemmasta huoneistosta, varsinkin kun emme lopulta viettäneet siellä kovin paljon aikaa. Eri asia jos lähtee 100 % löhölomalle ja haluaa nauttia hotellin palveluista. Vaikka nykyään yritän ottaa lomalla välillä myös rennosti, niin en kuitenkaan osaa jäädä koko päiväksi vain hotellille, joten tällä ”löhölomalla” olimme päivittäin kuitenkin jossakin menossa.

Summasummarum: Itse yöpyisin seuraavalla kerralla Salalahin keskustassa (osittain myös siksi, että se jäi meiltä nyt pääosin kokematta), mutta koska sieltäkin löytyy ihania palmuja rannalta ja on paikallista elämää ympärillä.

Mikäli yöpyy Hawanassa ja haluaa miettiä vaihtoehtoa hienolle hotellille, niin *suosittelen lämpimästi varaamaamme huoneistomme Salalahin Hawanassa. Se on edullinen, siisti, viihtyisä, kodikas ja sen sijainti on hyvä ja mikä parasta, aivan ihanat näkymät parvekkeelta!

Kummassa sinä yöpyisit mieluummin, hienossa hotellissa rannalla vai edullisemmassa asunnossa omassa rauhassa? Vai kenties ihan Salalahin keskustassa paikallisen elämän keskellä?

14 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Heinolta näyttävää aluetta, kyllä tuolla varmasti viihtyisi. Ja todella kivalta kuulostanut delfiiniretki. On totta, että delfiinit tosiaan ovat todella vikkeliä, ja pinnalla vain vähän aikaa, ja ilmestyvät milloin missäkin. Usein niistä saa jonkinlaisia kuvia, mutta harvoin hyviä. Voi hyvin olla, että itse olisin yöpynyt Salalahissa, mutta kiva tuo teidänkin vaihtoehto oli!

    • Elina

      Haha, mulla on puhelimessa varmasti 100 videota/kuvaa delfiineistä mutta tuntuu ettei yksikään oo hvyä, kun kuvasin vaan puhelimella. Molemmissa paikoissa on puolensa ja meiläkin oli tosi vaikea ensin valita, kummassa paikassa halutaan olla, jotenkin se kuitenkin kallistui tuonne Hawanaan kun tuntui että ollaan nyt lomalla. Toki lomailla voi myös paikallisessa paikassa, mutta ehkä joku ymmärsi pointin 🙂 helppoa ja hyvää!

  • Cilla Maria Travel

    Salalah vaikuttaa ihan kivalta paikalta jos kaipaa rantalomaa. Tuolta olis varmaan meidänkin tullut valittua se edullisempi huoneisto tai sitten mentyä sinne keskustaan. En ole minäkään nimittäin mikään resorttien ystävä, koska reissupäivät menee pääosin seikkailuissa. Kuten sanoit, on ihan turhaa maksaa ns. tyhjästä, jos siellä ei vietä edes aikaa. Varmasti perheille kuitenkin erinomainen valinta!

    • Elina

      Jep, juuri näin ja mäkin nään teidät enemmän tuolla keskustassa tai jossain huoneistossa. Me oltiin lopulta 2/3 päivästä menossa, joten kämpillä käytiin lähinnä vaan kääntymässä. Ei tullut rantalomaa tästä, vaikka lähellä rantaa asuttiinkin 🙂

  • Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys

    Tuo teidän majoitus ja ympäristö näyttäbät kyllä tosi kivoilta, mutta sitä tunnelmaa han ei tietty kuvista ”näe”. Lomaresort-tunnelma kun ei houkuttele, niin valitsisin varmasti Salalahin.

    Delfiinit ovat ihastuttavia! Ollaan nähty muutaman kerran Kreikassa lauttamatkoilla saarelta toiselle, ja jos muutenkin rakastan sitä lauttamatkojen fiilistä Kreikassa, niin delfiinien näkeminen kruunaa sen täydelliseksi. 🤩 Kunnolisiin kuviin niitä ei kyllä olla onnistuttu saamaan. 😅

    • Elina

      Joo sepä juuri, moni asia voi näyttää kuvista tosi kauniilta mutta sitten se tunnelma on mikä on. Eikä tuolla sinänsä mitään huonoa / väärää ollut tunnelman suhteen, oli tosi rauhallista eikä tuo mitenkään liian turistoitunut paikka ollut. Ihmiset asuivat hotelleissa ja pyörivät altaalla / rannalla ja kaduillakin oli rauhallista. Mutta se paikallinen elämä, äänet, musiikki, ihmiset, energia… Se puuttui, oli vaan kauniita rakennuksia. Siitä huolimatta voin suositella tuota lomapaikaksi, kaunis paikka ! ja hyvä sieltäkin tehdä päiväretkiä muualle.

  • Eveliina / Reissukuume

    Oi, tommonen delfiiniretki kiinnostaisi kovasti! En muistaakseni ole koskaan nähnyt delfiinejä luonnossa – enkä kyllä niitä valaitakaan 😉

    Mulle majoitus on usein vaan ”pakollinen paha”, sillä ulkona tulee liikuttua mahdollisimman paljon. Enää en ihan mihinkään murjuun kuitenkaan majoittuisi 😉 Ja jos ei ole autoa käytössä, niin hyvä sijainti on kyllä tosi oleelline!

    • Elina

      Niin on! Ilman autoa on hyvä olla keskeisellä sijainnilla. Toivottavasti tai oikeastaan uskon, että vielä näet valaita jossain, toivottavasti mahdollisimman pian ! 🙂 ilman lapsia valitsen yleensä melko vaatimattoman majoituksen, mutta lasten kanssa haluan valita just jonkun hotellin uima-altaalla tms, toki poikkeuksia on.

  • Aila ja Juha

    Pyrimme itse aina majoittumaan edullisen pään hotelleissa. Kun meillä on suurin piirtein matkareitti ja päivämatkan pituus tiedossa, etsiskelemme mqjoitusta. Kun löytyy sopivan tuntuinen, luemme muiden vieraiden arviot paikasta. Parkkipaikka ja Wifi riittävät aika pitkälle, yleensä varaamme studion, jossa teemme itser aamupalamme. Omanissa asiat voivat olla toisin. Hyviä vihjeitä saatiin, kiitos!
    Juha

    • Elina

      Kun paljon matkustaa, oppii hahmottamaan ne tärkeimmät kriteerit mitä majoitukselta kaipaa. Usein ainut kriteeri on ollut ilmainen aamiainen, mutta tämänkin reissun jälkeen inspiroiduin meidän omasta aamupalasta niin paljon, että sekään ei ole enää este majapaikkaa valitessa! 😀 mutta automatkoilla ilmainen parkkipaikka on hyvä juttu!

  • Merja / Merjan matkassa

    Minun kohdallani majoituksen ratkaisisi matkaseura. Tyttöporukalla valinta osuisi todennäköisesti hienoon rantahotelliin, kun taas puolison kanssa reissatessa vaihtoehto saattaisi olla edullinen asunto omassa rauhassa. Molemmat kyllä näyttää todella kivoilta. PS. Piti kaivaa ihan Omanin kartta esiin ja tarkistaa missä päin maata ko. kaupungit ovatkaan. Oman ei ole niin tuttu, että osaisi hahmottaa sen kokoa tai kaupunkien sijaintia. 🙂

    • Elina

      Tuo on kyllä ihan totta! Mekin tuota kivempaa hotellia mietittiin just osittain siks, kun oltiin ”tyttöjen reissulla” (hemmottelua), lasten kanssa päätyisin varmasti myös hotelliin uima-altaalla mutta puolison kanssa kahdestaan tyydyttäisiin paljon vähempään! 🙂

  • Anna | Tämä matka -blogi

    Itse varmaan yrittäisin majoittua mahdollisimman monessa eri hotellissa, niin voisi sitten vertailla niitä. Näin yleensä teenkin. Siinä on se hyvä puoli, että pääsee kokeilemaan mahdollisimman montaa erilaista paikkaa ja ympäristöä. Tosin moni ei tietenkään tykkää vaihtaa majapaikkaa jatkuvasti.

    • Elina

      Tuo olis ollu kyllä hyvä vaihtoehto, et olis ollu molemmissa paikoissa, niin olis päässy kokemaan molemmat vaihtoehdot. Meillä oli vaan niin vähän aikaa (3 yötä), että olis mennyt turhan paljon aikaa pakkaamiseen ja siirtymisiin jne.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *