Aittakuru, Isokurun pikkuveli

Aittakurun reitti

Naavasta on neuvottu jättämään auto erilliselle parkkipaikalle, mistä on vain lyhyt matka Aittakurulle. Sinne pääsisi kuulemma helposti lasten kanssa ja myös lastenrattailla. Päädyn kävelemään sinne, koska matkaa leirintäalueelta ei ole kuin pari kilometriä.

Ohitan hieman kauempaa alikulkusillan, josta pääsee parkkipaikalle. Mäen päältä kääntyy tie vasemmalle, siellä on kyltti joka kertoo Aittakurun olevan remontin alla, ehdin ajatella voi ei tämäkin, nyt pitää siis kääntyä takaisin. Luen kyltin vielä uudestaan, josta kuitenkin ymmärrän, että sinne saa mennä mikäli työmaa ei ole käynnissä. Nyt on maanantai-ilta ja kello on yli 21, eikä ketään ole missään.

Astun sisään metsään, missä on pieniä lampia. Lammen päällä leijailee usva ja toisen lammen pohjassa makaa vanha soutuvene tai ennemmin jokiveneen näköinen, minkäköhän takia se on siellä, mikähän tausta sillä mahtaa olla? Reitti on leveä ja helppokulkuinen. Astun kuruun ja kävellessäni tunnen ilman olevan välillä todella lämmin ja toisinaan ihan jäätävän kylmä, se johtuu todennäköisesti päivän ukkosmyrskystä tai kurun muodosta, kävelen korkeiden seinämien ja kivikkojen välissä. Huomaan vielä arastelevani, sillä yritän yskäistä pitääkseni itsestäni ääntä.

Aittakuru, luonnon amfiteatteri

Saavun Aittakurulle, jonka kallioseinämillä on iso katsomo ja kurun pohjalla luonnon ”amfiteatteri”. Katsomoon johtavat portaat ovat huonossa kunnossa ja varoituskyltissä lukee, että vain omalla vastuulla. Mikäli olisin ollut matkassa jonkun seurassa, olisin todennäköisesti ollut se, joka olisi yllyttänyt ”kyllä sinne voi mennä, ei siinä kielletä menemästä, pitää vain olla varovainen, mennään vaan!”. 

Mutta nyt ollessani yksin, arastelen sinne menemistä ja lopulta tyydyn katsomaan Aittakurun lavaa vain hieman kauempaa. Lavalle johtava reitti on tästä kohtaa suljettu kokonaan. Oleellisin jää ehkä näkemättä, mutta jo pelkästään kurun näkeminen riittää hyvin, enkä jää harmittelemaan keskeneräisyyttä.

Hetkeksi tulee aurinko esille ja auringonsäteet paistavat suoraan kallioiden seinämiin. Hetki ei kestä kauaa, muutamia kymmeniä sekunteja mutta jää mieleeni kauniina hetkenä. Käännyn takaisin ja kurun alkupäässä on portaat, jotka johtavat ylemmäs mäen päälle, päätän kiertää takaisin eri reittiä kuin mitä tulin.

Säikähdän pahasti, kun yhtäkkiä havaitsen liikettä rappusissa. Alas tulee nainen pienen tytön ja saksanpaimenkoiran kanssa. Huh kylläpä säikähdin, totean. Siihen jää oma jännitykseni, jos pieni tyttö liikkuu täällä tähän aikaan, niin miksi ihmeessä minä, aikuinen olen näin säikyllä tuulella. Koiran näkeminen tuo turvaa ja jatkan turvallisin mielin rappusia ylös Pyhätunturin suuntaan.

Reitti on kiva, seurailen maastokarttaa ja jatkan koko ajan suoraan. Jos kääntyisin vasemmalle, päätyisin todennäköisesti samalle reitille jota pitkin tulinkin. Rappusia on jonkin verran, mutta ihme ja kumma niiden nouseminen ei tunnu lainkaan rankalta.

Pääosin on reitti kuitenkin tasaista, leveää ja helppokulkuista nousua. Alan rentoutua ja nauttia olostani yksin. Pian tulee mies ja nainen koiran kanssa vastaan, pysäytän heidät koska koira näyttää niin mielenkiintoisen näköiseltä. Ilmenee, että koira on Tsekinpaimenkoira, saman rotuinen johon aikoinaan ihastuin luettuani siitä jutun koiramme lehdestä. Juttelemme tovin koirista, pohjoisesta ja eri paikoista joita suosittelemme toisillemme ristiin, mukavia tyyppejä. Nyt on koirallekin todella hyvä sää ulkoilla, kun sää on viilentynyt.

Aittakurusta Karhunjuomanlammille?

Ylhäällä yhdyn reitille, joka johtaisi Karhunjuomanlammille. Siellä seisoo Huttu-Ukko ja pihassa on kota, missä joku soittaa samaa kappaletta jota itsekin tykkään kuunnella. Kodan välittömään läheisyyteen on rakentumassa uusi seikkailupuisto, joka avataan loppukesästä 2021. Nyt en lähde Karhunjuomanlammille, mutta mikäli jaksaa, kannattaa täälläkin käydä samalla.

Palaan leirintäalueelle noin tunnin seikkailun jälkeen ja olen tyytyväinen, että lähdin. Pitäisi enemmän liikkua yksin, etenkin luonnossa. Laskettelurinteellä oli poikia pelaamassa frisbeegolfia ja mietinkin, kuinka hölmöä ja aivan turha reilu tunti sitten alkanut jännitys olikin. Iloitsen siitä, että matkan jälkeen saamme koiran, jonka kanssa taas patikoida.

Vaikken Isokurussa päässyt nyt käymään, niin kuvien perusteella Aittakuru korvaa hienosti menetyksen kansallispuiston puolella. Aittakuru ei kuulu Pyhä-Luoston kansallispuistoon ja täälläkin kannattaa käydä! Tykkäsin tosi paljon, tämäkin on yksi Pyhän upeimmista paikoista!