Matkahöpinää
-
Blogihaaste: 10 matkailufaktaa minusta
Postaus sisältää mainoslinkin, joka on merkitty *merkillä. Jatketaan blogihaasteilla, tällä kertaa tartun Unelmatrippi blogin haasteeseen, jossa kerron 10 matkailufaktaa minusta. Näitä on ollut kiva lukea muissa blogeissa ja sitä onkin oppinut toisista matkailijoista paljon…
-
Haastattelussa matkailijan puoliso
Kirjoitan matkablogia yksin ja puolisoni on kaikkina näinä vuosina esiintynyt matkakertomuksissa taustalla ilman, että kovin moni tietää hänestä mitään. Päätin haastatella häntä hänen näkemyksistään matkustamisen suhteen, jotta sinäkin pääsisit lähemmäs meidän perheen sielunmaisemaa,…
-
Kuvahaaste: Matkavuosi 2020 kuvina
Tartuin muuttolintu-blogin kuvahaasteeseen (10 matkailuaiheista kuvaa viime vuodelta). Käsittelin jo aiemmin viime vuoden tapahtumia pintapuolisesti tässä postauksessa, joten kovin paljoa lisättävää ei minulla ole viime vuoden tapahtumiin. Haaste sai kuitenkin ajattelemaan viime vuotta eri näkökulmasta, joten…
-
Lähes 50 erilaisen kirkon kuvakollaasi
Tässä postauksessa ei muuta tekstiä tai selityksiä tule olemaan, vaan halusin tehdä kuvakollaasin kirkoista. Kun ajoimme Berlevågissa katsomaan kaupungin kirkkoa ulkoapäin, pysähdyimme parkkipaikalle ja mies siinä totesi, että taasko me tultiin jotain kirkkoa katsomaan. Siinä…
-
Vuosi 2020 joka vietettiin kotona eikä maailmalla
Tammikussa pohdin tulevan vuoden matkatottumuksia mm. näin: ”Pyrkimyksenä on vähentää reilusti nykyistä impulsiivista matkustus tahtia” kyllä, se on tänä vuonna toteutunut. ”En ole itseäni asettamassa kuitenkaan mihinkään karanteeniin lentämisestä, vaikka se siltä voi kuulostaakin”, en…
-
Kesä 2020 on täällä, mitä lopulta suunnitelmissa?
Miltäköhän tämä mennyt kevät mahtaa tuntua vuosien päästä, mitähän ajatuksia se herättää? On kyllä ollut aivan erikoinen kevät ja onneksi alkaa elämä jo normalisoitumaan, uskaltaa nähdä vapaammin ihmisiä, lähteä terassille syömään ja kiertää…
-
Hetki ennen koronaa
Helmikuu 2020 Se oli lomamme viimeinen päivä Dominikaanisessa tasavallassa, kun rentouduimme uima-altaalla ennen koneemme lähtöä takaisin Suomeen. Puoliso uiskenteli tyttäremme kanssa, kun makasin aurinkotuolilla ja annoin ajatusten vain virrata. Meillä oli niin ihana…