Nuorttijoen vaellus, joka muuttui syysvaelluksesta melko talviseksi

Matkalla Nuorttijoelle rajavartiolaitoksen auto pysäyttää ja tiedustelee minne olemme matkalla. Kun vastaamme että Nuorttijoelle, saamme vastaukseksi: ”Elekää menkö, en suosittele, siellä on ihan täys talavi”. Sanat jäävät kummittelemaan päähäni, mutta 4 päivän vaellus on jo alkanut, Nuorttijoki täältä tullaan.

Nuorttijoki kuuluu Urho Kekkosen kansallispuistoon ja se sijaitsee kansallispuiston kaakkoisosassa. Haukijärvenojan parkkipaikalle on matkaa Savukoskelta itään vielä vajaa 100 km, joista viimeiset 66 km ajetaan kuoppaista hiekkatietä. Toinen lähtöpaikka on Hirvashaudan parkkipaikka.

Odotukset ruskavaelluksesta ovat suuret ja näen silmissäni upean ruskan, kunnes pian alkaa lumisade. Päätämme varoittelusta huolimatta lähteä, sillä seuraaville päiville on luvattu lämpimämpää säätä ja oletamme lumen sulavan nopeasti pois. Olemme suunnitelleet nukkuvamme yöt riippumatoissa.

Nuorttijoki päivä 1: Haukijärvenojan parkkipaikka – Mettopalon autiotupa

7,6 km / 3 h

Nuorttijoki kuuluu kansallispuiston erämaaosaan ja pian parkkipaikan jälkeen katoaa puhelimen verkkoyhteydet ja tiedän olevamme seuraavat päivät oman onnemme nojassa. Sataa räntää ja ilma on + 1 asteista, kun lähdemme parkkipaikalta vajaa kilometrin jälkeen ylittämään Nuorttijokea köyden avulla.

Mies saa tehdä pari kierrosta, jotta saamme koiran myös joen yli, toinen crockseistani päättää lähteä virran mukana kohti Venäjää.

Joenpinta on miehellä puoleen reiteen ja itsellä paikoitellen yläreiteen asti. Joen toisella puolella piipahdamme 300 metrin päässä olevassa Kärekeojan autiotuvassa lämmittelemässä jääkylmiä varpaita, mutta nopeasti jalat taas lämpiävät kun lähdetään kävelemään.

6 km reitti Mettopalon autiotuvalle kulkee suurimmaksi osaksi mäntymetsässä, toisinaan pitkospuilla ja joki pilkahtelee siellä sun täällä.

Kuljemme koko matkan lumessa ja loskassa ja n. kolmen tunnin kuluttua autolta lähdön jälkeen saavumme autiotuvalle. Mettopalon autiotuvassa on nukkumapaikat n. 4:lle, kaasuliesi ja takka. On selvää, että emme nukukaan tällä kelillä riippumatoissa.

Näemme illalla revontulia ja aamulla uiskentelee pari poroa joen yli. Säikäytän puolison yöllä pahanpäiväisesti huutamalla, nähtyäni unta valkoisesta porosta joka hyökkää päälle, kunnon painajaisia erämaassa. Karhuojan pistosreitillä emme käy, vaikka siellä olisi avoin erämaasauna ja se sijaitsee vain 2,5 km päässä Mettopalolta.

Nuorttijoki päivä 2: Mettopalo – Kummalehdonoja – Saihon autiotupa

19,40 km / taukoineen 10 h

Aamulla paistaa aurinko ja huonojen viitoituksien vuoksi lähdemme kulkemaan ensin samaa reittiä mitä tulimme edellispäivänä. Reitti eteenpäin lähteekin Mettopalon kuivakäymälän takaa, muutenkin reitti on heikosti merkitty joissakin risteyksissä. Puihin on onneksi maalattu pallot, joten niitä seuraamalla pysyy koko ajan reitillä.

Murehdin lumitilannetta edessä päin, sillä lumen määrä lisääntyy mitä pidemmälle kuljemme. Lisäksi vanhat jalkavaivat alkavat kummitella, enkä välty kantapään rakoiltakaan vaikka on kahdet sukat jalassa, lumi kastelee kengät ja sukat. Mieleeni muistuu fysioterapeutin varoitukset alkukesältä, ei suositellut lähtemistä, sillä meidän oli alun perin tarkoitus tulla tänne juhannuksena. Askel on paikoitellen hidasta ja raskasta ja lasken askeleita ottaessani hiljaa mielessäni 1, 2, 1, 2, 1, 2.

Pää tyhjentyy tehokkaasti kaikista ulkomaailman asioista, kun keskityn askeleisiin ja annan ajatusten vain virrata ja mietin usein, että tässä lumessa rämpimisessä ei ole sitten mitään järkeä. Keskityn kapeaan lumiseen polkuun niin, että jää ympäristö havainnoimatta. Huomaan kuitenkin metsässä kelopuita, mäntyjä ja kuusia.

Kummalehdonoja

Koira huomaa aina välillä jotain metsässä, täällä nimittäin asustaa mm. karhuja, susia, ahmoja, ilveksiä, maakotkia. Vieraskirjan merkintöjen perusteella, on petoeläinten jälkiä havainnoitu läheltäkin ja mitä lähemmäs itärajaa tulemme, sitä todennäköisempää on että eläimillä on siellä pesänsä.

Nuorttijoen pohjoispuoli Saiholle on melko tasaista. Korkein nousu tapahtuu Voittivaaralle, Kummalehdonojan tulipaikan jälkeen. Siinä saa ensin taas ylittää pienen joen, jonka virtaus on yllättävän kova mutta siellä on köysi apuna. Meinaan horjahtaa useita kertoja, koira joutuu uida tällä kertaa itse joen yli. Kummalehdonojan jälkeen häviää näkyvyys joelle, joka on tällä puolen ollut muutenkin melko vaatimaton. Reitti muuttuu pitkäksi aikaa taas tasaiseksi.

Lumen määrä sen sijaan lisääntyy Kummalehdonojan jälkeen ja lähellä rajaa on lunta jo lähes 30 cm (syyskuussa!). Tuntuu epäuskoiselta olla ruskavaelluksella ja kulkea koko matkan lumihangessa. Olisin jo kääntynyt takaisin, ellei edellisenä iltana olisi yksi pariskunta koiran kanssa raivannut polkua.

Erämaassa onkin hauskaa, miten viidakkorumpu toimii. Vastaantulevien ihmisten kanssa vaihdetaan tietoja reitin osista, lumitilanteesta ja siitä missä päin on ketäkin menossa, samoin vieraskirja toimii hyvänä tiedonlähteenä. Sinne on hyvä aina merkata mistä päin on tulossa ja minne menossa, se nopeuttaa mahdollisissa pelastustehtävissä.

Reitti Kummalehdonojalta Kolsankoskenojalle on merkitty 6,5 km pituiseksi mutta meillä tuli kahdesta eri GPS-kellosta lähes 9 km täyteen ennen kuin saavuimme laavulle.

Kolsankoskenojan laavulle kestää Kummalehdonojalta patikoida n. 3 tuntia ja yleensä patikoimme n. 3 km tuntivauhtia. Voi pojat kuinka pitkältä ne viimeiset kilometrit tuntuivat, kun koko ajan odotimme laavun olevan ihan kohta edessämme.

Kolsankoskenojalla keitämme kahvit, lämmittelemme taas märkiä jalkoja ja mietimme jäisimmekö laavulle yötä vai jatkaisimmeko Saihon autiotuvalle, joka sijaitsee 3,5 km päässä. Päätämme jatkaa sinne yöksi, sillä autiotuvan lämpö houkuttelee suuresti. Reilun 1,5 tunnin kuluttua olemme perillä Saihossa, jonka autiotupa on maastokartassa keskellä polun varrella, eikä joen vieressä.

Saiholle laskeutuu erittäin jyrkkä mäki, sillä siitä on portaat purettu. Tilapäisesti voi jyrkän kohdan kiertää kulkemalla rajavartiolaitoksen mönkijäuraa, kunhan pysyy rajavyöhykkeen tällä puolen. Rajavyöhyke nimittäin kulkee ihan vieressä, kun ylitetään Kolsankosken silta.

Nuorttijoki päivä 3: Saiho – Hirvashaudan autiotupa

14,20 km / taukoineen 7,5 h

Aamu alkaa ylämäkinousulla ja vesipullojen täyttö tuntuu rinkassa, joka muuten on ollut huomaamattoman kevyt. 2,5 km jälkeen pidämme Saukko-suvannonvaaran laavulla pienen tauon, ennen kuin jatkamme lumihangessa rämpimistä.

N. 5 km Saiholta saavutaan ensimmäiselle näköalapaikalle joka on mielestämme näköalapaikoista kivoin. Nyt aletaan päästä asiaan, kun jokimaisemat näyttäytyvät kunnolla. Tätä odotin, näitä maisemia lähdin täältä hakemaan, vaikka viikon 38 lopulla alkaa paras ruska-aika olla jo takanapäin. Lyhyt siirtymä eteenpäin ja saavumme toiselle näköalapaikalle.

Sää on todella erikoinen, asteita on +16 ja ilmassa leijailee lämmin, kostea usva. Patikoidessa tulee välillä todella lämpimiä ja hetken päästä melkein jääkylmiä kohtia, tuntuu kuin olisi tropiikissa.

Nuorttijoen eteläinen puoli on vaihtelevampaa ja nousuja ja laskuja on enemmän kuin joen pohjoispuolella.

Myötäpäivään kulkiessa tuntuvat nousut loivemmilta kuin jyrkät laskut joita on muutamia ja niissä alkaa heti polvia särkemään. Rappuset ja pitkospuut ovat reitillä huonossa kunnossa ja useat ovat jo lahonneet rikki.

Yhden jyrkän laskun jälkeen saavumme Alimmaisen Hirvashaudan tulipaikalle ja naurahdamme sen puuhuollolle, sitä ei käytännössä ole vaan poltettavat puut on kerätty luonnosta nuotiopaikan viereen kasaan. Puut ovat loskasta läpimärkiä, joten saamme unohtaa jalkojen lämmittelyn nuotiolla ja jatkamme matkaa Hirvashaudan autiotuvalle.

Reitillä on useita hienoja näköaloja Nuorttijoelle ja lumikin alkaa pikkuhiljaa näyttää sulamisen merkkejä. Saamme viimein kävellä välillä kuivalla polulla ja toisinaan myös vesi ja loskalätäköissä.

Nuorttijoki päivä 4: Hirvashauta – Haukijärvenojan parkkipaikka

6,10 km / 2 h

Aamulla heräämme Hirvashaudan autiotuvasta, missä on nukkumapaikat 6:lle, kamiina ja kaasuliesi. Pihapiirissä majoittui pari telttakuntaa, muuten saimme olla tämänkin yön yksin autiotuvassa.

Aamulla on viimeiset lumet täältä sulanut ja jäämme reitillä useita kertoja ihastelemaan maaruskaa joka vihdoin ja viimein näyttäytyy. Reitillä ylitetään poroaita ja reitti kulkee ensin mäntymetsässä ja loppupätkän koivumetsässä, toisinaan näkyy reitillä suota ja rakkaa.

Harmittelemme, että olisipa koko reitti ollut tällaista sulaa maata, mutta onneksi saamme kokea siitä edes pienen pätkän. Kohokohta on, kun saavumme takaisin joelle ja ensimmäisen päivän joenylityspaikalle, ympyrä sulkeutuu. Tuntuu jotenkin haikealta jättää joki tänne, jollain ihmeellisellä tavalla siihen on jo vähän näinä päivinä kiintynyt.

Nuorttijoen reitti

Nuorttijoen reitti on merkitty 40-50 km pituiseksi, osa välimatkoista piti hyvin paikkaansa, mutta osa pätkistä oli merkitty kyllä alakanttiin. Reittien pituuksiin kannattaa suhtautua pienellä varauksella.

Täältä löydät viralliset tiedot Nuorttijoen retkeilyreitistä, jonka mukaan reitin eteläpuoli on 16 km ja pohjoispuoli 24 km pitkä, eli yhteensä 40 km kun meillä kertyi patikkamatkaa reilu 47 km.

Nuorttijoen reitillä on yhteensä 4 autiotupaa / 2 varaustupaa, nuotiopaikkoja ja laavua oli reitillä useita. Itse reitti yllättää helppoudellaan, sillä reitti kulkee suurimmaksi osaksi vaarojen päällä metsässä, eikä ole liian paljon vaativia nousuja ja laskuja (muutamia kylläkin).

Alkureitistä joki näkyi, mutta puolivälin jälkeen jokea ei näkynyt enää ollenkaan ennen kuin vasta Saihossa. Paluumatkalla Saihosta Hirvashaudalle näkyi joki useammassa kohdassa, eli siinä mielessä eteläinen reitti on kivempi.

Fiiliksiä ja kokemuksia Nuorttijoelta

Yllä tuli pähkinänkuoressa meidän päiväetapeista Nuorttijoella ja tässä taas fiiliksiä ja ajatuksia reitistä.

Ihan ensimmäiseksi todettakoon, että kokemus olisi ollut ihan erilainen sulanmaan aikaan, nyt saimme kulkea lumisessa maastossa lähes koko matkan. Sen vuoksi jäi esimerkiksi maastot ja polut lähes kokonaan näkemättä.

Vaellusreittinä Nuorttijoki oli kyllä todella kiva, etenkin kun sen sai tehdä rengasreittinä. Päätimme ylittää joen heti alkuun, siltä varalta jos paluumatkalla emme joen yli pääsisikään. Lähtöpäivänä oli vedenkorkeus yläreiteen asti ja paluupäivänä oli lumet sulamassa… Joenylitys oli itselleni ehdottomasti yksi vaelluksen kohokohdista, mielestäni se oli kivaa.

Olin tarkoituksella offline koko vaelluksen ajan, mutta puhelut / netti toimi vaihtelevasti – parhaiten vaarojen päältä jolloin alkoi puhelimeen ilmestyä ilmoituksia. Kannattaa kuitenkin lähteä sillä asenteella, että yhteydet ovat suurimmaksi osaksi poikki ulkomaailmaan ja esimerkiksi autiotuvissa ei ollut puhelinverkkoa ollenkaan. Halusin muutenkin ottaa vaelluksesta kaiken irti ja olla vaelluspäivät tietämätön ulkomaailmasta.

Lumi ärsytti ja turhautti lukuisia kertoja päivien aikana ja se vaikutti fiilikseen, onneksi ei kuitenkaan pahantuulisesti. Patikointi lumessa rinkka selässä tuntui raskaalta ja vannoin jälleen kerran, että ei ikinä enää, vaikka kumman nopeasti aika on kullannut muistot. Lopulta oli vain mahtava fiilis siitä, että jaksettiin kiertää koko lenkki lumesta huolimatta ja ruskavaelluksen sijaan saatiin vähän erilainen kokemus.

Lämmin suositus kuitenkin Nuorttijoelle ja etenkin sulanmaan aikaan! Mikäli aikataulu on tiukempi, voi auton jättää Hirvashaudan parkkipaikalle ja patikoida siitä näköalapaikoille. Tällöin yhdensuuntaista matkaa tulee karkeasti n. 10-12 km suuntansa.

Mikäli aikoo yöpyä autiotuvissa, on hyvä varata aikaa sen 4 päivää, koska siirtymät autiotupien välillä on pitkähköjä. Nuorttijoella käynnin voi yhdistää samalla vaikka Korvatunturilla käynnin yhteyteen, sillä ne sijaitsevat suhteellisen lähekkäin. Itsellä nousi tämä kipinä Nuorttijokeen juuri Korvatunturiretken jälkeen.