Kiilopään huiputus ja roadtripin päätös

Pohjoisen roadtrip heinäkuussa 2020, päivä 15: Kiilopää

Viimeistä postausta viedään kesän 17 päivän roadtripilta, josta ajokilometrejä kertyi yhteensä 4419 km. Ennen kotiinpaluuta suuntasimme mökiltä vielä Saariselälle ja Kiilopäälle. Meillä oli ollut lähes 2 viikon aurinkoloma pohjoisessa, joten tänä päivänä oli ensimmäinen kunnon pilvinen ja kolea päivä +12 astetta. Otimme sään hyvin vastaan, sillä olimme jo hieman odottaneet, koska vähän huonompi sää osuisi kohdalle. Patikoitaessa tulee tunnetusti lämmin, joten kolea keli ei edes haitannut. Kiilopään parkkipaikalla huomasi, että paikalla oli aiemmin ollut suuri määrä autoja ja että suurin osa oli jo lähtenyt heinäkuun ja lomien päätyttyä.

Alitettuani Kiilopään portin, muistin miltä tuntui kun viimeksi siitä kuljin. Olin silloin nostanut selälleni elämäni ensimmäisen vaellusrinkan ja se tuntui niin painavalta selässä, että usko meinasi loppua jo heti alkumetreillä. Silloin oli yhtä pilvinen sää, mutta myös niin sumuinen, ettei Kiilopäätä edes näkynyt. Nyt kuljin pelkän päivärepun kanssa, mutta vauhti oli tälläkin kertaa hitaan tempoinen, 3-vuotias tyttö käveli lähes koko 1,9 km matkan huipulle ylös vauhdikkaammin kuin äitinsä.

Koirat hyvänä vetoapuna

Kiilopään huipulle johtaa siis 1,9 km helppokulkuinen polku, jonka tosiaan lapsikin hyvin kävelee. Alkumatkasta on loivaa nousua tai oikeastaan tuntuu, että koko matkan on vain pelkkää loivaa nousua, kunnes viimeisellä pätkällä alkaa portaat, joiden varrella on lukuisia huilaamispenkkejä, joita käytin tällä kertaa hyödyksi. Viimeisellä kolmanneksella raskaana sai luvan huilatakin 🙂

Totesinkin kuinka kivaa koiria on lenkittää tällaisella reitillä! Kova veto aluksi, mutta kyllä niilläkin vauhti hyytyi ylämäessä. Kumpa saisi useammin tehdä tällaisia lenkkejä koirien kanssa, siksi tulevaisuuden koira onkin niin vahvasti mielessä uutena vaelluskaverina. Täällä tuli tosi paljon muita koiria vastaan, pari suloista koiranpentuakin.

Kun pääsimme Kiilopään huipulle n. 45 minuutin jälkeen, aukesi sieltä aivan tajuttoman kauniit tunturimaisemat joka puolelle! En muista nähneeni sellaista tunturijonoa moniin vuosiin. Aaltoilevia tunturijonoja oli toisensa perään ja se näkymä oli niin kaunis, vaikka oli pilvinen sää. Sitä näkyä ei saanut kunnolla edes kameraan, se tulee nähdä omin silmin! Wau! Mietin kuinka kaunista täällä olisi auringonlaskun aikaan tai keskellä yötä kesällä?! Olin aivan lumoutunut niistä tunturimaisemista ja alas patikoitaessa mietinkin, koska mahdan seuraavan kerran nähdä taas tuntureita.

Kiilopään huipulla olisi viihtynyt vaikka tuntikausia, mutta huipulla tuuli kovaa ja kylmästi, joten lapsi halusi lähteä jo takaisin alas. Kiilopää todellakin yllätti todella positiivisesti! Olin jotenkin ajatellut, että kun se on niin lähellä ja sinne on lyhyt matka, ettei se ole sen kummoisempi, mutta olin todella väärässä. Olin kuin päähän lyöty siitä, kuinka helposti patikoitavan matkan päästä avautuu tällaiset maisemat, ei se todellakaan vaadi pitkiä matkoja nähdäkseen vastaavaa. Olin iloinen siitä, että onnistuttiin löytämään reissun aikana pienelle lapselle ja koiravanhuksille tosi kivoja ja sopivia patikointilenkkejä. Joten kyllä, suosittelen lämpimästi ”vain Kiilopäälle” patikoimista, reitti on oikein sopiva vaikka koko perheelle!

Puoliso oli myös todella vakuuttunut Kiilopäästä ja sen ympäristöstä, joten totesimme jo parkkipaikalla tulevamme tänne vielä joku kerta takaisin patikoimaan/vaeltamaan. Kiilopään ympäristössä menee useita muita lyhyitä ympyräreittejä, kuten vasapolku 1,1 km, poropolku 5,6 km ja kiirunapolku 5,6 km. Kiilopään huippu on 546 metriä korkea ja sieltä olisimme esimerkiksi voineet tulla kiirunapolku pitkin takaisin. Kiirunoita voi muuten bongailla Kiilopäältä, osaavat hyvin maastoutua.

Ajoimme mökille Saariselän keskustan läpi ja totesimmekin, että emme ole kaivanneet lainkaan näinä vuosina laskettelukeskuksien turistikeskittymiä. Mutta muuten Saariselkä vaikutti monipuoliselta paikalta! Seuraavana päivänä tipahti kilometrejä verkkaaseen tahtiin kun ajelimme kotiin päin. Rovaniemen joulupukin maassa vierähti pari tuntia ja yövyimme matkan varrella leirintäalueen mökissä Iissä. Vaikka reissu oli hyvä ja kaikin puolin onnistunut, oli tässä vaiheessa tosi kivaa palata jo takaisin kotiin. Tai no, reissun jälkeen todettiin että me tytöt olisimme voineet vielä jäädä reissun päälle, mutta pojat olivat jo valmiita tulemaan kotiin.

Polttoainetta kului 17 päivän aikana yhteensä 300 euron edestä, leirintäalue maksuihin upposi 250 euroa, ruokakauppalaskua en ole puolisolta useista yrityksistä huolimatta saanut, sillä Norjassa upposi ruokakauppoihin ihan mielettömän paljon rahaa, vaikka meillä oli suurimmaksi osaksi omat ruoat mukana. Retkiin ja museoihin meni 150 euroa. Todella hieno ja onnistunut reissu takana!