Ristiriita nimeltään kaukokaipuu & koti-ikävä

Haluan usein matkalle, mutta samalla viihdyn kotona yli kaiken. Krooninen matkakuume on vaivannut vuosia, matkat pyörivät mielessä todella usein. Haluan että on aina joku matka mitä odottaa ja mitä suunnitella, haluan päästä säännöllisesti matkalle. Toisinaan on toki aikoja kun on matka ähky, eikä juurikaan tee mieli miettiä mitään matkoja. Silloin nautin toisenlaisesta vapaudesta kun kaikki suunnitelmat ovat avoinna, mutta samalla se tuntuu hmm… juurettomalta? Matkustaminen vain kerta kaikkiaan kuuluu elämääni, piste. Meidän matkasuunnitelmat on usein mietittynä tyyliin vuodeksi eteenpäin. Sen voi tulkita niin, etten ole läsnä kun ajattelen niin paljon tulevaa, onhan sekin totta. Mutta enhän nyt ihan koko aikaa voi vain matkoja ajatella, en kai?

Nuuskamuikkunen: Kuule, tahdotko tietää miksi matkustelen niin paljon itsekseni?
Minä olen kierrellyt ja kulkenut ympäri maailmaa melkein koko ikäni ja aion jatkaa samalla tavalla tästä eteenpäinkin, se on minun luontoni eikä sitä voi muuttaa.

 

Muumipeikko: Niinkö?

 

Nuuskamuikkunen: Kyllä, ja kokemuksesta tiedän, ettei ole koskaan  hyväksi tehdä vastoin omaa luontoaan.

Matkoista saan paljon iloa, voimaa ja elämyksiä, matkan varaamisesta ja suunnittelusta paljon energiaa ja innostuneisuutta. Paljon matkustavasta voi helposti ajatella, ettei hän arvosta arkea ja kotia, koska haluaa koko ajan matkustaa pois. Mutta, tiedättekö mitä? Arvostan kotiani, perhettäni, arkeani, ei ne ole toisiaan poissulkevia asioita. Elämäni parhaat asiat ovat täällä kotonani, enkä etsi niitä maailmalta. Usein puhutaan, että ne parhaimmat asiat ovat niitä pienimpiä ja yksinkertaisimpia, sen allekirjoitan täysin sekä sen, että se mikä loppujen lopuksi merkitsee kaikkein eniten on jo ympärilläni. Onhan elämäni vajaa 50 viikkoa vuodesta arkea ja ihan (an) tavallisia juttuja. Silti haluan maailmalle. Tasainen arki tekee hyvää ja pidän siitä todella paljon, mutta hypin seinille jos arkeni on tasaista liian kauan.

Mutta, vaikka kuinka rakastan matkustamista ja tahdon reissuun lähteä, niin muutama päivä ennen reissua tulee usein olo, etten haluakaan lähteä. En tiedä mistä se johtuu. Vaikka olen lähtenyt reissuun monet kerrat, niin aina pyörittelen joitain matkakohteeseen liittyviä pelkoja mielessäni. Kuolemanpelkoa. En tiedä mistä tämä johtuu, ehkä siitä kun olin lapsi, isäni oli ulkomailla hotellin tulipalossa? Tai äitini merellä samaan aikaan kun Estonia upposi? Jostain syvältä tämä pelko tulee, sillä olen potenut tällaista oloa aina. Pelosta huolimatta lähden aina reissuun, potevathan näyttelijätkin ramppikuumetta. Reissupäivänä kotoa lähteminen on joskus haikeaa, toisinaan se sujuu hyvin. Sitten kun vain lähtee, häviää se tunne onneksi aina.

Ehkä kotoa lähteminen muuttuu myös entistä helpommaksi sitten kun meillä ei ole enää koiria, ketään joka kotona odottaa ja ketä hyvästellä? Koiramme ovat parhaita ystäviäni ja olen niihin luonnollisesti hyvin kiintynyt, en usko että kiintyisin yhtä syvästi esimerkiksi hamsteriin jos meillä sellainen olisi. Ehkä taustalla on traumana tämä kokemus Mallorcalta? Koirillamme on nyt paras hoitopaikka ja hoitajiin on täyden kympin luottamus. Tiedän, että koiratkin nauttivat ja voivat hyvin hoitajien luona, se eroahdistus on ollut enemmän omistajalla kuin koirilla. Ehkä mitä kauemmaksi matkustan, sitä vaikeampi on lähteä. Viimeksi kun lähdettiin matkalle tuli taas herkisteltyä kun vein koirat hoitoon, mutta siihenkin vaikutti yhden koiran vakava sairastuminen.

Onneksi tilanne on vuosien saatossa helpottunut ja hyvä kun tänä päivänä muistan edes ikävöidä matkan päällä. Viime vuosien matkat ovatkin itse asiassa olleet huomattavasti aikaisempia matkoja rennompia, sillä olen pystynyt paremmin jättämään koirat taka-alalle ja keskittymään matkalla olemiseen, ne matkat ovatkin olleet tosi hyviä ja onnistuneita. Olenkin miettinyt, että tällaisia niiden pitäisi aina ollakkin! Olen nauttinut matkoista ihan eri tavalla kuin aiemmin.

Tykkään käydä nuuhkimassa uusia paikkoja maailmalla, mutta palaan mielelläni takaisin kotiin perheeni luo. Joskus mietin, kuinka hölmöä onkin kaivata kotiin lyhyenkin matkan aikana, eikä sitä nyt onneksi edes joka kerta tapahdukaan. Itsellä ikävä vaivaakin usein tilanteissa kun on vähän unta ja/tai pitkä matkapäivä takana, kun sitten ensimmäisen kunnon yön saa nukuttua, on mieliala aina parempi. Mutta ehkä ikäväni kertoo osittain myös siitä, kuinka tärkeitä nämä otukset ja koti minulle on. Kun koti-ikävä iskee, auttaa yksi viesti kotipuoleen: onko kaikki hyvin? Kun saa vastauksen, saa jatkaa lomailua hyvillä mielin. Hyvästeleminen on vieläkin vaikeaa, mutta kun pääsen lentokentälle ja astun lentokoneeseen ja perille kohteeseen, unohtuvat ikävän tunteet samantien. Sitten nautitaan vaan matkasta ja kun palaan matkalta kotiin, maistuu arki taas hyvältä.