Suomalaiset maailmalla

Tuli mieleen kertoa, kuinka joskus viihdytän itseäni matkoilla. Kun olen ulkomailla, niin tykkään katsella ihmisiä, miltä he näyttävät ja koitan arvella minkä maalaisia he mahtavatkaan olla, varsinkin alueella jossa esiintyy paljon turisteja. Mutta harrastan myös jonkin sorttista ”suomi bingoa”. Kuulostaa vähän hassulta… 🙂

Itselläni on näin suomalaisena jokin suomi tutka päällä. Saatan kaukaa katsoa että *nuo näyttävät ihan suomalaisilta* ja sitten jännitän ja koitan selvittää (kuuntelemalla) olenko osunut oikeaan. Lähes joka kerta olen. Se on aika hassua. Tätä on tapahtunut monia kymmeniä kertoja, siksi se onkin aika hauskaa, kun joka kerta jännittää tuliko täysi osuma. En siis kuitenkaan hyökkää heidän kimppuunsa, vaan pidän asian omana tietonani.

Kun mieheni kanssa reissataan, niin mieheni saa lomamme aikana monet tökkäykset kylkeen kun olen taas kärppänä ”hei, nuo on varmaan taas suomalaisia, kato nyt, kuuntele kun menevät ohi”. Vaikken mitään palkintoa oikeasta arvauksesta saakaan, niin siinä on se oma viehätyksensä (hupinsa kullakin..) hihi.

Eihän tässä niinkuin yhtään mitään järkeä siis ole. Kunhan on hauskaa ajanviihdettä. Kroatiassakin tulimme bussipysäkille ja tunnistin heti yhden pariskunnan suomalaisiksi. Bussi tuli ja olimme astumassa paikalliseen bussiin, sai mieheni taas tökkäyksen kylkeen ja kuiskauksen ”näetkö tuon pariskunnan tuolla bussin sisällä, lyödäänkö vetoa että ne on suomesta” ja kyllä olivat. Sillä myös samaisella bussikyydillä matkusti kaiken kaikkiaan 14 suomalaista. Tunnistin heidät heti, vaikken heidän puhettaan heti kuullutkaan.

Aloin siinä bussin penkillä miettiä, että jos suomessa on vajaa 6 miljoonaa asukasta, ja kuinkahan monta mahtoi sillä hetkellä olla Dubrovnikissa ja juuri tällä samaisella bussimatkalla oli sattumalta 14 suomalaista. On se nyt aika hyvin, kun ei niihin nyt koko aikaa siellä kuitenkaan törmännyt.

Siinä samaisella bussin penkillä mietin taas lisää. Mietin että miksi tunnistan kaikki suomalaiset? Sitten tulin siihen tulokseen, että jos miettii meidän naapurimaita, venäjää, onhan venäläiset eri näköisiä kuin suomalaiset, virolaiset myös. Pukeutumistyyli on erilainen ja toki ulkonäkö muutenkin. Ruotsalaiset ja norjalaiset, jokseenkin tunnistettavia myös. Heidät tunnistaa kyllä myös helposti ja ovat kuitenkin hieman erinäköisiä kuin suomalaiset. En ole kertaakaan erehtynyt luulemaan ruotsalaista suomalaiseksi. Hassua sekin.

Syvällisiä mietintöjä bussin penkillä. Sitten mietin vielä lisää, että onko loppupeleissä yhtäkään muuta maata, jotka muistuttaisivat meitä suomalaisia ulkonäöllisesti? Ei tullut kyllä mieleen. Tuleeko teille? Että kyllä me taidetaan aika persoonallisen näköisiä olla. Siis ihan kohteliaisuutena. Meissä on vaan jotain niin suomalaisia piirteitä. Suomalaiset vaan tunnistaa kaukaa! Teistä varmaan jokainen on kokenut sen, kun olette ulkomailla olleet ja jokin myyjä on heti huudellut suomeksi perään. Mutta kyllä hekin aika hakoja ovat tunnistamaan, mistä maasta kukin on.

Tiettyjä kansalaisuuksia erottaa helpommin kuin toisia, onhan näitä ihmisiä maailmalla. Siksi tämä onkin niin hauska harrastus, kun ihmiset ei lopu kesken ja sitä voi laajentaa koko ajan. Oppia tunnistamaan ulkonäöltä ja oppia tunnistamaan kieliä. Lentokentällä olisikin hyvä mahdollisuus oppia tuntemaan eri kansalaisuuksien piirteitä, jokaisen lähtevän portin kohdalla. Hahaa! Siitä sainkin hyvän idean lentojen pitkien vaihtovälien ajan tappamiseen 😉 Ulkonäön lisäksi on kiva arvoitella vieraankuuloista kieltä, että mikä kieli mahtaa olla kyseessä.

Kroatian reissulla, tuli hotellimme ravintolaan syömään pariskunta, jonka nainen oli kovasti pukeutunut jotenkin suomalaisittain, hieman ”marimekko tyylisesti” musta mekko, jossa oli valkoisia palloja, valkoiset paksut helmet kaulassa ja lyhyet hiukset. Hän oli niin suomalaisen näköinen mutta mies taas ei ollut niin tyypillisen suomalaisen näköinen. En kuullut heidän puheettaan, joten asia jäi loppuiäkseni vaivaamaan, olivatko he lopulta suomalaisia vai eivät!

Monesti tekisi ihan hirveästi mieli sanoa jotain ja haluaisin puhua ihmisten kanssa, mutta olen niin huono keksimään puhuttavaa tuntemattomien kanssa, pitäisi yrittää opetella jotain small talkia tai jotain! Päässäni saattaa pyöriä sata lausetta (tai sitten ei tosiaankaan pyöri edes yhtä lausetta), jotka tekisi mieli sanoa, mutta silti mietin vaan hiljaa mitä ihmettä sanoisin 🙂 Suomalaiset kun eivät ole small talk kansaa. Sitten minulta kysytään että ”miksi sun pitäisi niille puhua?” , ”mitä asiaa sulla niille mukamas olisi?”. Niin…

Matkustamisessa onkin se ihana puoli, että tapaa muun maan kansalaisia jotka ovat avoimia ja sosiaalisia ja osaavat vetää keskustelua, siihen onkin sitten niin paljon helpompaa heittäytyä mukaan. Dubrovnikissakin olin onnen kukkuloilla, kun tapasimme Montenegron retken jälkeen seuraavana päivänä samaisella retkellä olleen nuoren jenkkiläis pariskunnan, joiden kanssa oli niin mukava ja helppo jutella, jäin heitä melkein jopa kaipaamaan. Se on se ihana rikkaus matkoilla, kun tapaa ja tutustuu muun maalaisiin ihmisiin. 

Kun olin yksin reilireissullani muutama vuosi sitten takaperin, olin jo ollut muutaman päivän seurustelematta kenenkään kanssa. Näin pienen tsekkiläis kylän rautatieasemalla toisia suomalaisia. Hyökkäsin sinne tervehtimään, aikomuksenani kysyä hieman heidän reissusuunnitelmistaan. Kyseessä oli pariskunta ja mies ainakin vaikutti hieman helpommin lähestyttävältä, nainen taas näytti hieman kauhistuneelta ja ilmeestä näki, että etkai vaan meinaa meidän kanssa ruveta puhumaan! Ei halunnut sitten millään jatkaa keskustelua ja juna johon hyppäsimme oli vain parin vaunun mittainen ja nainen ohjasi miehensä mahdollisimman kauas istumaan minusta. Heh. Jotenkin tuli harvinaisen selkeästi viesti perille. Itselläni ei ole mitään sitä vastaan, jos toiset suomalaiset tulevat juttelemaan ulkomailla.

Ehkä se on vain toisille helppo tapa lähestyä kun on vieraassa maassa, kun on yhteinen kieli. Mutta ymmärrän hyvin sen pointin, että eihän ulkomaille lähdetä toisten suomalaisten kanssa seurustelemaan. Ja joskus saattaa kyllä ärsyttää,kun tahtoisi olla ns rauhassa suomalaisista niin niihin törmää silti (kuten tälle pariskunnalle kävi). Kyllä sitä joskus loman jälkeen tokaisee että ”ihanaa kun ei ollut niin paljon suomalaisia”.

Jutteletteko te ulkomailla muiden suomalaisten kanssa?

Sellainenkin juttu tuli mieleen suomalaisista, kuinka hauskaa se on nähdä kuinka avoimiksi suomalaiset muuttuvat heti ulkomailla. Ulkomailla suomalaiset tulevat helpommin keskustelemaan avoimesti myös muiden suomalaisten kanssa, ”hei! ai tekin olette suomesta” on aika yleinen kuulo. Voisin kuitenkin väittää, että tämä ei päde jokaisessa maassa, en ole törmännyt (muistaakseni, en ole 100% varma) esimerkiksi Tallinnassa, siihen että joku toinen suomalainen olisi tullut vetämään hihasta kun näkyy muitakin suomalaisia, ymmärrätte varmaan.

Ja jokainen tietää kuinka helposti suomalaiset kotimaassa ryhtyvätkään tuntemattomien kanssa juttelemaan… 🙂 Ulkomailla suomalaiset on hyvin avoimia, ystävällisiä ja juttelevat vieraiden kanssa helpommin, miksi me ollaan kotimaassa sitten taas niin sulkeutuneita? Jotkut esteet häviää kun lähdemme rajojemme ulkopuolelle.

Tämä ei kuitenkaan aina ulotu vain suomalaisiin, tämä *minkämaalainen mahdat olla* leikki. Mauritiuksen koneessa istui meidän vieressä käytävän toisella puolella nimittäin yksi ikäiseni pariskunta, jotka puhuivat keskenään englantia, mutta se ei ollut kummankaan äidinkieli. Siinähän oli sitten pitkä lentomatka miettiä ja koittaa arvailla minkä maalaisia he mahtoivat olla.

Mies oli jotenkin niin ”jännän” näköinen, etten osannut lainkaan arvata mistähän hän olisi mahtanut olla kotoisin. Hän puhui sujuvasti englantia. Minä veikkasin belgialaista ja mieheni kroatialaista ja naista veikkasin venäläiseksi. Lopulta passin tarkastuksessa mies tiputti belgialaiset simpukkasuklaat pitkin terminaalia ja hänellä oli kädessään sininen passi (arvoitus ei ratkennut), mutta naisella näin olevan venäläinen passi.

Miehen osalta jäi tämäkin loppuelämäksi arvoitukseksi. Minähän en tietenkään rohjennut heiltä kysyä, että mistä he mahtavat olla kotoisin. Olisi pitänyt kysyä… Tässä on se huono puoli, että jos jokin kansalaisuus jää arvoitukseksi niin se saattaa jäädä vaivaamaan…

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *