Grönlannin matkalla ikimuistoinen koiravaljakkoretki jäätikölle

Harkitsimme Grönlannin matkalla erillistä koiravaljakko ja moottorikelkkaretkeä, kunnes bongasin 6-7 tuntia kestävän retken jossa yhdistyisi molemmat, hintakin oli halvempi. Varasimme yhdistetyn moottorikelkka ja koiravaljakkoretken Ilulissat Escapen kautta. Retki oli ikimuistoinen.

Sympaattinen nainen nimeltä Pilu haki meidät majapaikalta retken lähtöpisteeseen. Kun saavuimme perille, Eve ilmoitti että oli unohtanut toppahousunsa, voi hitsit, ehditäänkö vielä hakea ne? Ei, kun ne jäi suomeen. Ihme, ettei Eve kylmettynyt koko retkellä vaikka oli ilman toppahousuja kylmässä viimassa.

Lähdimme moottorikelkoilla matkaan, tiedossa olisi 25 km moottorikelkkailua, jonka jälkeen pitäisimme pienen tauon ja sitten jatkaisimme matkaa koiravaljakolla 15 km ja sitten vielä sama reitti takaisin.

Reitti kulki vaihtelevassa maastossa, hyvin jyrkkiä ylä ja alamäkiä, itse en uskaltaisi ajaa moottorikelkoilla tällaisia reittejä. Luotin kuitenkin kuljettajaan jonka kyydissä oli turvallista olla.

Eteen osui niin kauniita maisemia, aamuaurinko nousi vuoren takaa kauniisti ja lumi oli osittain jo sulanut vuoren rinteiltä. Olimme erämaassa, Grönlantilaisessa erämaassa. Ensin harmittelin, kun en saanut kelkankyydistä ikuistettua tätä kameraan mutta huomasin rauhoittuvani ihan eri taajuudella, kun elin läsnä enkä kameran kautta.

Tauko erätuvalla Kangia Lodgella

Yrityksen omistjat Pilu ja Kaali ovat onnistuneet ostamaan pienen maapalan metsästäjien mailta ja ovat hiljattain vasta aloittaneet matkailualan yritystoimintansa. Kaali on viettänyt koko ikänsä ulkona metsästäen ja kalastaen.

Pidämme tauon erätuvalla jonka Pilun isä on yksin rakentanut ja moottorikelkalla tuonut kaikki tarvikkeet perille, hän todellakin tuntee tämän reitin ja alueen hyvin.

Meidän koiranvaljakonkuljettaja ja yrityksen toinen omistaja Kaali on kuuluisa Grönlannissa. Koiravaljakkokilpailut ovat Grönlannissa hyvin suosittuja ja Kaali on menestynyt niissä hyvin, viime vuosina päässyt toiselle ja neljännelle sijalle. Siksi Pilu painottaa, että saamme olla rauhallisin mielin, meillä on yksi Grönlannin parhaimmista koiravaljakon kuljettajista.

Lodgella ei ole juoksevaa vettä vaan vesi saadaan sahaamalla ja sulattamalla palasia suuremmista jääpaloista. Sähköt saadaan aurinkopaneeleista tai aggregaatista ja lämmöt takasta. Lodgea vuokrataan myös ulkopuolisille ja siellä on useampi makuuhuone ja kuivakäymälä.

Kohti jäätikköä koiravaljakolla

Lähdemme tuvalta moottorikelkoilla muutaman sadan metrin päähän koirien luokse. Niitä on täällä kymmenittäin, osa koirista nukkuu ja ovat rauhallisia, toiset innostuvat kun tulemme ja meidän koiravaljakonkoirat riehaantuvat kun tietävät, että pääsevät pian juoksemaan.

Sen jälkeen kun koiranvaljakonkuljettaja on saanut kaikki remmit ojennukseen, hyppäämme puisen reen kyytiin. Ohitamme jo heti alkumatkasta jäävuoret ja suuntaamme kohti avaraa järvenselkää. Käy kylmä viima ja vaikka minulla on paksusti vaatetta päällä, tulee silti läpikylmä.

Nappaisen kuvia vähän väliä, mutta siinä välissä sielu lepää. Ihmettelen koiravaljakon tuomaa rauhallista vaikutusta, saan istua kyydissä, ulkoilmassa ja maisemat vaihtuvat. Mieli rauhoittuu todella hyvin.

Reilun tunnin kuluttua olemme jäätiköllä ja kävelemme pienen mäen ylös. Kaali tarjoaa kahvia ja teetä sillä aikaa kun ihastelemme jäätikköä. Aurinko paistaa ja lämmittää ihanasti, jäätikkö sinertää ja ihastelen sitä sanattomana.

Kaali näyttää kohdan, missä jäätikkö on ollut 25 vuotta sitten, näetkö tuon saaren keskellä järveä? Siinä niin. Vuorien rinteillä on nähtävillä tummia reunoja, joista näkee jäätikön vanhan reunan. Nyt se on nykyisellä paikalla, 2 km päässä siitä kohtaa, missä se oli vuosikymmenen sitten. Kaali kertoo, että jäätikön sulaminen on toistaiseksi hidastunut eikä se vetäydy enää yhtä kovaa vauhtia kuin aiemmin.

Kuuntelimme myös jäätä, sillä se piti erilaisia ääniä. Jostain kaukaa kuului iso romahdus ja maa jalkojen alla hieman tärisi, aivan kuin joka työmaapommi olisi räjäytetty. Todellisuudessa jossain kauempana romahti taas iso jäälohkare ja siitä lähti kova ääni ja maa tärisi sen painosta.

Takaisin koiravaljakolla ja moottorikelkoilla

Lähdemme takaisin päin, jo mennessä tarkkailin reen etupenkiltä koiria, kuinka he ulostivat kesken juoksun. Koiralauma on suhteellisen nuori, mutta mukana on pari vielä nuorempaa koiraa jotka eivät ole mukana vetämässä, vaan juoksevat sivulla ja vasta opettelevat.

Näistä toinen, naaraskoira jäi pissalle ja hieman muista jälkeen ja kun hän lähti kirimään muita kiinni, jäi hänen narunsa reen alle ja koira loukkasi siinä rytäkässä jalkansa. Seuraavat 10 kilometriä vain tarkkailin koiran takajalkaa, jota hän välillä ontui ja välillä piti ylhäällä. Voi raukka. Olisi tehnyt mieli napata koira mukaan reen kyytiin loppuajaksi, mutta koirat juoksevat vaikka hammasta purren.

Maisema näytti toiseen suuntaan mentäessä taas ihan erilaiselta. Edessä näkyi vuoria ja jäävuoria ja aurinko paistoi edelleen, voiko upeampaa säätä tilata? Vaikka olen aiemmin ollut koiravaljakon ja moottorikelkan kyydissä, tuntui tämä erilaiselta, sellaiselta kerran elämässä elämykseltä.

Kun pääsimme takaisin ”koiraparkkiin” antoi Kaali koirille palkinnoksi kalaa ja heitti maahan jäätyneisiin luonnon omiin ruokakuppeihin napuja.

Pidimme Lodgella pidemmän tauon ja söimme Kaalin appiukon valmistamaa kalakeittoa, todella herkullista ja onneksi en tiedä mitä kaikkea se sisälsi. Jäätikön sulanut vesi maistui todella hyvältä ja raikkaalta. Kaali näytti vielä mökin seinältä karttaa, mistä näkee missä jäätikönraja on aiemmin mennyt, kartasta ei edes enää näy missä se on tänä päivänä.

Lähdemme moottorikelkoilla takaisin ja jälleen kerran näyttää maisema erilaiselta toiseen suuntaan mentäessä. Joko ajamme eri reittiä tai sitten se vain näyttää erilaiselta, joka tapauksessa nautin näistä maisemista enkä millään malttaisi hypätä moottorikelkankyydistä pois. Reissun loppuvaiheen toinen moottorikelkkaretki ei ollut lainkaan yhtä miellyttävä kuin tämä.

Mietin jälleen kerran siinä moottorikelkan kyydissä, että oma sielunmaisemani kuuluu arktisille kohteille, maapallon pohjoispuolelle. Näissä karuissa maisemissa on sitä jotain, mistä niin kovasti pidän.

Retki kesti kokonaisuudessaan 7,5 tuntia ja se oli erityisen kivaa, että retki oli reippaan pituinen, ehkä juuri siksi elämys oli niin voimakas. Jäätiköllä käynti kuitenkin pysäytti ja mietin ilmastonmuutosta ja sen seurauksia reissun aikana usean kerran.