Seikkailuntäyteinen päiväretki Israelista Jordanian Petraan

Viimeinen päivä Israelissa huipentui hauskan jännittävään seikkailuun, kun lähdin yksin ilman muita perheenjäseniä käymään päiväretkellä Jordaniassa. Yksi painavimmista syistä matkustaa Eilatiin oli nimenomaan sen läheinen sijainti Jordaniaan. Pääkohteeni oli Petra, mutta matkanvarrella myös sattui ja tapahtui. Päivästä on niin paljon kerrottavaa, joten tässä teille perinteinen matkalaukussa matkakertomus.

Olin napannut hotellin respasta mukaani aamiaisboksin ja seisoin aamulla klo 7.30 bussipysäkillä odottamassa kuljetusta. Olin varannut retken Aurinkomatkojen sovelluksen kautta ja odotin suurta turistibussia saapuvaksi, mutta eteeni pysähtyi taksi ja nainen etupenkiltä huusi, Elina? Sekunnin murto-osan ehdin miettiä, mikä juttu tämä oikein on, mutta hyppäsin taksin kyytiin.

Varattu retki oli englanninkielinen, mutta takapenkillä istui myös suomea puhuva mies joka esittäytyi Antiksi. Kävi pian ilmi, että olimme pikaisesti tavanneet perheeni kanssa Antin jo pari iltaa aiemmin eräässä ravintolassa, maailma on pieni.

Olin edelleen hämmentynyt ja ihmettelin, missä muut retkeläiset ovat? Epäilimme, että taksi poimisi yksittäisiä retkeilijöitä kyytiin ja veisi meidät sen jälkeen bussille. Rouva etupenkiltä kuitenkin kertoi, ettei muita ole tulossa. Hetken mietimme, että olemmeko tällä taksilla ajamassa Petraan asti? Kiitimme toisiamme, sillä ilman toisen osallistumista ei olisi koko Petran retki toteutunut, sillä minimi osallistujamäärä oli 2 henkilöä. Olin huojentunut, etten ihan yksin joutunut retkelle lähtemään.

Rajanylitys Eilatista Jordaniaan

Taksikuski vei meidät Jordanian rajalle ja rouva etupenkillä joka ei ollutkaan lopullinen oppaamme vaan retkenjärjestäjän yhteyshenkilö, kehotti meitä istuutumaan penkille ja kuuntelemaan tarkasti. Hän antoi meille tippejä varten useamman tyhjän kirjekuoren, missä oli eri ihmisten nimiä. Hän myös kertoi, että tulisimme ohittamaan useamman passintarkastuksen ja lopulta Ramses ja Fatim nimiset henkilöt olisi meitä rajalla vastassa.

Kävelimme passintarkastus luukuilta toiselle ilman ongelmia ja naureskelimme passintarkastuspisteiden lukumäärälle. Niiden välissä oli n. 100 metriä ei kenenkään maata, jonka läpi kävelimme.

Löysimme Ramses nimisen henkilön ja hän ohjasi meidät sivummalle istumaan. Emme oikein ymmärtäneet näitä lukuisia yhteyshenkilö kuvioita sillä vielä Fatim oli hukassa, joten kävelimme melkein Jordanian rajan ohi ilman viisumeita häntä etsimään.

Meidät ohjattiin ystävällisesti takaisin odottamaan, sillä retkenjärjestäjä oli hakenut viisumeita jo ennakkoon ja saimme ne n. varttitunnin odottelun jälkeen. Rajanylitys Eilatista Jordaniaan on yllättävän kallista, rajamaksu ja erillinen viisumi ovat yhteensä n. 120 euroa. En maksanut näitä maksuja erikseen, vaan ne sisältyi retken hintaan.

Retki Petraan oli kallis, 400 euroa mutta kerran se vain kirpaisi ja oli sen arvoinen. Retken hintaan sisältyi kuljetukset, rajanylitysmaksut, viisumi, päivällinen ja sisäänpääsy Petraan. Ajattelin, että tulee vielä kalliimmaksi ottaa lisävauhtia Helsinki-Vantaalta, mennään nyt kun täällä päin kerta ollaan. Johtuen kalliista hinnasta ja pitkästä päivästä jäi muu perhe retkeltä kokonaan pois ja osallistujamäärän perusteella oli moni muu päätynyt tekemään samoin. Jos haluaa matkustaa Eilatista Petraan omatoimisesti, on täällä arvioita kustannuksista.

Lopulta Ramses ohjasi meidät taas toiselle henkilölle, joka oli kuskimme mutta ei Fatim. Kuski kertoi, että perillä Petrassa meitä odottaisi paikallinen opas, joka veisi meidät Petraan. Olimme tässä vaiheessa jo tipahtaneet laskuista, kuinka monta yhteyshenkilöä meillä päivän aikana olisi ja asia lähinnä vain huvitti.

Matka Jordanian Petraan

Jordaniassa oli kello 1 tunnin enemmän kuin Eilatissa ja Aqaban rajalta oli ajomatkaa Petraan 2 tuntia suuntansa. Maisemat oli vuoristoiset ja kuivat, tienvarsilla näkyi välillä kameleita.

Israelin matka oli ensimmäinen moneen vuoteen pandemian jälkeen ja juuri Jordanian puolella tunsin taas eläväni. En ollut tiennyt, kuinka iso ikävä eri kulttuurien tuomia kontrasteja olikaan ollut. Oli ollut aivan liian pitkä tauko matkustamisesta, joten tämän kaiken oli ehtinyt unohtaa.

Antti kyseli kuskiltamme paljon Jordaniasta, hän hoiti puhumisen ja itse istuin kuunteluoppilaana. Jordania on rauhallinen maa ja he haluavat säilyttää hyvät suhteet naapurimaihinsa. Jordania on myös vapaampi maa muihin naapurimaihin verrattuna ja kuskimme kertoi, ettei hän esimerkiksi aio vaatia tulevalta vaimoltaan tiettyä pukeutumista, vaan vaimo saa pukeutua ja elää kuinka itse haluaa. Itselle jäi autossa käytyjen keskustelujen pohjalta positiivinen kuva Jordaniasta maana ja harmitti, että olin siellä vain päivän.

Pysähdyimme vessa ja kahvitauolle katsomaan maisemia ja toisella lyhyellä pysähdyksellä katsomaan maisemia Wadi Rum autiomaan ylle. Niin tajuttoman kaunista!

Perillä Jordanian Petrassa

Viimein olimme perillä Petrassa jonka kokopäiväretki oli suunniteltu kestämään reilu 12 tuntia matkoineen. Meillä oli mennyt rajamuodollisuuksien, taukojen, ajomatkan ja jopa aikaeron vuoksi jo 5 tuntia päivästä. Olimme Antin kanssa vähän pöllästyneitä päivän aikataulun matematiikasta, sillä emme ymmärtäneet mihin aika oikein katosi. Meille nimittäin annettiin Petraan aikaa vain 2,5 – 3 tuntia, loput 10 tuntia hävisi vain johonkin, vaikka ajomatkoihin teoriassa kului vain 4 tuntia yhteensä (Jordanian puolella).

Olimme kumpikin olettaneet, että Petraan jäisi n. 4-6 tuntia perillä oloaikaa. Ei auttanut kuin sopeutua aikatauluihin ja päädyimme Petrassa ostamaan sähköautokyydin (25 rahaa meno-paluu), aikaa säästäksemme. Onneksi otimme sen, sillä aikataulu meni tiukoille. Mikäli on reilusti aikaa, kannattaa ensimmäinen pätkä kävellä jotta ehtii rauhassa nauttia maisemista, Al-siqin kallioseinämän solan keskellä kulkeva kävelyreitti Petran aukiolle on jo itsessään upea.

Puolen päivän aikaan oli reitti suhteellisen rauhallinen, kun taas paluumatkalla iltapäivällä oli paikka jo ruuhkainen ja vain vilisi ihmisiä, joita tuli sadoittain vastaan. Matka sähköautolla (golfkärryn näköinen), kesti mennessä 20 min kun pidimme taukoja ja paluumatkalla 15 min.

Petran päiväretken jälkeen törmäsimme amerikkalaiseen pariskuntaan, joihin olimme törmänneet rajalla. He olivat rajalla jääneet vielä odottamaan viisumeita ja olivat Petrassa alkumatkan golfkärryn sijaan kävelleet Petraan, mutta taas joutuneet leikkaamaan loppupäästä nähtävyyksiä pois (kääntyneet aiemmin takaisin). Meillä oli ollut nähtävästi sama aika käytettävissä.

Petran päänähtävyydet

En ala kattavammin kertomaan kaikesta mitä Petrassa on, sillä paikka on laaja ja siellä saisi jopa viikonkin helposti menemään. Kerron nyt vain sen, minkä koimme tämän muutaman tunnin vierailun aikana.

Sanoisin, että näimme päänähtävyydet, ne jotka suurin osa muukin päivän aikana kokee. Ei välttämättä kaikki lähde syvemmälle Petraan, sillä välimatkat voivat olla pitkiä ja kilometrejä kertyä päivän aikana toistakymmentä. Pääreitin pituus on n. 8 km meno-paluu ja mekin menimme sen, tosin ensimmäiset kilometrit sillä sähköauto golfkärryllä aikaa säästääksemme.

Petran oppaamme puhui englantia, mutta silti käännyimme Antin kanssa usein toistemme puoleen tiedustellaksemme, minkä verran toinen oli asioista ymmärtänyt. Aika paljon asioita meni ohi kielimuurin vuoksi, mutta jotakin juttuja saimme kiinni sieltä sun täältä. Emme siis ihan kaikkia paikkoja ymmärtäneet, mitä ne olivat. Petraan on kuitenkin kallion solaa pitkin kuljetettu vettä, sen me ymmärsimme. Vedenkuljetusreitin näkee As Siqin kävelyreitin varrella. Petran kallioiden väri kuluu ja siten myös muuttuu vuosittain ja välillä näimme hyvinkin väririkasta kalliota.

Petrassa oli reitin varrella vessoja ja kojuja, joten matkamuistoja ja vesipulloja saa sieltä ostettua. Ihastelimme mm. Al Khaznehin temppelin lisäksi vanhaa roomalaista amfiteatteria, vanhoja hautoja ja vanhan kirkon rauniota jonka tutkimisessa on ollut mukana myös suomalaisia.

Opas oli mukana menomatkan Petraan ja paluumatkalla sai kulkea omaan tahtiin.

Petra oli todella vaikuttava näky, tuhansia vuotta vanha hylätty kaupunki ja mietimme, miksi tällainen paikka on ylipäätään kokonaan hylätty. Petran rakentaminen on kestänyt satoja vuosia ja kuinka hyvin kaupunki on säilynyt näihin päiviin saakka.

Miten ne ovatkaan aikoinaan osanneet rakentaa tällaisen paikan, miten he ovat päässeet noin korkealle rakentamaan kaikkia pylväitä ja luolia. Luolia, hautakammioita, temppeleitä on tässä muinaisessa kaupungissa paljon. Enkä vieläkään oikein sisäistä kaikkea näkemääni, paljon riitti ihmeteltävää ja päässä pyöri useita avoimia kysymyksiä. Päänähtävyydet pähkinänkuoressa:

• As Siqin sola, eli upea reitti Petraan
• Al Khazneh temppeli, joka on ollut mukana myös Indiana Jones elokuvissa ja siitä tullut kuuluisaksi (Treasure)
• Roomalainen amfiteatteri
• Erilaisia kuninkaallisia hautoja (Royal Tombs)
• Kirkon rauniot (The Church)
• Great temple ja ylempänä kiipeämällä High place of Sacrifice
• Lisäksi kauempana on lisää temppeleitä ja paljon patikkareittejä (mm. Ad-deir Monastery)

Petran temppeli

Olisin halunnut kiivetä näköalapaikalle Petran aukiolle ihastelemaan Al Khazneh temppeliä ylempää, mutta ylös kiipeäminen haluttiin rahastaa ja ylös ei (kuulemma) saanut mennä ilman opasta. Itsellä jäi siitä vain rahastamisen maku, enkä jaksanut alkaa säätämään rahojen ja sääntöjen kanssa, kun oli jo aikataulut muutenkin tiukassa joten jätimme näköalat väliin.

Temppelin aukiolla nukkui koiria, oli runsaasti silmät kajaalilla maalattuja miehiä tarjoamassa kamelinkyytiä ja meinasinkin jäädä reitillä yhden kamelin yliajamaksi. Voin kertoa, että oli aika hiljainen eläin kun hiekalla lähestyi juosten takaapäin, eräs toinen turisti ehti varoittaa juuri ennen, joten ehdin hypätä sivuun. Temppelille asti olisi hyvin päässyt jopa lastenrattailla, mutta sen jälkeen reitti muuttui hiekkaiseksi. Al Khazneh temppelin edustalla on ritilä, jonka alla sijaitsee vanha hautakammio. Kaikkia hautoja ei olla edelleenkään kaivettu auki.

Päivällinen Petrassa

Sovimme kuskimme kanssa, että olemme takaisin klo 16.00 mennessä. Tapasimme hänet Sand Stone nimisessä ravintolassa, lyhyen kävelymatkan päässä Petran lähtöpisteeltä. Söimme ravintolassa buffet pöydästä ja ruoka oli todella hyvää. Tykkäsin ja taas toistamiseen harmitti, että jo seuraavana päivänä istuisin lentokoneessa matkalla Suomeen.

Pidin Jordanista yllättävän paljon, siitä oli tullut positiivinen ensivaikutelma ja kaikki tapaamamme ihmiset olivat ihanan ystävällisiä ja palvelualttiita, erilaisia kuin Israelilaiset. Mitään tyrkyttämistä tai ahdistelua en kokenut missään koko päivänä. Kamelikyydin kauppaajatkin luovuttivat kerrasta, eivätkä jääneet enempää hengittämään niskaan. Kuskimme oli todella mukava, rauhallinen ja kärsivällinen ja hänen kanssa oli helppo jutella vaikka mistä.

Päivällistä syödessämme kuskimme tiedusteli, kuinka kauan olemme Antin kanssa olleet yhdessä ja reaktio ja hämmennys oli aikamoinen, kun kerroimme että emme ole pariskunta vaan olemme vasta tänä päivänä tavanneet toisemme ensi kertaa ja että emme tunne toisiamme. Hän oli koko päivän luullut meitä pariskunnaksi ja minuakin kutsuttiin usean henkilön toimesta päivän aikana vaimoksi, toki olen kyllä vaimo, mutten matkaseuralaiseni.

Meidän tuli Antin kanssa jättää tippiä Petran paikallisoppaalle ja meidän kuskille. Ymmärtääksemme tippikulttuuri oli Jordaniassa erityisen tärkeää ja siitä saimme aamun rouvalta tarkat ohjeet, milloin olisi paras hetki antaa tippiä. Petran lähtöpisteellä oli automaatti, mistä saimme nostettua käteistä sekä sähköautoon että tippeihin, sillä kumpikaan ei ollut tajunnut vaihtaa mukaan Jordanian rahaa. Eurot ja dollarit kävi Petrassa hyvin, mutta ei Israelin sekelit, vaikka menomatkan taukopaikassa pystyi niilläkin maksamaan.

Petrasta takaisin poliisisaattueessa

Ajoimme Petrasta pois hiukan eri reittiä pitkin, ajoimme ajoittain korkealla keskellä tuulimyllyjä. Maisemat olivat jälleen kerran levollisen kauniit. Kuskimme tosin oli hyvin kyllästynyt jatkuvaan hiekkamaisemaan, eikä sietänyt sitä enää ollenkaan. Hän arvosti vehreitä maisemia ja ylisti Aqabaa ja sen vehreyttä.

Kuskimme pysähtyi vessatauolle ja samaiselle parkkipaikalle ajoi poliisiauto. En itse huomannut, mutta Antti kertoi poliisiauton tuulilasin olleen aivan säpäleinä. Kuski vaihtoi poliisien kanssa muutaman sanasen ja palasi takaisin autolle. We have a problem… It´s not safe to drive now.

Kuski oli ensin hyvin pahoillaan, kun saisimme nyt negatiivisen kuvan Jordaniasta, kun osa Jordanialaisista olivat muutaman päivän ajan osoittaneet mieltä kallistuvien kaasu ja polttoainehintojen vuoksi ja osa heimoista oli mennyt lakkoon. Tämän seurauksena oli joissakin paikoissa heitelty autojen tuulilaseja kivillä ja nähtävästi tämä poliisiauto oli saanut myös yhden osuman.

Pian pysähdyimme risteykseen, missä oli runsaasti poliiseja ja mellakkapoliiseja pukemassa luotiliivejä ja kypäriä päälle. Autojen hälytysvalot vilkkuivat joka puolella ja kuski lähti ulos selvittämään asiaa. Olimme Antin kanssa tuolloin vielä ihan pihalla koko hommasta ja itsellä nousi pieni jännitys rintaan. Mietin pitäisikö puolisolle ilmoittaa nyt jotain, jos jotain sattuisikin… Kuulin jo päässäni hänen sanansa ”No niin justiin ja ihan väkisin pitää päästä matkustaman tuollaisiin paikkoihin”. En kuitenkaan ilmoittanut mitään, vaan pienessä adrenaliinissa odotin mitä tuleman pitää.

Hetken päästä poliisiautot lähtivät johtamaan letkaa, jonka perässä ajoimme valot vilkkuen. Kuski kertoi, että tällä tavoin he halusivat suojella rekkarikkureita, jotka ajavat lakon aikana. Mahdollinen vaara ei siis kohdistunutkaan tavallisiin henkilöautoihin vaan rekkoihin. Teiden varsilla näkyi runsaasti rekkoja parkissa, osa piti leiritulta yllä ja osassa rekoissa oli myös kiveniskut tuulilasissa. Enpä ole hetkeen ollut vastaavassa näin jännittävässä tilanteessa.

Aqabasta Eilatiin, jännittävä rajanylitys

Kuski halusi ennen Eilatiin paluuta ajeluttaa meidät vielä Aqaban keskustan läpi, jotta saisimme siitä myös jonkinmoisen kuvan. Oli jo pimeää, joten hirveästi ei kaupungista irti saanut, vehreältä se kyllä vaikutti. Aqaba on Eilatia vanhempi kaupunki, joten siinä mielessä ehkä hivenen kiinnostavampi.

Rajalla hyvästelimme mukavan kuskimme ja lähdimme kävelemään passintarkastuksiin. Jordanian puolella taas vaan tsekattiin passit eikä kyselty mitään, ihan leppoisa tunnelma. Kun saavuimme Israelin puolelle, alkoi tenttaaminen.

Mistä olemme tulossa? Kauanko olemme viipyneet Jordaniassa? Miksi olemme tulleet Jordaniaan? Kenen järjestämä retki tämä oli? Kenen kanssa matkustimme? Kuinka iso ryhmä teitä oli? Mihin olemme matkustamassa? Minne jatkamme matkaa Eilatista? Mistä olemme kotoisin? Voi olla, että oli vielä joitain lisäkysymyksiä, mutta enempää en nyt muista.

Okei, noihin kysymyksiin voi vastata ihan yksinkertaisesti, aivan kuten teimmekin, mutta itseä kuumotti se tilanne, että matkustimme vain kahdestaan eikä ryhmän kanssa. Mehän siis vastasimme, että olemme ryhmämatkalla ja kun he kysyivät, että ketä siihen ryhmään kuuluu, niin vastasimme taas että vain me kaksi.

Meidän passeja verrattiin vierekkäin keskenään ikuisuudelta tuntuvan ajan ja mietinkin, mitä he mahtoi passeistamme verrata. Odotin jo, että hekin alkaisivat kysymään, miten tunnemme, olemmeko pari, miksi matkustamme yhdessä (ehkä he sen kysyivätkin) ja siihenkin vastasimme, koska tulimme yhdessä ryhmämatkalle.

Oli aineksia tosi sekavaan soppaan, kun emme toisiamme oikeasti tunteneet eikä meillä ollut rajalla mukana opasta todistamassa asiaa. Onneksi rinnuksilla oli retkenjärjestäjän tarralogo, mitä piti pitää koko päivän kiinni paidassa ja nyt ymmärrän miksi sitä ei saanut ottaa pois ennen kuin olimme takaisin Eilatin puolella.

Laukut ja kaikki irtotavarat menivät tarkkaan syyniin. Passintarkastajat olivat taitavia tenttaamaan tiukkoja kysymyksiä ja lisäämään painetta. Aamuinen rouva oli neuvonut, että hymyilkää, just keep smiling.

Toiseksi viimeisellä passinluukulla oltiin jälleen kerran tiukkoja, mutta kun naurahdin siinä odotellessa, nousi vakavan passintarkastajan naamalle myös virne ja hän toivotti hyvää matkaa. Yhteensä taisimme kävellä 6 eri passintarkastuksen läpi, ennen kuin olimme takaisin Israelin puolella. Samainen aamuinen rouva oli meitä taas vastassa ja kuljetti meidät kuskin kanssa takaisin hotelleihimme.

Olipahan päivä, olipahan seikkailu, olipahan upea Petra. Olipahan ihanaa olla taas matkalla. Retki Petraan oli kyllä yksi mieleenpainuvimmista matkaelämyksistä. Harmi vain, että vierailu paikassa jäi suhteellisen lyhyeksi.