Skuleskogenin kansallispuisto ja Slåttdalsskrevan

Slåttdalsskrevan sijaitsee Höga Kustenilla Skuleskogenin kansallispuistossa, missä riittää enemmänkin patikoitavaa. Me patikoimme Slåttdalskrevanille, joka sijaitsee kansallispuiston sydämessä ja on Skulebergetin rinnalla yksi Höga Kustenin klassikkoreiteistä. Pidimme reitistä paljon ja tällainen on Slåttdalsskrevan reitti Höga Kustenilla.

Olimme Höga Kustenilla yhdessä appivanhempien kanssa ja tänä päivänä olivat lapsemme koko päivän heidän kanssa, joten me vanhemmat ja Inga koira pääsimme patikoimaan normaalia enemmän ja hieman pidempiä ja vaativampia reittejä (vrs jos lapset olisivat olleet mukana).

Skuleskogenin kansallispuistossa on kolme sisäänkäyntiä, pohjoinen, itäinen ja etelä. Slåttdalsskrevanille voi tulla näistä kaikista suunnista, mutta tässä kerron reitistä etelän suunnasta joka on suositeltu ja myös suosituin lähtöpiste. Etelän portilta on matkaa Slåttdalsskrevanille n. 3,2 km, itäiseltä portilta n. 6 km ja pohjoisesta tultaessa 4,5 km.

Olimme jo kesän reissulla käyneet täällä eteläisellä parkkipaikalla vähän fiilistelemässä ja palasimme nyt syksyllä tänne. Dockstan kylästä oli noin varttitunnin ajomatka kansallispuiston eteläiselle portille. Kansallispuiston eteläinen parkkipaikka on iso ja kesällä se oli todella täynnä. Tällä kertaa olimme matkassa matalasesongin aikaan ja heti aamusta, joten parkkipaikalla oli vielä tyhjää toisin kuin paluumatkalla puolenpäivän aikaan. Parkkipaikalla on vessat, mutta reitin varrella ei käymälää ole.

Slåttdalsskrevan reitti

Slåttdalsskrevan reitti on reilu 3 km suuntaansa ja reitti luokitellaan vaativaksi, ympyräreittinä se on n. 7 km pitkä. Reilun kilometrin alkumatka kuljetaan helposti ja vaivattomasti pitkospuita pitkin ja huomasimme, että pitkospuita oltiin ihan hiljattain jatkettu entistä pidemmälle, kun pitkosten alle oli jäänyt kulunut polku.

Reitti kulkee tiheässä metsässä, mutta Skuleskogeniin ja Höga Kustenille en ole saapunut metsän vaan kallioiden ja näköalojen vuoksi. On syksy ja maasto on märkää, siinä patikoidessa toteamme kuinka tärkeää on, että on hyvät ja liukkautta estävät vaelluskengät jaloissa. Pitkospuut, märät lehdet, juuret, kivet ja kalliot ja märkä muta, kaikki voivat helposti liukastuttaa mutta onneksi pysymme pystyssä. Liukkaus tuntui olevan reitillä yleistä, sillä pitkospuihin oltiin myös tehty poikkiraudat.

Pitkospuiden jälkeen saa vähän matkaa kulkea kivikkoista reittiä pitkin ja pian tulee näyttävä pirunpelto, joka jälleen kerran todistaa Höga Kustenin erikoisen luonteen jääkauden ajoilta. Toki Pohjanmaalla ja Suomessa ylipäätään on myös pirunpeltoja, mutta silti ne ihmetyttävät.

Tässä vaiheessa seuraamme liittyy espanjalainen pariskunta, jotka ovat kiertäneet Eurooppaa jo 15 kuukautta. Kuuntelen haltioissani heidän kokemuksiaan ja vaihdamme kokemuksia niin Norjasta kuin Suomen Lapista, mistä ovat nyt palaamassa.

Matka Slåttdalsskrevanille kuluu nopeasti, kun keskityn heidän kuuntelemiseen. He naurahtavatkin, että ehkä sinä Suomalaisena haluaisit vain nauttia tästä hiljaisuudesta ja nyt me täällä vain jatkuvasti häiritsemme ja höpisemme kanssasi. Ehdin olla hiljaa myöhemminkin.

Arvostan niin paljon näitä kohtaamisia ihmisten kanssa, että aina on aikaa kuunnella. Ohi lentävässä lauseessa ymmärsin, että olisivat Espanjalaisia matkabloggaajia, mutten kysynyt sen enempää.

Slåttdalsskrevan

Reitti tänne asti on ollut loivaa ylämäkeä, muttei mitenkään erityisen vaativaa. Pirunpellon kohdalla on mahdollisuus valita jatkaako suoraan keltaista reittiä pitkin suoraan Slåttdalsskrevaniin vai kääntyykö risteyksestä oikealle siniselle reitille kohti Slåttdalsbergetiä. Tiedustelin espanjalaisilta, kumpaan suuntaan pitäisi mennä ja he vastasivat, että meinasivat juuri kysyä samaa meiltä.

Valitsemme jatkaa suoraan eteenpäin kohti Slåttdalsskrevania ja valittu keltainen reitti kulkee laaksossa suon laitaa ja pitkospuita pitkin ja sininen reitti vuoren päällä, jota pitkin tulemme paluumatkalla pois ympyräreittinä.

Slåttdalsskrevanin eteläpuolella alkoi kiipeäminen isojen kivien päälle ja pian olimme jo sen suuaukolla tai oikeastaan sen portilla.

Kyllä tänne kannatti tulla, oli ensireaktioni kun tulimme Slåttdalsskrevanille, joka on 200 metriä pitkä, 30 metriä syvä ja 7 metriä leveä kivi halkeama. Halkeama on mieletön luonnon ihme, joka on ollut olemassa miljoonia vuosia jopa ennen jääkautta.

Slåttdalsskrevanin portti

Tässä vuoressa on aikoinaan ollut halkeama, joka on vuosien saatossa muokkaantunut sääolosuhteista, tuulesta, auringosta ja jäästä. Vuoren iso kiila on kulunut pois ja jäljellä on vain vuorten seinämät jotka ovat nordingrå graniittia. Vuorten päällä on taas yli 10 000 vuotta sitten aallot lyöneet rantaan.

Itse halkeaman rotko on melko hankalakulkuinen lukuisine suurine kivineen, mutta käymisen arvoinen! Me kävimme sen päädyssä ja siitä jatkamalla eteenpäin, voi tehdä vielä pidemmän ympyräreitin tai jatkaa kansallispuiston muille reiteille. Meidän espanjalaiset seuralaiset päättivät täältä jatkaa reittiä vielä eteenpäin.

Me käännyimme takaisin ensin vuoren päälle kiiveten ihastelemaan maisemia. Moni missaa nämä maisemat kun suuntaavat suoraan rotkon pohjalle. Patikoimme arviolta sata metriä takaisinpäin ja käännyimme kohti sinistä reittiä.

Tiedustelin vastaantulevilta naisilta sinisen reitin vaativuudesta koiran kanssa ja he sanoivat, että reitin vaikein kohta tulee olemaan ihan alussa. Siitä tietäisimme, voisimmeko patikoida sitä reittiä koiran kanssa lainkaan vai palaisimmeko samaa keltaista reittiä takaisin autolle.

Reitti on jyrkempi ja kallioon on hakattu rauta-askeleita avuksi sekä rautaköyttä, mistä vetää itseään ylöspäin. Inga koira sai itsensä jumiin parin kiven väliin, mutta muuten vähän työntämällä pepusta ylöspäin, pääsi koira kiipeämään vuoren huipulle. Vaikea sanoa, olisiko reitti ollut helpompi vai vaikeampi toiseen suuntaan tultaessa, ainakin tuntui että alaspäin olisi ollut vaikeampi.

Slåttdalsberget

Kun vuoren päälle päästiin, helpottui reitti huomattavasti ja joka suuntaan aukesi upeita maisemia, niin merelle, kansallispuiston ylle kuin Höga Kustenin vuorten ja saarien ylle. Muistan niin elävästi sen tunteen, minkä koin siellä ylhäällä. Minä tuntureiden rakastaja, olen koko elämäni asunut melkein vastapäätä tällaisia maisemia, voiko tämä olla totta ollenkaan? Näin lähellä on tällaisia maisemia.

Oli ihanaa ja helppo kävellä ylhäällä vuoren päällä, vähän samanlaista kuin tunturilaella. Onneksi ihan mukavan matkan saimme ylhäällä kävellä kallion päällä, eikä joutunut aivan heti luopumaan näistä maisemista ja fiiliksistä mitä paikka herätti. Täällä taas vahvistui se fiilis, että tänne haluan ehdottomasti palata takaisin.

Pidimme tästä osuudesta erityisen paljon ja reitti oli huomattavasti mukavampi kuin tulomatkan reitti laaksossa, vaikka sen suo ja pitkospuu pätkä oli myös nätti. Oli kiva kun tämä pätkä jäi reitin loppuosaan ja saimme nauttia maisemista suoraan eteenpäin kun taas tuntui että tosi moni muu kulki reittiä toiseen suuntaan ja heillä maisemat jäi selän taakse.

Laskeutuminen Slåttdalsbergetiltä sujui pikku hiljaa isoilta kiviltä hypähdellen ja totesimmekin molempien polvien särkevän näistä korkeuseroista, joten jos on vähän polvivaivaa, niin tämä reitti voi vähän enemmän kolottaa, nousua on n. 200 metriä. Kun olimme vuorelta päässeet alas, yhdyimme takaisin reitille joka vei lähes koko loppumatkan pitkospuita pitkin takaisin parkkipaikalle.

Reitti oli sekä helppo että vaativa lukuisten kivien, kiipeämisen ja laskujen myötä. Reitti oli vaativa ainoastaan Slåttdalsbergetille kiivetessä sekä lähestyessä Slåttdalsskrevania. En kuitenkaan mieltänyt reittiä vaikeaksi vaan tosi kivaksi ja juuri sopivan pituiseksi. Kannattaa kuitenkin varustautua tukevilla kengillä, sillä kiviä, juuria ja pitkospuita on paljon ja voivat helposti olla liukkaita.

Itse pidin tästä reitistä tosi paljon ja hiukan ehkä enemmän kuin Skulebergetistä. Jos pitäisi jompi kumpi valita, niin valitsisin tämän sen monipuolisuuden vuoksi, sillä täältäkin aukeaa hienot maisemat Höga Kustenille. 7 km rengasreitin kiertämiseen meillä meni n. 3,5 tuntia.

12 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Tuo on kyllä tärkeää, että on paikalla heti aamulla. Tällöin auton saa vielä mukavasti parkkiin ja lisäksi pystyy välttämään ne kaikkein pahimmat ruuhkat. Todella upean näköistä maastoa ja upeita ovat myös kuvat! Jälleen ruska näyttää kauniilta. Myös maasto näyttää todella monipuoliselta ja sisältää erilaisia elementtejä ja mahtavia näkymiä.

    • Elina

      Niin on, muistan teidän korostaneen tuota aikaisin aamulla menemistä ja nyt huomasi selkeästi eron. Oltiin paluumatkalla jo ihan lähellä parkkipaikkaa, kun jatkuvasti tuli vastaan uusia ihmisiä. Saatiin olla tuolla perillä tosi rauhassa. Olin unohtanut lisätä postaukseen pirunpelto kuvan, joten sekin löytyy tuolta nyt.

  • Nadine G / Via Per Aspera Ad Astra

    Hyviä vaelluskenkiä en ole vielä löytänyt, ja se on edelleen monesti esteenä reitin valinnassa (pitkä ja lestissään kapea jalkani ei näytä olevan valmistajien suosiossa). Näin syksymmällä tai keväällä, jolloin lumi ei ole vielä sulanut kaikkialla, kunnon kengät ovat ihan must.

    Nyt oltuamme expateina 10 vuotta minäkin huomasin, että kohtaamisia ihmisten kanssa ovat kaikista arvokkain kokemus. Moni tarina on mahtunut näihin vuosiin ja monesta ihmisestä on tullut ystävä.

    • Elina

      Mies ainakin kehui omia kenkiään maasta taivaisiin, sillä viimeksi omisti huonot ja liukkaat vaelluskengät. Nyt satsasi kenkiin enemmän ja huomasi selkeän eron, kengät oli tosi luotettavat. Omat kengät ei myöskään pettäneet, mutta en luottanut niihin yhtä paljon kuin mies omiinsa 😀 Hyviä kenkiä on vaikea löytää ja silloin kannattaa kääntyä asiantuntijan apuun, usein sillä tavoin löytää juuri omaan jalkaan ja omiin tarpeisiin sopivat kengät.

    • Elina

      Kiva kuulla! 🙂 Suosittelen lämpimästi Höga Kustenille lähtemistä, siellä on ihan mahdottoman paljon patikoitavaa ja nähtävää! Koluttavaa riittää monelle kerralle! 🙂 Hienoa, että paikka tulee tutuksi nyt Suomen puolella! 🙂

  • Paula - Gone with the Gastons

    Olipas upean näköinen paikka ja ihanat syksyn värit myös. Tuo rotko on kyllä tosi hieno, tykkäisin itsekin käydä tuollaisessa paikassa. Aika kätsää, että olette saaneet isovanhemmat mukaan, niin pääsitte vähän lapsivapaalle ja tekemään myös vaikeakulkuisimpia reittejä. On ollut mielenkiintoista lukea näistä teidän seikkailuista koska en ole tiennyt, että tavallaan ”näin lähellä” Pohjanmaata on tällaisia paikkoja.

    • Elina

      Itseasiassa muutamia vuosia sitten Lähtöportin Mika oli pitämässä luentoa matkamessuilla lasten kanssa matkustamisesta ja Mikan luennosta jäi juuri tuo mieleen, kuinka he reissaavat usein yhdessä lasten isovanhempien kanssa, niin saavat hekin vähän sitä omaa aikaa reissussa 🙂 se on samalla laatuaikaa isovanhemmille yhdessä lasten lasten kanssa <3 Eikö vain olekin ihmeellistä, että näin läheltä Pohjanmaata löytyy ihan päinvastaisia maisemia?! Ehkä teidän ensi kesän Wasalinen reissu jatkuu Höga Kustenille saakka ? 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *